Ääh

Väsyttää ja kolottaa, vaikka makaan sängyssä jättineule päällä ja maha täynnä karkkia. Johtunee viime yöstä (töissä) ja tästä päivästä (töissä). Nyt todellakin tuntuu siltä, etten lähde sieltä koskaan. Huomenna menen sinne taas, mutten niin vittuuntuneena (sunnuntailisät). En taaskaan voittanut lotossa (voititsä, ollaaks kavereit?). Viime yönä pääsin juuri lähtemään duunista niin, että juoksin viimeiseen kolmoseen, tai mikä lie olikaan, keulataulussa seisoi tuttu Koskelan halliin. Ratikka oli täydempi kuin koskaan, ihmiset tulivat iholle ja haisivat viinalta ja röökiltä, velloivat toisiaan vasten kuskin ajaessa tarpeettoman kovaa pitkin pimeitä katuja. Takana mies karjui Menkää jo vittuun siitä, menkää jo vittuun. Mietin tänään itse samaa katsellessani urpoja, jotka kaahaavat kauppaan lauantaina minuuttia vaille kuusi. Hei kusiluurit, kauppa on huomennakin auki. Minulle ei todellakaan makseta ylitöistä palkkaa, ja kiitos teidän, en ole vielä koskaan päässyt ajoissa töistä. Toivottavasti ostamanne kondomit ovat teille liian isoja.

Tenttikirjasta vois koettaa pölyjä pyyhkäistä. Tai no en tiiä.

Quillotinille töitä

Tätä on odotettu.

Kävin huvikseni seuraamassa maamme suurimman sanomalehden aiheeseen liittyvää verkkokeskustelua, ja odotuksiini vastattiin jälleen surullisen nopeasti. Vaikka nyt muodostettu (tai muodostunut kenties paremminkin) opiskelijatoimintaliike manifestissaan selkeästi asettuu yhteiskunnan häviäjien eikä pelkästään itsensä puolelle, nillittää moni verkkokeskustelija silti, kuinka eläkeläisillä, työttömillä, asunnottomilla tai velkavangeilla menee niin paljon huonommin kuin opiskelijoilla. Tutustukaa aineistoon, urpot! Toinen klassinen suhtautumistapa on jo valmistuneilla, jotka kertovat oman opiskeluaikansa helvetillisyydestä ja kehottavat nykyisiä opiskelijoita pitämään päänsä kiinni, kun kaikki on heilläkin aikoinaan ollut huonosti. Asiaintilastahan voi päätellä, kuinka niiden pitäisi olla, vai mites se nyt oli?
Lisäksi eräs kommentoija kehtaa kehottaa opiskelijoita ryhdistäytymään ja lopettamaan toisten siivellä elämisen, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen korkeakouluopiskelija käyttää opintoihinsa aikaa 15-20 tuntia viikossa. Huomaamatta taisi häneltäkin jäädä tutkimuksessakin korostettu asiaintilan syy, työssäkäynti. Kyseessä ei siis ole valinta, vaan pakko. Korpeaa todella haistella tämänkaltaisia mätiä aivopieruja, kun rahoitan opiskeluni, vieläpä ahtaiden tulorajojen puitteissa ihan itse ja siirrän veroina varoja takaisin yhteiskunnalle jatkuvasti. Kenenkään siivellä en elä, mikäli lukuun ei lasketa vanhempieni silloin tällöin suomia avustuksia, joista niistäkin on jo heidän puoleltaan verot maksettu. Muutenkin väsyttää lässytys siipeilystä - tällaisessa järjestelmässä vapaamatkustajia on selkeänä vähemmistönä, mutta mitä sitten? Hyödyt ovat haittoja suuremmat. Mikäli joku haluaa maata kotonaan muutaman vuoden minimitoimeentulon turvin minun verovaroillani, siitä vain. Ihminen ei ole tuottoa luomaan tarkoitettu kone, ja harva valitsee elinikäisen köyhyyden vapaaehtoisesti. En näin vatsa suht täytenä sisällä lämpimässä istuskellessani jaksa olla kateellinen sille, joka joutuu tulemaan toimeen vähimmällä.

Itse en päässyt osallistumaan Vanhan symboliseen kakkosvaltaukseen, koska olin töissä. Tänä iltana elän siivellä sen verran, että käyn leipäjonossa. Terveisiä Jyrkille.

Huhhuh, nimittäin

Rakas virtuaaliuniversumi ja tuhatpäinen lukijakuntani: juhliminen on hauskaa. Varsinkin, jos saa pukeutua naiseksi. Torstaina olin töissä ruotsinlipun väriset rätit päällä klo 06:45, mutta tilanne parani myöhemmin. Astuin duunista päästyäni nimittäin Tampereen-junaan (josta puuttui kokonaan toinen runko eli satoja istumapaikkoja - kiukuttelevien ja lattialla istuvien porvarien katselu oli mitä siisteintä silmä- ja korvakarkkia) miltei täydessä tällingissä ja uusi, ihana, paras, kaunis, aah käsilaukkuni polvellani sekä syntiset korkkarit kuumina laukussani. Perillä, Tää on kauhee! -vitsin ryöstöviljelyn (ei se silti haalistu), sukkahousujen suoristelun, hiustenlaiton, ripsientaivuttelun ja kameralle jääkaapin edessä possaamisen jälkeen matka kävi jäisen Keskustorin poikitse kohti yo-taloa, ainejärjestön 45-vuotisvuosijuhlia, fisupaukkuja tiskillä ja kaalikääryleen siirtelemistä lautasen reunalta toiselle. Osuvasti bileistä kirjoitti Suketus, tosin itse en päässyt jatkoille, sillä seuraava työvuoroni alkoi seuraavana aamuna 06:45 Helsingissä, yöjunan penkeillä latistuneet meikit naamassa nukutun matkan ja noin puolentoista tunnin oikean unen jälkeen. Oli muuten sairaan paska työpäivä. Lupaan kirjoittaa mieltä avartavan merkinnän aiheesta Tätä et tiennyt kassatyöstä eikä varmaan edes kiinnosta, mutta siihen menee sen verran aikaa, etten nyt tältä yksinäni kaljoittelulta oikein kerkeä.

Terveysuutisia, vuh vuh. Puhuin alkuviikosta höpöjä opponoidessani seminaariryhmässäni parini tutkimussuunnitelmaa, muun muassa johtuen parhaillaan päällä olevasta, useammasta antibioottikuurista ylivilliintyneeseen heliko-bakteerikantaani. Toki muutenkin puhun tapaamisissa silkkaa kuraa, koska ei mulla mitään oikeaa sanottavaa koskaan ole. Käväisin lisäksi työhöntulotarkastuksessa, johon kuului paitsi tiukka huumeseula, myös kolesterolin mittaus. Lääkärin kommentti "No ei tää nyt parempi vois ees ollakaan" lämmittää yhä. Myös maksa-arvot olivat tavallista selkeästi paremmat, joten juoda sopisi kai enemmänkin. Säikähdin kyllä hyvästi viimeksi, kun luin lahjaksi saamani rommin kaloritiedot interneetin aarrearkusta, mutta haitannevatko nuo nyt oikeasti. Läski on kaunista, röyh.

Huomenna on ehkä hauskaa. Puoliltapäivin tapaan ystäväni miltei naapurissani järjestettävillä artesaanimessuilla, ja sieltä käy tieni kohti Hyvinkäätä luvatun lumimyrskyn lävitse. Aion a) silittää kissaa, b) katsella lunta.

Tämänhetkinen olotila lokeroitunee lähinnä koomaksi.

[20:25] jeepau: P, tuu asentaa toi vessanpöntön kansi kun mä en jaksa. t. nainen
[20:26] xxxxxx: Ok! t. mies

Straight outta compton eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja rakastamaan pommia

Kaikenlaista!

