Takaisin elämään

Kukapa olisi arvannut, että sunnuntaisen Helsinkiin palaamisen sijaan vietänkin viikon Hyvinkäällä hikisiin peittoihin ja lakanoihin hautautuneena. Influenssavirus päätti ystävällisesti tarttua minuunkin, jonka piti sen yhdestä sänkyynajamasta uhrista huolehtia, ja kuinka paljon sillä olikaan annettavaa! Huippukohtana on pidettävä sunnuntaiaamua ja taudin alkutahteja, sillä heräilin tuolloin todelliseen helvettiin. Kärsin nimittäin kunnon krapulasta nautittuani edellisen illan margaritoja baarijakkaralla istuen ja politiikasta keskustellen. Pian herättyäni nautiskelinkin päällevyöryvästä olotilasta, jossa krapula aiheutti rajua pahoinvointia, virus 39 asteen kuumeen, viisaudenhammas ja yskiminen yhdessä migreenikohtauksen ja huuliherpes viiltävää kipua ylähuulessa. Ai että. Kovaa kuumetta kesti keskiviikkoon asti. En vieläkään voi uskoa, ettei maailma ole pysähtynyt siksi aikaa, kun itse makasin ja nukuin ja makasin ja nukuin ja luin Muumi-kirjoja. Paluu normaalimaailmaan tapahtui vasta eilen, kun pääsin katsomaan Housen. Yskimisen jälkeen alkavat yhä mittavat rintakivut, mutta se lienee vain normaalia.

Opiskelukin sujuu oikein mukavassa sivutuulessa. Taudin takia missasin globaalihistorian kurssin viimeisen luennon ja luentopäiväkirjan (tekemättä) dediskin tais jo mennä. Parit esseet pitäisi myös kirjoittaa, puhumattakaan siitä, miten unohdin ilmoittautua (huomiseen) Tampereen historian tenttiin ajoissa. Ilmoittautuminen olisikin ollut turha, sillä siinä tilassa en olisi osannut lukea Vilijonkkaa pidempää sanaa. Lisää painetta keväälle sitten.

Tänään olen tosin saanut aikaankin, näin paljon:
-kävin verikokeissa Meilahdessa
-palautin myöhässä olleen tenttikirjan opiskelijakirjastoon
-luin iltapäivälehden yliopiston päärakennuksen kahvilassa
-kävin kehityspolitiikan luennolla
-sovittelin silmälaseja, mulla on vääränlainen naama kaikkiin kehyksiin
-ostin Hakaniemen hallista mustikkamehua ja apteekista c-vitamiinipommeja ja särkylääkettä
-tehnyt lettuja ja juonut siideriä Torkkelinmäellä, kertonut panojuttuja Prankkarissa ja Sörnäisten metroasemalla vaihtanut muutaman sanan laitapuolen kulkijan kanssa, joka ilmeisesti luuli mua kuolleeksi ystäväkseen.

-Kerrohan, rakkaani...
-Niin?
-Että onko sulla nyt hyvä olla?
-On hyvä olla.
-Hyvä.
-Toivottavasti sullakin on.
-Onhan mulla, välillä...

Ystävänpäivä

Yksi työhaastattelu takana, toinen huomenna. Kirjoitin CV:een harrastusten kohdalle yrittäväni pitää huonekasvini elossa.
Ostin Ateneumin kirjakaupasta lahjapaperia ja kortin, jossa Marcel Duchamp ei enää kestä. Laitoin sen siististi kylpyhuoneen kaapin oveen.
Lähetin Viroon kirjan, joka kuulemma kovasti huvitti vaihtareiden baari-iltaa. Siinä oli kuvia kissoista, joiden päällä on esineitä.
Juon raparperimehua, vilkuilen välillä englanninkielistä globalisaatioteorioiden tenttikirjaa enkä voi pidellä sormia irti viimeisestä palkkakuitista. Lomakorvaukset, siunatut lomakorvaukset. Lauantain tenttiin on lukematta ihan liikaa sivuja, mut hei, mullahan oli se paskanruskea kieli. Sen olemassaolon huomasin työhaastattelussakin. Joo, mä en helpolla anna periksi.

On ollut kirkas, kaunis päivä.

Kämppis teekupin kanssa, Boston, 1973

En ole viime päivinä muuta kuin laiskotellut. Sitä ei lasketa, että olen käynyt luennoilla, lenkkeillyt, siivonnut jääkaapin, käynyt katsomassa Goldinin näyttelyn, tehnyt löytöjä kirja-aleista, kirjoittanut aivan liian monta työhakemusta ja sähköpostia ja siivonnut, siivonnut, siivonnut.

Työpaikka kusi. Kevääksi ei ole töitä tiedossa, tosin yksi työhaastattelu Itä-Vantaalla olevaan työpaikkaan on. Eipä lohduta. Tenttikirjojen pino vain kasvaa, enkä jaksa edes aloittaa. Saan luettua vain öisin. Luen silmät kipeiksi enkä opi. Väsyttää ja turhauttaa niin paljon, ettei edes huvita tehdä mitään kivaa. Paskaa tunkee joka nurkasta ja kulmasta, vaikka kuinka koetan hinkata sitä näkymättömiin. Kallion kerrostalojen katot katoavat sumuun.

Kenties tässä vain pitäisi katsella vähemmän elokuvia, joissa raiskataan alustalaisia. Vähemmän valokuvia, jotka kertovat perheväkivallasta. Lukea vähemmän kansamurha-aiheisia kirjoja. Harmi vain, että oikeassakin elämässä on harvemmin onnellinen loppu.

- - - -

Hyvällä etelätuulella kuuluvat torvea soittavan miehen haikeat kappaleet Hakaniemestä asti. Lenkkipolkuni varrella näen pelottomia sorsia ja kaneja. Opiskelukaveri soittaa hilpeässä laitamyötäisessä muutaman korttelin päästä, kysyy kuulumisia itäsuomalaisella murteella.

Merihaan taivaalle piirtyy piipusta luikertava viiva, Hilton-hotellin naapuritalosta on revitty julkisivu irti. Pitkänsillan kivimuuriin on ilmestynyt englanninkielinen teksti Minä tapasin rakastaa.

Niin se käy.

Tää kuva on nyt niin kaukana tämänhetkisestä fiiliksestä, ettei rajaa.

No.

Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi.