Mitä sulla on huomenna

Uni päättyy, valve alkaa. Verhojen takana on valoisaa. Kissa rötköttää lattialla housujen päällä, toinen makaa tuolissa kerällä ja näyttää sievältä kuin kottikärryn rengas. Jalat tuntuvat raskailta, pää kevyeltä. Vessa, kylpyhuone, keittiö.

Pannunpohjalle kaksi mittaa kahvia, loraus papumaitoa kuppiin. Margariinirasian kansi on tahmainen. Yöllä koettu näky täydellisestä näkkileivästä häivähtää äkkiä mielen pintaan. Hymähdyttää.

Sisäkengät, pieni olkalaukku, puhelin, lompakko ja kaikki reppuun, reppu selkään. Kypärä päähän. Toivottavasti tänään ei ole liikkaa. Pyörä kulkee autopilotilla telineestä telineeseen kostean aamuilman läpi.

Opehuoneessa tuttu kollega hymyilee ja kysyy että mites työhommat. Rehellisenkarhea vastaus ei yllätä häntä, tällaiseksi tämä on mennyt. Hänenkin pohjakoulutuksensa oli mikä oli, mikä olikaan. Nyökkään sopivassa kohdassa ja koitan katsoa ulos. Avainnauhassani lukee sata kertaa mol.fi. Pihalla kellonlyömää odottava poika pelaa palloa ja potkaisee niin, että kenkä lähtee jalasta.

Ohjeet ovat pöydällä. Kuka puuttuu? Kirjat auki, sivunumero taululle. Sanat singahtelevat seinästä seinään. Rykäisen, korotan vähän ääntä. Hetkeksi, hetkeksi luokan täyttää lyijykynien tasainen rapina. Ope mikä sivu?

Käytäväepisodi, ope selvittää, selviää itse tauolleen otsatukka rasvaantuneena. Puolen tunnin välitunnista on jäljellä kuusi minuuttia. Kahvi ei ole tippunut vaan lorisee suodattimesta kannuun raskaana vuona kuin miehenkusi. Pikkuisen kikkailemalla saa kannun siirrettyä ja kupin aseteltua suodattimen alle ilman palovammoja. Hamekangas kohtaa viimein sohvakankaan. Viisi minuuttia. Toinen opettaja viuhkii puhelimennäyttöä ja sanoo, että Nepalissa on taas maa järissyt.

Ei auta hyvä, ei auta paha. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta, oppilaalla on omat kommervenkkinsä, tukitoimet on aloitettu, koita jaksaa, kirjoita tapahtumainkulku paperille niin se menee huomenna sähköiseen järjestelmään, kai sen joku muistaa laittaa. Kirjaus on pakko tehdä myöhemmin, koska sitä on jo myöhässä pihavalvonnasta. Sataa. Pienet ihmiset nojautuvat kiukkuisina, äksyinä, alakuloisina rakennuksen seinustokatveisiin. Vesi putoaa puihin ja asvaltille, laakeanharmaisiin lätäköihin. Hammasrautainen yksinäinen tyttö tulee sateenvarjon alle juttelemaan hevosista.

Tunnilla eräs nuokkuu tuolissaan. Ruokalassa hän on aiemmin ottanut lautaselleen vain nokareellisen ruokaa. Huppari peittää ääriviivat. Kyykistyn pulpetin eteen ja kysyn miltä tuntuu, näytät kovin väsyneeltä. Oppilas katsoo kämmenensä sisällä lepäävää lyhyeksi hiutunutta kynää ja sanoo vaimeasti, että hän on kyllä väsynyt. Hän tuntuu puhuvan itselleen, olevan todellisuudessa jossain aivan muualla, kaukana luokkahuoneen tovereista, äikänkirjasta ja sen adjektiivien vertailutehtävästä, matikasta, ympäristötiedosta, kuvaamataidosta, musiikista, taulun hymynaamoista, muovimattolattiasta, suljetuista kaihtimista ja kaihdinten takaisesta sateesta. Sinne missä hän on ei minulla ole pääsyä.

Takki päälle, reppu selkään. Rehtori kysyy pääsenkö huomenna. Pääsen. Eri käytävään, eri luokkaan. Ohjeet ovat pöydällä.

Puoli kuuta peipposesta, vaaleista vain vähäsen

Työtön on näemmä painanut duunissa nyt siihen malliin, että kuukauden kuulumiset ovat jääneet ilmoille kajauttamatta. Ei hätää, tässä tulee!

On tullut paitsi opetettua matikkaa, äikkää, liikkaa (!), hissaa (!!) ja mitä näitä nyt on, myös luuhattua sohvalla Game of Thronesin vitoskautta tapitellen, sukulaisissa näälämiehen viiskymppisillä sekä toimitsijana varsinaisena äänestyspäivänä. Kulttuuriakaan en huhtikuun kylmissä tuulissa unohtanut - päivänä eräänä matkasimme taas maalikylille ja nautimme kaksi (2) teatteriesitystä. Ensimmäiseksi kävimme katsomassa alalle opiskelevan ystäväisen mainion ohjauksen ja toiseksi iltasaikaan Q-teatterin Jotain toista -pläjäyksen. Jestas! Kyllä oli taas T-junassa iho kananlihalla, eikä suinkaan tällä kertaa auki juuttuneiden ikkunoiden tai semiuhkaavien kanssamatkustajien vuoksi. Mikäli Q-lippuja toukokuun esityksiin on vielä saatavilla, suosittelen menemään tiirustamaan Tommi Korp... aivan loistavaa näyttelijäntyötä sekä ohjauksen, valon ja äänen kokonaisuutta. Jos rahaa olis kuin rakennusmestarilla, menisin itse uudelleen.

Kävin myös työhaastattelussa. Virkaan. Mielestäni haastattelu meni hienosti, mutta muutamasta pienestä asiasta päättelin jo paikan päällä, etten todennäköisesti ole toimeen se ensimmäinen valinta. Päätös tehdään kuulemma ensi viikolla. Sormet, varpaat ja kulmakarvat ristissä toki sitä odottelen. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että pääsin haastatteluun saakka, joka kerrasta kun jotain hyötyä lienee.

Tuleva viikonloppu mennee siis uusia hakemuksia rustaillessa. Vaikka keikkaa on riittänyt ja nyt lähestyvä kesä ilostuttaa, toivoisin niin kovasti, että voisin syksyllä mennä kokopäivätöihin. Epävarmuus, lyhytjänteisyys sekä jatkuva reservissä seisominen ja alusta, pohjalta, uudelleen aloittaminen alkavat tosissaan nyppiä. Rääh! Täytyy keksiä uusia tuulia, mikäli tilanne ei parane. Tulee miettiä myös tulevaa.

Lähituntien suunnitelmiin kuuluu nyt urapolkupohdinnoissa jurnuttamisen sijaan perjantaisauna ja vissy. Taitaapa illasta tulla myös kuohuviini sekä munkki ajankohtaisiksi. Toivotankin hyvää ja sokerista valpurinpäivää kaikille teille!