Vuoden viimeinen

Olen todella syvällä lomassa. Noin kahden tunnin välein pitää miettiä, mikä viikonpäivä nyt olikaan. Uneksin koko viime yön ketunpoikasista. Siivoaminen on kivaa. Radio Helsinki huutaa aamuisin (esim. nyt, 13:09 - alla auringon kaikilla vaikee/ mut aina voi pyytää apua/ eikä kukaan pysty yksin kaikkee/ täällä/ täällä) keittiön Blaupunktissa. Päivän ainoana velvollisuutena voi olla alennusmyyntien uudelleentsekkaaminen. Sieltä löytyi myös Madventuresin kolmoskausi, hunajahintaan mutta löytyi kuitenkin. Onneksi ostin.

Vuosi vaihtuu alle kellonkierron päästä. Aion silittää Karhua ja kaulailla Sandelsia. Muksua uutta vuotta kaikille teille!

Material Girl

Joulunajan tärkein aktiviteetti, syöminki, alkaa olla ohitse. Onneksi, sillä vatsaröllykkäni ovat päässeet huolestuttavasti lisääntymään. Ja nimenomaan lisääntymään - entisen lauman tilalla on nyt suurpopulaatio. On tuolla P:n jääkaapissa vielä rääppiäisiä, mutta perunalaatikko, savutofu, sienikastike ja kaverit ovat jo löytäneet tiensä päähän. Keittiönpöydältä tosin löytyy vielä ainakin pari kiloa karkkia. Kiva. Tammikuun puolella alkaa ryhtiliike, tai siis tän konvehdin jälkeen. Tai tän.

Viime päivinä en ole juuri muuta tehnyt kuin maannut perseelläni ja antanut olla. Lomani alkoi oikeastaan jo melkein kaksi viikkoa sitten, joten aikaa on ollut. No ihan ujosti olen tenttikirjaa availlut, myönnetään. Mutta muutoin! Rötväystä, sarjojen tölläystä, ruoanlaittoa, kissanrahnutusta, kekkereitä. On tullut tarpeeseen. Jouluaattokin oli mukava, availtiin paketit vanhemmillani veljen perheen kanssa ja siliteltiin kissaa. Lahjojakin oli hyvästi ja lämmittävästi - seinäkalenteria, tehtäväkirjaa, kahvimukia, kangaskassia, kirjakaupan lahjakorttia. Joulupäivän parantelin vielä perinteistä pyhälentsuani ja makoilin mahani vieressä. Tapaninpäivänä lähtikin sitten taas sokka irti. Syytän kavereita, joita en ollut nähnyt VUOSIIN. Onneksi tuli laitettua viestiä, oli kivaa!

Alennusmyynneistäkin tarttui tänään töhkää mukaan. Kyldyrellinä personellina ostin tietysti niin Bergmania, Almodóvaria kuin Coeniakin, ja täydensin vaatehuonettani ajattomalla neuleella. Huomenna suuntaan parille kirpparille kangaslöytöjen toivossa. En pistä vastaan, jos muutakin löytyy.

Aikuiset ystäväni

Viimeinen perusharjoittelutunti, seminaarin tutkimussuunnitelman esittely sekä giganttisen turhan didaktisen kehitysesseen palautus ovat nyt takanapäin. Tää viikko alkaa olla nyt tässä. Huomenna hilpaisen takaisin töihin litteroimaan kolmekymmentäluvulla luottamusmiehenä selkäänsä saaneen tyypin haastattelua ja kuuntelemaan toisella korvalla, kuinka taulut roikkuvat seinillä. Sen perään ajattelin tuhlata lompsani solmulle muutamallakin joulutorilla. Jejejee!

Veronpalautukset on nyt virallisesti pistetty menemään. Eilen hiljennyimme (mikroluokan koneen ääreen) katselemaan, kuinka jumalainen johdatus (luottokortti) salli meidän siirtyä suunnittelemaan matkaamme kohti taivaisia iloja (viski- ja bailandoreissu Skotlantiin). Tulemme matkallamme henkistymään (krapulamorkkistelemaan), sivistymään (no pitää kai siellä linnassa käydä) ja kehittämään taitojamme (hei kato, kaljaa nenästä! ...missä me muuten ollaan?). Palattuamme tulee meistä hehkumaan aivan uudenlaista ymmärryksen rauhaa (miltei viikon valvominen ja naamaraja). Odotan matkaamme malttamattomana (no odotanKO?!).

Krapuloiden miettiminen pistää kyllä veret kylmiksi. Hyi helkkari, mää sanon. Keskiviikon dägädägät eli pikkukakkosjoulut jatkuivat nimittäin aamuun asti. Kivasti nukuin pari tuntia - ja olin tutkimussuunnitelmani esittelyssä vielä humalassa. Taitoskohta krapulan puolelle tapahtui tietysti viisi minuuttia ennen oman osuuteni alkua. Ei paljon naurattanut. Nyt on enää kahdet pikkujoulut jäljellä, joista firman meisingit onneksi vasta tammikuussa.

En kyllä millään elokuussa halunnut uskoa, että syksyn lopulla fiilistelisin pedameininkiä, mutta näin se vain nyt on. Teoriaosuudet ovat tähän mennessä olleet suht kuppaisia, mutta käytäntö on ollut antoisaa. Arki on jäsentynyt aivan uudella tavalla, mielekästä tekemistä on tullut ovista ja ikkunoista, eikä ole ehtinyt masentaa. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut porukka, ehtaa timangia. Ei löydy sanoja. Mahtavia olette, toverit. Niisk.

Elämä ympärilläin/ kaikkoaa kokonaan

Joo. Yks tuntisuunnitelma ja yks tutkimussuunnitelma pitäis olla nyt valmiina, mutta päätinkin tässä krapuloissani vain maata peiton alla, juoda limpsaa ja lueskella Kuukausiliitettä, "kun netti ei toimi." (Jännästi noi Erkan diskomaailma -videot toimii.)

Eilen oli ehkä hauskaa! Syntiä riitti, viina virtasi ja laulu raikasi. Anna akka se soria poika ja anna se sovinnolla. Ku otan minä sen kuitenkin enkä anna poikana olla! Seuraaviin pikkujouluihin (keskiviikkona) isken päälle paljettikoltun ja uudet korkkarit (ostamatta), vaikka kyllä kotelomekko-look toimi sekin. Haluan... siis TARVITSEN uudet korkkarit (ei noi viidet entiset passaa). Tätähän varten mä lainaa otin, ja opettelin taas tykkäämään puurosta. Jotain koruja vois kans ostaa. Lisää.

Karseeta luettavaa muuten toi koivuniemeläisyys-artikkeli. Tosin Jeesus vois tulla mullekin opettamaan imurointia. (Tarkemmin ajateltuna ei sittenkään. Maaninen siivoaminen ennemmin kuin sotkuinen koti kertoo riivaajista.)

Du går ÖÖÖver den

Jep, nyt naurattaa. En kumma kyllä muista eilistä sinettilausetta, mutta voin kertoa, että kivaa oli. Tosin tänäaamuna tuntui silmissä toissaöinen työvuoro ja vastikään koisitut, onnelliset neljä tuntia kipuna kiivaana. Laajentavan harjoittelun tutustumistapaaminen sujui (kroonistuvaa) pahoinvointia piilotellen, samoin sitä seurannut seminaari, jossa melkein sain puhuttua asiaakin. Selvisin. Olen elossa! Elossa! Lisäksi sain viimein haettua bussikortin. Nyp pääsee lämpöses töihi, et ov varaa maksaa nyssekortti. Kivasti pääsee pikkujouluihinki.

Eilen oli ennen jännäkänniä muutenkin jännää. Olin nimittäin ihkaekaa kertaa kuuntelemassa sinfoniaorkesteria. Kapellimestarin työskentelyä oli oikeasti mielenkiintoista seurata. Tunnelmaa pilasi aavistuksen verran takanamme istunut tyyppi, joka katsoi asiakseen kaivaa hitaasti ja huolella Strepsils-pastillia pakkauksestaan eräänkin osion hiljaisimmassa kohdassa. Tunnelmaa sen sijaan nostivat vakavailmeiset takarivin pukujäbät (lautaset, triangeli, tamburiini) sekä kontrabassonsa kanssa farssannut Leslie Nielsenin näköinen (?) mies.

Kaikenlaista jännyyttä on tulollaan. Yhteen liittyen tarkistin juuri, onko passini vielä voimassa. Hihihii!

Takit sekoittuvat naulakoissa

Nyt maistuis tupakka tai pari. Pätkittäisen painajaisyön (muun kivan ohessa hukuin uima-altaaseen nyrkkeilysäkissä) perään heräsin vatsa kipeänä vapaapäivän aamuun ankeaan. Eilen pyyhkäisin nimittäin M:n leikkuulaudan epähuomiossa roskiksen pesuun tarkoitetulla tiskiharjalla, mistä vaivaiset mahahapponi ottivat ilmeisen nokkiinsa. (Kuskus-salaatti ja HP6 maistuivat silti.) Taivaanlinnun vapaan päiväni käytin tehokkaasti siivoten tätä läävääni, jota vuokra-asunnoksikin joku kutsuu. Raivasin roinaa kaksi tuntia, ennen kuin pystyin ottamaan imurin esiin. Kiva. Nyt on kaikki paremmin - huonekasvit kosteina, paperit järjestyksessä ja seminaarikirjallisuus yhtenä valtavana kasana pöydällä. Äsken lähtenyt seuralaiseni jätti jälkeensä kaksi kautta Pasilaa ja suomenkielisen Kuoleman varjelukset. Eteismatolle tupsahtanut sähkölaskukin osoittautui tasauslaskuksi. Viimeksi mainitut lämmittävät ehdottomasti enemmän kuin hetkisen siistinä pysyvä kämppä.

Jännä muuten, että mieleen jää usein se hetki, jona illan meno ja seurakset ovat sinetöidyt. Mietin tätä jännästi torstaina, maatessani jännässä tappokrapulassa kotona ja missatessani mm. yleispedaa ja seminaaritapaamista. Tällä kertaa lause kuului: Ja tiiäks mitä? Edittiryhmä tapaa viideltä Telakalla! Jännästi ei ole tehnyt mieli viinaa tässä. Phil Collins -darra ei ollut torstaihin verrattuna Mitään, I tells you.

Balalalalaa

Asuntoni on jälleen pakastelokeron lämpöinen, joten jokatalvinen hillitön palelemiseni jatkuu. Pysynpähän toisaalta hereillä duunihommajuttujen vuorta hoidellessani. Peiton alta nouseminen on tosin tuntunut aamu aamulta yhä raastavammalta. Ulkona on kylmää, pimeää ja märkää, ja tuuli on varmaan jo hionut pihalle unohtamastani pyörästä maalin irti. Ja kuka idiootti käski ottaa kahdeksan tunteja pidettäväksi, kysyn vaan?

Perusharjoittelu alkaa piakkoin olla lakkarissa - huominen rykäisyni on toiseksi viimeinen syyspuolen oppituntini. Nopeasti menivät, täytyy sanoa. Kiva olisi tosin saada jotain konkreettista klousuuria kaikesta tästä painamisesta. Yhtään opintopistettä ei nimittäin ole herunut mistään suunnasta, vaikka tuntuu, että jokainen hereilläolon hetki on ollut jonkin sortin suorittamista. Eppaa! Opettelen kärsivällisyyttä, tulee tarpeeseen.

Odotan jo joululomaa. Tavoilleni epäuskollisena olen hankkinut osan pakollisista sukulaislapsilahjoista hyvissä ajoin etukäteen, joten joulukuun lähestyminen ei ole tänä vuonna kasvattanut juuri minkäänlaista munaa otsaan. (Huimat veronpalautukseni olen ajatellut käyttää johonkin aivan muuhun, kiitos vaan M syntisistä ehdotuksista...) Joulunaikaan en aio muuta kuin lueskella tenttiin, käydä pikkiriikkisen töissä ja järjestellä seminaaria johonkin kuosiin. Riittääpä siinäkin. Aion myös tavoilleni uskollisena maata ja syödä toisten puunaamissa nurkissa ja ruokapöydissä. Mahtavaa. Jyyle, joudu jo.

Höpsis löpsis

Hups. Tuli höylättyä pankkikorttia pikkuisen. Kaikki ostokset olivat tietysti perusteltuja: kosmetiikkaa (naamanhan voi rahapulassaan pestä vaikka tiskiaineella, mut ei mielellään viikkoa kauemmin), joulukortteja (jaa kelle ja näin kalliita?), saippua-astia (ei mahdu lavuaarinkulmalle tai ...minnekään alle kahden neliön kylppärissäni), talvikengät (jeesuksenaikaiset mut made in Kankaanpää), Nanson kangaskassi (näitä mulla ei ollut siis ainuttakaan jo kotona) ja kokopuinen vanha tuoli (ei mahdu asuntooni). Kyynel.

En tajua, kuka tätä kämppää sotkee. Mä tulen tänne suurinpiirtein vaan nukkumaan. Perjantaisetkin vieraat oli ihan sisäsiistejä, eikä eiliset glögi/käsirautabileet levinneet tänne asti. Täysi mysteeri tämä.

Koen muuten parhaillaan jotain uutta ja uskomatonta - nimittäin vapaapäivää. AAAH. Toki olin aamulla kahdeksalta katselemassa parit pp-slaikut ja jauhamassa didaktista sontaa, mutta sen perään olen vain syönyt, juonut kahvia ja shoppaillut loistoseurassa. Tunnin kuluttua tartun päivän pikkujuttuun eli kahteen ensi viikon tuntisuunnitelmaan. Uskoisin selviäväni hommasta noin viidessä tunnissa. Viikonloppuna en aio muuta kuin nau'uttaa napaani ja makoilla, se on vissi. On. Aivan varmasti. Sanokaa meitsin sanoneen.

Pistoja

Aika raipakkaa menoa nämä viime päivät. Ja hyvä niin. Kuten Suke sen hyvin laittoi, on tämä äkkiä mielekkäältä ja järjestyneeltä tuntunut arki miellyttänyt. Eipä kerkeä ahdistaa. Miksipä ahdistaisikaan, kun tovereiden kanssa voi esimerkiksi juoda muun synnin lisäksi pullollisen tarjousskumppaa ja käydä öistä lumisotaa autiolla Hämeenkadulla? Tänään vedin aamusta vähän sanomalehtikivaa seiskoille ja sen perään olin mukana videoimassa viattomia Tammelan torilla. Nyt juon vähän kaljaa kaukaa saapuvien vanhojen kavereiden kunniaksi. Huomenna töihin, minne muuallekaan. Aion olla krapulassa ja tehdä opiskelujuttuja.

Mä otan sitten kesällä tällaisen kissan:



Tuulikki Pietilä: Rosetti (Psipsina I), 1977. Kuva: hs.fi

Bizii

Tää tekemisen meininki on jotain kosmista. Jos kalenterista jokin neitseellinen kohta löytyykin, täyttyy se varmemmin kuin kuoripojan paksusuoli kirkkoleirillä. Laskin eräänkin päivän työtuntien määräksi 14. Tartteisin jo pikkuhiljaa oikeasti sen kauan kaivatun hausfraun, että elämästä tulis jotakin. Tällä hetkellä mulla ei ole aikaa nukkua, liikkua, siivota, pyykätä, tiskata eikä lukea Hesariani, josta sentään maksan aika tavalla. Sivuaineopintojen vähittäinenkin suorittaminen on tähän mennessä jäänyt hartaan toiveen tasolle. Saakeli. Onneksi perjantaina pitämäni tunti meni loistavasti ja toimii siten hyvänä motivaatiomoottorina.

Jonkinsorttista syntiä olen sentään kerennyt harrastamaan. Bussi vei nimittäin viikolla Ikeaan tuomaroimaan ystävän tulevaa sohvaa. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta tehän tiedätte, miten se todellisuudessa menee. Yksi ostos oli sentään järkevä (sammutuspeite), muut eivät niinkään (mm. kuppikakkupursottimia). Morkkis tuli heti kassan jälkeen. Tähän kun lisää sen, että ostin aiemmin viikolla Werstaalta jumalattoman hintaisen näyttelyjulkaisun, hehkuu onni sydämessä. Onneksi on kuivakaapissa jotain kuivaa sontaa, mitä syödä.



Pakollisilla luennoilla ajatukset joskus joukkoharhailevat.

"Mun peilissä on jatkuvasti Halloween"

Viikonloppu oli ihan makoisa, vaikka piti jossain töissäkin lusia. Siellä oli viileää ja hiljaista. Pelkäsin, etten pitkän tauon jälkeen enää pärjää hommassa, mutta autopilotti napsahti päälle kivuttomasti. Juttelimme työkaverin kanssa pikashakista sekä Mooseksen 2. kirjasta ja söimme ihan vaan pari kahvikeksiä. Pääsin puhumaan venäjää ensimmäistä kertaa luokkahuoneen ulkopuolella, mikä oli melko päräyttävää. Välimatka junalle tuntui yhtä pitkältä kuin ennenkin. Järvessä pyllisteli nuoruuttaan harmaa laulujoutsen, joka jäätyy pian kiinni jaloistaan.

Viime viikko oli kyllä perseydessään kunniamaininnan arvoinen. Eritoten torstai säväytti aikataulullaan, jonka mukaisesti olin unterwegs 8.15-18.30. Sen perään lausuttiinkin ilmoille terveellisiä lauseita, kuten: "Nyt siis kaljalle", "Pelataan hei ja vielä yhet", "Tuli tässä mieleen, että mun luonahan on kossupullo", "Minne katosi päääääääivääääät" ja "Laita pois niin tuota annetaan Mikko pääsee joo". Perjantain aamuluento jäi luontevasti väliin, mutta runnoin itseni iltapäivällä hoodeille vissypullon korkkia sihauttelemaan. Tapu tapu.

Nyt käväisen vielä silittämässä erästä kissaa, ennen kuin sulaudun junanpenkkiin ja keskityn repimään tukkaani. Tämä viikko ei näytä yhtään edellistä paremmalta.

Talavi

Tänään oli ensimmäinen liukas aamu. Ja oikein pimeä. Sorsalammen jää kantaa jo kolme koirasta vierekkäin. Pyöränavain katkeaa lukkoon lähipäivinä.

Kalenterinsivulle tämän viikon otsikoksi kirjoittamani rivi "ns." paskaviikko on ainakin tähän mennessä toteuttanut itseään. Eilen sörssäisin aamutuimaan ainedidaktiikan tentin ja päälle vielä harkkatunninkin. Olen nyt kokenut sen monta, monta kertaa opettajalle uran aikana tulevan hetken, kun päänsisus nyrjähtää kesken lauseen kanavien väliin. Mukavaa se valkoinen kohina. (Odottelen ruskeaa nuottia.)

Väsyttää tää häsläys. Ei auta kahvi. Viikonloppuna oli ihanaa vain katsella levy levyn perään viihdettä poikkiksen kainalosta ja nautiskella (tarjotusta!) ravinteliruoasta. Nyt onkin asteen vaikeampaa palella yksin vetoisassa kämpässä, pyykätä pussia pienemmäksi, syödä illalliseksi ei näin -ruokaa (sipulia, makaronia, soijarouhetta, yrttisuolaa) ja vääntää loppumattomia pedahommia vasemmalla silmällä. Seminaari uinuu koskemattomana. Uinukoot. En jaksa.

Pimeetä

Jännä tää ikä. Alkoon kun menen, kysytään paperit. Postissa tiedustellaan, että onhan mun lapsilla jo heijastimet.

Rarmos Ybrehtar

Sain äsken luukkuuni uuden jääkaapin. Tadaa! Käyttöohje on tosin näköjään survottu Google Translatorin läpi kuin sikanauta konsanaan. Nohh, ehkä se tuosta. Edellinen kaappi järjesti vielä ylläripyllärin viimeisenä päivänään - kuuden tunnin sulattelun jälkeen jostain vielä lirui harvinaisen itsepintaista vettä. Nyt se on vuokraemännän murheena. Kaukana täältä. Kiitän.

Olen viettänyt viimeiset kolme päivää täysin irrallani radanvarsikaupungin rauhassa. Teki hyvää. Marokkolainen pata seuranaan hyppysellinen Housen vitoskautta huuhtelivat hyvin onteloita. Rapsuttelin läpi kolme kissaa ja yritin auttaa vitosluokkalaista matikanläksyissä. On noi jakokulmatkin näköjään päässeet unohtumaan. Meitsiltä siis. Melkein hävetti. Nyt sopisi kovasti tehdä ainedidaktisen tutkimuskurssin artikkelianalyysiä, lueskella semmakirjallisuutta, tehdä ensi maanantaille kiva tuntisuunnitelma (en näköjään edes muista tunnin aihetta... on se jossain kalenterissa) ja opetella taidekasvatuskurssille yksi tuhannen ja yhden yön satu (...). Kivasti jaksaa. Tai sitten ei. Väsyttää. Pitänee mennä nukkumaan tahi sekoan.



Yllä esimerkki toiminnosta, jonka avulla eräällä pedakurssilla välttää sekoamisen.

Kyllä Jeeves hoitaa

Ensimmäinen ihan yksin pidettävä tunninrykäisy lähestyy, ja on enää alle vuorokauden päässä. Aion selvitä. Hoin sitä tänään puolen minuutin välein kosmisen pökäleen luennolla (kas, lempi-ilmiötäni substanssimaterialismia), joten se luonnistunee myös luokkatilanteessa. Päätin puhua sotagloorian sijaan ripulista. Ans kattoo, kuin akan käy.

Kakasta kukkaruukkuun. Olen viime aikoina tekohengitellyt nurkkaan kuollutta blenderiäni ja palannut surauttelemaan kaikenlaista taivaspalaa. Muutama viimeisin smoothie-viritys on näyttänyt tältä:



Herkkuun laitetaan maksimissaan kolme desiä esimerkiksi Pakkasmarjan MarjaMix-sekoitusta (mansikkaa, mustaherukkaa, vadelmaa), kolmisen desiä soijamaitoa, noin kolmasosapurkillinen maustamatonta soijajogurttia, loraus luomumustaherukkamehua ja niin halutessaan pikkiriikkisen sokeria. Tavaraa tulee koko illan tarpeiksi, ja hyvää on.

Torstaina olis hillityt perzeet seminaarin perään. WWWIIIII!

Buu!

Moikka vaan. Aattelin kertoa, että parhaillaan mulla on tuntisuunnitelmapohja auki tässä taustalla. Että hommia tehdään. Lauantai-iltana. Töiden päälle. Eilinen harkkatuntini meni melko perseelleen. Ihailen enemmän ja enemmän Kalkaroksen pedagogista ekspertiisiä. Naapureilla on bileet ja mulla huuliherpes ja hikka.

Kulutin taas rahaakin. Ja kirjoihin vielä. (Tosin nyt, kun olen tällainen opettajaneitinen, pitänee olla kirjojakin. Enemmän. Kaikesta. Ihanaa!) Mad Menin ykköskauden ostamista en suostu morkkistelemaan - mikä sarja!






P tietysti unohti aamulla kesken olevan kakkoskauden yöpöydälleni lojumaan, eli itsehillinnän harjoitusta on luvassa. Sitä olenkin harjoitellut viime päivinä, sen jälkeen, kun M toi kuumeessa kieriskellessäni kukkien (<3) lisäksi tarjottimellisen leivoksia. Tsuippadui.

Ensi viikko näyttää lohduttomalta. (Sitä seuraava sitäkin paremmalta, vaikka kalenterissani jostain syystä Tali-Ihantala näyttää lukevankin.) Pitänee vaan muistaa toi nesteytys.

Surut synkät jo pois unhoittuu

Flunssaa pukkaa. Ääh. Luulin jo selvinneeni tovereiden ja poikkiksen tartuntavaaroilta, mutta niin vain pitää niistää ja ryystää. Olo ei tänään seminaarikirjallisuuden metsästysreissulla ollut kovin kummoinen, joten hoitelin sitä ruokalan spagettilautasellisen lisäksi myös alennusmyyntivaatteilla, pöllösormuksella, vuokradokkareilla ja kahvilan viinimarja-smoothiella. Viime tunnit olen kuluttanut herra Attenboroughin seurassa ja maannut kuola tyynyyn valuen peiton alla. Surautin kyytipojaksi päivän toisen smoothien mustaherukoista, mustaherukkamehusta, soijajogurtista ja -maidosta. Parasta. Parhaillaanhan pitäisi koota sitä seminaarin kirjallisuusluetteloa, oli pää kainalossa tahi ei. On sanomattakin selvää, että sen sijaan kuuntelen parikymmentä vuotta vanhaa punkia ja hekottelen muistoille eilisistä Scrabble-sanoista.

Eilen olikin jännä päivä. Löysin itseni lukiolaisryhmän edestä pitämästä ensimmäistä harkkatuntiani toisen auskun kanssa. Hyvin meni, neitsytmatkaksi. Perjaintain päräytys Suomen sodasta jännittää nyt aavistuksen vähemmän. Jännitin eilistäkin tuntia huomattavasti vähemmän kuin mitä luulin, mistä olen oikein ylpeä. Hukkaan olisi sekin jännäkakka mennyt, jälleen kerran. Kun ei osu tuulettimeen, ei osu.

Huomenna onkin vuorossa pohjatunnin seurantaa. Toimittajamme on paikalla nenäliinapaketin ja kurkkupastillien kanssa. (Ensi viikkoa en jaksa edes ajatella, koska kosminen giganttipaska, ainedidaktiikka, alkaa jälleen. Voi vittu.)

HuK ja mitä näitä nyt on

Huhhuh siis. Viime päivinä olen joutunut pistämään haisuliksi - seminaaria ohjaava proffa semitervehtyi kahden viikon lentsustaan ja pari oppituntiakin on pitänyt kollegan kanssa suunnitella. Ensimmäinen harkkatunti on jo maanantaina, jaix.

Seminaarin edistymisen suhteen koin eilen ensimmäisen syvemmän aallonpohjan. Pohtimaani tutkimuskysymystä täytyy radikaalisti muuttaa, koska halajamaani arkistoon ei päästetä ulkopuolisia. Ei, vaikka olen pariinkin otteeseen roikkunut puhelimessa ja larpannut uskottavaa tutkijaa. Ottaa pattiin. Tämänpäiväinen tapaaminen oli tosin virkistävä. Tajusin, kuinka herkullisia aiheita ryhmäläisillä lopulta on. Ja miten ihana ohjaaja meillä onkaan, muisk!

Pedat paahtavat eteenpäin kuin Dr13. Tuntuu, että olen ollut tässä hommassa mukana jo ikuisuuden, vaikka kalenterin mukaan aikaa on mennyt vasta kuukausi. Norssikin tuntuu jo miltei kotoisalta. Ainakin auskujen huoneen lämpötila nousee parisen astetta, kun hypokaustiläppä alkaa. Vertaistuki on ollut verratonta. (Naamarajaa odotellessa.)



Nyt on paperit. Juhlittukin on. Juhlin lisää. Karkilla.

Marmeladi-pähkinäbrowniet

Silmänalusrypyt notkahtivat jälleen eilettäin, kun olin matkannut tällä pallolla uudemman auringonkierron. Olo ei ollut aamusta kovinkaan hehkeä - mietin useampaankin kertaan pakertamani opintokokonaisuuden mielekkyyttä pyöräillessäni jäätävässä vesisateessa harjoittelukoululle. Vietin päivän suorittamalla 225 havainnointiminuuttia ja osallistumalla päälle kollegiaaliseen palautekeskusteluun (jep). Näiden perään suu napsasi jo vähän siihen malliin, että Telakan tiskillä se muodosti kuin itsestään sanat Yks falafel-salaatti ja opiskelijaolut. Ilta jatkui Tenttiin testaamaan Kimblet, Scrabblet, Trivialit ja Aliakset. Sen lisäksi, että etelän vastakohta lienee nykyisin itä, on "lomabylsijä" sana. Tosin sanalla "opastekuvio" sai jostain syystä paremmat pisteet.

Kaikenlaista roikkuu pitäis-schmitäis -listalla, ärsyttävää. Kaksi on kuitenkin ylitse muiden: seminaarin edistyminen ja liikunta. Tänäänkin olisi tosin ehtinyt vaikka kolmenkin tunnin lenkille, mutkun krapulassa ei saa repiä... Useimmiten on laiskuuteen syynä se, etten ole saanut rahapulassani maksettua yliopiston liikuntamaksua, ja jostain kosmisesta syystä en sen vuoksi saa käydä jumpassa (á 4 euroa) edes kerran viikossa. Lenkkarit kasvattavat kohta juuret eteisen lattiaan. Ensi viikolla saa luvan riittää. Perkeleissön!

Hikeentymisen perään onkin sopivaa suositella jotain aivan mahtavaa. Sain P:ltä synttärilahjaksi Raisa Kettusen leivontakirjan Puputyttö ja vohvelisankari. Voe luaajaa, mää sanon. Kirja on upean näköinen ja reseptit syntisiä. Kokeilin viikonloppuna niistä kahta - Hävyttömät suklaabrowniet ja älyhelpot kookospallot onnistuivat loistavasti. Kipin kapin kirjakauppaan, aletkin alkoivat.

Tahdon kaljalle

Vannoin tänään kautta likaisen tukkani, että kotiin päästyäni pistäisin pään narikkaan ja viihdettä vinkumaan. Aamukasista riehuminen ainedidaktisen tutkimuksen, tunneilla havainnoinnin ja ryhmänohjauksen jälkeen päätin sitten kuitenkin vielä kotona pyykätä, siivota ja kirjoittaa ensimmäisen seminaaripohdintapaperini (päivän etuajassa, wuhuu!). Periaatteessa aloitin tänään siis graduni työstämisen. Hullua.

Pedagogiset lähtenevät piakkoin rullaamaan koko voimallaan. Ainedidaktiikan ensimmäinen päräytys on ohitse ja stoalainen hymypyllyys saanut tehoharjoitusta. Oppitunteja on jonkun verran tullut havainnoitua, omat harjoitustunnit alkavat vasta myöhemmin (eli ihan kohta). Perusfiilis koululla on ollut yllättävän hyvä, vaikka nähtyjen oppituntien perusteella opetustyön arki on todellakin yhtä paljon käyttäytymisen perusasioiden kuin itse asiasisältöjen välittämistä. Lukiolaisillekaan ei kaikille ole ihan selvää, että tunnilla on oma suu kiinni, kun opettaja puhuu, tai että ne kännykät pysyvät siellä laukussa tunnin ajan. Shocking. Tosin siellä takarivissäkin alkoi kyllä ajatus harhailla, ei siinä mitään. Pitkä päivä on pitkä päivä, varsinkin kun ei siis ollut mitään hajua, mikä sen keskellä Venäjää sijaitsevan ja maantiedon karttakokeessa kysytyn sinisen läiskäleen nimi vois olla.

Huomenna en kyllä aio muuta kuin käydä yliopistolla syömässä. Ja hakemassa kandinpaperit.

Tää ei huvita mua ollenkaan,
Tai aivan vähän vaan.
Mä tahdon kaljalle - - -

Ruisleivästä

Tänään oli kiva päivä, tämä. Mitä muuta voi sanoa kivan työhönperehdytyksen, Pyynikin näkötornin kahvilan munkkien, pienen shoppailun (vahinkolöytökengät, Obama-purkkaa) ja Napolin pastalautasen jälkeen? Kotiin tultuani vielä pyykkäsin, tiskasin, raivasin ja imuroin - lähinnä siksi, että huomenna tulee jotain isännöitsijätoimiston tyyppejä tekemään kuntokartoitusta. Pitihän kaikki seksit, huumeet ja rokkenrollit (pölyt, tamponit ja André Wickströmin sketsi-DVD) siivota toki piiloon. Toivottavasti tekevät jotakin tuolle roskakaappiin röyhkeästi vuotavalle vesihanalle.

Huomenna pitäis intopiukeena olla aamukahdeksalta tutustumassa muihin pedaryhmäläisiin. Voi juma. Aamuvarhainen ajankohta lienee yksi piiskauskeinoista, joilla jämäkiintiöläisiin saadaan tampattua opettajuushenkeä. Eilen meinasi luennolla hajota naama kasvun ja matkan metaforiin. Muuta en sieltä oikein muistakaan - paitsi sen, että kyseisen opintojakson eräs tavoite on oppia kohtaamaan matemaatikko.

Saat olla varma/ pian kaiken jo peittävi yö. Kyllä tää tästä. Pidän pimeästä.

Liian läskejä skeittaamaan

Jännän ääri on tulossa tutuksi. Menin työhaastatteluun ääni käheänä, vaatteet sateesta märkinä ja otsalla kuumeinen hiki - ja sain paikan. Nyt on ensi vuodelle parin muun kiirettä ja stressiä aiheuttavan asian lisäksi kaksi työpaikkaa, kiitos alhaisten palkkojen ja vähäisten työtuntien. Loistoa! Aion selvitä, itsepä olen kuseni keittänyt.

Vapaaviikko lurahti jonnekin. Piti joku seminaariaihekin päättää, mutta mitäs tuosta. Työkaverikin kertoi vääntäneenä oman työnsä kokonaan viime tammikuussa. Luulen, etten ehkä pysty/lähde samaan. Turhaa ressiä ajattelin joka tapauksessa vältellä, eli toisin sanoen opetella erottamaan se turha ressi tarpeellisesta. Ahdistuksen vyöryessä päälle täytyy kai vain ajatella äiteetä, joka kieltäytyy murehtimasta tulevaa, vaikka uusiva syöpä on vain punareunaisen kirjekuoren päässä.

Mikähän siinä muuten nyt on, etten osaa vältellä krapulaa? Eilenkin piti juhlia (uutta työpaikkaa, kai, vaikka joku näytelmäkin oli haudattavana) vain parin kaljan kanssa, mutta jotenkin huomasin taas sössöttäväni superpaskaa tuntemattomien kanssa Mannerheim-taulun alla (mitä kyllä tapahtuu usein selvinpäinkin). Darrapäisenä piti tänään sitten vääntää italianpataa (liian suolaista) ja lukea liikaa Irvingin uusinta (liian hidastempoista, ja sivut ketsupissa). Isosiskon (joka omistaa lukemani Irvingin) synttärilahjakin jäi Tampereelle, joten ostin kiivin ja käärin sen lahjanauhaan (liian hauskaa). Muuta en tänään olekaan saanut aikaan.

Parhaillaan pitäisi vääntää jotain ennakkotehtävääkin muutaman päivän päästä alkavia pedaopintoja varten. Niin vissiin, kun italodiskon kuunteleminen käsi lakupussissa nyt vaan on kivempaa.

Termari kuumana

Kirjoitan tämän vielä kerran ylös eräälle apinalle: EI KIPEÄNÄ TÖIHIN. Kolme päivää puolikuntoisena (joista viimeinen pää aavistuksen kipeänä illalla nurmikolla nautitusta cavasta) duunissa johti nyt siihen, että jouduin siirtämään tämänpäiväistä työhaastattelua myöhemmäksi. Kolme jaksoa Olipa kerran ihmistä ei jostain syystä auttanut oloon - puhumattakaan kalenteriin vilkaisusta. Päiviin ei näytä mahtuvan edes pierunvinkaisua koko syksynä, vaikka jotain töitäkin pitäis tehdä ja vaikka elääkin niinQ. Mut ei sitten. Fine. Meitsi taipuu tuulessa kuin pajunvitsa.

Kivaakin on pitänyt tässä loppukesän iloksi. Särkänniemessä lähti ääni, käsi taputti kirjavaa muulia ja vaatteet kastuivat moneen kertaan. Tyhjinä palautetut tenttikonseptit unohtuivat. Lasejakin on tullut kilisteltyä ja ties mille. Akut ovat miltei latingissa ensi viikolla alkavaan vuoden kestävään rutistukseen, paitsi etteivät ole. Ei auta muu kuin autopilotti ja vahva kahvi.

Iltaisin tulee häkellyttävän pimeää - kaivoin jo heijastimet käden ulottuville. Kai se on syys, kun sukkahousut ovat paksuuntuneet samaa tahtia pilvien kanssa.

Sataa vanhoihin lätäköihin.

Kerrankin bizniz-luokkaan

No nyt on aikuinen olo, mietiskelin täyttäessäni VR:n sivuilta löytyvää myöhästymiskorvauslomaketta. Perjantai 13. päivä näytti kyntensä matkan varrelle paskoutuneena junana ja kolmisen tuntia kestäneenä pelleilymeininkinä. Seistiin niin ikään etelään matkalla olleen S:n kanssa Hämeenlinnan asemalla odottelemassa seuraavaa iiseetä ja tuumattiin, että tästä puuttuu nyt enää räntäsade. Kun kaksi konnaria kuulutti junistaan samaa asiaa samaan aikaan toisistaan ilmeisesti tietämättä, piti tanssia oikein informaatioyhteiskuntatanssi. S:llä putos vielä jätskistä suklaat asemahallin lattialle. Että tänne niitä korvauksia (5,50e), saatana!

Tanssin äsken myös jääkaapinuusimistanssin. Pääsen eroon tuosta hirviöstä, jonka tuleen roihahtamista olen jännännyt jo vuoden päivät. Skool.

Kesä on mennyt jonnekin, ja hyvä niin. Työpäiviä on jäljellä enää kuusi - meitsi selvis! Duuni toki jatkuu syksyllä viikonloppuisin, mutta kuitenkin. Odotan jo päivien viilenemistä. Sais tulla vettä kuin aisaa ja mielellään tuulla niin, että naamasta lähtee iho. Hellettä en jaksa enää. Yhtään, mä sanon. Odotettavaa on muutakin, pedagogiset ja seminaari nyt pienimpinä. Lukupiiriäkin on tulollaan. Onneksi on ässä pedaryhmä, jonka kanssa jakaa ylämäet.

Bleääääärgghhh. Pari tuntia sitten oli Sinkkiksen ykköskauden kakkoslevy kuumana asemassa, kädessä pientilasiideriä ja lautasella muhkeaa salaattia. Nyt on pullo ja lautanen tyhjinä, kipeät viisaudenhampaat ja parisataa sivua tenttikirjaa. Melkein kiinnostaa.

похмелье

Olen aikamoinen martta. Poimittuani huimat neljä litraa punaviinimarjoja ja saatettuani ne pakastuskuntoon leipaisin vielä äsken parsakaali-sipuli-kirsikkatomaatti-paprika-savutofupiirakkaa. Mitalia tänne!

Ostin kyllä loppuviikon työeväiksi pari tölkkiä hernekeittoa ja avasin just palkkiokaljan, muttei kerrota kenellekään.

Kenellekään ei sovi myöskään kertoa, että tuli oltua vähän humalassa tuossa viikonloppuna, pitkästä aikaa. Joku ilmeisesti kaatoi kurkkuuni useammankin liikaa, vai miten se nyt meni. Joka tapauksessa muistan muutamien muovimukiskoolauksien päälle esimerkiksi ähkineeni bajamajassa ja maanneeni selälläni pimeässä puistossa. Kadotin myös sukkani. Mitalia tänne!

Tuli tänään myös, itsetuhoiselle luonteelleni ominaisesti, lupauduttua jo ties monennelle kotimaanreissulle äitini kanssa. Kolmen junanvaihdon päähän.

Talo, jonka anteliaasta pihasta marjani hain, oli muuten päässyt aavistuksen kärsimään viimeöisestä myrskystä. Pihalammen rannalla seissyt mänty oli kaatuessaan halkaissut talonpäädyn terassin ja vetänyt nurtsille palasen katonkulmaakin. Kolme metriä oikealle, ja koko talo olisi romahtanut. Kiva. Sähkötkin katkesivat vielä kahteen kertaan ruokaa tehdessämme. Itse kyllä nautin myrskystä - kaupunkitalon ylimmässä kerroksessa. Harvoinpa sitä pääsee katselemaan tällaista sähinää. Luulen, että idästä tullut metsäpalosavusumu teki esityksestä vielä mahtavamman. Koko horisontin mittaiset salamat pääsivät valaisemaan koko taivaan, kun sumu hajotti valoa laajalle. Istuin ja tuijotin. Vesi runnoi asfalttia, ja salamat haaroittuivat alas juostessaan kuin taisteluun valmistautuvan hirven sarvet.

Pirskahtelee

Äiti sai viime kuussa syntymäpäivälahjaksi vain kortin, jossa kerrottiin jonkin hauskan odottavan syksymmällä. Lauantaina siihen hauskaan kuului viiniä ja traktorikyytiä.

Ristiriitaiset fiilikset - huomenna pitäisi valua yliopistolle ilmoittautumaan pedaopintoihin. Aion nyt katsoa tämän kortin. Annoin itselleni luvan lopettaa shaiba kesken, jos siltä tuntuu. Kai tässä vielä kaksi rankkaa vuotta jaksaa? Sen jälkeen voikin hajoilla työelämään ihan sadalla prosentilla, kun on iso G tehty. (Eilen eräs kuusivuotias kysyi: "Millon susta tulee niinku aikuinen?" En tiennyt.)

Pitää muuten toivoa, että maksuni on jo mennyt rekisteriin, muutoin joudun apinuuksissani turvautumaan johonkuhun onnettomaan tuttuun ja valtakirjaan. Mitäs pitää maksaa ylioppilaskunnan maksu näin lähellä viimeistä ilmoittautumispäivää. Kuka käski, läski, hä?!

Verhojenvaihtovalssi

Kesä kakstonnii ja kybä jää kyllä mieleen jännittävänä. Iholla virtaa katkeamatta hiki, kalkkunankalpeat allit tytisevät. Lakanat pitää vaihtaa kolmen päivän välein, jotta suihkussa käymisestä olisi edes jotakin hyötyä. Unissa toistuvat samat teemat - pimeys, rankkasade ja kaukana merellä keinuvat utuisat valot.

Käväisin kahden yön pikavisiitillä siskoni luona. Söin viinimarjoja pensaasta, ihailin kuusivuotiaan legokaupunkia ja tekaisin mustikkapiirakan. Toisena yönä näin painajaisia, joista heräsin miltei äänettömään ukkosmyrskyyn. Makasin pitkään hereillä ja katselin, kuinka salamat löivät metsän takana kymmenen välähdyksen minuuttivauhtia. Aamu ei käynnistynyt mitenkään - ei, vaikka piti jossain töissäkin hikoilla.

Sorvi kutsuu taas huomenna. Koetan ravistella itseäni hereille ennen sitä. Hieman auttoi, kun kävi katsomassa hyvän elokuvan ja vaihtoi likaiseen ikkunaan reissunvarren kirpparilta löytyneet hippiverhot.

Villiruusuja

Mietin juhlissa moneen kertaan, saavutanko koskaan samanlaista tyyneyttä, tyylitietoisuutta ja ryhtiä kuin ruokapöydässä aterioineet ja myöhemmin tanssilattian lankkuja huolella paukuttaneet kuusikymppiset naiset. Kukaties.

Tein reissulla monta asiaa ensimmäistä kertaa. Liikutuin puheista kyyneliin saakka, kuuntelin rautalankaa niityn laidalla auringon laskiessa ja pummasin äidiltäni tupakan. Mökkitiellä seisoi mutkan takana nuori hirvi.

Völler, Klinsmann zwei, Riedle - - -

Vapaat alkoivat. Ässää! Heti ensimmäiseksi huomenaamulla repäisen eli istun äitini viereen Pieksämäen-junaan. Jumantsuigula. Tietysti pikajunaan, jossa ei ole ilmastointia. Onpahan ainakin kukkakimpulla kosteutta.

Kosteutta riitti eilenkin eräässä tamperelaisessa yksiössä. Kainalotuntumalla mitattuna lämpötila hipoi neljääkymmentä plus-astetta, mikä ei tietenkään siiderin kumoamista haitannut. Pakenimme lämpöä toiseen Mombasaan, Sorsapuistoon, josta muut lähtivätkin jatkamaan iltaa takaisin sisätiloihin. Itsehän suuntasin määrätietoisesti kotia kohti, kuten kunnollisen työssäkäyvän veronmaxajan kuuluu. Jee. Työpäivä meni taas sumussa, mutta laitan sen helteen, vapaapäivien puutteen sekä tietysti vuosia kerääntyneen ja äskettäin taas rajusti kasvaneen univelan piikkiin. Lienee hälyttävää, jos päivän aikana huomaa, ettei ole varsinaisesti vielä lainkaan ollut hereillä. Ei, vaikka olis jotain ruotsia ja saksaakin jutellut. Nukun vaikka, noh, vuonna 2034. Sitä ennen pysyy jututkin houreisina, sorry.

Viime vapaillani joskus mesoliittisella kaudella käväisin Helsingissä. Olo oli oudohko - olen ollut jo melko kauan poissa. Kaupunki ei ole enää minun. Sata vuotta sitten se oli Onervan, jos oli Ateneumin näyttelyä uskominen. Kokonaisuus oli upea, mutta hieman pisti vanhaan esittelevien seinätekstien minämuoto, jotka ovat siis kuraattorin käsialaa. Väkinäistä ja lässyttävää. Että terse vaan, mun nimi on Onerva ja mä oon täällä opastamassa teitä 1910-luvun Helsinkiin! Yäk. Käykää toki itse tuomitsemassa, muutoin näyttely oli sangen hurmaannuttava.

Tuntuu oudolta olla kotona. Tarvitsisin hausfraun, joka pesis noi ikkunat.

NED 0 - 0 ESP

Kissalla on hikka. Ei mulla muuta.

Et puis seulement quand c'est fini, alors on danse

Tästä päivästä ei ole muuta sanottavaa kuin se, että kylläpä nousee verenpaine junia vapaapäivänäkin kiroillessa. Työpäivänä kiinnostaa vähemmän olla siellä sorvin äärellä ajallaan - varsinkin kun myöhästymisselityksenä pelkkä "veeär" on jo lunastanut uskottavuutensa - mutta että omallakin ajalla pitää noitua! Jotain ryhtiä nyt tähänkin hommaan, toivoo Raskaan sarjan käyttäjä. Vapaatani ilostutti myös rankkasade, joka ehti kastelemaan allekirjoittaneen päästä varpaisiin Riihimäen asemalla katoksen suojasta huolimatta. Lisäksi kuuntelin paikallani lapsivaunussa kolmen vauvan raivoitkusinfoniaa koko matkan ajan Tampereelle. Kyllä nauratti.

Tätäkin enemmän on kyllä ilahduttanut alesta (kiitosjeesus!) ostamani Studio Julmahuvi -kokoelma. Kreikan meri, meri Kreikan. Piti katsoa kaikki kahdeksan jaksoa, ennen kuin eilisen työpäivän aiheuttama yliaktiivisuus huuhtoutui pois. Toimii! Huomasin, että tämän vapaan jälkeen olenkin töissä kahdeksan päivän putken. Olin jo menossa nillittämään, etten jaksa siis millään niinku sellasta tehdä ja että voisko vuoroja vielä vaihtaa, etsää viitsisitsää, mutta sitten kuulin viisaammaltani, että tällaisestahan saa ylityölisiä. Saa nähdä, saanko niitä ilman perään itkemistä. Yleensä on kuulemma ollut tapana jättää tämänkaltaiset turhuudet maksamatta ja ilmeisesti luotettu työntekijöiden tietämättömyyteen. Loistavaa. Huomenna otan vielä suunnan kohti Helsinkiä pitämään kivaa, sitten saa tulla hommia ovista ja ikkunoista. Ja sitä rahaakin, pliis.



Nyt otan silittelen vähän kissaa Nedgångslåtenin (...) tahdissa ja imaisen siideriä. Loistavaa.

Vääntö on hurjaa

En jaksaisi sietää tätä hellettä enää ainoatakaan päivää. Väsyttää ja vituttaa. Kadullakin tekee mieli repäistä rätit yltä ja painella lähimmän marketin maanalaiseen jättikylmiöön, jollaisessa vietin salaa viime kesän kuumimmat tunnit halaillen tarjouksessa olleita kolmen litran jäätelöpakkauksia. Missä on tilaamani lumimyrsky? KYSYN VAAN. Kaiken lisäksi aurinkoinen sää saa työpaikkani kiiretason nousemaan kafkamaisiin korkeuksiin. Aikaa syömiseen ja juomiseen ei ole, mikä tekee mistä tahansa hommasta selviämisestä mielenkiintoista. Ehkä huomenna ehdin syömään lounaan (nuudeleita ja maapähkinöitä) ennen neljää.

Kissanhoitojakso kakkonen pärähti käyntiin lauantaina. Muistoja on matkalta kertynyt jo rannettani ympäröivien hampaanjälkien verran. Tämä herra on kärty - seurasta, silityksen suunnasta, ruoasta, hiekkalaatikon siisteydestä, parvekkeen oven ja sälekaihtimien asennosta sekä nukkumaanmenoajoista. Tämä tarkoittaa, että isäntäväen sopisi olla kotona kaksneljäseittemän, silittäminen käy vain sydäntä kohti, kupista tulee löytyä Kitekattia (Hurmurin herkut -lajitelma), kopasta ei pissaa eikä kakkaakaan, partsille pitäis aina olla äksess, ulos sopisi nähdä kaulaa taivuttamatta ja nukkumaan täytyy tulla ajallaan - eli silloin kun karvanaamaa alkaa haukotuttaa. Tälläkin hetkellä makkarista kuuluu vaativa marina. Onneksi olen vain kerran saanut siivota saunanlauteiden alta löytyneitä protestipökäleitä. Tähän mennessä. Tietysti tämä hurmuri saa anteeksi yhdellä vihreiden silmiensä katseella, ja viimeistään, kun valojen sammuttua hapuilee kainaloon.

Väsyttää ja vituttaa taisi muuten niitäkin apinoita, jotka katsoivat oikeudekseen pahoinpidellä jalankulkijoita. Tällaista perseilyä ei vain oikein osaa laittaa helteen piikkiin. Neuvoksi: jos vihanhallinta tuntuu haasteelliselta, kannattaa jäädä kotiin katsomaan peiliin.

En vain saa tarpeekseni herneistä, yhdeksänkymmentä vuotta vanhoista saksalaisista elokuvista, työmatkani sorsanpoikasista, kissankehräyksestä, pyöräilystä helteestä halkeavan kaupungin halki, uusista korollisista avokkaistani, lapsista jotka pelätessään käyttävät sanoja kuten "mörkyli", vuosisatoja vanhojen kiviseinien rakosissa pesivistä västäräkeistä ja pääskysistä, vadelmalimonadista ja kalpeista aamuista hiljalleen heräilevillä junalaitureilla. Laukussani on aina hyvää luettavaa.

Tajusin eilen, että kesätöistä on ohi jo puolet. Kakkaa tuulettimessa on vielä kovasti edessä, muttei se mitään. Rusinathan ovat niin makeita.

Johannes Rinkelinkastaja

Juhannuksena oli aika lailla kivaa. Peltojen päällä sykki musiikinpörinä eikä le grill päässyt juuri jäähtymään. Menin tosin sammumaan sohvalle jäätyäni siihen hetkeksi lämmittelemään, muttei se mitään. Aamulla heräilin hiljaa, katselin lattian valoläikissä nukkuvia. Keittiöön saakka kuului, kuinka joku soitti pihalla kitaraa. Hyttyset olivat syöneet sääret veriläiskäreille.

Kissanhoitojakso ykkönen alkoi alkuviikosta. Toinen residenssin hoidettavista on herttainen, kokomusta töpökkä, joka jo siristelee keltaisia silmiään ja kehräilee eteismatolla, kun vasta kierrän avainta ulko-oven lukossa. Toinen, vanhempi, onkin jo haastavampi tapaus. Arvaamaton, ja säännöllisellä lääkityksellä. Ensimmäisen kerran vähän kylmäsi ottaa kyseinen ilves niskalenkkiin ja työntää ruiskua ääntä kohti, mutta kyllä se sitten siitä. Kaipaa sekin välillä syliä - varovaisella kissittelyllä olen saanut sen jo monesti sohvalle kainalooni. Kohta ollaan jo kavereita. Ainakin sitten, kun varsinainen tutkintoni Mississippin korvantausrahnutusyliopistosta saapuu. Vaihtaisin tällaiseen duuniin anytime. Kakkaa se vain on, kuten kaikki.

Ylihuomenna kutsuu taas sorvi, eikä yhtään huvittais. Just ja just kun jaksan pyörittää uusia perunoita rasvassa ja sipulissa ja katsoa mykkäelokuvia.

Leikkejä laulumailla

Kipeänä kärvistellessä on tunnetusti aikaa. Olen nuhakuumeella ansaitsemani sairasloman aikana ehtinyt jo tiskata, imuroida ja lukea noin tuhat sivua kirjaa. Tosin kaksi ensimmäistä sain aikaiseksi vasta hetki sitten, otettuani naamaan kaikki napit, joista jotain hyötyä tähän oloon tuumin olevan. Toimii. Olo koheni sen verran, että tohdin pistää sormeni myös blogin ulkoasuleluihin, kuten varmasti näkyy. Tadaa!

Olo on tosiaan eksoottinen, oli jo maanantaina työvuoron viimeisiä tunteja kädet silmillä lusiessani. Olen viimeiset kolme päivää vain kehitellyt kokovartalomakuuhaavoja, torkkunut lehti naamalla ja katsellut taivasta läpi harmaakalvoisen ikkunan. Ja kaivannut kontaktia kanssaihmisiin. Moisen luksuksen sijaan olen tyytynyt nappailemaan lääkkehiä ja sietämään taudin oireita, jotka tällä kertaa ovatkin ihanan monisävyiset. Normaalisti lentsussa ei mikään maistu miltään, mutta tällä kertaa asia on toisin - kaikki maistuu itsepintaisesti metallilta. Savuseitanpakettikin leipomosämpylöiden ohella meni iloisesti hukkaan, kun herkun nauttimisen jälkeen tuntui kuin olisin syönyt kirjaston ovenkahvan. ÄÄTTÄNÄ! Lisäksi huomiset kekkerit työtovereiden kanssa jäävät nyt väliin. Menen koiruuttani tartuttamaan jonkun muun. Erästä kohti voisin ihan vahingossa aivastaakin. Kehtaakin olla tollanen.

Piakkoin alkavat kissanhoitojaksoni. Aion lököillä pitkin sohvia ja silittää milloin mitäkin karvakylkeä töiden tekemisen välissä. Voittaa kotona yksin makaamisen 1000-0, vaikka yksi kissoista onkin sellainen suuri ja muriseva.

Seinäruusun vapaapäivä

Nyt ollaan jännän äärellä. Äsken ripustaessani märkiä vaatteita aivan liian pieneen pyykkitelineeseen tipahti eteismatolleni paitsi päivän lehti, myös suurikokoinen kirjekuori. Jo alareunan leima kertoi sen lähettäjätahon ja sai aikaan äkkinäisen naurunpurskahduksen. Voejeesus. Ollaan sitä nyt niin soveltuvia. Luulen, että joku toinen saa ilon ja onnen kouluttautua teini-ikäisten sylkykupiksi. Koska en ole mielenlujuudestani aivan saletti, saatan heti hankkiutua papereista eroon, etten vain vahingossa palauta paikan vastaanottoliperiä. Syytän tästä lähinnä murusista koostuvaa päätöksentekotaitoa vuosia jatkunutta institutionalisoitunutta pelottelua. Töitä ei nimittäin kuulemma niinku koskaan saa, jossei ole viittä kieltä sivuaineena, kolmea sivuainekokonaisuutta pitkinä, pedagogisia käytynä, tuhannen viidensadan pisteen kandia ja kymmenentuhannen pisteen maisteria, menestyksekästä verkostoitumistaitoa, täyttä vaihtovuotta Brysselissä ja harjoittelua Saksan suurlähetystössä. Jos en tietäisi paremmin, saattaisin purematta niellä tällaisen humpuukin ja koota hiki päässä ja kakka housussa megatutkintoa, jotta edes joku joskus huolis. Onneksi jo tiedän, että joku hullu tulee aina olemaan meikäläistä keskinkertaisuutta parempi ja viemään makoisimmat työpaikat pottunenäni edestä. Parempi vain keskittyä siihen, mitä haluaa tehdä ja missä tuntee oikeasti olevansa hyvä. Siinä voittaa sekä mielenrauhani että yhteiskunta.

Eikun hetkinen. Viimeiset neljä vuotta en ole muuta juuri pohtinutkaan kuin työpaikan saantia ja tehnyt älyttömästi töitä sekä opintorekisterin että CV:n (yök) säälliseksi täyttämiseksi. Tulevaisuus on näyttäytynyt ojina ja allikoina, josta joko selviää jotenkuten tai ei selviä ollenkaan. Joka tapauksessa kengät kastuu, itikat syö päänahan auki ja sitten vituttaa. Pelottelu on toiminut paremmin kuin hyvin - sitä on jo hyväksynyt, että pätkätöitä tässä tehdään koko elämä, kehnolla palkalla. Samaan aikaan sitä tietää olevansa niitä myyttisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tuottamia huippuosaajia, joilla ei pitäisi olla mitään hätää. Eipä. Huippuja mahtuu huippujenkin joukkoon aika monta, ja yhtä virkaa hakee vähintään muutama sata äf-ämmää. (Voin kuvitella, kuinka housukakka haisee, kun haastatellut kokoontuvat auloihin.) Sitten olisi vielä suotavaa olla niimmaan onnellinen siitä määräaikaisesta kyykytysduunista, kun on sentään niitä töitä. En osaa olla. Täystyöllisyydestä osaisin. Ja terveisiä teille realisteille: kyllä, olen moneen otteeseen harkinnut alan vaihtoa, niin surullista kuin sellainen onkin.

Koetan loppupäivän (tai -kesän) toipua aamuisesta kirjeestä ja keskittyä muuhun. Esimerkiksi tarkastella jännästi junalippuihin ja olueen tyhjentyvää lompakkoa, kameran sisältöä (ässät kekkerit ässien työkavereiden kanssa - aamupalaksi mansikoita ja sitten töihin) sekä kortintekotaitojani äidin tulevien pyöreiden kunniaksi. Kohta täytyy sammuttaa luupilla soinut Svennebanan ja ryhtyä larppaamaan kunnollista ihmistä. Joku kauluspaitakin löytyi kirppikseltä.

JÄHKIÄÄ

Hoh-hoh-hoijjaa. Vapaata on enemmän kuin lekuri määrää, mikä on hyvä. Muutoin kärsisi se osa aivoistani, jossa on vielä jotain mielenterveyttä jäljellä, sillä työpäivistä ei noin vain näköjään toivutakaan. Tosin lompsaan vilkaistessa kiristyy sisin solmulle joka tapauksessa - rahaahan ei tule, jos ei ole tuntejakaan, vai miten se nyt meni. Viime vuoronkin venytin yhdeksäntuntiseksi, kun pyysivät. Tuloksena oli viiltohaavan tuntu kurkussa, mutta kuulunee asiaan. Kolmella tunnilla aamuista kurinpitohuutoa alakoululaisille on hintansa. Viesti vanhemmille: kasvattakaa kersojanne. Viesti opettajille: tehkää duuninne. Kumpikaan ei a) ole mun hommiani, b) kiinnosta.

Herättääkseni kateutta kaikissa teissä kolmessa lukijassani, kerron kuinka rahaa säästyy. Pohdittuani asiaa sekä logiikan että empirian pohjalta olen päätynyt siihen, että universumi antaa ja ottaa. Esimerkkinä käy hyvin eilinen päivä.

Aloitin tuhlaamisen heti aamusta. Muovirahaa paloi paitsi kosmetiikkaan, myös terveelliseen lounaaseen keskustan kasvispaikassa. Kahvihampaan vihoitellessa en tyytynyt euron arvoiseen kupilliseen kuumaa, vaan huomasin kävelleeni takaisin pöytään miltei puolilitraisen latten ja valtavan, suklaakastikkeessa kelluvan kookosmokkapalan kanssa. Koska minulla on muutoinkin ongelmia elämänhallinnan kanssa, luin kahvilan kaikki vanhat Aamulehdet. Ostettuani junalipun päätin vielä käväistä itukaupassa ennen lähtöä. Sen sijaan poikkesinkin sukkahousuostoksilla vaateliikkeessä, jonka alerekin kävin tottumuksesta lävitse. Siellä roikkui se antopuoli: kymmenellä eurolla sain tuiki tarpeellisen kynähameen, siistit housut ja törkeän hienon juhlamekon. Kuluttajan logiikalla säästin yli sata euroa. Kiitokset tähtipölylle!

Aion koetella onnenkantamoistani vielä tänään kahdella kirpparilla. Mitäpä sitä nyt jotain vuokranmaksua murehtimaan, lal-lal-laa.

Välissä on vain yksi sointu

Olen sokerista. Neljä työpäivää peräkkäin puristi mehut ulos täydelleen, ja perjantai-illan ensi-iltagänäily päättyi aikaisiin ranskalaisiin radanvarsikaupungin pikkupizzeriassa. Sille tielleen jäänyt videokamera sekä harmittaa että helpotuttaa - illan aikana tallennettua tiedostoa ei kai olisikaan väliksi nähdä, vaikka kekkerit hyvät olivatkin. Kun alkutekstit vyöryivät salin isolle kankaalle, tuli silmiin polttavaa vettä. Paljon on taitoa, lahjaa ja sinnikkyyttä kasaantunut kulttuuriyhdistykseen. Ensimmäisestä leffasta on kuljettu pitkä seitsemän vuoden matka, emmekä me ole nähneet vielä mitään. Sanokaa meitsin sanoneen.

Kevät meni opiskelujen suhteen perseelleen, kun jo helmikuussa loppui veto kuin seinään. Huono omatuntoni hiljeni äsken, kun vilkaisin uudelleen, mitä sähköisesti voi kesällä tenttiä. Jottain tarttis tehrä, että saisi opintoja kasaan säällisen määrän, ennen kuin tukikuukaudet loppuvat (kohta). Kiitosjeesus, kyllä nyt kelpaa. Lupaan rukoilla ja tehdä työtä.

Tämän sunnuntaipäivän ohjelmaan ei kuulu nyt muuta kuin tukanleikkuu keittiössä, vierailut teollisuusalueen kahteen kotiin ja soitto kolarista toipuvalle. Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu. Yleensä sattuu ja niin saatanasti.

Pyytämättä ja yllättäen

Olen...

...ahminut kesän ensimmäisen jäätelön jo kotimatkalla.

...tavaillut kyrillisiä kirjaimia luonnontilaisella hautausmaalla. Rakastettu äiti ja vaimo.

...hikoillut peiton kanssa ja ilman, kadulla ja kotona, putiikeissa, kassajonossa ja piian alushameessa.

...puhunut saksaa saksalaisille ja saanut melkeinpä kehuja.

...tartuttanut hiuksiini sateisena työpäivänä kuuden leivinuunin savuntuoksun.

...ihastunut pomelonmakuiseen vissyyn. En tiedä, miltä pomelo näyttää.

...lukenut Päätaloa asemaravintolassa mustaa kahvia kyytipoikana. Pyrjähtää on loistava sana.

...käynyt pedagogisten soveltuvuushaastattelussa ja jättänyt menemättä tenttiin. Kesällä kato.

...lupautunut jo kolmannen kissan kesähoitajaksi.

...lähettänyt seminaariohjaajalleni sähköpostia, että nyt ei pysty ajatustyöhön. Autossa ei lauennut yksikään turvatyyny, ja tippaletkun päässä lepäsi voimaton käsi.

Varjossa +28C

Rakastan töitä vapaapäivinä. Olen viimeiset kahdeksan tuntia vääntänyt ensin englannin- ja sitten saksankielistä tekstiä. Kadun syvästi koskaan opiskelleeni jälkimmäistä ja vielä enemmän koskaan väittäneeni, että osaisin sitä jotenkin. En osaa. Joudun kääntämään kaiken sana sanalta ystävänäni kellarinhajuinen Grosswörterbuch, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1925. Sopivasti erästä sanaa taas etsiessäni kirja avautui saatanan kohdalta. Kiitti.

Vaikka vihaan hellettä, on tänään aavistuksen vituttanut olla sisällä. Varsinkin, kun olisin tältä ilolta välttynyt tekemällä nämäkin hommat esimerkiksi huhtikuussa. Pitäisi ensi lauantain tenttiinkin lukea, ja jotenkin valmistautua huomiseen pedagogisten soveltuvuushaastatteluun. Eilenhän ei mitään kerennyt, kun piti kirjoitella pohdintapaperia loppuun ja sitten laukata kylille Museoiden yöhön. Korkattiin Vapriikin terassi, TR1 ja Werstas. Todistin tosin kykeneväni pitämään lompakon taskussa - ostin vain kaksi postikorttia, vaikka tarjouksia oli vaikka ja mitä.

Käynti lähikaupassa ei tyynnyttänyt päätä, vaikka pääskyt kirkuivat ja nurmikoilla makoili autuaan näköisiä koiria. Lääkitsen vetämätöntä ja turhaa oloani villivadelmavedellä. (Ei toimi, ei.)

Turistina Tampereella

Kuuden päivän vapaa maistuu. Eilen kirjoittelin malliksi vähän filosofiankurssin pohdintapaperia ja karkasin sitten Tuomiokirkon puistoon juomaan pussilonkeroa ennen ainejärjestön kevätkekkereille suuntaamista. Kattosaunalla pauhasi lätkä ja sauhusi tupakka, ja join täsmälleen oikean määrän välttääkseni kohmelon. Mahtia!

Tänään tein täsmälleen siten, miten olen vannonut olevani tekemättä: äitini tapaan siivosin ja tiskasin ennen aamiaista. Kohta käväisen vetämässä pururatalenkinkin ennen aamukahvia. Potkaiskaa silmään, jos näette. En saanut karistettua kunnollisen kansalaisen manttelia päältäni, vaan asettelin helmet kaulaan ja kävelimme kaverin kanssa aurinkoisia katuja kokemaan kyldyyriä eli katselemaan, kuinka on tyäväki ennevvanhaa eläny.







Postikortit, laku ja limpsa löysivät emäntänsä. Kotimatkan varrella tuli nautittua vielä suolaista vohvelia. Huomisen vapaani aion käyttää viimeisen pohdintapaperin tekoon sekä kirppistelyyn. Kerkee kato tota työtä tekeen myöhemminkin. Se on kesä ny.

Ei mulla ole kiire

Perjantaina löysin itseni monen tylsistyneen alakoululaisnaaman edestä. Eikä ihme - aloitin työpajailuni vaatimattomasti 5000 vuoden takaa. Jos tehdään, tehdään kunnolla!

Viikonlopun katsoin televisiota vanhempieni nurkissa välillä olustellen ja saunoen. Vahdin kissaa, tai toisinpäin. Roikale antoi ensimmäisenä aamuna onnellisesti nukkua yli kymmeneen, toisena herätteli puoli kahdeksalta availemaan ruokapurkkia ja viimeisenä sianpieremänä alkoi mouruamisen, kukansyönnin ja peitonräpläämisen puoli kuudelta. Rajansa lienevät silläkin. Anteeksi se sai viimeistään sitten, kun seuraavan kerran kiipesi mahan päälle hyrisemään. Minun tai P:n. Haluaisin saunan. Ja kissan. En halua yli puolentoista sadan kilometrin työmatkaa, puolivalmista tutkintoa tai huuliherpesvirusta nenään. Nimimerkillä Yllättäen ja pyytämättä.

Aamulla maisema värjötti sumun takana, kun vaihdoin junaa. Pellolla juoksi harmaaturkkinen kettu. Työpäivän aikana ehdin mittailla näyttelysalin lattialankut moneen kertaan. Avainnauha henkilökortteineen sopii jo hyvin kaulaan. Kotimatkalla pikkuritsan radiosta rätisi The Carpenters ja moottoritien päälle kerääntyi synkkää ukkospilveä, kun mietin kaiken olevan aika kohdallaan.

Ryyst

Vähemmälläkin murehtimisella pärjäisi. Muistin pääasiat, vastailin sujuvasti kysymyksiin (myös niihin tyhmiin), väistelin muita ryhmiä suht sulavasti ja sammutin kaksi tulipaloa lähes hätkähdyttävällä itsevarmuudella. Tosin jouduin kolmen jälkeen raakkumaan aikuista naista aikuisemmalla viskibassolla, muttei se mitään. Oon ihan hyvä.

Henkisen painon lähdettyä hartioilta iski nenään lentsu. Parantelen sitä huomenna luennolla. Sitä ennen kippaan parit mukit teetä ja mietiskelen ensi syksyn seminaaria. Pikkasen vaan.

Nyyh

Olen ollut tänään - pitkittyneen kohmelomakaamisen jälkeen - huomattavan toimelias. Kävin nimittäin hammaslääkärissä, tulostelemassa työjuttuja, poliisilaitoksella, kultasepänliikkeessä sekä lipastolla syömässä. Nyt on hieno muovipaikka, lähtötuomion saaneet viisaudenhampaat, pysyvä ajokortti tulollaan ja mummovainaan rannekellossa uusi, puuterinvärinen hihna. Leikkasin äsken myös tukkani. Päin helvettiä tietysti, mut ketä kiinnostaa.

Huomenna on sitten ensimmäinen työpäivä. Pelottaa ja ahdistaa. Unohdan kuitenkin ne tärkeimmät asiat, jäädyn puskasta tulevien kysymysten edessä, en osaa väistää muita opastettuja ryhmiä, laitan ryhmän seisomaan sateeseen, menetän ääneni ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja sytytän itseni sekä esimieheni tuleen sammutuskoulutuksessa. Noin aluksi. Vaikka tiedän, ettei mun tarvitse olla valmis, haluaisin niin kovasti olla jo hyvä. En osaa enää tsempata. Osaan enää panikoida.

Olen kovasti koettanut pitää mielessä lauseen, jonka huomasin aikoinaan hops-opettajan kirjoittaneen neljän vuoden takaiseen sähköpostiin. Kaikki riippuu itsestäsi, oot sä down vai onnellinen. Silti tuntuu, että stressi tappaa. Eikä edes hitaasti, vaan kunnolla hyökymällä. Ehkä tämä helpottaa, kun säästötilillä on joskus kolminumeroinen summa rahaa, elämä on joten kuten rutinoitunutta (mikä ihana uni) ja tunnen oloni turvalliseksi edes jossain. Siihen saakka ei kai auta muu kuin jäädyttää haudansyvyinen ahdistuksen alho ja purra hammasta niin että ikenistä roiskuu veri. Koettaa unohtaa, että se harmaa kivi on sun kotis.

"Det är värt det! Go!"

Kohmelollani on kasvot.



Eilen olikin kiireistä skumpanjuontia, lämmin kevätilta, päättyneen seminaarin ruodintaa, sisällä ja ulkona juoksevia pehmeäturkkisia koiria, punk-keikka Näsikalliolla ja siideriä yo-lakista. Tänään en tee muuta kuin kuuntelen Joy Divisionia ja parantelen krapulaani viimeisellä munkilla.

Dance, dance, dance, dance, dance, to the radio.
Dance, dance, dance, dance, dance, to the radio.
Dance, dance, dance, dance, dance, to the radio.
Dance, dance, dance, dance, dance, to the radio.
Dance, dance, dance, dance, dance, to the radio.

Ilman viinaa olet raittiimpi

Vappuaatto. Riehuin jo kotitarpeiksi - palasinhan vasta äsken radanvarrelta Tampereelle palauttaakseni pedagogislomakkeet vain noin kolme tuntia ennen hakuajan umpeutumista. Päivän urotyön tehtyäni kävin ruuhkaisessa lähikaupassa ostamassa jotain etäisesti simaa muistuttavaa sekä viisi omenahillomunkkia. Itelleni! Söin jo yhden, kohta syön toisen. Löl-löl-löö!

Mikäli olisin tajunnut hoitaa asioita lakkariin esimerkiksi kuluneen kuukauden aikana, olisin jo jossakin repimässä kolmannen skumppapullon korkkia auki. Koska kuitenkin olen itselleni uskollisena vältellyt velvollisuuksiani vähintään ansiokkaasti, tulen seuraavien päivien aikana lähinnä istumaan koneella työjuttuja tehden. Myös vappuaaton. (Huomenna saatan jalkautua työväenmuseon tapahtumaan. Jos ei sada. Jos jaksan.) Toisaalta ajatuskin salaojakrapulasta aiheuttaa vilunväristyksiä. Viimeviikkoinen holatna oli jälleen paikallaan todistamassa, että kohmelot vuosien myötä todella pahenevat. Kymmenen tuntia päänsäryn, oksennuksen, kouristelujen, vapinan ja etenkin omien ajatustensa kanssa punkassa riitti kyllä taas vähäksi aikaa. Viimeistään ensi vappuna lupaan jälleen sankaroida. Tälle vuodelle riittää imurointi yo-lakki päässä.

Ihmeellisiä ovat elon tiet. Ja menestyksen. Kun nyt istun perseelläni pieruverkkareissa kotona posket sokerissa (höhö), lakittaa pian Mantaa eräs pitkäaikaisimmista ystävistäni.

Pikainen katsaus

Kevät on täällä. Ostin jo yhdet kesäkengät, tarvitsen vielä toiset. Työ, mikä ihana tekosyy.

Kesätyöt alkavat ensi viikolla. En koe olevani erityisen valmis ammattilainen, mutta kyllä se siitä. Pitää vain muotoilla suuta soukeammalle - ja jättää ylioppilas Larvanto -vitsit vähemmälle.

Minulla on pysyvä ajokortti. Helposti irtosi. Radalla perseilin kitkaympyrän täydeltä, kun käskettiin. Päässä soi kolmisen tuntia kappale Little Spanish Flea. Teoriatunneilla selvisi, että eräs jäbä oli ajanut välivaiheessa 47 000 kilometriä. Meitsille riittänee vähempikin esimerkiksi loppuelämäksi.

Laitoin äsken menemään ensimmäisen sähköpostin ensi syksyn seminaariin liittyen. Mieli on vielä virkeä. Paniikki vyörynee päälle viimeistään elokuussa, kun seminaarivihkoni sivut pysyvät itsepäisen tyhjinä. Kuin pedagogisten hakulomake. Voi jumalauta mä sanon! Ylihuomiseen mennessä pitäisi keksiä ja valehdella, miksi opettajanura kiinnostaa. Saatan kiskaista skumppakännit, että saan paperit palautettua. Seura on tervetullutta.

Ennen lomakkeeseen tarttumista ajattelin käydä katselemassa työhametta ja katsoa pari luonto-ohjelmajaksoa. Jännään aina viimeiseen asti, tökkääkö piikkisika Attenboroughia silmään.

Damn, girl/ you're so fine

Perjantai-iltani saavutti juuri kliimaksinsa. Vietettyäni elämäni tunteja venäjäntentissä ja senjälkeisessä suullisen tenttiryhmän palaverissa, maksettuani jumalattomat sakot lähikirjastooni ja palattuani kotiin pyykkäämään ja maksamaan laskuja olen lähetellyt sähköposteja, järjestellyt kaappeja ja koonnut seitsemän kuukautta nurkassa odotelleet tuolini. Koska olen ihminen, jolle mikään ei riitä, pesin äsken myös suihkuverhoni.

Nyt nautin limonadia ja irtokarkkia abivuoteni hittilevyä fiilistellen. Tätä kuunneltiin. Autossa, tuopin äärellä, random kämpän lattioilla istuen, juomapelin taustalla, tanssilattialla. Eräs biisi pääsi penkkaripäiväpuheen jälkeisen ulosmarssin kappaleeksi. Muistan puheesta vain viimeisen lauseen, jonka hönkäisin mikkiä päin niin aistikkaasti kuin vain Fridaksi pukeutuneena ja ilman rillejä osasin: Je ne regrette rien. Seuraava muistikuva lienee Maarianhaminasta. Hienoa aikaa!

Äkillinen intoni tehdä jotain etäisesti hyödyllistä johtunee uudesta leikistäni, jonka sääntöjen mukaisesti olen ilmoittautunut sähköisiin tentteihin, heitellyt kirjoja seinään ja perunut samaisia tenttejä vuorokautta ennen h-hetkeä. Nyt ei taas irtoo. Lisäksi olen pohtinut vakavasti sitä, etten hakisikaan pedagogisiin. Tänä vuonna tai koskaan. Olen tehnyt melko tavalla julkisia töitä - juuri sen verran, että tiedän sopivani johonkin muualle. Esiintyminen on perseestä, enkä jaksa tehdä sitä yhtään sen enempää kuin on aivan pakko. (Kesästä tullee mielenkiintoinen.) Lisäksi murtuisin noin kolmessa viikossa opettajille asetettujen vaatimusten edessä. En näe itseäni opettamassa. Ehkei sitten kannata hakeutua alalle. Sitä paitsi olen enemmän erikoistunut alle kouluikäisten mielten saastuttamiseen.

Elämänsuuntakriisini sai lisäpontta hetkistä, jotka ajelin talla pohjassa pitkin motaria. En olekaan niin paska kuski kuin mitä olen ymmärtänyt. Vaikka luulen kyllä, että tulevan työkaverin ennustus käy hyvinkin toteen. Auto täynnä viime koulutusta kohti ryömiessämme niiautti tyyppi auton seisoksiin risteyksessä. "Tässä se Jenni ajaa kesällä kolarin." Ans kattoo. Loppukesästä ehkä, kun auto on kuulemma muutenkin menossa kuutiotarhalle.

Laisse tombe!

Eilen eräs kertoi, kuinka oli käynyt erään kurssin vetäjän kanssa sopimassa pohdintapaperin palautukselle uutta dedistä. Professori oli letkeästi hyväksynyt ehdotetun ajankohdan ja lausahtanut, ettei se nyt päivän päälle ole. "Mieluummin minä luen ajatuksella kuin viime hetken hädässä kirjoitettua tekstiä." Eräs oli jäätynyt paikalleen: voiko tehtävät tosiaan tehdä muutoin kuin viime hetken paniikissa?

Tosiaan. Velvollisuuksien hoitaminen ajan kanssa tuntuu eksoottiselta. Kalenterini sivujen erivärinen suttu ei tarkoita, että hoidettavat asiani olisivat kovinkaan järjestyksessä - pääni sisällä on nimittäin aivan samanlaista, eriväristä suttua. Olen hyväksynyt kaaoksen, sillä saan siitä huolimatta elettyä ihan kunnialla. Vaikken esimerkiksi ala tankata kansainvälisen politiikan tenttikirjoja viikkoa ennen tenttiä kuten asiaan kuuluu vaan silmäilen niiden takakansia ja karkailen kaverille tekemään mustikkapiirakkaa kunnes tentti on seuraavana päivänä, olen saanut vajaan neljän vuoden opintojeni aikana tasan yhden hylsyn. Toki olen jättänyt menemättä lukemattomiin tentteihin, mutta useimmiten niissä on ollut kyse realistisesta luovutustappiosta. Useimmiten. Kurttuna on edellisen lisäksi myös se, että osaan suhtautua velvollisuuksiini tasan yhdellä tavalla: vakavasti. Vaikka tekisin kaiken huolella valmistautuen, stressaisin silti itseni kuolioon. Kenties laissez-aller -meiningissäni onkin kyse jonkinlaisesta puolustusmekanismista. Kunnolla nukkuminen ja syöminen sekä kavereiden kanssa hengailu saattavat oikeasti olla hyödyllisempiä selviämisessäni kuin verisilmin kirjaa eestaas hinkkaaminen. Jos kerran kykenen omaksumaan tarvittavan kahdessa päivässä, miksi lukea kahdeksaa?

Olen tosin ajatellut lakata luottamasta nopeaan lukemiseen, sillä siten en saa kaikkea (tai mitään) irti opiskelun mahdollistamasta tiedollisesta kasvusta. Kirjatentit ainakin omalla kohdallani todella ovat kertakäyttökamaa - tieto painuu lähimuistiin ja ulostuu tentissä paperille jättämättä useinkaan pysyvää jälkeä aivopoimuihini. (Voin vain toivoa, etteivät esimerkiksi lääkärit kykene purjehtimaan opintojensa läpi tällä tapaa.) Kasvatustieteen kaikki kama on tästä hyvä esimerkki. Suke sen hyvin laittoi sanoessaan, että on hirvittävää, kuinka yhdet perusopinnot on mahdollista saada suoritettua parhaalla mahdollisella keskiarvosanalla ilman, että opiksi tyrkytetty herättää ainoatakaan varsinaista ajatusta. Toisaalta kaiken ei ole tarkoituskaan kiinnostaa, ja osaan opiskelustaan saa suhtautua silkkana suorituksena (tämän itse asiassa muistan kasvatustieteen luennolta). Muutoinkin elämä tulisi osata jakaa kahteen mappiin, joista toisen sisällön suorittaa kunnolla ja toisen vähän sinnepäin. Koska en osaa jaotella velvollisuuksiani oikeasti huomiotani kaipaaviin ja pienemmälläkin metelillä hoituviin, voin huonosti.

Toipuminen alkaa tänään. Heti, kun olen saanut laitettua kirppiskamojen välitilityksen ajan tasalle, otettua enemmän selvää Kirgisian vallanvaihdoksesta, luettua Kepan lehden, pyykättyä, siivottua jääkaapin ja katseltua pesäänsä varikselta puolustavaa harakkaparia. Huomiseen tenttiin on lukematta vain puolitoista kirjaa.

Nopea lukutyyli on todella siunaus. Fit-lehden niinsiiskarikkoinenelämä-artikkelin lopussa nimittäin summattiin, miksi on kestetty. "Onneksi on ollut rinkeleitä mukana." Tai enkeleitä. What ever.

Pääs, iäinen

Huh-huh siis. Kasvatustieteen perusopintojen kokonaismerkintä on kokonaan minun. Juhlat ovat venähtäneet pitkiksi - jo muutaman päivän ajan olen nautiskellut siideristä ja tupakasta. Kai se on tää kevät, ja pienet saavutukset. Ensimmäinen kesätyökoulutuskin jätti hyvän mielen ja odotuksen, jollaista en ole hetkeen makustellut. Uuteen ja jännittävään kuuluu myös työmatkakäyttöön tuleva kesäauto, jonka rattiin saatan kuulemma päästä, mikäli hanskalokerossa on aina kyydittäville rohkaisuryyppyä. Katsotaan, kuinka kalliiksi tulee. Toivon, että kosla on hyvin vakuutettu. (Kuis on, S?)

Lomailu on mehevää. Varsinkin, jos todella on sitä lomaa. Tällä hetkellä pitäisi veret korvista tulvien lukea ensi viikon tenttiin, kun sain jo työvuorotkin tehtyä. Ei jaksa. Otan mieluummin kolmannentoista pääsiäiskonvehdin. Eilenkin karkasin suoraan töistä veljelleni ottamaan parit kuvat isoksi venyneestä vauvasta, joka nopeasta kehityksestä ennustaen lähtee jo kohta kävelemään. Eikä yhtään vierastanut, vaikka ei ihan hetkeen oltu nähty. Suu auki vain odotteli, koska tulee seuraava lentokoneellinen luumusosetta. Sold!

Radanvarsikaupungin katujen lätäköistä heijastuu sumuinen taivas. Olen täyttänyt kunniallisen kansalaisen velvollisuuteni, ja tänään aion maistella mallasta. Mikäli pääsen uimalla perille.

Häpiäisit

Joku holtiton ihmisraunio vinguttaa pankkikorttiani siihen malliin, että kotiarestin soisi kestävän ensi perjantaihin saakka. Vahinko vain, että sunnuntaina on ensimmäinen kesätyökoulutus, jonne päästäkseen on pakko availla lompakkoa junamaatilla. Noh, mieluumminhan sitä lukee präniköitä sarjakuvia kuin syö ruokaa. Ja jotain palkkaakin kai lorahtaa tilille ensi viikon kuluessa, joten ei tässä kerjuulle tarvitse lähteä.

Olen iloinen. Monesta syystä! Kävin tänään paitsi venäjäntunneilla, myös kirjastossa, kahdessa sarjakuvanäyttelyssä, kirpputorilla ja Ruohonjuuressa. Lihaksia vihloi ja kengät kastuivat, mutta päivä oli kevään lämpimin. Odotan kesää. Ja työmatkoja, jotka tulen käyttämään ainoastaan Iijoen lukemiseen. Odottelen itse töitäkin; aion mokailla ruhtinaallisesti, kasvattaa itseluottamustani (sekä paskanpuhumisen taitoa ...jos mahdollista) ja puhua kaikilla osaamillani kielillä - kovaan ääneen. Mää olen hyvä, mää olen paras. Kuljen kesän rinnat niin rottingilla että liiveistä ratkee saumat. Varokaa vaan silmiänne siellä takarivissä.

Kaikkein iloisin olen villieläimestä, joka on tuonut elontien ponnistelunsa parin metrin päähän ikkunastani. Voin seurata tuntikausia, kun harakka rakentaa pesää.

Yhyy siis

Brrbbblltt.

Harjoittelen tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä sellaisten asioiden edessä, joihin en voi vaikuttaa.

Tosi moni on tällä hetkellä Yo-talolla lavatanssaamassa. Meitsi puolimakaa jääkylmässä kämpässä tenttikirjan kanssa ja turhautuu sivu sivulta enemmän. Tosi moni nauttii varmaan olustakin.

Kahdella eri naapurilla on kekkerit. Kumpikaan ei kuuntele hyvää musiikkia tai taida huutamatta keskustelun taitoa. Moni nauttii tuolla seinien takana varmaan olustakin.

Kadut ovat yhtä vuorotellen toistuvaa liukkautta ja loskaa. Lenkillä, kaupassa tai asioilla käynti ei suju ilman piakkoin aktualisoituvaa lonkkaleikkausta, tai pahempaa: läpikastuneita kenkiä. Onneksi sentään aurinko paistaa, ja jokakeväinen Schmerz on jäänyt tulematta.

Itsekurini ei riitä kukkaron kiinni pitämiseen. En osaa olla tarttumatta tilaisuuteen, olipa se sitten huono tai hyvä. Tänäänkin ostin mineraalimeikkejä (oli loppu), housut (ensimmäinen parini pariin vuoteen - väärän väriset ja 15 cm liian pitkät MUTTA hyvin halvat), korvakorut (noku oli punaset) ja ponnareita (mätsäsivät edellisiin). Ruokakaupastakaan en oikeasti olisi tarvinnut mitään - kaikkein vähiten seesaminsiemennäkkileipää, pikkukurkkuja tai lisää vichyä.

Pitkäjänteisyyteni ei riitä kieltenkursseilla käymiseen. Annan laiskuudelle perään heti, kun läsnäolopakkoa ja eteenpäin ruoskivaa motivaatiota ei ole. Kun on liikaa hommaa, ei huvita edes aloittaa. Olispa jo kesä, ja vain muutama huoleton tentti työn lomassa. (Ihan kuin tuleva työni olisi jotenkin helppoa ja leppoisaa.)

Älykkyyteni ei riitä filosofian tenttikirjaan.

Husserl kutsuukin ohjelmaansa osittain "loogisen epistemologiaksi", jossa "looginen" ei viittaa ainoastaan propositionaaliseen logiikkaan vaan fenomenologisessa analyysissä paljastuviin kokemuksen apriorisiin rakenteisiin yleensä. Koska Heideggerin ontologinen analyysi pyrkii Laskin postuloiman kokemustiedon konkreettisen kohteen hahmottamiseen ja koska Heideggerin näkökulmasta vain konkreettisen, ajallis-avaruudellisen kohteen välitön paljastuminen ontologisessa analyysissä mahdollistaa tieteellisen tiedon metafyysisen oikeutuksen, ei Husserlin ohjelmasta ollut sellaisenaan Heideggerin tarkoittamaksi metafysiikaksi.

Täh?

Rotaatioratkaisuna oli varimax

Se on ohi.

Viimeinen kasvatustieteen perusopintojen lörähdys lähti arvosteluun muutama tunti sitten. Oli angstia, oli hikeä, oli verikyyneleitä. Laitosten yleisen pelleilymeiningin lisäksi aiheutti viimeinen, sivuaineopiskelijoille suunnattu vaihtoehtoinen suoritusmuoto runsaasti lisävitutusta: kokonainen kurssi tuli korvata tenttimällä kolme väitöskirjaa. Naama repiytyi noin kolmisensataa kertaa irti silkasta epäuskosta tutkimuksia tankatessa. Mennyt viikko on tuntunut siltä kuin joku olisi sahannut aivojani piikkilangalla edestakaisin. Mutta nyt se on valmis. Viimeinkin.

Tenttihän ei siis ole mitenkään varmasti läpi. Aion silti mennä juhlakaljalle illalla. Haha! HAHA! HAA!

Juhlistin erinomaisuuttani jo kahdella kirpparikäynnillä. Saldo ei ollut aivan yhtä muhkea kuin pari viikkoa sitten, jolloin löysin vuosia etsimäni, justsiistietyn aikakauden toimivan karttapallon - kahdella eurolla. Kyllä.

Omatkin kamat odottavat yhä raa'asti niittävää kirpputorikättä. Lähinnä katiskankohoiksi kelpaavat kirjat saavat mennä, auttamatta ja lopullisesti pieneksi jääneet vaatteet samoin. Vaikka on mulla kai tavaraa melko vähän, jos ne yhä mahtuvat kokonaisuudessaan pakettiautoon. Silti: vähemmän on enemmän.

Ostin muuten just 12 vanhaa Hevoshullun numeroa. Osassa oli vielä tarrat kiinni!

"Pyykkää, jos tunnet olevasi onnekas"

Maanantaini on jatkunut jo useamman päivän. Viikonloppuna suonissa tykytti, kun jouduin tekemään tilityksiä, joita en osaa tehdä. Sunnuntaina sulkemisajan jälkeen työtoveri oli hyvin menneistä päivistä niin helpottunut, että halusi halata. Tenttiin lukemisen sijaan lähdin käymään kissansilitysreissulla. Kotimatkalla näin koko tähtitaivaan. Jalat jäätyivät huolimatta tuhannen denierin sukkahousuista.

Eilen heräsin vähän viiden jälkeen tuttuun tunteeseen: juna ei odota. Vaunuun päästyäni aloin tankata naistenlehden jatkokertomusta osmoosin avulla heti Ryttylän jälkeen. Väsymys rutisti koko päivän. Menin oveluudessani epäonnistuen väärälle ranskantunnille, enkä sen jälkeen osannut tulostaa perjantaina tentittävien väikkäreitten oikeita sivuja. Kotona katselin mieluummin Simpsoneita kuin ryhdyin painiin vaillinaisiksi jääneiden pökäleiden kanssa.

Aamulla tuumin pyykkituvan varauslistalla olleen tilaa, ja iskin rätit nopeasti kasaan. Painettuani oven kiinni tajusin, että päälle tuli vedettyä väärä takki. Unohdetuille avaimille tulikin hintaa. Päästyäni tuvalle kertoi lappunen pesukoneen olevan rikki. Huoltomies on tilattu jo viime viikolla. No en siis oliskaan halunnut puhtaita vaatteita, enkä halua. Fittan!

Takapuoltaan hähätellen läpsivä paskasäkätonttu häipyi, kun kukkakauppias kääräisi pakettiin keväänvärisen tulppaanikimpun. Diplomaattivierailuun Kissanmaalle sisältyi paljolti ruokaa, kivaa seuraa ja alle vuoden ikäinen, hurmaava vauva, joka ei lainkaan vierastanut kovaäänisiä tätejä ja viihtyi kauemmin tyytyväisen hipihiljaa kuin meitsi ikinä. Vierailun jälkeen nautin vielä schwarzin Salhojankadulla. Lukeminen ei jotenkin ota luonnistuakseen - ei, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko päästä kerralla läpi. Kyseisessä aineessa aikaisemmin silkalla näsäviisastelulla ansaitut vitoset saattavat vaikuttaa motivaatioon. Tyhmä paljon työtä tekee, niinQ.

Tyhmä myös menee sarjisfestareille, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko säästää. Oikeastaan ostoslistalla on vain yksi albumi, jonka saisi muualtakin, mutta kun. Tyhmä myös hakee kirjastosta kaikenlaista luettavaa, vaikka silmien soisi pysyvän vain opettajapuheen transformatiivisuuden punnitsemisessa. Mutta kun.

Kom hem

Lamaannus jatkuu. Liikaa hommaa, liian vähän aikaa. Kesätyöt alkavat salakavalan pian. Puolessatoista kuukaudessa pitäisi suorittaa suunnilleen 40 opintopistettä, urheilla, tehdä vähän töitä ja junailla paitsi papereiden, myös pakaasien kanssa. Onneksi saan taas asustella myös poikkiksen nurkissa. Onneksi ei tule yksinäistä kesää.

Olen minä ollut aikaansaavakin. Olen lukenut kuusivuotiaalle pojalle iltasaduksi rauskujen lisääntymisestä, estänyt koiraa juoksemasta moottorisahaan, väistellyt fasaaneja, varannut kirpparipöydän, ilmoittautunut tenttiin ja lukenutkin siihen sekä mokaillut tilityksiä töissä. Tänään konservaattori antoi ihailla tsaarinaarteita. En ole kai koskaan nähnyt niin paljon kultaa kerralla.

Olen myös tajunnut, mikä määrittää kunnollisen kansalaisen. Se on se, ettei koskaan tarvitse käyttää sivuverokorttia.

Iltasella

Olipahan torstaiset geggerit! Hyvää ja riittoisaa oli kaikki: juoma, ruoka ja seura. Residenssin kissakin pääsi puraisemaan vain kerran. Hienona lisänä oli jatkojen todellinen Tampere-hetki virallisen miehen kanssa samalla tanssilattialla.

Lojun kummallisessa lamaannuksen tilassa. Opiskeluasiat tykyttävät vain vaimeina jossain tietoisuuden laitamilla, vaikka tenttejä soisi tehtävän joka viikko. En saa aikaiseksi, huolimatta nurkkiin kertyvistä siisteistä tenttikirjapakettien pinoista. Tosin yliopistojen työntekijät ovat todennäköisesti lakossa seuraavana tiedekuntatenttipäivänä, joten miksi vaivautua edes selailemaan väitöskirjojen listaa? Mullahan on jääkaapissa olutta.

Nettinikin on ollut poikki jo muutaman päivän - eikä syy ole palveluntarjoajassa, sirussa tahi mokkulassa, vaan syvältä Aunuksesta revityssä koneessani, joka tälläkin hetkellä huutaa leipää silkan selaimen aukipitämisestä. Päästyäni suurimmaksi osaksi perioditaukoa poikkiksen meganetin äärelle olenkin lähinnä selannut muotiblogeja tylsämielinen sylkivana suupielessäni. Töissäkin olen jonkun verran lusinut, sivuverokortilla, mutta kuitenkin. Tänään seurasin mielenkiinnolla huutokauppaa, jossa puulle ja muoville totisesti kertyi hintaa. "Enhän mä nyt muuten, mutta kun kaverit lähti nokittelemaan", lausahti eräskin mies, roinaa kainalossaan, ja laski tiskille kahdeksan viidenkympin seteliä. Myöhemmin ravasin kipein polvin kotikotiin äidin makaronilaatikon äärelle. Kissa tuli pussailemaan kesken joukkuemäen.

Risoo tämä loisiminen. Risoo netti, risoo paskamaiset työnantajat joihin ei pure kuin työnseisaus jos sekään, risoo tämä jatkuva päänsärky ja paleleminen. Sänkyynkin kun paiskautuu keskisormet kohti universumia, ei saa edes unta. Ja mitenkähän siis mä koskaan jaksan tosielämässä (TM), kun jo kolmivuorotyöläisyyden sivustaseuraaminen tuntuu vitun vaikealta.

Odota kun rutistan sua

Asioilla on tapana järjestyä. Kotoa löytyi vielä karkkia, tavaratalosta tuli arpajaisvoitosta kertova viesti - ja työnantajalta kutsu oman alan kesätöihin.

Virta se korskuu juostessaan.

Pauk pauk, sano henkselit

Ei tuu merkkijää.

Tämän päivän saavutukset voi laskea yhden käden sormilla. Siivottua sain, ja luettua aamun lehden. Blogejakin olen kiitettävällä ahkeruudella lukenut. Ja muutama sata sivua kirjaa, jonka kieli on niin tuttua, että ihan vesitellä alkaa. Tenttikirja hööki koko päivän matolla, kunnes tajusin työntää sen sängyn alle.

Eilinen olikin jotain toista. Matkustelin junalla (peruttu, myöhässä), puhuin höpöjä työhaastattelussa, sain tajunnan sumuisiksi iskevät päänsäryn ja pahoinvoinnin, tormasin liukkaalle suojatielle ja lensin perseelleni parkkihallissa. Yliopistolla jaksoin vain unohtua tuijottamaan ruokaani pahoinvoinnin jatkuessa. Kotimatkalla hoipuin lainastoon hakemaan seuraavaa merkkiteosta työn alle, ja kotona pesiydyin peiton alle. Olo jatkui aamuun - luulen, ettei edes tulipalo olisi saanut unia katkolle. Huomenna tosin täytyy herätä jo ennen sianpieremää, sillä äiti tulee kylään. Luvassa on teatteria ja ainakin yksi kahvilassa nautittu leivos.

Hyvä puoli rokulissa lienee se, ettei tule oltua kaupoilla höyli. Tosin tuon laskupinon korkeus vaatisi useamman viikon kotiarestia.

Myrsky Koillismaassa

Tulen tästä talvesta muistamaan lähinnä kylmyyden. Kolmet lapaset päällekkäin, Lapin-pipon, ikkunalaudalle nostetut verhonhelmat, kenkien kirskunnan katusoraa ja piinkovaa pakkasta vasten. Luentosaleissakaan ei tule lämmin, ilma vain ummehtuu mutta pysyy viileänä. Kotona paljas jalkapohja jäätyy kiinni laminaattiin. Huonekasvit kuolevat vetoon yksi kerrallaan.

Olen viime aikoina menestynyt mainittavasti vain lintsaamisessa. Kieliähän oppii, vaikkei kävis tunneillakaan, vai hä? Menin perseilemään tiedekuntatenttiinkin kivirekisilmillä, mielessä vain seuraavaan junaan loikkaaminen. Kivasti kirjoitin vielä vitsinkin paskan skeptisisten paradoksien esseen loppuun: Siispä koska en tiedä, en tiedä. Hylsy on hylsy on hylsy. Silmäilty junakin oli yli tunnin myöhässä, paikku pelasti. Radanvarsikirkolla kissa oli pehmeä, äidin punajuuripihvit makoisia ja yöt syviä. Mitä nyt unessa yhden suden tapoin hyyskännurkalle. Papan puukolla, korvasta korvaan. En kans joo tiiä.

Junakaaoksen soisi hellittävän loppuviikosta. Tahtoisin kovasti olla ajoissa eräässä kesätyöhaastattelussa.

Sertifikaatit suoraan hanurista

Sunnuntaiolo, kahvi ja mysli viipyvät kielen päällä. Aamulla ei olisi tahtonut herätä ollenkaan - peiton alla on niin hyvä kaksin. Oven painuttua kiinni ajotunneilleen kiiruhtaneen perässä luin ihastuneena Suomeen muuttaneen ruotsalaisen hellyyttävän kömpelöä - ja rohkeaa! - blogia. Nyt odotan postiluukun kolahdusta ja aamun lehteä.

Eilen näin tilhiä, lempparilintujani. Korkean, helisevän laulun lintu. Ronskisti ahmivat suihinsa kotikatuni pensaiden viimeisetkin jäämarjat. Myöhemmin unohduin tuijottamaan kirkasta horisonttia lukusalin suurista ikkunoista, jotka antavat etelään. Tenttikirjassa kahlaaminen tuntui silkalta synniltä. Tuntuu vieläkin, mutta onneksi pitää tankata enää ne satakymmenen post-it-lappua. Kirja oli johdannon esittelyn mukainen. Postitin myös viime kesän Imatralle. Eihän kuvien fiksaamiseen mennytkään kuin kahdeksan kuukautta. Tapu tapu.

Ajankohtainen turkistarhakohu jättää sanattomaksi. Samat paskat puolustelut valuvat päivänvaloon mädän visvan lailla. En ymmärrä mekanismia, jolla laillisuus muuttuu äkkiä taikasanaksi, jolla on muka perusteluvoimaa moraalisissa asioissa - ovathan laillinen, oikeudenmukainen, reilu ja eettinen kaikki eri asioita, jotka joskus saattavat esiintyä päällekkäinkin. Toinen on jännänjännä työllisyyskortti, jonka pöytään täräyttämällä voi esittää kansantalouden asiantuntijaa. Argumentti ei vain toimi, jos sillä voi perustella mitä tahansa - vaikkapa ihmiskauppaa ja paritusta, jotka sivumennen sanoen ovat aikoinaan olleet täydellisen laillisia elinkeinoja. En tuntisi surua sydänalassani niitä tarhaajia kohtaan, joiden täytyisi luopua kuvottavasta toiminnastaan, joka useimmiten on heille muutoinkin pelkkä sivuelinkeino. En myöskään ymmärrä, miksi aktivisteja kohtaan tunnetaan palavaa vihaa. Hehän ovat vain paljastaneet rikoksia, eivät syyllistyneet niihin - paitsi jos ihmisten illuusioiden särkemistä haluaa rikoksena pitää. Tokihan se on helpompaa ampua lähetti kuin oikeasti pohtia asiaa - esimerkiksi sitä, miksei se maatuva, ekologinen puuhka maadu siihen olkapäille. Lisäksi aktivistit tuntuvat tekevän aina väärin, tekevät he sitten mitä tahansa - julkistamalla materiaalinsa kuukausia kuvaamisen jälkeen rääkkäävät he eläimiä, kun eivät puuttuneet asiaan paikan päällä; julkistamalla materiaalinsa nopeasti esittävät he satunnaisia pätkiä yksittäistapaustiloilta; avaamalla häkkien ovet muuttuvat he rikollisiksi päästettyään luontoon eläimiä, jotka eivät osaa metsästää ruokaansa ja jotka tappavat kaikki pikkulinnut [sic]. Sadat minuutit kuvaa, joista ilmoitetaan kuvausajat ja -paikat tilanimineen ja koordinaatteineen, ei muutoinkaan ole todisteena minkään arvoista, kun sen esittävät luonnosta vieraantuneet, ismipäissään vouhottavat ituhippihörhöt. Ja miksei vanhuksista puhuta mitään?

Missään valtakunnan maassa ei pitäisi eläinsuojelun olla yksityisten ihmisten vastuulla. Mutta niin kauan, kun viranomaisvalvonta ei tunnu toimivan ja tuotantotilojen arkipäivä tarkoittaa jatkuvaa, systemaattista eläinrääkkäystä, ei kaikkien kukkahattuisten viherstalinistien voi olettaa jäävän kotisohvalle taivastelemaan. Se hommahan on varattu niille, jotka keskustelupalstoilla määkivät vanhusten ulkoiluoikeuksien perään.

Illan ohjelmaan kuuluu paitsi tenttiin lukeminen, myös kirjeen kasaaminen maa- ja metsätalousministerille. Osoite kirjoittuukin otsikkoriville kuin itsestään.