Tupaantuliaisista voisi kertoa parhaiten vaikkapa naapureiden näkökulmasta. Torstainen alkuilta sujui seinän takaa kuuluvasta, suomalaisesta tangosta nauttien. Kymmenen pintaan äänenvoimakkuus äkkiä nousi, niin juhlijoiden kuin musiikinkin osalta, ja jälkimmäinen vaihtui kirkkaimpiin ysärihitteihin muutamalla vanhemmalla Michael Jacksonin kappaleella täydennettynä. Muista äänistä päätellen asunnossa ainakin vetäistiin juurimaalattuun seinään jonkinlainen rantu (sori) sekä tuhottiin edellisten vuokralaisten jälkeensä jättämä, lähinnä verkkokalvoja limaannuttava sisustustaulu (sori). Hieman ennen yhtä asunto hiljeni, ja porukka todennäköisesti lähti katsastamaan parit baarit, tanssien niistä viimeisessä mansikkamargarita kädessä pilkkuun asti kuin huomista ei olisikaan. Neljän aikoihin juhlijat palasivat takaisin, istuivat pöydän ääreen kahviliköörin ja juurista puhumisen kera ja soittivat puoli seitsemään saakka Vesa-Matti Loiria.

Tarkoitus oli kovasti lähteä jo kahdentoista junaan, mutta rakas Kirsti, tiedäthän. Pelkäsin taas herääväni lattialta siihen, että olen yhä humalassa ja kissa tuijottaa, mutta onneksi tuijottaja olikin vain neiti M. Kissa tuli kyllä tuijottamaan myöhemmin.

Oli elämää hauskempaa, kiitti kaikille!

Ensi viikolla onkin luvassa ainejärjestön vuosijuhlat, totutusti työvuorojen välissä. En tiedä kuinka aion selvitä Tampereelta Helsinkiin illalla ja seitsemäksi töihin aamulla, mutta murehtia sopii, kun on murehtimisen aika. Mieluummin vatvon paikallaan polkevia opintoja, säätä, vakuutusmaksuja, maapallon tulevaisuutta ja sun äitiäs.

Parin tunnin päästä vetäisen työvaatteet pukukaapista niskaan ja revin sunnuntailiksaa kaksin käsin. Eilisessä palaverissa marinoiduin täydelleen kumulatiivisiin kasvukäyriin ja ylitettyihin tavoitemyynteihin. Aah, kaupan ala. Helppoa, kun ei tarvitse muusta huolehtia kuin myynnin kasvusta. Siinäpä elämälle tarkoitusta.

Tulos ja ulos

Viime päivinä olen muun muassa vältellyt tenttiin lukemista, venäyttänyt selkäni kirjoituspöytää kasatessa ja kirjalaatikoita kantaessa, nauttinut kaksi päivää saigonista eli karannut Kontulaan tupaantuliaisiin ja palannut yöbussilla kotiin ääni musiikin yli huutamisesta käheänä vaikka levätäkin olisi voinut, käväissyt töissä museolla isänpäivän ja puhunut saksalaisen kävijän kanssa politiikkaa sulkemisaikaan saakka, saapunut hetkeksi kotiin nukkumaan ja sitten taas napannut purkamattoman repun selkään ovipielestä sekä käyttänyt laitoksen saniteettitilaa sen oveen ilmestyneestä Vain henkilökunnalle -tekstistä huolimatta. Tampere on kirpeänsateinen kaupunki. Syön luumuja kodissa, jonka kissa puree silittävää kättä. Vessakin on approved by Pope kaakeliin liimattuine paavikortteineen, varsinkin nyt, kun sen viereen laitettiin baarikuitin taakse kirjoitettu latinankielinen lause Syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi. Huomenna koti lämpiää ja tupaan tullaan.

Esitin kai seminaarissa niin hyviä kysymyksiä ryhmäläisten tutkimussuunnitelmista, että sain anteeksi pakkoni mennä töihin ja myöhentää pääaineistooni tutustumista. Siistii. Puheestani pikkuhiljaa katoaa olettamus, että joskus tässä valmistutaankin. Toisaalta olen onnellinen ihan juuri nyt. Silti huolettaa. Aurinko laskee nopeasti tähän aikaan vuodesta.

Pimeässä sadepisarat hyökyvät kohti maata.

Paras aika vuodesta

Aamulla, soluasunnossa Tampereen keskustassa hämärässä huoneessa tajuan, että on liian myöhäistä lähteä yliopistolle vaalivalvojaisiin nauttimaan coffee and pulla -tarjoilusta ja edellisenä päivänä karismaattiseksi osoittautuneen Yhdysvaltain suurlähettilään seurasta. Jännittyneenä avaan koneen ja katson uutiset.

"Kyllähän tää tuntuu ihanalta unelta."

- - -

"Tai oikeammin siltä kuin pitkä painajainen olisi päättynyt."