Vaikkei siltä ihan tunnukaan, lienen tänä vuonna tehnyt muutakin kuin katsonut Battlestar Galacticaa.
Vuosi pyörähti taas kuin tanssiva dervissi.
27. joulukuuta 2013
2013
Vaikkei siltä ihan tunnukaan, lienen tänä vuonna tehnyt muutakin kuin katsonut Battlestar Galacticaa.
Vuosi pyörähti taas kuin tanssiva dervissi.
18. joulukuuta 2013
Kulumisia
Pimeys todella kihnuttaa sielua. Nukkuminen on unelmana mielenpäällä niin herätessä kuin nukkumaan mennessäkin, kuten myös siinä välissä. Aamuradio väsyttää, pyöräily väsyttää, töissä väsyttää, ylämäessä väsyttää, sohvalla väsyttää. Päivän viime hetken koittaessa, juuri ennen nukahtamista, koittaa ainoa selkeä hetki stressin hyökyessä päälle koko voimallaan. Sain näet töitä ensi kevääksi. Jännittävää! Iloista! Hirvittävää! Siistiä! Aaaa! Sisäistän asian ehkä tammikuun puolella. Sitä ennen vuoroin jännäilen pääni sisällä ja vuoroin kirmailen kuin laidunvarsa juhannuksena. Töitä! Jee & iik!
Lähestyvä joulu ei kummemmin ole päässyt vaivaamaan. Tein varmaankin ennätykseni lahjojen hankinnan kanssa - kaikki oli ostettuna jo yhdeksäs päivä. Ja pyhien menotkin alkavat olla selvillä, yez! Viikonloppuna laukkaan pikavisiitille Helsinkiin, aattona käydään iltapuurolla sekä lahjoilla vanhempieni luona, joulupäivänä kokkaillaan sekä syödään itsemme turvoksiin kotosalla ja tapanina käydään kurkkimassa taas äiteeni patoihin. Päälle pari lomapäivää. Ei paha.
Vielä ennen joulua saan nauttia kyläilemään tulevien vanhojen kavereiden seurasta - eräskin tulee Moskovasta saakka. Huh! отлично! Juhlistan tätä ajatusta katsomalla uutiset ja menemällä nukkumaan. (Parasta.)
Lähestyvä joulu ei kummemmin ole päässyt vaivaamaan. Tein varmaankin ennätykseni lahjojen hankinnan kanssa - kaikki oli ostettuna jo yhdeksäs päivä. Ja pyhien menotkin alkavat olla selvillä, yez! Viikonloppuna laukkaan pikavisiitille Helsinkiin, aattona käydään iltapuurolla sekä lahjoilla vanhempieni luona, joulupäivänä kokkaillaan sekä syödään itsemme turvoksiin kotosalla ja tapanina käydään kurkkimassa taas äiteeni patoihin. Päälle pari lomapäivää. Ei paha.
Vielä ennen joulua saan nauttia kyläilemään tulevien vanhojen kavereiden seurasta - eräskin tulee Moskovasta saakka. Huh! отлично! Juhlistan tätä ajatusta katsomalla uutiset ja menemällä nukkumaan. (Parasta.)
4. joulukuuta 2013
Juuh elikkäs
Mein Gott! Masentava marras kääntyi syrjään, tilalle saapuivat kauppareissujen joulurallit. Tämäkin blogintuhnake on näemmä muuttunut kahden postauksen kuukausitahdin huopatossutehtaaksi. Toivon piristyväni nyt joulukuussa, sillä pyhien tienoilla lienee aikaa kirjoitella. En tosin voi luvata mitään - aikani saattaa myös mennä tilipäivänä hamstraamieni jouluoluiden testaamiseen.
En tiedä josko syypäänä on uusi asunto tahi pitkään jatkunut, märkä ja synkkä syksy, mutta olen viime aikoina huomannut kärsiväni oudoista oireista. Ensimmäistä kertaa koskaan mieleni tekee ostaa jotkut jouluvalot (kun on niin pimeetä ja jos sellaset tyylikkäät niinku). Jääkaapin ovessa killottaa partiolaisten joulukalenteri (no hankinpa ko tässä opehuoneen pöydällä näitä on). Ulko-ovessa roikkuu käsintehty tonttu (hitto, en mä nyt kehtaa olla ostamatta kun tänne myyjäisiin auttamaan tulin). Karmea tosiasia taitaa vain olla, että kaipaan tähän aikaan vuodesta oikeasti jotain piristystä. Se jotain sattuu olemaan nyt joulu. Ja jos mä jostain tykkään, niin joululahjojen ostamisesta. Itselleni. Oon ostanut - edellisten lisäksi - jo yhdet kalliit sukkahousut, kuorintavoidetta sekä käytetyn (ja mieltälämmittävän edullisen) Kalevala-korun. Ja nyt on vasta neljäs päivä koko kuuta! Veronpalautukset palamaan! Sukulaislapsille risuja!
Vaikka viimeksi valitinkin töidenteon raskautta, ovat duunipaineet totta puhuen tervetullutta vaihtelua syksyllä kokemaani ajatusten ahtojäähän. Yhdessä vaiheessa elämäni jännittävimmiltä asioilta tuntuivat kirjastossa käynnit, nypynpoistajan ostaminen paikallisesta Prismasta sekä erään historiakeskustelupalstan kuppikiviaiheisen viestiketjun seuraaminen. Oikeasti. Olen erittäin mielelläni vaihtanut edellä mainitun katatonian aivoja sumentavaan väsymykseen, pimeisiin ja jäisiin pyöräteihin, työpäivien ennakoimattomuuteen, jatkuvaan riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteisiin sekä oppilaiden aiheuttamiin mustelmiin. Oikeasti: mieluummin olen väsynyt ja hyödyksi kuin väsynyt ja hyödytön. Eikä se palkkapäiväkään pahalta tunnu.
Pahalta eivät tuntuneet myöskään männä viikonloppuna juhlitut pikkujoulut. Tupa oli täynnä kollegoita, ruoka hyvää ja juoma erinomaista. Tampere vilautteli parastaan (Vapriikki! Telakka!) ja tympeintään (Hervanta), ja dagen efterinkin lusin asiaankuuluvalla hartaudella eli makaamalla kotiin päästyäni naamallani koko sunnuntain. Kyllä jaksoi taas maanantaina polkea kahdeksaksi sorville, vaikka naama oli edelleen (varmaan makaamisesta) noin viisinkertaiseksi turvonnut ja sormissa jäänteet räikeänpinkistä kynsilakasta.
Taidanpa mennä myöhimään kissanturkkia ja köllähtämään sänkyyn. Huomenna töihin.
En tiedä josko syypäänä on uusi asunto tahi pitkään jatkunut, märkä ja synkkä syksy, mutta olen viime aikoina huomannut kärsiväni oudoista oireista. Ensimmäistä kertaa koskaan mieleni tekee ostaa jotkut jouluvalot (kun on niin pimeetä ja jos sellaset tyylikkäät niinku). Jääkaapin ovessa killottaa partiolaisten joulukalenteri (no hankinpa ko tässä opehuoneen pöydällä näitä on). Ulko-ovessa roikkuu käsintehty tonttu (hitto, en mä nyt kehtaa olla ostamatta kun tänne myyjäisiin auttamaan tulin). Karmea tosiasia taitaa vain olla, että kaipaan tähän aikaan vuodesta oikeasti jotain piristystä. Se jotain sattuu olemaan nyt joulu. Ja jos mä jostain tykkään, niin joululahjojen ostamisesta. Itselleni. Oon ostanut - edellisten lisäksi - jo yhdet kalliit sukkahousut, kuorintavoidetta sekä käytetyn (ja mieltälämmittävän edullisen) Kalevala-korun. Ja nyt on vasta neljäs päivä koko kuuta! Veronpalautukset palamaan! Sukulaislapsille risuja!
Vaikka viimeksi valitinkin töidenteon raskautta, ovat duunipaineet totta puhuen tervetullutta vaihtelua syksyllä kokemaani ajatusten ahtojäähän. Yhdessä vaiheessa elämäni jännittävimmiltä asioilta tuntuivat kirjastossa käynnit, nypynpoistajan ostaminen paikallisesta Prismasta sekä erään historiakeskustelupalstan kuppikiviaiheisen viestiketjun seuraaminen. Oikeasti. Olen erittäin mielelläni vaihtanut edellä mainitun katatonian aivoja sumentavaan väsymykseen, pimeisiin ja jäisiin pyöräteihin, työpäivien ennakoimattomuuteen, jatkuvaan riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteisiin sekä oppilaiden aiheuttamiin mustelmiin. Oikeasti: mieluummin olen väsynyt ja hyödyksi kuin väsynyt ja hyödytön. Eikä se palkkapäiväkään pahalta tunnu.
Pahalta eivät tuntuneet myöskään männä viikonloppuna juhlitut pikkujoulut. Tupa oli täynnä kollegoita, ruoka hyvää ja juoma erinomaista. Tampere vilautteli parastaan (Vapriikki! Telakka!) ja tympeintään (Hervanta), ja dagen efterinkin lusin asiaankuuluvalla hartaudella eli makaamalla kotiin päästyäni naamallani koko sunnuntain. Kyllä jaksoi taas maanantaina polkea kahdeksaksi sorville, vaikka naama oli edelleen (varmaan makaamisesta) noin viisinkertaiseksi turvonnut ja sormissa jäänteet räikeänpinkistä kynsilakasta.
Taidanpa mennä myöhimään kissanturkkia ja köllähtämään sänkyyn. Huomenna töihin.
28. marraskuuta 2013
Päivät nielevä syöveri
Elän kahdessa todellisuudessa: yhdessä joko makaan lamaantuneena marraskuun pimeydessä tahi klikkailen maanisena työnvälityssivustoja, toisessa painan vaativia ja kaikki sielunrippeet irti repiviä hommia kuin jokainen maailman asia pitäisi saada samana päivänä valmiiksi. Menon railakkuus riippuu siis täysin siitä, onko päivälle sijaisryyniä vaiko ei. Työpäivät ovat intensiivisiä, kiireisiä ja rankkoja - iltaisin olo tuntuu lähes pahoinpidellyltä eikä psyykkisen kuormituksen päälle nautittu, työmatkapyöräilynäkin tunnettu hengenvaarallisen liukastelun maailmancup paljon fiilistä paranna. Toisaalta olen viime viikkoina saanut palkkaa muun muassa ponien taputtelusta, joten aivan sataprosenttiselle yhyy nyyhkis -valitukselle ei ole sijaa.
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
5. marraskuuta 2013
Haparointia
Kyllä vain!
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
25. lokakuuta 2013
Huomenta! [sic]
...ja terveisiä laatikkotodellisuudesta. Tj 8.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
7. lokakuuta 2013
Hurmaavaa vauhtia
Nyt oli hyä viikonloppu.
Mökki, sauna, seuraa, olutta, sienimetsä. *****/*****.
Viidettä tähteä ei ryövää edes paluumatkan tyylikäs ojaanajo. Spagettiwesternin tunnusvihellyksen ulistessa kannettavasta autoblästeristä tempaisi täpötäyden pikkufiestan kuski aavistuksen vauhdikkaasti mökkitien jyrkkään alamäkeen ja sen jälkeiseen mutkaan. Onneksi oli turvavyöt kiinni ja itselläni takapenkin syliterrieri tiukassa valjasotteessa. Toimiessani edelleen turvallisesti koiranpitelijänä johti työntämis- ja kaasunantamisoperaatio siihen, että takavetoinen ritsa tönötti ojassa toinen takapyörä tukevasti ilmassa. Tähän kohtaan oli mökkinaapurin apuuntulo erittäin tervetullut. Miekkonen kävi hakemassa autonsa ja hinausköyden, eikä kiskomisen perään huolinut korvausta vaivoistaan - kertoi vain tulleensa itsekin aikoinaan hyväsydämisesti autetuksi. Loppumatka kotio hurruuteltiinkin hipihiljempaa.
Vauhdikasta on ollut myös asuntorintamalla. Pöydällä nimittäin killittää paperi, jonka mukaan muutamme marraskuussa uuteen kortteeriin. Kämppä on entistä kalliimpi, mutta myös neliöiltään isompi, siistimmässä kunnossa sekä mukavalla paikalla. Sen verran sivuun tosin loikataan, että postinumero vaihtuu. Siinäpä ehkä suurin miinus.
Mökki, sauna, seuraa, olutta, sienimetsä. *****/*****.
Viidettä tähteä ei ryövää edes paluumatkan tyylikäs ojaanajo. Spagettiwesternin tunnusvihellyksen ulistessa kannettavasta autoblästeristä tempaisi täpötäyden pikkufiestan kuski aavistuksen vauhdikkaasti mökkitien jyrkkään alamäkeen ja sen jälkeiseen mutkaan. Onneksi oli turvavyöt kiinni ja itselläni takapenkin syliterrieri tiukassa valjasotteessa. Toimiessani edelleen turvallisesti koiranpitelijänä johti työntämis- ja kaasunantamisoperaatio siihen, että takavetoinen ritsa tönötti ojassa toinen takapyörä tukevasti ilmassa. Tähän kohtaan oli mökkinaapurin apuuntulo erittäin tervetullut. Miekkonen kävi hakemassa autonsa ja hinausköyden, eikä kiskomisen perään huolinut korvausta vaivoistaan - kertoi vain tulleensa itsekin aikoinaan hyväsydämisesti autetuksi. Loppumatka kotio hurruuteltiinkin hipihiljempaa.
Vauhdikasta on ollut myös asuntorintamalla. Pöydällä nimittäin killittää paperi, jonka mukaan muutamme marraskuussa uuteen kortteeriin. Kämppä on entistä kalliimpi, mutta myös neliöiltään isompi, siistimmässä kunnossa sekä mukavalla paikalla. Sen verran sivuun tosin loikataan, että postinumero vaihtuu. Siinäpä ehkä suurin miinus.
29. syyskuuta 2013
Sairastuvalta, päivää
Kalenteri kertoo syyskuulta: työkkäri, hammaslääkäri, kahdet synttärit (joista toiset omat! ach!), asuntonäyttöjä ja (luojalle kii-tos) monta päivää sijaisuuksia eikä todella vuoron vuoroa vanhassa duunipaikassa. Viime viikolla tosin kärvistelin viime vuosilta tuttuun tyyliini pari päivää töissä puolikuntoisena, ja kiltille tytölle oikein ominaisesti sairastan kausiflunssani tälleen viikonloppuna. Teen sijaan lipitän synttärikemuista ylijäänyttä tonkkavalkkaria, joka näin hajuaistittomasta maistuu ihan hyvältä. Ja parantaa oloa. Oikeasti!
Työttömyys - tai kai paremminkin pätkätyöttömyys? - ei napostele. Tällä viikolla olin työtönnä kaksi päivää, ja ehdin jo vaipua toimettomuuden syöveriin. No niin, tässä sitä nyt ollaan, kukaan ei koskaan ikinä missään enää huoli mua töihin, mä en kestä tätä, mää niin tän arvasin, yhyy nyyhkis pitäkää tunkkinne saatana. Keittelin menestyksekkäästi omenahilloa (yksi purkki, kolme palovammaa), laittelin tilaamiani halpispaperikuvia albumiin (yksi liimapuikko, kaksi viivotinta, noin viidet poltetut päreet), metsästin toiveikkaasti työmatkapyöräilyyn sopivaa ja sopivan hintaista sadetakkia (mistä nää ryteet tehdään? kullasta?) ja katsoin aivan liikaa Arrested Developmentia. Ja alitajuisesti murehdin. Toisaalta voisin kai ihan vaan rehellisesti stressata työttömyyttäni, asunnottomuuttani ja rahattomuuttani sen sijaan, että murehtisin työttömyydestä, asunnottomuudesta ja rahattomuudesta stressaamistani. Mene ja tiedä.
Mitä kalenterissani ei lue, on maininta eräästä koskettaneesta poismenosta. Mielessä se on kuitenkin ollut, joka päivä. Eipä näillä murheillani - todella - ole minkään valtakunnan merkitystä.
Työttömyys - tai kai paremminkin pätkätyöttömyys? - ei napostele. Tällä viikolla olin työtönnä kaksi päivää, ja ehdin jo vaipua toimettomuuden syöveriin. No niin, tässä sitä nyt ollaan, kukaan ei koskaan ikinä missään enää huoli mua töihin, mä en kestä tätä, mää niin tän arvasin, yhyy nyyhkis pitäkää tunkkinne saatana. Keittelin menestyksekkäästi omenahilloa (yksi purkki, kolme palovammaa), laittelin tilaamiani halpispaperikuvia albumiin (yksi liimapuikko, kaksi viivotinta, noin viidet poltetut päreet), metsästin toiveikkaasti työmatkapyöräilyyn sopivaa ja sopivan hintaista sadetakkia (mistä nää ryteet tehdään? kullasta?) ja katsoin aivan liikaa Arrested Developmentia. Ja alitajuisesti murehdin. Toisaalta voisin kai ihan vaan rehellisesti stressata työttömyyttäni, asunnottomuuttani ja rahattomuuttani sen sijaan, että murehtisin työttömyydestä, asunnottomuudesta ja rahattomuudesta stressaamistani. Mene ja tiedä.
Mitä kalenterissani ei lue, on maininta eräästä koskettaneesta poismenosta. Mielessä se on kuitenkin ollut, joka päivä. Eipä näillä murheillani - todella - ole minkään valtakunnan merkitystä.
11. syyskuuta 2013
Hyvä kesä huono kesä hyvä kesä huono kesä
Suketus haastoi kertomaan viisplusviis-tyylillä kuluneen kesän hyvistä ja huonoista puolista. Kiitän haasteesta, sillä vanhojen muistelun kohdalla ovat silmäni syystä usein tikkuisimmat. (Ei ollut kai siis aikoinaan ihme, että kandintutkielmakin lurahti nimenomaan muistitiedon parissa...)
Mahtikesä!
1. Lämpöä, kavereita, olusta ja oleskelua riitti, niskassa painaneista duuneista huolimatta. Päivän mittaan hornankattilaksi lämmenneestä kämpästä tuli miltei aina mahdollisuuden tullen karattua istuksimaan kylille - joko omaan pahaseen tai toisiin kaupunkeihin.
2. Valmistuminen kesäkuussa. Ai että mitä nannaa! Sano mua maisteriks!
3. Vanha kesäduuni. Huonon palkan, huonojen työehtojen ja pitkän työmatkan vastapainoksi itse homma oli sisällöltään edelleen mielekästä ja työtoverit sekä esimiehistö mirhamia. Kesäkuussa en tehnyt kuin pari tavallisempaa työvuoroa, kun olin enemmän tai vähemmän vetovastuussa lastentoiminnasta. Päivät olivat pitkiä, mutta mielenkiintoisia. Keski- ja loppukesällä selvisin stressistä tyydyttävästi (huolimati siitä, että entiseen verrattuna joud... sain käyttää esimerkiksi ruotsia hommassani noin satakertaisesti enemmän kuin ennen). Win!
4. Työ vaatii huvit. Varsinaisiakin juhlia puisto-osastoilla istuksimisen lisäksi oli niitäkin riittämiin: aikuisten synttäreitä, lastensynttäreitä, omat ja P:n yhteisvalmistujaiset, sadonkorjuujuhlaa ja yhdet häät.
5. Valo. Viime talvi oli elämäni pisin ja pimein. Kynnän keväisin usein syvälläkin masiksen suoturpeissa, mutta viime kesän tosissaan alettua tuntui todellakin siltä kuin olisin noussut haudasta. Maailmassa olikin taas värejä ja ääniä. Pääsi ihan tuossa unohtumaan.
Grumpy-kesä!
1. Tukka putkella mentiin. Olin hela tiden joko menossa töihin, töissä tai tulossa töistä. Vapaapäivinä joko makasin säkkituolissa välikuolemaa tehden tai hoidin pakollisia velvoitteita himaan. Tai siltä ainakin tuntui, vaikka ehdin kuitenkin lojua ties missä siideriä kitusiini imien. Asenne ratkaisee?
2. Kela-sekoilut. Opintotuen loputtua viime vuoden puolella kesken olin oikeutettu yleiseen asumistukeen. Kevät rullasi mukavasti ja tuen turvin oli viime kädessä mahdollista saada gradu puskettua hikihuokosista ulos. Ongelmat alkoivatkin heti, kun taloutemme molemmat opiskelijat valmistuivat. Muutuimme yhdeksi ruokakunnaksi, mikä sekoitti viraston pasmat täysin. Kun menin määräaikaisesti töihin ja P jäi työttömäksi odottelemaan päätöstä ansiosidonnaisestaan, elimme palkallani eli lähinnä pyhällä hengellä sekä (päin helvettiä) tarkistetulla asumistuella. Kesällä ei ollut ainoatakaan päivää, jolloin en olisi joko murehtinut tukiasiaa tai joutunut selvittelemään sitä. Tilanne on näin kesän päätyttyä se, että huolimatta huolellisuudestani ja siitä, että olen hoitanut ja ilmoittanut asiamme juuri niin kuin pitää, on huomattava summa menossa takaisinperintään. Meillä ei ole millä maksaa. Tämä kesä opetti minulle, mitä byrokratiaa vastaan tappeleminen voi olla. Lievästi sanottuna vituttaa.
3. Töissä tallailu yhdistettynä rahattomuuteen piti huolen siitä, ettei pidempiä reissuja tehty. En edelliskesien tyyliin päässyt nytkään käymään pohjoisessa, mikä raastaa sieluani.
4. Töiden tekemisen päälle harrastin laaja-alaista työnhakua. Koko ajan. Hain jokaikistä paikkaa ja virkaa mitä kehtasin ajatuksenani se, etten tahdo työkkärin tiskille. Turhaan.
5. Huolehdin, harmittelin ja surin ihan liikaa. Vähemmälläkin pärjäisi, kun näemmä hommat asiallisesti hoitamalla ja niistä terveessä määrin piittaamalla sujuvat ne ihan yhtä hyvin. Stressaamisen vähentämisen harjoittelu jäi siis vähiin. Kuten usein on ennenkin käynyt.
Jos paan summaten: viime kesä oli sekä aallonharjaa että sen pohjaa. Ei hyvä eikä huono, vaan molempia. Ensi kesästä ei ole mitään käryä, mutta jos jotain voin toivoa niin vähemmän ikävää, enemmän sihisevää.
Lukijani: pim, olet haastettu!
Mahtikesä!
1. Lämpöä, kavereita, olusta ja oleskelua riitti, niskassa painaneista duuneista huolimatta. Päivän mittaan hornankattilaksi lämmenneestä kämpästä tuli miltei aina mahdollisuuden tullen karattua istuksimaan kylille - joko omaan pahaseen tai toisiin kaupunkeihin.
2. Valmistuminen kesäkuussa. Ai että mitä nannaa! Sano mua maisteriks!
3. Vanha kesäduuni. Huonon palkan, huonojen työehtojen ja pitkän työmatkan vastapainoksi itse homma oli sisällöltään edelleen mielekästä ja työtoverit sekä esimiehistö mirhamia. Kesäkuussa en tehnyt kuin pari tavallisempaa työvuoroa, kun olin enemmän tai vähemmän vetovastuussa lastentoiminnasta. Päivät olivat pitkiä, mutta mielenkiintoisia. Keski- ja loppukesällä selvisin stressistä tyydyttävästi (huolimati siitä, että entiseen verrattuna joud... sain käyttää esimerkiksi ruotsia hommassani noin satakertaisesti enemmän kuin ennen). Win!
4. Työ vaatii huvit. Varsinaisiakin juhlia puisto-osastoilla istuksimisen lisäksi oli niitäkin riittämiin: aikuisten synttäreitä, lastensynttäreitä, omat ja P:n yhteisvalmistujaiset, sadonkorjuujuhlaa ja yhdet häät.
5. Valo. Viime talvi oli elämäni pisin ja pimein. Kynnän keväisin usein syvälläkin masiksen suoturpeissa, mutta viime kesän tosissaan alettua tuntui todellakin siltä kuin olisin noussut haudasta. Maailmassa olikin taas värejä ja ääniä. Pääsi ihan tuossa unohtumaan.
Grumpy-kesä!
1. Tukka putkella mentiin. Olin hela tiden joko menossa töihin, töissä tai tulossa töistä. Vapaapäivinä joko makasin säkkituolissa välikuolemaa tehden tai hoidin pakollisia velvoitteita himaan. Tai siltä ainakin tuntui, vaikka ehdin kuitenkin lojua ties missä siideriä kitusiini imien. Asenne ratkaisee?
2. Kela-sekoilut. Opintotuen loputtua viime vuoden puolella kesken olin oikeutettu yleiseen asumistukeen. Kevät rullasi mukavasti ja tuen turvin oli viime kädessä mahdollista saada gradu puskettua hikihuokosista ulos. Ongelmat alkoivatkin heti, kun taloutemme molemmat opiskelijat valmistuivat. Muutuimme yhdeksi ruokakunnaksi, mikä sekoitti viraston pasmat täysin. Kun menin määräaikaisesti töihin ja P jäi työttömäksi odottelemaan päätöstä ansiosidonnaisestaan, elimme palkallani eli lähinnä pyhällä hengellä sekä (päin helvettiä) tarkistetulla asumistuella. Kesällä ei ollut ainoatakaan päivää, jolloin en olisi joko murehtinut tukiasiaa tai joutunut selvittelemään sitä. Tilanne on näin kesän päätyttyä se, että huolimatta huolellisuudestani ja siitä, että olen hoitanut ja ilmoittanut asiamme juuri niin kuin pitää, on huomattava summa menossa takaisinperintään. Meillä ei ole millä maksaa. Tämä kesä opetti minulle, mitä byrokratiaa vastaan tappeleminen voi olla. Lievästi sanottuna vituttaa.
3. Töissä tallailu yhdistettynä rahattomuuteen piti huolen siitä, ettei pidempiä reissuja tehty. En edelliskesien tyyliin päässyt nytkään käymään pohjoisessa, mikä raastaa sieluani.
4. Töiden tekemisen päälle harrastin laaja-alaista työnhakua. Koko ajan. Hain jokaikistä paikkaa ja virkaa mitä kehtasin ajatuksenani se, etten tahdo työkkärin tiskille. Turhaan.
5. Huolehdin, harmittelin ja surin ihan liikaa. Vähemmälläkin pärjäisi, kun näemmä hommat asiallisesti hoitamalla ja niistä terveessä määrin piittaamalla sujuvat ne ihan yhtä hyvin. Stressaamisen vähentämisen harjoittelu jäi siis vähiin. Kuten usein on ennenkin käynyt.
Jos paan summaten: viime kesä oli sekä aallonharjaa että sen pohjaa. Ei hyvä eikä huono, vaan molempia. Ensi kesästä ei ole mitään käryä, mutta jos jotain voin toivoa niin vähemmän ikävää, enemmän sihisevää.
Lukijani: pim, olet haastettu!
31. elokuuta 2013
Reisusa
Opiskelijakortin tarrasta on tiristettävä kaikki mehut irti, vielä kun voi. Kotimaanmatkailun suuntina ovat olleet niin Helsinki, Turku kuin Hämeenlinnakin. Viimeksi mainitun eilisen Taiteiden yön basaarista ostin tutulta korukauppiaalta lusikanvarresta taivutetun sormuksen. Uuh! Koruharakka kiittää.
Ai niin! Ei auttanut kampaajallakäynti, vaan rinkeliä pukkasi. Ilmoittauduin toissapäivänä työttömäksi työnhakijaksi. Ensi viikolla alkaa höökä työkkärissä vierailulla. En malta odottaa. (Not.)
27. elokuuta 2013
Elämänmittainen aikuislarppi
Suunta käy pois tutusta ja turvallisesta. Hyvä niin. Hakusessa on edelleen uusi asunto ja uusi työ. Vanha duuni päättyy virallisesti tämän viikon lauantaina, mutta viimeisen työpäiväni olen jo lusinut. Asiaankuuluvan kaaoksenomaisen sellaisen, mukavasti ettei tule ikävä - tyyliin koneet hajoo ja lunta sataa. Kaiho saattaa tietysti iskeä työkkärin tiskillä, mutta mietin sitä sitten siellä.
Ihmettelen edelleen, mihin se kesä meni. Tiedän edelleen myös vastauksen: töihin ja nukkumiseen, työnhakuun ja sohvalla makaamiseen, vapaa-ajan käsitteeseen totutteluun. Alkukesää sävytti jatkuva pussikaljoittelu ja ulkona istuksiminen: mikä valo! mikä ihana valo! mä makaan nyt tässä! Keskikesällä työstressi imaisi mukaansa niin, ettei juuri mitään muuta jaksanut tehdä. Illalla kun söi ja katsoi (syntisesti samalla) jakson Game of Thronesia, olikin jo aika ryömiä sänkyyn. Vapaapäivinä, joita ei hirvittävästi ollut, ei mielessä suinkaan olleet nautinnolliset brunssit vaan löysä rötvääminen pieruverkkareissa. Elokuu olikin sitten jatkoaikaa, viimeisten vuorojen himaan kiskomista ja aamukamman tuijottamista. Töiden päätyttyä sisarustenlasten synttärit, (näillä näkymin lähinnä tappiollisen) kirppispöydän kanssa nyysääminen, passinhakemisen kanssa nyysääminen, töidenhaun kanssa nyysääminen, Kelan kanssa nyysääminen (tehkää nyt duuninne! aaaargh!) ja yleinen nyysääminen veivät aikaa. Erään työhaastattelun lopputuleman kuulen huomenna. Jos käy munkki, käy todellinen munkki. Jos ei, ilmoittaudun huomenna työttömäksi syyskuun alusta alkaen. Eli käy jonkinlainen vesirinkeli. (Vaikka siis tottahan mä nyt sen duunin saan. Kävin sitä varten kampaajallakin.)
Muutenkin on taas elämä vaikeeta, sillä tämä päivä menee kokkaillessa. Olen saanut viime viikolla yhteensä ehkä 20 kilon painosta ilmaista sapuskaa, josta osa on tuoretta. Kamala kiire valmistaa siitä safkaa! Hirvee ressi! En varmana heitä roskiin! Minä teille kurpitsapiirakat näytän!
Ihmettelen edelleen, mihin se kesä meni. Tiedän edelleen myös vastauksen: töihin ja nukkumiseen, työnhakuun ja sohvalla makaamiseen, vapaa-ajan käsitteeseen totutteluun. Alkukesää sävytti jatkuva pussikaljoittelu ja ulkona istuksiminen: mikä valo! mikä ihana valo! mä makaan nyt tässä! Keskikesällä työstressi imaisi mukaansa niin, ettei juuri mitään muuta jaksanut tehdä. Illalla kun söi ja katsoi (syntisesti samalla) jakson Game of Thronesia, olikin jo aika ryömiä sänkyyn. Vapaapäivinä, joita ei hirvittävästi ollut, ei mielessä suinkaan olleet nautinnolliset brunssit vaan löysä rötvääminen pieruverkkareissa. Elokuu olikin sitten jatkoaikaa, viimeisten vuorojen himaan kiskomista ja aamukamman tuijottamista. Töiden päätyttyä sisarustenlasten synttärit, (näillä näkymin lähinnä tappiollisen) kirppispöydän kanssa nyysääminen, passinhakemisen kanssa nyysääminen, töidenhaun kanssa nyysääminen, Kelan kanssa nyysääminen (tehkää nyt duuninne! aaaargh!) ja yleinen nyysääminen veivät aikaa. Erään työhaastattelun lopputuleman kuulen huomenna. Jos käy munkki, käy todellinen munkki. Jos ei, ilmoittaudun huomenna työttömäksi syyskuun alusta alkaen. Eli käy jonkinlainen vesirinkeli. (Vaikka siis tottahan mä nyt sen duunin saan. Kävin sitä varten kampaajallakin.)
Muutenkin on taas elämä vaikeeta, sillä tämä päivä menee kokkaillessa. Olen saanut viime viikolla yhteensä ehkä 20 kilon painosta ilmaista sapuskaa, josta osa on tuoretta. Kamala kiire valmistaa siitä safkaa! Hirvee ressi! En varmana heitä roskiin! Minä teille kurpitsapiirakat näytän!
2. elokuuta 2013
Elonkorjuuta odotellessa
Päivät rullaavat. Samanlaisina. Aamulla junaan, illalla viimeistään puoli kahdeksalta kotiin, ruokaa naamaan, nukkumaan. Mihin se kesä meni? (Töihin.) Lom... Työttömyyteni piti alkaa eilen. Ei alkanut - jos olisi, painaisi niskassani nyt 90 päivän karenssi. Elokuukin menee siis töissä. Joko nykyisissä tai joissakin niistä muutamista hommista, joihin olen hakenut ja joissa hakuaika ei vielä ole umpeutunut. Arvaan, että myyn aikaani ja ammattitaitoani todennäköisemmin edellä mainituissa. Toukokuun ja nykyhetken välillä, kymmenien työhakemusten lähettämisten jälkeen ei yhtään haastattelukutsua ole tullut. Alan pian tosissani olla kateellinen suuriin ikäluokkiin kuuluville. Oma isäni, malliesimerkki, kilpailutti tässä iässä työläisammattiin valmistuttuaan kolme hyvää työpaikkaa ja jäi valitsemastaan eläkkeelle pari vuotta sitten. Eikä ollut elämässään päivääkään työttömänä. Ei ollut äitinikään. (Tiedän, ettei yhteen "sukupolveen" kuuluminen sinällään merkitse mitään, sillä elämäntarinoita on yhtä monta kuin on elämiäkin. Tiedän tosin myös, etten ota malliesimerkkien kaltaisilta ihmisiltä vastaan ainuttakaan työhakuun liittyvää vinkkiä, neuvoa tai kehotusta.)
Jottei syksy ajatuksia synkentävine, pimenevine iltoineen päästäisi turhan helpolla, sanoi vuokraisäntämme sopimuksen irti. Puolen vuoden sisällä on löydettävä uusi asunto. Pienempi, suurempi, kivempi, paskempi tai ei, tulee se olemaan kalliimpi kuin nykyisemme. Ajatuskin kaiken pakkaamisesta, roudaamisesta ja purkamisesta väsyttää. Mitäpä muutakaan.
Puoli vuotta sattumalta on myös aika, jonka mittaan lääkäri arvioi silmääni vaivaavan luomirakkulaston paranevan. Yli kuukauden päivät olen sörkkinyt, varonut, varjellut ja rasvannut. Tulehdus meni lopulta pois, mutta pahkurat jäivät. Noh, kohtahan se tulee pimeää.
Toisaalta on ollut aikaa lukea. Junassa. Olen matkustellut töihin ja takaisin Virtasen, Klemettilän, Franzenin ja Westön kanssa. (Tosin erästä viimeksi mainitun ruotsinkielistä novellia lukiessani minulla meni seitsemisen sivua, ennen kuin tajusin Brunon olevan koira.) Radiossani soi edelleen kesä. Kissa pussailee aamuisin. Perunamuussi on hyvää. Joten mikäs tässä.
Jottei syksy ajatuksia synkentävine, pimenevine iltoineen päästäisi turhan helpolla, sanoi vuokraisäntämme sopimuksen irti. Puolen vuoden sisällä on löydettävä uusi asunto. Pienempi, suurempi, kivempi, paskempi tai ei, tulee se olemaan kalliimpi kuin nykyisemme. Ajatuskin kaiken pakkaamisesta, roudaamisesta ja purkamisesta väsyttää. Mitäpä muutakaan.
Puoli vuotta sattumalta on myös aika, jonka mittaan lääkäri arvioi silmääni vaivaavan luomirakkulaston paranevan. Yli kuukauden päivät olen sörkkinyt, varonut, varjellut ja rasvannut. Tulehdus meni lopulta pois, mutta pahkurat jäivät. Noh, kohtahan se tulee pimeää.
Toisaalta on ollut aikaa lukea. Junassa. Olen matkustellut töihin ja takaisin Virtasen, Klemettilän, Franzenin ja Westön kanssa. (Tosin erästä viimeksi mainitun ruotsinkielistä novellia lukiessani minulla meni seitsemisen sivua, ennen kuin tajusin Brunon olevan koira.) Radiossani soi edelleen kesä. Kissa pussailee aamuisin. Perunamuussi on hyvää. Joten mikäs tässä.
19. heinäkuuta 2013
Tarvitse en fyssaa tai hissaa/ tahdon vain leikkiä kissaa
Huomioita heinäkuulta:
Seljankukkamehu on hyvää.
On hienoa katsella, kun aurinko nousee meren ylle. Ja tanssia.
Kissa on oppinut tuhmaksi. Menee juomaan yöpöydän vesilasista, kun astuu kolme askelta olohuoneen puolelle. Kuopii öisin kardemummakasvin multaa. Varastaa P:n lautaselta verimakkaran.
Kesätöihin meneminen valmistumisen perään oli suuri virhe. Ainakin työkkärin mielestä. Jännittävää sinänsä.
Kun hoitaa pari päivää maalla lapsia, saa aamuisen säätiedotuksen perään näytettävien Liikenneviraston kelikamerakuvien yhteydessä päähänsä kaikkea kummallista. Kuten nyt esimerkiksi yllättäen ohimoon lyövän kaipuuajatuksen ensi kesästä, jolloin minulla on kenties auto ja voin ajaa luu ulkona vaikka pitkin Juujärveä, jos huvittaa. Lähteä. (Voi, kun voisi lähteä.)
Edelliseen liittyen: osaan pitää hyppysissäni samanaikaisesti lähemmäs kolmeakymmentä alakoululaista, mutta yksi (yksi!!) sukulaislapsi saa perseillessään minut raivon partaalle. Jännittävää sinänsä.
Lähibaarin kesäkannu on kiva.
Töissä ei ole heinäkuussa koskaan ollut näin kylmä.
Ei vanha enää jaksa. Yhden yön kun huutaa tuuleen ja nukkuu perään lattialla heräten aamulla Kuuden vuoden kuuliaisuuden ironiseen soitantaan, on selkä kipeä kaksi päivää.
Gradun tekemisestä tuntuu olevan sata vuotta.
Seljankukkamehu on hyvää.
On hienoa katsella, kun aurinko nousee meren ylle. Ja tanssia.
Kissa on oppinut tuhmaksi. Menee juomaan yöpöydän vesilasista, kun astuu kolme askelta olohuoneen puolelle. Kuopii öisin kardemummakasvin multaa. Varastaa P:n lautaselta verimakkaran.
Kesätöihin meneminen valmistumisen perään oli suuri virhe. Ainakin työkkärin mielestä. Jännittävää sinänsä.
Kun hoitaa pari päivää maalla lapsia, saa aamuisen säätiedotuksen perään näytettävien Liikenneviraston kelikamerakuvien yhteydessä päähänsä kaikkea kummallista. Kuten nyt esimerkiksi yllättäen ohimoon lyövän kaipuuajatuksen ensi kesästä, jolloin minulla on kenties auto ja voin ajaa luu ulkona vaikka pitkin Juujärveä, jos huvittaa. Lähteä. (Voi, kun voisi lähteä.)
Edelliseen liittyen: osaan pitää hyppysissäni samanaikaisesti lähemmäs kolmeakymmentä alakoululaista, mutta yksi (yksi!!) sukulaislapsi saa perseillessään minut raivon partaalle. Jännittävää sinänsä.
Lähibaarin kesäkannu on kiva.
Töissä ei ole heinäkuussa koskaan ollut näin kylmä.
Ei vanha enää jaksa. Yhden yön kun huutaa tuuleen ja nukkuu perään lattialla heräten aamulla Kuuden vuoden kuuliaisuuden ironiseen soitantaan, on selkä kipeä kaksi päivää.
Gradun tekemisestä tuntuu olevan sata vuotta.
1. heinäkuuta 2013
20. kesäkuuta 2013
Piippuhyllyllä
Jos nyt tarkastelisi meikäläisen elämää kauempaa yläkatsomosta, voisi todeta: junaan juostaan, kaupoilla juostaan, töihin, töissä ja töistä juostaan, juhlimassa juostaan. Tänään oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, jolloin olen vain ollut kotosalla - en hommissa hikoilemassa tai korkokengissä kompastelemassa. Aloitin neljän päivän juhannusvapaani (ja samalla tämän kesän (palkattoman) lomani) asiaankuuluvasti postissa ja paikallisessa hypermarketissa jonotellen. Ja mikäs siinä seisoksiessa. Päähänpistosta ostetussa lauantain lottokupongissa oli 5+1 oikein, mikä johti paitsi viininlehtikääryleiden, myös leikkokukkien ostamiseen. Lähikukkakauppamme lopettaminen surettaa, mutta viimeisen aukiolopäivän alennukset suinkaan eivät. En tiedä kukista paljon, mutta tiedän tämän: kun neilikka ja ruusu ja tuollaiset vaaleanvihreät pirteänmuotoiset palleroiset kohtaavat, tulen iloiseksi.
Iloa on riittänyt muutoinkin sitten viimeisen postaukseni. Sain gradustani hyvän arvosanan. Järjestimme P:n kanssa kuun alussa yhteiset valmistujaiskekkerit, joissa oli populaa kuin pipoa ja kämpässä jämäkät noin +58 astetta. Valmistuin virallisestikin, mitä juhlittiin myöhemmin P:n ja äiteeni kanssa tehdyllä skumpanmakuisella kevätjuhlareissulla Tampereelle. Hurmaannuin Espoossa norjalaisesta nykyvalokuvasta ja loikoilin Futurossa. P:n vanhemmat sekä tukholmalaiset täti ja setä ilahduttivat vierailullaan (osaan näköjään puhua ruotsia ihan hyvin, ainakin jos aiheena on glitterprinsessahäät). Kohottelin maljoja kaverin kolmikymppisillä ja humalluin Katajanokalla (ties monettako kertaa). Seuraavana päivänä tavoittelin hyvää ryhtiä siskoni nuorimmaisen yksivuotissynttäreillä. Olen saanut hienoja lahjoja, halaillut ja nauranut. Ei voi palijon valittaa.
Aika kuluu sellaista tahtia, että juhannus tulla jollottaa ja minulla on jo lakkarissa tämänhetkisen duunipaikkani viimeinen työvuorolista. Elokuun alussa mollottaa työttömyys, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että alan selvittää työttömyysasioitani heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Töitähän olen toki hakenut koko kevään, mistä todisteena on sähköpostilaatikkoni pullollaan jokseenkin lannistavia hylkäyskirjeitä. Niitäkään ei tarvitsisi katsella, mikäli olisi voimaa hakea erityisopettajaksi, mutta kuten Suke hyvin ilmaisi, ei niihin hommiin tällaisella märkäkorvalla paljon kannata olla asiaa. Tiedän rajani, enkä halua olla vaihtamassa alaa keväällä 2014. Mieluummin kokeilen onneani täsmähakemuksin ja, ehkä todennäköisemmin, laukkaan työkkäriin.
Sitä ennen lueskelen työvuorojeni välissä Ketun uusinta. Kaivaudun viileisiin lakanoihin novellien herättämin villein kiehuvin ajatuksin ja lepään.
Iloa on riittänyt muutoinkin sitten viimeisen postaukseni. Sain gradustani hyvän arvosanan. Järjestimme P:n kanssa kuun alussa yhteiset valmistujaiskekkerit, joissa oli populaa kuin pipoa ja kämpässä jämäkät noin +58 astetta. Valmistuin virallisestikin, mitä juhlittiin myöhemmin P:n ja äiteeni kanssa tehdyllä skumpanmakuisella kevätjuhlareissulla Tampereelle. Hurmaannuin Espoossa norjalaisesta nykyvalokuvasta ja loikoilin Futurossa. P:n vanhemmat sekä tukholmalaiset täti ja setä ilahduttivat vierailullaan (osaan näköjään puhua ruotsia ihan hyvin, ainakin jos aiheena on glitterprinsessahäät). Kohottelin maljoja kaverin kolmikymppisillä ja humalluin Katajanokalla (ties monettako kertaa). Seuraavana päivänä tavoittelin hyvää ryhtiä siskoni nuorimmaisen yksivuotissynttäreillä. Olen saanut hienoja lahjoja, halaillut ja nauranut. Ei voi palijon valittaa.
Aika kuluu sellaista tahtia, että juhannus tulla jollottaa ja minulla on jo lakkarissa tämänhetkisen duunipaikkani viimeinen työvuorolista. Elokuun alussa mollottaa työttömyys, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että alan selvittää työttömyysasioitani heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Töitähän olen toki hakenut koko kevään, mistä todisteena on sähköpostilaatikkoni pullollaan jokseenkin lannistavia hylkäyskirjeitä. Niitäkään ei tarvitsisi katsella, mikäli olisi voimaa hakea erityisopettajaksi, mutta kuten Suke hyvin ilmaisi, ei niihin hommiin tällaisella märkäkorvalla paljon kannata olla asiaa. Tiedän rajani, enkä halua olla vaihtamassa alaa keväällä 2014. Mieluummin kokeilen onneani täsmähakemuksin ja, ehkä todennäköisemmin, laukkaan työkkäriin.
Sitä ennen lueskelen työvuorojeni välissä Ketun uusinta. Kaivaudun viileisiin lakanoihin novellien herättämin villein kiehuvin ajatuksin ja lepään.
23. toukokuuta 2013
Viitoshaaste
Suke haasteli männä päivänä (herrajjumala, huhtikuussa!) kertomaan viitosia. Elämääni hallinnut dadaistinen kiire on nyt hellittänyt sen verran, että ehdin pohtia muutakin kuin gradua, gradua, gradua sekä töitä, töitä ja töitä. Siispä!
5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin
kahvi (ylläri!)
hame ja sukkahousut
reppu selkään
läppäri (oi kyllä)
tyyny (keskikuohkea)
5 kirjaa, joita suosittelen muille
Marc Bloch: Historian puolustus
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kalle Päätalo: Koillismaa-sarja
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Kurt Vonnegut: Siniparta
5 materialistista lahjatoivetta
tehosekoitin
Ketun Piippuhylly
sarjakuvia, aah!
riippumatto (ja paikka, mihin sen voisi ripustaa)
uusi puhelin (nykyiseni on kohta kahdeksan vuotta vanha)
5 paikkaa, joissa haluan käydä
Itä-Lappi
Islanti
Ranskan etelärannikko
Tanska
New York
5 adjektiivia, jotka kuvaavat minua
pinnalta kova
tunnollinen
huumorintajuinen
rakkaudessani kiltti
vihassani ehdoton
5 lempiruokaani
härkäpapupihvit perunamuusilla ja suppilovahverokastikkeella
kesän ensimmäiset, toiset, kolmannet ja vielä seuraavatkin mansikat
uudet perunat kevätsipulin kera
pestopasta
(kokokasvis)gallopinto (löytyi taas uudelleen!)
5 elämänohjetta
Lisää fyffeä köyhille ja vähemmän paskaa luontoon! (Claes Andersson)
Mahansilityksestä nauttivat kaikki. (Kissa)
Sinusta kuulemme vielä. (Kuvataidekoulun opettajien lopputyöarvio)
Vanhempien ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella syvästi valikoiden. (Isosisko)
Souda... Huopaa... Huopaa... Souda... Souda...! Huopaa... (Äiti, verkkoja laskiessa)
Tyydyn mahtiponnettomasti haastamaan kaikki lukijani!
5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin
kahvi (ylläri!)
hame ja sukkahousut
reppu selkään
läppäri (oi kyllä)
tyyny (keskikuohkea)
5 kirjaa, joita suosittelen muille
Marc Bloch: Historian puolustus
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kalle Päätalo: Koillismaa-sarja
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Kurt Vonnegut: Siniparta
5 materialistista lahjatoivetta
tehosekoitin
Ketun Piippuhylly
sarjakuvia, aah!
riippumatto (ja paikka, mihin sen voisi ripustaa)
uusi puhelin (nykyiseni on kohta kahdeksan vuotta vanha)
5 paikkaa, joissa haluan käydä
Itä-Lappi
Islanti
Ranskan etelärannikko
Tanska
New York
5 adjektiivia, jotka kuvaavat minua
pinnalta kova
tunnollinen
huumorintajuinen
rakkaudessani kiltti
vihassani ehdoton
5 lempiruokaani
härkäpapupihvit perunamuusilla ja suppilovahverokastikkeella
kesän ensimmäiset, toiset, kolmannet ja vielä seuraavatkin mansikat
uudet perunat kevätsipulin kera
pestopasta
(kokokasvis)gallopinto (löytyi taas uudelleen!)
5 elämänohjetta
Lisää fyffeä köyhille ja vähemmän paskaa luontoon! (Claes Andersson)
Mahansilityksestä nauttivat kaikki. (Kissa)
Sinusta kuulemme vielä. (Kuvataidekoulun opettajien lopputyöarvio)
Vanhempien ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella syvästi valikoiden. (Isosisko)
Souda... Huopaa... Huopaa... Souda... Souda...! Huopaa... (Äiti, verkkoja laskiessa)
Tyydyn mahtiponnettomasti haastamaan kaikki lukijani!
17. toukokuuta 2013
Välitilataide
Kohta loppuva kahden päivän vapaani on mennyt erittäin poikkeuksellisissa merkeissä. En ole siivonnut, en huoltanut talvikenkiä varastoon, en urheillut (tai paremminkin tuntenut huonoa omaatuntoa urheilemattomuudesta), en tuijotellut kalenteria tai edes metatehnyt puolijuttuja. Olen hoitanut sen muutaman velvollisuuden verran vatsaa sisään ja lopunaikaa vain rehellisesti maannut. Ja käynyt pussiolusella linnunmaitoisessa auringonkilossa.
Koetan siis kovasti opetella uuteen tekemisen tapaan. Superkiireisten työpäivien paine riittää, eikä iltaisin tosiaankaan enää ala se toinen työpäivä. Mitä luksusta! Havahduin lopullisesti ylellisyyteen toissapäivänä, kun kypsyysnäytteen tekemisen perään istuin paikallisjunan penkissä ja katselin kuinka vehreänvaloisa pirkanmaalainen maisema kiiti ikkunan takana. Tajusin, että voin käyttää matkustusajan mihin ikinä lystään. (Siispä laukustani nousi nautinnollisin kädenliikkein Silfverbergin Äitikortti.) Tänään esitäytin tutkintotodistuslomakkeen ja suljin sen kirjekuoreen saatekortin kera. Gradun arvosana et al. lähtee sähköpostitse perästä, kunhan ne vain tietooni itse saan.
Huhhuh. Huhhuh mä sanon.
Suurstressin laukeamisesta kielii nimittäin armoton, jatkuva ja musertava väsymys. Se lienee viimekäden syynä siihen, että lojuminen houkuttaa hommia enemmän. Aamuisin käynnistyn viidennen kahvikupin jälkeen. Päivisin siirryn hommathimaan-nimellä kulkevaan asetustilaan, jonka sisällä jaksaa töissä olla asiallinen ja hyväntuulinen, sellainen kuin työ edellyttää. Iltaisin olo on usein kuin pystyynkuolleella kelohongalla. Väsyttää niin että itkettää. Paitsi etteivät voimat riitä edes itkemiseen. Posken osuessa tyynyyn tulee uni välittömästi. Nukkuminen vain on niin laaduttoman kevyttä, että aamulla herään entistä väsyneempänä. Sitten tsempataan, keitetään sitä kahvia. Silitetään kissaa korvan takaa ja lähdetään. Istutaan junaan muiden tyhjyyteen tuijottavien työmatkalaisten kanssa.
Eipä siinä. Hymyilyttääkin. Vanhempieni vinttikomerosta löytynyt, viisitoista vuotta sitten alakoululuokkaa pitkinpoikin nuohonnut slämäri, esimerkiksi. Järvi, jonka pintaan junanohituksen hetkellä aurinko hyppelehtii. Elämäni pisimmän talven jälkeen yhä lisääntyvä paahteinen valo. Kirjastoon pikkuhiljaa palautuvat gradukirjat. Veden äärellä tuoksuva poppeli. Siskon yksivuotiaan ilontäyteinen jammailu itsekeksimäni rallatuksen tahtiin. Työpaikallani toisilleen kujerteleva ja sirkutteleva talitiaispari. Tunne, että jotain hyvää on vielä tulossa.
Hymyni on väsynyttä. Nyt ainakin, muttei varmaankaan aina.
Koetan siis kovasti opetella uuteen tekemisen tapaan. Superkiireisten työpäivien paine riittää, eikä iltaisin tosiaankaan enää ala se toinen työpäivä. Mitä luksusta! Havahduin lopullisesti ylellisyyteen toissapäivänä, kun kypsyysnäytteen tekemisen perään istuin paikallisjunan penkissä ja katselin kuinka vehreänvaloisa pirkanmaalainen maisema kiiti ikkunan takana. Tajusin, että voin käyttää matkustusajan mihin ikinä lystään. (Siispä laukustani nousi nautinnollisin kädenliikkein Silfverbergin Äitikortti.) Tänään esitäytin tutkintotodistuslomakkeen ja suljin sen kirjekuoreen saatekortin kera. Gradun arvosana et al. lähtee sähköpostitse perästä, kunhan ne vain tietooni itse saan.
Huhhuh. Huhhuh mä sanon.
Suurstressin laukeamisesta kielii nimittäin armoton, jatkuva ja musertava väsymys. Se lienee viimekäden syynä siihen, että lojuminen houkuttaa hommia enemmän. Aamuisin käynnistyn viidennen kahvikupin jälkeen. Päivisin siirryn hommathimaan-nimellä kulkevaan asetustilaan, jonka sisällä jaksaa töissä olla asiallinen ja hyväntuulinen, sellainen kuin työ edellyttää. Iltaisin olo on usein kuin pystyynkuolleella kelohongalla. Väsyttää niin että itkettää. Paitsi etteivät voimat riitä edes itkemiseen. Posken osuessa tyynyyn tulee uni välittömästi. Nukkuminen vain on niin laaduttoman kevyttä, että aamulla herään entistä väsyneempänä. Sitten tsempataan, keitetään sitä kahvia. Silitetään kissaa korvan takaa ja lähdetään. Istutaan junaan muiden tyhjyyteen tuijottavien työmatkalaisten kanssa.
Eipä siinä. Hymyilyttääkin. Vanhempieni vinttikomerosta löytynyt, viisitoista vuotta sitten alakoululuokkaa pitkinpoikin nuohonnut slämäri, esimerkiksi. Järvi, jonka pintaan junanohituksen hetkellä aurinko hyppelehtii. Elämäni pisimmän talven jälkeen yhä lisääntyvä paahteinen valo. Kirjastoon pikkuhiljaa palautuvat gradukirjat. Veden äärellä tuoksuva poppeli. Siskon yksivuotiaan ilontäyteinen jammailu itsekeksimäni rallatuksen tahtiin. Työpaikallani toisilleen kujerteleva ja sirkutteleva talitiaispari. Tunne, että jotain hyvää on vielä tulossa.
Hymyni on väsynyttä. Nyt ainakin, muttei varmaankaan aina.
30. huhtikuuta 2013
Istumalihakset: "Amen, amen, aa-aa-meen"
Se on täytetty.
Gradutiedosto lähti matkaan lauantaina viimeisen iän ja terveyden vieneen oikoluvun jälkeen. Sen jälkeen paiskoin reppuuni tanssikengät, kameran ja tamperelaisen bussikortin ja kirjaimellisesti juoksin junaan. Kannatti. Vanhaan tehdaskompleksiin upotetulla kattosaunalla oli opiskelu- ja vanhan työtoverin maisterisviinaa ja maisterislaulua. Aamulla yöpaikan söötti töpökkäkissa tuli nuuhkien herättämään lattiapatjalle oikaissutta. Aurinko paistoi koko matkan takaisin rautatieasemalle. Sunnuntai kului sohvalla. Ihan vaan sohvalla.
Eilen jouduin heräämään aikaisin labrakokeen vuoksi. Reippaan pyöräilyn päätteeksi repäisin: solmin uuden sähkösopimuksen loppuvan paikalle ja tein veroilmoituksen ennen kuin reippailin vanhemmilleni. Asentamaan oikuttelevaa uutta televisiota. Usko omiin kykyihini oli jo mennä, kunnes illalla kuulin veljeni purkaneen antennipistokkeen ja löytäneen sieltä vikaa. (Itsehän olin jo siinä vaiheessa sohvalla selailemassa valmistujaismekkoja.)
Kummallinen muuten tämä tällainen välitila. Opinnoista on jäljellä enää kypsyysnäyte, johon on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Tutkielmani arvosana saapuu viimeistään viimeinen päivä toukokuuta, ja kaikkien lippulappusten täyttämisten perään valmistun viimeistään 12. kesäkuuta. Välissä ehtivät kesäduunit alkaa. Outo fiilinki on siksi, että nyt ei ole jatkuvasti jotain palokelloa kalkattamassa mielen perukoilla ja työntämässä tekemään jotain, mitä pitäisi jo olla tekemässä. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Nyt vain saan odotella. Ja työtuntieni ulkopuolella vaikka makoilla, jos huvittaa. Ja huvittaa kyllä, voin kertoo.
Kyä tää täst! Viime yönähän uneksin muun muassa kilpailuista, joissa mutaista mäkeä mahallaan nopeimmin laskenut voitti. Olin hitain. Eipä sillä muutoin, mutta kun kisoissa oli myös vauvojen sarja.
Gradutiedosto lähti matkaan lauantaina viimeisen iän ja terveyden vieneen oikoluvun jälkeen. Sen jälkeen paiskoin reppuuni tanssikengät, kameran ja tamperelaisen bussikortin ja kirjaimellisesti juoksin junaan. Kannatti. Vanhaan tehdaskompleksiin upotetulla kattosaunalla oli opiskelu- ja vanhan työtoverin maisterisviinaa ja maisterislaulua. Aamulla yöpaikan söötti töpökkäkissa tuli nuuhkien herättämään lattiapatjalle oikaissutta. Aurinko paistoi koko matkan takaisin rautatieasemalle. Sunnuntai kului sohvalla. Ihan vaan sohvalla.
Eilen jouduin heräämään aikaisin labrakokeen vuoksi. Reippaan pyöräilyn päätteeksi repäisin: solmin uuden sähkösopimuksen loppuvan paikalle ja tein veroilmoituksen ennen kuin reippailin vanhemmilleni. Asentamaan oikuttelevaa uutta televisiota. Usko omiin kykyihini oli jo mennä, kunnes illalla kuulin veljeni purkaneen antennipistokkeen ja löytäneen sieltä vikaa. (Itsehän olin jo siinä vaiheessa sohvalla selailemassa valmistujaismekkoja.)
Kummallinen muuten tämä tällainen välitila. Opinnoista on jäljellä enää kypsyysnäyte, johon on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Tutkielmani arvosana saapuu viimeistään viimeinen päivä toukokuuta, ja kaikkien lippulappusten täyttämisten perään valmistun viimeistään 12. kesäkuuta. Välissä ehtivät kesäduunit alkaa. Outo fiilinki on siksi, että nyt ei ole jatkuvasti jotain palokelloa kalkattamassa mielen perukoilla ja työntämässä tekemään jotain, mitä pitäisi jo olla tekemässä. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Nyt vain saan odotella. Ja työtuntieni ulkopuolella vaikka makoilla, jos huvittaa. Ja huvittaa kyllä, voin kertoo.
Kyä tää täst! Viime yönähän uneksin muun muassa kilpailuista, joissa mutaista mäkeä mahallaan nopeimmin laskenut voitti. Olin hitain. Eipä sillä muutoin, mutta kun kisoissa oli myös vauvojen sarja.
15. huhtikuuta 2013
Istumalihakset: "Hoosianna, Daavidin poika"
Hiljaiseloa on pitänyt. Täällä intternetissä.
