Junassa katselin huhtikuun halkevaa maisemaa. Hentoinen lumikerros huurrutti havupuita, peurat loikkivat pelloilla. Satoi. Luin vetisen lasin lämpimällä puolella susinartuista, lemmensisarista, raiskatuista ja murhatuista, silvotuista, joukkohautoihin heitetyistä ja unohdetuista. Suruun, nälkään, viluun, horkkaan ja luotiin kuolleista. Kurjet suuntasivat pohjoista kohti.
Lääkärin jälkeen söin (keitto ja salaatti, miten tutut maut) ja join (Siilinkarin ihmispaljous, lattiat kasseja keltaisenaan, musta kahvini sihisi kupissaan) ja myöhemmin söin lisää (pähkinärouhevohveli ui selkää jäätelössä ja suklaakastikkeessa). Istuin takaisin junaan.
Kotona vaihdoin lyyran lakkiini. Mietin kesää, joka alkaa ihan just kohta. Mietin järvenselästä kimpoavaa auringonsädettä, tuulen ääntä metsässä, märän maan hajua. En kirjoittanut sivuakaan.
Kissalla on silmässä rähmää, tulehduskin kukaties. Se jaksaa nenällään tuuppia aktivointipalloaan muutaman kerran ennen kuin kääntää liikuttavasti katseensa meitä kohti. Eläimessä taistelevat ahneus ja laiskuus. Kenessäpä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti