Lisäksi läikytin kahvia matolle

Näppärästi sitä saa päivänsä näinkin kulumaan. Olen tänään paitsi tiskannut, pyykännyt, siivoillut, vaihtanut vuodevaatteet ja liikuttanut pönäkkää kissaa pienemmäksi, myös kuunnellut jonotusmusiikkia aivan kyllikseni. Voin kertoa, että kisassa kaupungin terveydenhuollon, kolmen paikallisen apteekin, tamperelaisen kirjaston, sähköyhtiön, sähkönsiirtoyhtiön sekä kahden Kelan numeron välillä vei sähkönsiirtoyhtiö yllättäen voiton. (Rihannaa!) Näiden elämäntuhlaushetkien lisäksi hommasin itseni paikallisen peruskoulun sijaisrekisterin haastatteluun ja tilasin rikosrekisteriotteeni, jotta voin todistaa, etten ole kiinnostunut oppilaistani liian moniulotteisesti. Tuli jotain syksyn kurssejakin katseltua ja ensi vuoden opiskeluaikataulua rukattua parempaan uskoon. Phuh. Toisaalta asioita hoitui ja tietoni lisääntyivät, mikä on aina mukavaa ja jälkimmäisen kohdalla erityisen suositeltavaa.

Tein myös listaa siitä, mihin huominen palkka oikein kuluu. Voi vittu mä sanon! Olis jotain ruokaakin ihan siistiä syödä. Opintotukipäätöstä syksylle ei nimittäin ole kuulunut huolimatta aikaisesta lomakkeiden lähetysajankohdasta. Paree olis tukien tulla ajallaan, tai toimeentuloni heikentyy huomattavasti. Johonkin töihinkin olis paikallaan junalippuja maksella ja lääkkeitä ostaa, että jaksaa. Bbrrrbbblllt!

Syksy on superjees. Toisaalta se ei näemmä ole. Noppia pitäisi suorittaa suorastaan jumalaton määrä, ja ensimmäisen ET:n kirjatentin opukset makaavat jo lattialla. Tajusin tosin, että ensi kuussa kannattaakin tenttiä yhden kurssin sijaan kaksi. Ison G:n vääntökin alkais sitten ihan justsillään, sillä tieto ensimmäisestä gradupiirin kokoontumisesta kolahti juuri sähköpostiin. En tiedä miten pääsen tässä ajassa ja avaruudessa paikalle, mutta hengessä ja stressissä olen toki mukana.

Onneksi edes kissa jaksaa säännöllisesti tulla moikkaamaan säkkituoliin kuolleeksi julistettua emäntäänsä. (Tälläkin hetkellä avokaadoa leivän päälle ansaitsemassa oleva) P ei ole muuten vielä hyväksynyt kumpaakaan ehdotustani elikon kokonimeksi. Otus on mielestäni selkeästi joko Sulo-Sulevi Rullanen tai Sulevi Sulotskin. "Ei kissa tartte sukunimeä" - my ass! Pitäähän vauvvalla nimi olla.

Kiitoksella elämisestä

Harrastan juuri parhaillaan sitä, minkä parhaiten taidan. Viivyttelyä. Kovasti pitäisi viimeistellä tuota seminaarinriesuletta, mutta minkäs teet. Kissanrahnutus, eilisten syntymäpäivä(kissa)kuvien raakkaus, pyykkäys, siivous, tiskaus ja tämä tuikitarpeettoman tekstin työntö interneetsiin vievät huomiotani. Hesarinkin ajattelin vielä lukea parvekkeella ja ihastella samalla kadun koivujen lisääntyvää syysasua.

On ihanan viileää. Lauantaina viimeiselle kesätyövuorolleni raahautuessani en ollut uskoa joka paikasta pukkaavaa hikeä todeksi. Kesä meni jo! Jumalauta! Tilasin vaakatasoräntää jo kolme viikkoa sitten! AAAARGH! Onneksi sitä on kuulemma tulossa. Paljon. Aion kiroilla sitten sitä, kun marraskuun lopulla vääntäydyn vuoroon - älkää huoliko.

Eilen meinasi sydän pakahtua, kun pieni kissantyttö purrasi kaulakuopassani. Se on niin pieeeeeni!

Pervitiinit roskakoriin

Aika pakenee, päivä lyhenee. Näinpä. Kasvavalla innolla ja kiherryksellä ajattelen tulevaa syksyä. Sitä ihan oikeasti saa mennä ihan just niille kursseille, minne huvittaa! Niin siistiä! Ohi ovat Atalpan kahdeksanaamut, yleishyödyttömät jorinaluennot, perseenmakuinen tutkimusessee, tuskassa väännetyt tuntisuunnitelmat ja jatkuva, seinään hakkaamisesta johtuva päänsärky. Luvassa on mielenkiintoisia kursseja, järkevää pänttäämistä (kyllä - ET phone home), graduponnistusta ja ehkä vähän kaliaakin. Junamatkustelua, rahanmenoa ja Oikeaa Työtä riittää ensi vuodellekin, mutta TAMY:n maksun siirtyessä tililtäni tunsin silkkaa iloa. Vielä yksi vuosi ainakin tätä, jes! Sitten kohti uusia seikkailuja, jes!

Kissauutisia, vuh, vuh! Armastan tuota elukkaa päivä päivältä enemmän. Mitä muuta voi tehdä, kun se tulee herättämäänkin niin rakastettavasti? Juurikin tänä aamuna havahduin siihen, että kissa istuu ja pörisee vieressäni. Huomatessaan vaivihkaisen silmänraotukseni se pörähtää, jos mahdollista, vieläkin suurempaan kehräykseen, asettelee kymmenkiloisen itsensä tyynylleni ja ryhtyy nuolemaan tukkaani. Ihana, ihana Sulo. (Sitä täytyy silitellä voooooi-sanan saattelemana silloinkin, kun se vääntäytyy viereen juuri kakalla käyneenä ja raakaa maksaa syöneenä. Voooooi!)

Kissan raukea paijaaminen tuntuu ihan oikeasti rauhoittavan. Kiire ja vitutus muuttuvat ylellisen yhdentekeviksi, kun otus hapuilee syliin eikä ole saada tarpeekseen rapsutuksesta. On ihanaa, että voi keskittyä johonkin aivan täydellisesti ja samalla tuottaa toiselle niin paljon mielihyvää. Karkaankin paijaamaan Suloa aina, kun vain pystyn. Parempaa pikaista kirjoitustaukoa en osaa kuvitella.

Joku on tämänkin eläimen hylännyt. Joku toinen, kenties, on myös ruokkinut sitä huonosti pentuaikaan, ja aiheuttanut kissalleen vinon notkoselän. Edellinen huoltaja on puolestaan syöttänyt lemmikkinsä epäterveellisen lihavaksi. Huonoja muistoja näyttäisi herättävän mieshenkilö, jolla on kädessään jotain isoa ja tummaa (kuten kamera). Sähinän saa myös mikä tahansa pitkä ja liikkuva esine (kuten lakaisuharja). Menee tovi, että kissa huomaa pelkojensa olevan nyt aiheettomia. Tuolla luonteella tovi voi olla lyhytkin. Eilen ensimmäistä kertaa vieraillut veljentyttönikin sai osakseen autuaan pörinän ja kämmenselälleen märän nuolaisun.

HAASTE!

Oijjojoi, nyt on pakko repäistä ja osallistua meemeistä meemeimpään. Olkaapa hyvät ja muistakaa itsekin ottaa osaa!

1. Lempiväri?

Aika tylytystä näin heti kyselyn alkuun. Ei oo nimittäin helppoo! Vihreä on varmaan kuitenkin numero uno tässä. Parhaimman sävyinen vihreä asunnossamme on tällä hetkellä Kalle-sedästä kertovan Mestarin eväät -teoksen selkäsivulla. Sellainen syleilevän, rehdin, korttikiekerössä huijaavan koillismaalaisen sammaleen vihreä. Aijjai.

2. Paikka, jossa haluaisin käydä

Armoa ei näköjään! Haaveilupaikkoja on kaikenkarvaisia. Edellisen vastauksen teemaa jatkaen voisi tottakai vastata notta Kallioniemi, mutta siellä pääsin jo nuorna käymään. Tuolloin tosin seurailin ihastunutta huokailua vain vierestä - tutustuinhan itse suurteoksiin vasta kypsemmällä iällä. Tällä hetkellä kutkuttavin kohde lienee siis muualla. Etelä-Amerikka kokonaisuutena kiehtoo kovasti. Hävettävistä never-been-paikoista on mainittava Berliini, jonne kenties keväällä voisi hilpaistakin.

3. Lempiruoka?

Kun selaan Punaviherfemakkojen keitto- ja salaliittokirjaa, tulee vastaan useampikin suosikki. Pesto, hernekeitto ja sienipiirakka nyt ensimmäisinä.

Arvatkaa, mistä olen puhunut töissä koko viime viikon

Tiedoksi, että maailmassa on rakastettavia asioita. Kuten huumorintajun veikeimpiä sopukoita kutittelevat työkaverit, kuristavia helteitä seuraavat viileät vapaapäivät, kevyesti rullaava pyörä, Frasierin kymppikausi sekä pressopannukahvi. Ja kissa, joka ei vain malta odottaa, että emäntä herää, vaan kömpii tyynylle hyrräämään ja nuolaisemaan otsaa. (Osaa se olla tuhmakin! Voooi!)

Viikko sitten veljeni soitteli ja kertoi, että löytöeläintalolla olisi juuri etsimämme kissa - iso, karvainen ja niin hellyydenkipeä, että itkettää. Sain sovittua tutustumisajan ja tiistaina ajelimme katsomaan otusta. Nurkassa odotti kymmenkiloinen ilveksenvärinen puuhkahäntä. Istuttuamme alas se kehräsi silmät kiinni vuorotellen meidän molempien syleissä, työnsi päätään kainaloon ja kuolasi. "En mä tätä voi tänne jättää", sanoi P. Eläin mourusi äänensä käheäksi autossa, nuuski perillä asunnon läpi ja murisi muutaman kerran rapun äänille. Sen jälkeen se on hyrräillyt sohvalla, sängyllä ja nojatuolissa, katsellut parvekkeella liikennettä ja torkkunut päiväpeitteen alla kuin lämmin falafel-rulla. Otus pitää joutilaita käsiä ominaan ja puskemalla vaatii silitystä ja raapsimista. Aamuisin se tulee nuuhkimaan, josko kohta saisi jo hereillä olevaa seuraa, ja riemastuu pörisemään, kun näkee pienintäkään silmänraotusta. Välillä se naukaisee kuin pikkupentu. Sohvalla se nousee välillä rinnan päälle purisemaan, tulee aivan liki ja asettaa poskensa poskea vasten. Niisk!

Olen aina toivonut kissaa. Nyt se on tullut kotiin. Älkää huoliko, pidän teidät ajantasalla säännöllisin sööppitysraportein.