Lihassa ja veressä olen valvonut, juonut kahvia, ollut ärtyneenä ja poissaolevana töissä, seissyt eri kirjastojen lainaustiskien jonoissa, käyskennellyt Malmin Saiturinpörssin käytävillä, haukotellut ja miettinyt otsa seinässä elämän tarkoitusta. Kaikki edelliset liittyvät tietysti graduun. Gradu gradu gradu. Paska gradu, paska aihe, emmäosaa, itkettää. Hei täähän sujuu, EIJJUMA ONKO KUKAAN HUOMANNUT TÄTÄ AIEMMIN, tästähän syntyi ihan hyvä kokonaisuus, enää yksitoista liuskaa, hahmottuu juu, itkettää.
Selkeästi ollaan terminaalivaiheessa. Ja hyvä niin - olen pyöritellyt tätä aihetta keväästä 2010, joten lienee aika päästää vähitellen irti. Mielelläni päästänkin. En malta odottaa viimeistä ohjauskertaa, vappuaattoa, lähetä-napin painallusta, illan bileitä vanhassa apteekkarintalossa ja vapautta. Sitä, ettei työpäivien jälkeen ala illalla toinen. Sitä, ettei jokaista hereilläolon hetkeä tarvitse käyttää tähän tällaiseen. Sitä, että aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus käsittelisivät jotain muuta kuin metodiosion muuttamista, alaviittaustekniikan muotoseikkoja tai tutkimusetiikkaa. En malta odottaa kesää. Elokuussa olen työtön työnhakija, ensimmäistä kertaa. En. Malta. Odottaa.
Odotan sitä, etten enää ajattele tätä. Sitä, miten en monesta syystä saanut tehtyä sellaista tutkielmaa kuin olisin halunnut, enkä sitä, miten en tällaisella tekeleellä millään muotoa tee oikeutta tutkimukseni kohteelle. Sitä, miten pettynyt olen tähän. Minun graduni ei ole opintojeni kruunu. Se ei heijasta kaikkea oppimaani ja opiskelunaikaista kasvuani. Se on keskimääräistä heikompi opinnäytetyö.
Lupaan unohtaa tämän kaiken ennen juhannusta.
Lihassa ja veressä olen valvonut, juonut kahvia, ollut ärtyneenä ja poissaolevana töissä, seissyt eri kirjastojen lainaustiskien jonoissa, käyskennellyt Malmin Saiturinpörssin käytävillä, haukotellut ja miettinyt otsa seinässä elämän tarkoitusta. Kaikki edelliset liittyvät tietysti graduun. Gradu gradu gradu. Paska gradu, paska aihe, emmäosaa, itkettää. Hei täähän sujuu, EIJJUMA ONKO KUKAAN HUOMANNUT TÄTÄ AIEMMIN, tästähän syntyi ihan hyvä kokonaisuus, enää yksitoista liuskaa, hahmottuu juu, itkettää.
Selkeästi ollaan terminaalivaiheessa. Ja hyvä niin - olen pyöritellyt tätä aihetta keväästä 2010, joten lienee aika päästää vähitellen irti. Mielelläni päästänkin. En malta odottaa viimeistä ohjauskertaa, vappuaattoa, lähetä-napin painallusta, illan bileitä vanhassa apteekkarintalossa ja vapautta. Sitä, ettei työpäivien jälkeen ala illalla toinen. Sitä, ettei jokaista hereilläolon hetkeä tarvitse käyttää tähän tällaiseen. Sitä, että aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus käsittelisivät jotain muuta kuin metodiosion muuttamista, alaviittaustekniikan muotoseikkoja tai tutkimusetiikkaa. En malta odottaa kesää. Elokuussa olen työtön työnhakija, ensimmäistä kertaa. En. Malta. Odottaa.
Odotan sitä, etten enää ajattele tätä. Sitä, miten en monesta syystä saanut tehtyä sellaista tutkielmaa kuin olisin halunnut, enkä sitä, miten en tällaisella tekeleellä millään muotoa tee oikeutta tutkimukseni kohteelle. Sitä, miten pettynyt olen tähän. Minun graduni ei ole opintojeni kruunu. Se ei heijasta kaikkea oppimaani ja opiskelunaikaista kasvuani. Se on keskimääräistä heikompi opinnäytetyö.
Lupaan unohtaa tämän kaiken ennen juhannusta.
16. maaliskuuta 2013
Yli sata kilometriä Ouluun
Sukuloimisreissu pohjoiseen. Karaokebaaria muistuttava yöjunan ravintolavaunu, Rovaniemen jälkeen kolisevat kiskot, hankimaisemat joissa katse ei jaksa kantaa horisonttiin. Juna-asemalla pakkanen löi keuhkot kipeiksi. Söin rieskaa, katselin tätini keittiön ikkunasta näkyvää Kotavaaraa, löysin kirpputorilta lapikkaan muotoon saumatut talvikumisaappaat, join syntymäpäiväkahvit kiiltäväreunaisesta Myrna-kupista ja selasin valokuva-albumeita.
Väsyttää. Huomenna töihin. Huomenna taas töihin.
Väsyttää. Huomenna töihin. Huomenna taas töihin.
23. helmikuuta 2013
Neljässadas
Huh, ma sanon! Tämä on bloginpieruni 400. postaus. Kaikkea sitä...
Kansanjuhlan kunniaksi tunnelmapala jostain Toijalan kohdilta päärataa. Olkaa hyvät!
Asiaan! Samoilla raiteilla tunnutaan tuhnaavan. Mittään en oo saanu aikaseksi (paitsi pari flunssaa ja yhden - jos sallitte - erinomaisen esseen), vaikka karmea uho ajoittain päällä ollut onkin. Gradutiedosto makoilee nykyisessä ylhäisessä yksinäisyydessään ja meikäläinen järjestelee iltapuhteikseen vaikka kirjahyllyä. Ja arvailee, meneekö kesäksi vanhoihin hommiin vaiko ei. Rehellisesti sanottuna ei valmistuneena paljon huvittaisi kyseessä olevaa duunia painaa, mutta vilkaisu työttömyyskorvaustodellisuuteen muhkeine käsittelyaikoineen sai harkitsemaan vielä kerran. Raivostuttavaa. Koetan siirtää raivontunteen kirjoitustyöhön.
Samoin on edelleen paiskittu hommia himaan ja nestettä naamaan, itketty ja naurettu, nukahdettu kissa kainalossa ja herätty kissa naamalla, imuroitu, tiskattu, pyykätty, puristeltu avokadoja hevi-osastoilla, torkuttu aamujunissa, luettu töissä venäjän sanakokeisiin, istuttu laboratorioiden odotushuoneissa, maksettu laskuja ja vaihdettu lakanat. Ojanpohjalla ryönäämisen katkaisee onneksi piakkoin tehtävä sukulointimatka Kemijärvelle. Saatan syödä esim. kymmenen ohrarieskaa.
Sitä odotellessa mutustan pakastimesta muutamat punaviinimarjat. Ja matkin sohvalla selällään makavaa kollinröijeliä. Päivä se lienee huomennakin.
Kansanjuhlan kunniaksi tunnelmapala jostain Toijalan kohdilta päärataa. Olkaa hyvät!
Asiaan! Samoilla raiteilla tunnutaan tuhnaavan. Mittään en oo saanu aikaseksi (paitsi pari flunssaa ja yhden - jos sallitte - erinomaisen esseen), vaikka karmea uho ajoittain päällä ollut onkin. Gradutiedosto makoilee nykyisessä ylhäisessä yksinäisyydessään ja meikäläinen järjestelee iltapuhteikseen vaikka kirjahyllyä. Ja arvailee, meneekö kesäksi vanhoihin hommiin vaiko ei. Rehellisesti sanottuna ei valmistuneena paljon huvittaisi kyseessä olevaa duunia painaa, mutta vilkaisu työttömyyskorvaustodellisuuteen muhkeine käsittelyaikoineen sai harkitsemaan vielä kerran. Raivostuttavaa. Koetan siirtää raivontunteen kirjoitustyöhön.
Samoin on edelleen paiskittu hommia himaan ja nestettä naamaan, itketty ja naurettu, nukahdettu kissa kainalossa ja herätty kissa naamalla, imuroitu, tiskattu, pyykätty, puristeltu avokadoja hevi-osastoilla, torkuttu aamujunissa, luettu töissä venäjän sanakokeisiin, istuttu laboratorioiden odotushuoneissa, maksettu laskuja ja vaihdettu lakanat. Ojanpohjalla ryönäämisen katkaisee onneksi piakkoin tehtävä sukulointimatka Kemijärvelle. Saatan syödä esim. kymmenen ohrarieskaa.
Sitä odotellessa mutustan pakastimesta muutamat punaviinimarjat. Ja matkin sohvalla selällään makavaa kollinröijeliä. Päivä se lienee huomennakin.
6. helmikuuta 2013
No miehä haastelen!
Ihana Sanna heitti haasteella. Vot:
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Ilmoita heille, että heidät on haastettu.
Jo vain!
- - -
Leivoin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa onnistuneesti pullaa. Kokemus oli kummallinen, jotenkin nyrjähtänyt. Mahtava sitko! Aikun on rullalla! Ne kohoaa! Uuh! Lopulta söin herkuista vain muutaman. Liikaa kardemummaa. Nyyh. Miks mä tein näitä? Miks pulla vituttaa?
Olen alkanut odottaa valmistumista yhä keskittyneemmin. Tiivistyneeseen, kirosanojen siivittämään tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olen taas tilanteessa, jossa on aina pakko mennä töihin. Myös kipeänä. Tahdon mahdollisimman pian edes tuntea, että minulla on työmarkkinoilla sen pikkiriikkisen neuvotteluvaraa.
Vaikka miten kurmottaisi, koitan parhaani mukaan aina mennä venäjäntunneilleni. Mammaa ja pappaa pullottava pienryhmä on hauska, opettaja pohjimmiltaan superlaiskalle luonteelleni juuri sopiva ja fiilis joka kerta tunnin päättyessä virkeä ja voimakas.
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt Seinfeldin. Mikä sarja! Mitkä hüümörin tasot! Miten George ärsyttääkään!
Olen erittäin tyypillinen lemmikinomistaja. Meidän kissa on maaliman söötein, ihanin, pövvöisin, älykkäin, höppänöin ja nuutuisin bubumörbötti. Kaikkein paras kissa, ihan näin ilmoitusasiana.
