Olipahan torstaiset geggerit! Hyvää ja riittoisaa oli kaikki: juoma, ruoka ja seura. Residenssin kissakin pääsi puraisemaan vain kerran. Hienona lisänä oli jatkojen todellinen Tampere-hetki virallisen miehen kanssa samalla tanssilattialla.
Lojun kummallisessa lamaannuksen tilassa. Opiskeluasiat tykyttävät vain vaimeina jossain tietoisuuden laitamilla, vaikka tenttejä soisi tehtävän joka viikko. En saa aikaiseksi, huolimatta nurkkiin kertyvistä siisteistä tenttikirjapakettien pinoista. Tosin yliopistojen työntekijät ovat todennäköisesti lakossa seuraavana tiedekuntatenttipäivänä, joten miksi vaivautua edes selailemaan väitöskirjojen listaa? Mullahan on jääkaapissa olutta.
Nettinikin on ollut poikki jo muutaman päivän - eikä syy ole palveluntarjoajassa, sirussa tahi mokkulassa, vaan syvältä Aunuksesta revityssä koneessani, joka tälläkin hetkellä huutaa leipää silkan selaimen aukipitämisestä. Päästyäni suurimmaksi osaksi perioditaukoa poikkiksen meganetin äärelle olenkin lähinnä selannut muotiblogeja tylsämielinen sylkivana suupielessäni. Töissäkin olen jonkun verran lusinut, sivuverokortilla, mutta kuitenkin. Tänään seurasin mielenkiinnolla huutokauppaa, jossa puulle ja muoville totisesti kertyi hintaa. "Enhän mä nyt muuten, mutta kun kaverit lähti nokittelemaan", lausahti eräskin mies, roinaa kainalossaan, ja laski tiskille kahdeksan viidenkympin seteliä. Myöhemmin ravasin kipein polvin kotikotiin äidin makaronilaatikon äärelle. Kissa tuli pussailemaan kesken joukkuemäen.
Risoo tämä loisiminen. Risoo netti, risoo paskamaiset työnantajat joihin ei pure kuin työnseisaus jos sekään, risoo tämä jatkuva päänsärky ja paleleminen. Sänkyynkin kun paiskautuu keskisormet kohti universumia, ei saa edes unta. Ja mitenkähän siis mä koskaan jaksan tosielämässä (TM), kun jo kolmivuorotyöläisyyden sivustaseuraaminen tuntuu vitun vaikealta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti