Fiat lux

Ystäväpiirissä on havaintojeni mukaan levinnyt kummallinen tauti - asioista puhuttaessa ei millään jaksa muistaa, minä päivänä mitäkin on tapahtunut. Itsehän olen kärsinyt tästä jännyydestä jo vuosikaudet, mutta tämä pedanscheisse samanlaisina toistuvine päivineen ei häiriötä ole ainakaan parantanut. (Tosin tämä viikko on ollut yleensäkin luentojen suhteen hauska. Alkuviikosta kateltiin Ketosta&Myllyrinnettä, metafysiikassa puhuttiin Palefacesta ja perjantaina kuunneltiin Avainta.) Kevään ainedida tentteineen onneksi jo takanapäin. Edessä onkin vielä kaikenlaista rautaista puristusta. Antaa tulla vaan. Päätin nimittäin, että todellakin valmistun ensi vuoden syksynä. Viimeistään. Kunnon gradun kanssa. Muuhun en tyydy.

Ensi viikolla alkavat kevään harjoittelutuntini. Sattui kiva luokka ja kivat aiheet, jess! Kunnon ohjausta on turha odottaa, mutta fiilistellen mennään.

Syntikin on aivan nurkan takana. Auskukiva on jo ensi viikolla! Jessys.

Jättäis tää lentsu nyt vaan rauhaan, olis tekemistä. Silitin just mystisesti rypistyneen menomekon, ja join samalla lasin valkkaria. Keittiöradiossa raikaa Plutonium 74. Meitsi lähtee bileisiin, oli kunto nyt mikä tahansa.

Ei väsytä

Pesin tänään kaksikymmentäkuusi sukkaa. Söin viimeiset artisokansydämet. Join kahvia. Istuin, ja katselin kuivuvaa pyykkiä.

This is a weeping song/ but I won't be weeping long

Hommia pukkaa. Eilisehtoo oli ensimmäinen arki-ilta pitkään aikaan, jona vain kaaduin kotiin tultuani sänkyyn enkä tehnyt mitään kiireellistä kuleksimasta. (Olin tosin ollut luennoilla tai muuten liesussa tarkalleen kellon ympäri. Vähemmästäkin tyhjenee takki.) Elämä näyttää nyt olevan raskasta, valotonta suorittamista. Suurin osa tovereista tuntuu selviävän vain nitistämällä päivän kerrallaan. Sama pätee omalla kohdallanikin. Katse kantaa hädin tuskin viikon päähän. Ei jaksa, ei pysty. Nytkin makaan kliinisesti kuolleena säkkituolissa eräänkin vitutustehtävän itsestäni ulostaneena ja kippaan siideriä kitusiini. Kohta pitää retkeillä puolen metrin matka sänkyyn, jotta saa edes vähän unta ennen huomisaamuista ainedidanpainajaista. Tosin olen muiden kanssakärsijöiden tapaan kovasti kehittänyt kykyäni olla kuuntelematta, jos siihen ei ole tarvetta. Erittäin terveellinen taito, voin kertoa. Eilisellä metafysiikan iltaluennolla pidin kyllä korvat höröllään. Oli ihan virkistävää tehdä jotain hyödyllistä. Siellä Kånken-kansan keskellä pohdin muun perusbeisikin ohessa, onko kuperkeikkoja olemassa.

Onneksi on kaikenlaista kivaa tulossa - ja pian. Syntistä sikailua ja kaukana täältä. En malta odottaa.

S meni muuttamaan pois. ÄÄÄ! Mää en kestä. Kuumille höyrysauna-, Singstar-, kissanrahnutus- ja raamatunhäpäisybileille on keksittävä toinen paikka. Tai siirrettävä ne Helsinkiin. Haha! Haa!