Sieltä se suvivirsi tosiaankin kajahti. Ei omasta suustani, mutta kumminkin. Numerot löysivät todistuksiin, todistukset kuoriinsa ja kuoret itse kullekin oppilaalle. Ja niinhän siinä kävi, että kun luokassa "sanoin pari sanaa" keväästä, murtui ääni ja miltei tuli itku. Tärkeä kevät siis tälle opelle, kaikin puolin.
Luokasta oli helppo lähteä - se oli nimittäin siivottu lattiasta kattoon ja todistustenjaon tullen jo kaikesta kouluelämästä - ja niistä koetuista ilon- ja tuskanhetkistä - paljas. Oppilaani jatkavat syksyllä uudessa luokassa, uusin eväin. Meikäläiselle jää siihen työkalupakkiin muutama väännin lisää. Sekä villasukat, jotka työparini, luokan avustaja minulle kutoi. (Ihana ihminen, hän.)
Mutta! Työn jälkeen koitti onneksi huvi. Pakkasin laukkuni aivan liian täyteen kaikenlaista rääsyä, silitin korvan takaa kissaa ja avopuolisoa, sanoin terppa ja sitten istuinkin Helsinki-Vantaalla imemässä skumppaa Suken kanssa. Teki hyvää, koko reissu, vaikka sainkin kurkkuuni jonkun sankkerin jo maanantaina ja vietin osan matka-ajasta lähes mykkänä. (Homeinen hotellihuone ei varmaan avittanut asiaa. Välttäkää Hotel Merryliä osoitteessa 7-9 rue Pajol.) Pariisi tarjoili mahtavia maisemia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä sopivassa määrin hengailua ja tekemistä.
Saavuttuamme perille oli ilta aikaa ihmetellä. Suuntasimmekin Montmantreen. Kävelymatkan päässä hotelliltamme löytyi kukkula, jonka päällä kohoaa vaikuttavan näköinen Sacré-Coeurin, Pyhän sydämen kirkko. Rappuset kannattaa hilpaista ylös, sillä maisemat ovat hienot! Itse basilika oli kaikessa kaupallisuudessaan melko mauton. Rahankeräyslippaita ja paavimainoksia tuntui olevan joka puolella. Mieleen jäi erityisesti suurehko Kristus-patsas, joka näytti sulaan kultaan dipatulta. Juuh. Kukkulalta käpsyttelimme pitkin ja poikin Montmantrea, illallisaikaa odotellen. Matkaraamattu Mondon esiinnostama kahvila Soul Kitchen oli harmillisesti suljettu. Rue Lambertilla eteen sattui symppiksen oloinen Le Gabin, jossa otimme lasilliset viiniä ja sen perään, keittiön avattua, murua rinnan alle. Alkupaloina nautitut kasvispihvit ja pääruokana haarukoimani sienirisotto hellivät sieluani. Viisi tähteä. Ja tippiä.
Tiistaina sää oli yhä pilvinen, muttei onneksi maanantain tyyliin kovin sateinen. Aamusta mielissämme siinsi niinikään Mondon suosittelema Holybelly-paikka ja sen petit déjeuner, mutta käveltyämme 10. kaupunginosaan rue Lucien Sampaixille meitä tervehti suljettu ovi. Hemmetti! Onneksi vierestä löytyi hippimesta Bob's Juice Bar ja sen seinänaapurista kahvila Tuck Shop. Bob tarjoili maistuvat smoothiet ja bagelit, Tuck Shopin naiset puolestaan kahvit (ja minulle vielä syntisen suklaaleivoksenkin). Niiden voimalla kävimme tsekkaamassa Notre Damen ja pyörimässä Marais'n kaduilla. Illallispuolesta huolehti (etukäteen katsotun Étamine Cafén oltua senkin kiinni!) Marais'ssa sijainnut mesta, jonka nimeä en millään muista. Yksityiskohtaiset kattomaalaukset, hyvä burgeri ja tarjouksessa ollut kannu sangriaa kyllä jäivät.
Keskiviikon aamupalapaikka löytyi Place de Clichyltä. Tarkoitus oli quichen ja kahvin perään suunnata pohjoiseen kirpputorille, mutta kiitos boulangerin wifin huomasimme ajoissa paikan olevan kiinni (jännä!). Askel veikin Montmantren hautuumaalle - ja sitten sinne Soul Kitcheniin. Aivan ihana mesta! Iso kahvi, briossi ja raparperihilloa, siinä avaimet onneen. Illemmalla löysimme itsemme boulevard Voltairelta sieniburgerit kätösistä. Eastside Burgers - aah mitä nannaa ja mirhamia ja muita raamatullisia luksusjuttuja! Ei tosiaan ihan leimallisesti pariisilaista mättöä, mutta suloista pikaruokaa yhtä kaikki. Kyllä kelpasi sen päälle käydä kuikuilemassa "tähän aikaan varmaan hiljaisen" Louvren alastomia miespatsaita. Juu! Populaa oli asiaankuuluvasti kuin pipoa. Ihmismassan mukana vaellellen tuli katsottua se pakollinen Mona Lisa (ja otettua parit kuvaamisen metatasoilla leikittelevät, nokkelat hupiotokset) ja parit muutkin taulut. Rajallisen ajan ja elämän vuoksi katsastimme museon osioista keskiajan sekä uuden ajan puolelta Hollannin ja Saksan 1700-luvun maalaustaiteen pönötyksiä. Kierroksen perään oli paitsi pöllämystynyt olo (taudin sekä tietysti ihmiskunnan taiteellisten saavutusten edessä), myös huvittunut fiilis - teoksia sai kuvata niin paljon kuin sielu sieti ja suljin jaksoi laulaa, mutta museokaupan esineistä ei saanut ottaa kuvan kuvaa. Ostin kostoksi jääkaappimagneetin.
Viimeinen täysi päivä alkoi metromatkalla Montparnasseen. Myöhään nukkumisesta on se hyöty, että aamupalatarjoilujen sijaan voi aamiaistaa midi-tarjousten suomin annoksin. Boulevard Montparnasselta löytyi hiljaisen oloinen mutta mainioksi osoittautunut Comptoir des Crêpes, jonka formule-kokonaisuuden suolainen galette, makea sitruuna-sokeri-crêpe, lämmin siideri ja kahvi aukaisivat oivasti päivän. Meikäläinen ainakin vyöryi kohti Montparnassen hautuumaata, sen verran tuhti oli annos.
Julkimohautojen bongailun perään lähdimme tallailemaan Luxembourgin puistoon kuin Edelfelt konsanaan. Puisto oli vehreä ja taivas avoin, taideopiskelijat istuivat tuoleissaan ja mittailivat puistonpuiden mittasuhteita. Koululaisten marssiva orkesteri (mikä on marching band suomeksi?) harjoitteli huvimajassa. Tuntui todellakin kesältä. Läksimme katsomaan millainen pääsymaksu suurmiesten Pantheoniin oikein oli. Liian korkea, tuumimme, ja otimme hetken aurinkoa viileillä kiviportailla. Levättyämme nuohosimme muutamatkin kadut löytääksemme kehutun kirjakaupan Shakespeare & Companyn. Paikka oli tunnelmallinen ja rouhea, mutta aivan liian täynnä porukkaa. (Muita turisteja, hyh!) Mieleni olisi tehnyt kaunista muistikirjaa, mutta ahtaat käytävät ja armoton jono päättivät toisin. Tässä kohtaa kurkkukuppani meinasi ottaa niskalenkin - mieleistä kahvilaa leivonnaisineen ei meinannut millään löytyä, vaikka kuinka luovimme pois pahimmasta turistirysästä. Lopulta asetimme haitarit narikkaan kulmakahvilaan, jonka royal-leivos ja kahvi virvoittivat pölyyntyneen matkalaisen.
Ja kas! Taas jaksoi. Jopa kiivetä siihen kaikkien tuntemaan torniin (tai ainakin sen alimmalle tasanteelle). Näkymät olivat huikeat, aurinko porotti. Pariisi lepäsi joka suunnassa kurottaen niin pitkälle kuin silmä kantoi. Suurkaupunki, suuri kaupunki, todellakin.
Katselemisesta tuli tietysti armoton jano. Avenue de New Yorkia kun hivuttautui kohti koillista, löytyi rue de la Manutentionilta paikka nimeltä Aux Marches du Palais. Tilasimme "jotain valkoista" ja "jotain pinkkiä", ja niitä saimme. Tsing-tsing!
Jalat huusivat jo hoosiannaa, mutta piti sitä nyt hemmetti mennä vielä venyttämään askelta sampselyseelle. Voi harmi kun kaupat olivat suurelta osin jo sulkeneet, muutoin olisin todennäköisesti rasittanut kukkaronnyöriä ja ostanut esim. Swarovskin kristallein koristellut servettirinkulat. Auki olleen Laduréenkin leivonnaiset jäivät kummallisesti hyllyyn. Vielä tuhat kuvaa Riemukaaresta, ja metrolla takaisin La Chapellen rinnakkaistodellisuuteen. Kulmapaikasta mättöruokaa mukaan ja huoneeseen lukemaan, ah!
Viimeisen aamun missio oli aamiaistaa onnistuneesti aiemmin mainitussa Holybellyssä. Kyllä onnistui. Alla oleva kuva ei tee oikeutta annokselleni, sillä letut, raparperihillo, mansikat, omena, jumalainen makea kastike ja pistaasipähkinärouhe vetivät ihanuudessaan hiljaiseksi.
Kyllä taas tarkeni.
Kesäkuinen Pariisi
Kiitämme:
+ sesonkituote raparperihillo
+ hilpeä hetki tabac-kioskissa postimerkkejä ostaessa - "kyllä, Suomi on Euroopassa"
+ ruoka, juoma, kahvilat, ravintelit, kaikki
+ kirjaan uppoutumista (ja muutakin) ymmärtävä matkaseura
Moitimme:
- hotelli, hotelli, hotelli
- matkamalaria (nyt ymmärrän puheita, joiden mukaan flunssassa on kauheaa lentää)
- EI MUUTA, terememäst uudelleen!
