Viitoshaaste

Suke haasteli männä päivänä (herrajjumala, huhtikuussa!) kertomaan viitosia. Elämääni hallinnut dadaistinen kiire on nyt hellittänyt sen verran, että ehdin pohtia muutakin kuin gradua, gradua, gradua sekä töitä, töitä ja töitä. Siispä!

5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin

kahvi (ylläri!)
hame ja sukkahousut
reppu selkään
läppäri (oi kyllä)
tyyny (keskikuohkea)

5 kirjaa, joita suosittelen muille

Marc Bloch: Historian puolustus
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kalle Päätalo: Koillismaa-sarja
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Kurt Vonnegut: Siniparta

5 materialistista lahjatoivetta

tehosekoitin
Ketun Piippuhylly
sarjakuvia, aah!
riippumatto (ja paikka, mihin sen voisi ripustaa)
uusi puhelin (nykyiseni on kohta kahdeksan vuotta vanha)

5 paikkaa, joissa haluan käydä

Itä-Lappi
Islanti
Ranskan etelärannikko
Tanska
New York

5 adjektiivia, jotka kuvaavat minua

pinnalta kova
tunnollinen
huumorintajuinen
rakkaudessani kiltti
vihassani ehdoton

5 lempiruokaani

härkäpapupihvit perunamuusilla ja suppilovahverokastikkeella
kesän ensimmäiset, toiset, kolmannet ja vielä seuraavatkin mansikat
uudet perunat kevätsipulin kera
pestopasta
(kokokasvis)gallopinto (löytyi taas uudelleen!)

5 elämänohjetta

Lisää fyffeä köyhille ja vähemmän paskaa luontoon! (Claes Andersson)
Mahansilityksestä nauttivat kaikki. (Kissa)
Sinusta kuulemme vielä. (Kuvataidekoulun opettajien lopputyöarvio)
Vanhempien ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella syvästi valikoiden. (Isosisko)
Souda... Huopaa... Huopaa... Souda... Souda...! Huopaa... (Äiti, verkkoja laskiessa)

Tyydyn mahtiponnettomasti haastamaan kaikki lukijani!

Välitilataide

Kohta loppuva kahden päivän vapaani on mennyt erittäin poikkeuksellisissa merkeissä. En ole siivonnut, en huoltanut talvikenkiä varastoon, en urheillut (tai paremminkin tuntenut huonoa omaatuntoa urheilemattomuudesta), en tuijotellut kalenteria tai edes metatehnyt puolijuttuja. Olen hoitanut sen muutaman velvollisuuden verran vatsaa sisään ja lopunaikaa vain rehellisesti maannut. Ja käynyt pussiolusella linnunmaitoisessa auringonkilossa.

Koetan siis kovasti opetella uuteen tekemisen tapaan. Superkiireisten työpäivien paine riittää, eikä iltaisin tosiaankaan enää ala se toinen työpäivä. Mitä luksusta! Havahduin lopullisesti ylellisyyteen toissapäivänä, kun kypsyysnäytteen tekemisen perään istuin paikallisjunan penkissä ja katselin kuinka vehreänvaloisa pirkanmaalainen maisema kiiti ikkunan takana. Tajusin, että voin käyttää matkustusajan mihin ikinä lystään. (Siispä laukustani nousi nautinnollisin kädenliikkein Silfverbergin Äitikortti.) Tänään esitäytin tutkintotodistuslomakkeen ja suljin sen kirjekuoreen saatekortin kera. Gradun arvosana et al. lähtee sähköpostitse perästä, kunhan ne vain tietooni itse saan.

Huhhuh. Huhhuh mä sanon.

Suurstressin laukeamisesta kielii nimittäin armoton, jatkuva ja musertava väsymys. Se lienee viimekäden syynä siihen, että lojuminen houkuttaa hommia enemmän. Aamuisin käynnistyn viidennen kahvikupin jälkeen. Päivisin siirryn hommathimaan-nimellä kulkevaan asetustilaan, jonka sisällä jaksaa töissä olla asiallinen ja hyväntuulinen, sellainen kuin työ edellyttää. Iltaisin olo on usein kuin pystyynkuolleella kelohongalla. Väsyttää niin että itkettää. Paitsi etteivät voimat riitä edes itkemiseen. Posken osuessa tyynyyn tulee uni välittömästi. Nukkuminen vain on niin laaduttoman kevyttä, että aamulla herään entistä väsyneempänä. Sitten tsempataan, keitetään sitä kahvia. Silitetään kissaa korvan takaa ja lähdetään. Istutaan junaan muiden tyhjyyteen tuijottavien työmatkalaisten kanssa.

Eipä siinä. Hymyilyttääkin. Vanhempieni vinttikomerosta löytynyt, viisitoista vuotta sitten alakoululuokkaa pitkinpoikin nuohonnut slämäri, esimerkiksi. Järvi, jonka pintaan junanohituksen hetkellä aurinko hyppelehtii. Elämäni pisimmän talven jälkeen yhä lisääntyvä paahteinen valo. Kirjastoon pikkuhiljaa palautuvat gradukirjat. Veden äärellä tuoksuva poppeli. Siskon yksivuotiaan ilontäyteinen jammailu itsekeksimäni rallatuksen tahtiin. Työpaikallani toisilleen kujerteleva ja sirkutteleva talitiaispari. Tunne, että jotain hyvää on vielä tulossa.

Hymyni on väsynyttä. Nyt ainakin, muttei varmaankaan aina.