Samanlaiset linnut aina yhdessä lentää

Eilettäin ahmin karkkia pimeässä salissa. Jäävuori lähestyi jälleen kuolettavassa hiljaisuudessa, Rose ja Jack eivät vieläkään saaneet toisiaan ja takarivin esiteinit itkivät hysteerisesti elokuvan viimeisen kolmanneksen. Kaverin uusi kämppä oli mahtava. Siideri maistui mannalta kattoparvekkeen laidalla, kun imin itseeni lämmintä keväistä Helsinkiä. Kiviseinistä kaikui suurten koirien haukku ja peipon kirkas kupletti.

Kohtahan se on jo juhannus.

Oman varjonsa varastajat

Junassa katselin huhtikuun halkevaa maisemaa. Hentoinen lumikerros huurrutti havupuita, peurat loikkivat pelloilla. Satoi. Luin vetisen lasin lämpimällä puolella susinartuista, lemmensisarista, raiskatuista ja murhatuista, silvotuista, joukkohautoihin heitetyistä ja unohdetuista. Suruun, nälkään, viluun, horkkaan ja luotiin kuolleista. Kurjet suuntasivat pohjoista kohti.

Lääkärin jälkeen söin (keitto ja salaatti, miten tutut maut) ja join (Siilinkarin ihmispaljous, lattiat kasseja keltaisenaan, musta kahvini sihisi kupissaan) ja myöhemmin söin lisää (pähkinärouhevohveli ui selkää jäätelössä ja suklaakastikkeessa). Istuin takaisin junaan.

Kotona vaihdoin lyyran lakkiini. Mietin kesää, joka alkaa ihan just kohta. Mietin järvenselästä kimpoavaa auringonsädettä, tuulen ääntä metsässä, märän maan hajua. En kirjoittanut sivuakaan.

Kissalla on silmässä rähmää, tulehduskin kukaties. Se jaksaa nenällään tuuppia aktivointipalloaan muutaman kerran ennen kuin kääntää liikuttavasti katseensa meitä kohti. Eläimessä taistelevat ahneus ja laiskuus. Kenessäpä ei.

Pehmeän päivän ilta

Hiiri näköjään selviää kymmenen metrin mittaisesta pudotuksesta asfalttiin. Harmi vain, että kiitopakomatka lokin nokasta päättyi tilannetta seuranneen variksen suuhun.

Maailmasta löytyy yhä hyväntahtoisia ihmisiä. VR osaa myös palvella. Huomio - unohtunut matkalippu automaattiin välille Tampere-Toijala. Toistan, unohtunut matkalippu automaattiin välille Tampere-Toijala. Lippu on haettavissa lipunmyynnistä tiskiltä kuusi. Loppu.

Vittumaisista tenttikirjoista on mahdollista tehdä hyviä kysymyksiä. Kappas vaan, vuosi on 2012 ja mä tässä kirjoittelen paperille pohdintojani Sartren ihmiskäsityksistä. Cool.

Töissä voi olla mukavaa. Olen työssäni oikeasti hyvä. Mahtavaa, että lumet sulivat. Enää ei katolta putoa päähän jäisiä kökkäreitä kesken duunien.

Saunanlauteet voi olla kuumat. Katos sisko kun noi kissat kisailee tuolla pihalla! Hehe, nyt se vaanii. Voi toista... Hyvä Siiri! Veä lättyyn! No nyt ne taas paijaa.



Emmä jaksa mitään ruokaa enää tehdä. Mmm, onpa tää artisokka-pinjansiemen-savutofusalaatti hyvää!

There will be cake

Onni näyttää asuvan paitsi rei'itetyissä korvissa, myös uusissa leluissa. Sain isältäni tarpeettomana maanneen pokkarin, jonka kuvaustilojen rukkailusta olen repinyt loputonta iloa. Kissa näyttäisi tyytyvän aurinkoläikkään.

Pääsiäinen, tuo jokakeväinen tylsyyspyhien limbo, meni tällä kertaa kaljaa juoden, kirjoja lukien ja avoanopin kokkailuja Vuosaaressa makustellen. Nyt pitäisi johonkin tenttiin lukea. Blaah, ma sanon. Onneksi niitä - sen enempää tenttejä kuin urpoja tenttikirjojakaan - ei enää paljoa selätettävänä ole. Muutama isompi vetäisy on vielä kyllä, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Kirjoitushommaa onkin sitten enemmän. Siitäkin aion nyrkkeillä lävitse, kiskaista gradua tauluun ja loikkia kehässä hanskat ilmassa hammassuojat vilkkuen. Häh-häh-hää!

Sitä ennen käyn hakemassa postista selittämättömässä mielennyrjähdyksessä tilaamani kalliin paperinpalan. Ja pohdin sitten, mitä kissatilanteelle oikein tehdä. Pitäis kuulemma joku pikkukaveri tuolle Kehruu-Suleville hankkia. Ei! Joo!