En juurikaan välitä musiikista. Saatan unohtaa edes omistavani tallenteita, hyvin pitkiksikin ajoiksi. Tosin kun muistan tuupata jotain ilmoille, lerpahdan kasaksi säkkituoliin. Aivot kiittävät, toimii - mutta suuntaan intohimoni jonnekin muualle kuin ajoitettuihin ääniin.
Minulla on herkät silmät. Se tarkoittaa, etten voi ajaa pyörällä ilman, että tuuli vetää retinavedet poskille. Se meinaa myös, että esimerkiksi oppitunnilla saattaa syvä henkäys ja keskittyminen olla paikallaan, kun ekaluokkalaiset juttelevat tehtävienteon lomassa keskenään. "Joo, sen ekan avaruuskoiran nimi oli Laika. Se laitettiin rakettiin ja sit se tuli takasin kotiin."
Huolimatta ponnisteluistani saatan kiintyä lujasti esineisiin. En osaisi olla ilman isoa hyllyllistä kirjoja. Vanhan nojatuolini muoto lohduttaa. Äitini vähän aikaa sitten valmiiksi saama ja minulle lahjoittama Impi Sotavallan noin sata vuotta sitten suunnittelema ryijy herättää rakkaudentunteita.
Mitä enemmän olen opiskellut, sitä piinaavammin olen tullut tietoiseksi omasta tietämättömyydestäni. Eijjuma! Määhän oon ihan pihalla! Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Jos saisin tupsahtaa takaisin nuoruuteeni yhteishakulomakkeita täyttelemään, saattaisin pyrkiä opiskelemaan dokumenttielokuvien tekemistä. Ala kiinnostaa yhä. Ans kattoo, ehtiihän tässä vielä...
Juuri nyt voin sanoa aika lailla kaiken tuntuvan kovin raskaalta. Asiat kasaantuvat, väsyttää, aisat painavat ahtaina. Mutku kato tsemppaat vaan! Kaikkeudelle kiitos nukahtamislääkkeistä.
- - -
1. Mikä on lempijäätelömakusi? Stracciatella! Oijjoijjoi! Ei vajareille, kyllä övereille!
2. Oletko pyjama- vai yöpaitaihmisiä? Sekä että. Piamassa voi hengailla kotipäivät pääksytysten, yöpaidassa on parempi nukuksia.
3. Entäpä aamu- vai iltavirkku? Ehdottomasti iltavirkku. Olen virkeimmilläni ja tuotteliaimmillani siinä iltakahdeksan jälkeen. Aamuisin toimin autopilotilla vähintään ensimmäiseen kahvikupilliseen.
4. Mikä on lempielokuvasi? On vaikea nimetä vain yhtä. Tällä hetkellä liikuttaa esimerkiksi Kovasikajuttu. Parin viikon päästä huokailen jollekin muulle.
5. Mikä on lempimaasi? Omakohtaista kokemusta eri valtionkolkista minulla on kovin vähän. Korttipakassa pata viehättää.
6. Uskotko horoskooppeihin? En. Yhtään.
7. Oletko meri- vai järvi-ihminen? Vaikea valita! Sisä-Suomen lohduttoman uimataidottomana kasvattina on vesielementti minulle jokseenkin vieras ja uhkaavakin. Nautin kyllä suunnattomasti sekä meren että järven läheisyyden luomista äänimaailmoista. Järvenpinta taitaa näistä kahdesta kuitenkin olla se tutumpi - selällä pisteenä näkyvä katiskanmerkki on jo ajatuksenakin rauhoittava.
8. Mikä on lempivuodenaikasi? Syksy. Ilma raikastuu, säät vakavoituvat. On soveliasta pukeutua peittävämmin, mikä on kaltaiselleni hehtaarireidelle joka vuosi helpotus.
9. Jos saisit 100 euroa, mitä tekisit niillä? Edelliseen jokseenkin löyhästi liittyen sanoisin, että ostaisin kasan ruokaa.
10. Millainen olit teininä? Kireä. Luonteeltani.
11. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt? Lojuisin lämpimässä kylvyssä enkä ajattelisi yhtään mitään.
- - -
1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy?
2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt?
3. Syvä vai matala lautanen?
4. Mikä naurattaa?
5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus?
6. Housut vai hame?
7. Sasi & Tennilä - kumman kaa?
8. Risikko & Räsänen - kumman kaa?
9. Mitä otat piknikille mukaan?
10. Mikä kaduttaa?
11. Mitä teet illalla?
- - -
Olen tuhma ja uhmaan haasteen sääntöjä - useimmat seuraamani alle 200 lukijan bloggaajat ovat haasteen jo tehneet. Haastankin siis vain Tuulentunnon ja Suketuksen sekä pyörrän uudet kysymykset takaisin myös Sannalle. Nappaa tästä haaste - juur' sinäkin siellä! - jos siltä tuntuu!
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Ilmoita heille, että heidät on haastettu.
Jo vain!
- - -
Leivoin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa onnistuneesti pullaa. Kokemus oli kummallinen, jotenkin nyrjähtänyt. Mahtava sitko! Aikun on rullalla! Ne kohoaa! Uuh! Lopulta söin herkuista vain muutaman. Liikaa kardemummaa. Nyyh. Miks mä tein näitä? Miks pulla vituttaa?
Olen alkanut odottaa valmistumista yhä keskittyneemmin. Tiivistyneeseen, kirosanojen siivittämään tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olen taas tilanteessa, jossa on aina pakko mennä töihin. Myös kipeänä. Tahdon mahdollisimman pian edes tuntea, että minulla on työmarkkinoilla sen pikkiriikkisen neuvotteluvaraa.
Vaikka miten kurmottaisi, koitan parhaani mukaan aina mennä venäjäntunneilleni. Mammaa ja pappaa pullottava pienryhmä on hauska, opettaja pohjimmiltaan superlaiskalle luonteelleni juuri sopiva ja fiilis joka kerta tunnin päättyessä virkeä ja voimakas.
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt Seinfeldin. Mikä sarja! Mitkä hüümörin tasot! Miten George ärsyttääkään!
Olen erittäin tyypillinen lemmikinomistaja. Meidän kissa on maaliman söötein, ihanin, pövvöisin, älykkäin, höppänöin ja nuutuisin bubumörbötti. Kaikkein paras kissa, ihan näin ilmoitusasiana.
En juurikaan välitä musiikista. Saatan unohtaa edes omistavani tallenteita, hyvin pitkiksikin ajoiksi. Tosin kun muistan tuupata jotain ilmoille, lerpahdan kasaksi säkkituoliin. Aivot kiittävät, toimii - mutta suuntaan intohimoni jonnekin muualle kuin ajoitettuihin ääniin.
Minulla on herkät silmät. Se tarkoittaa, etten voi ajaa pyörällä ilman, että tuuli vetää retinavedet poskille. Se meinaa myös, että esimerkiksi oppitunnilla saattaa syvä henkäys ja keskittyminen olla paikallaan, kun ekaluokkalaiset juttelevat tehtävienteon lomassa keskenään. "Joo, sen ekan avaruuskoiran nimi oli Laika. Se laitettiin rakettiin ja sit se tuli takasin kotiin."
Huolimatta ponnisteluistani saatan kiintyä lujasti esineisiin. En osaisi olla ilman isoa hyllyllistä kirjoja. Vanhan nojatuolini muoto lohduttaa. Äitini vähän aikaa sitten valmiiksi saama ja minulle lahjoittama Impi Sotavallan noin sata vuotta sitten suunnittelema ryijy herättää rakkaudentunteita.
Mitä enemmän olen opiskellut, sitä piinaavammin olen tullut tietoiseksi omasta tietämättömyydestäni. Eijjuma! Määhän oon ihan pihalla! Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Jos saisin tupsahtaa takaisin nuoruuteeni yhteishakulomakkeita täyttelemään, saattaisin pyrkiä opiskelemaan dokumenttielokuvien tekemistä. Ala kiinnostaa yhä. Ans kattoo, ehtiihän tässä vielä...
Juuri nyt voin sanoa aika lailla kaiken tuntuvan kovin raskaalta. Asiat kasaantuvat, väsyttää, aisat painavat ahtaina. Mutku kato tsemppaat vaan! Kaikkeudelle kiitos nukahtamislääkkeistä.
- - -
1. Mikä on lempijäätelömakusi? Stracciatella! Oijjoijjoi! Ei vajareille, kyllä övereille!
2. Oletko pyjama- vai yöpaitaihmisiä? Sekä että. Piamassa voi hengailla kotipäivät pääksytysten, yöpaidassa on parempi nukuksia.
3. Entäpä aamu- vai iltavirkku? Ehdottomasti iltavirkku. Olen virkeimmilläni ja tuotteliaimmillani siinä iltakahdeksan jälkeen. Aamuisin toimin autopilotilla vähintään ensimmäiseen kahvikupilliseen.
4. Mikä on lempielokuvasi? On vaikea nimetä vain yhtä. Tällä hetkellä liikuttaa esimerkiksi Kovasikajuttu. Parin viikon päästä huokailen jollekin muulle.
5. Mikä on lempimaasi? Omakohtaista kokemusta eri valtionkolkista minulla on kovin vähän. Korttipakassa pata viehättää.
6. Uskotko horoskooppeihin? En. Yhtään.
7. Oletko meri- vai järvi-ihminen? Vaikea valita! Sisä-Suomen lohduttoman uimataidottomana kasvattina on vesielementti minulle jokseenkin vieras ja uhkaavakin. Nautin kyllä suunnattomasti sekä meren että järven läheisyyden luomista äänimaailmoista. Järvenpinta taitaa näistä kahdesta kuitenkin olla se tutumpi - selällä pisteenä näkyvä katiskanmerkki on jo ajatuksenakin rauhoittava.
8. Mikä on lempivuodenaikasi? Syksy. Ilma raikastuu, säät vakavoituvat. On soveliasta pukeutua peittävämmin, mikä on kaltaiselleni hehtaarireidelle joka vuosi helpotus.
9. Jos saisit 100 euroa, mitä tekisit niillä? Edelliseen jokseenkin löyhästi liittyen sanoisin, että ostaisin kasan ruokaa.
10. Millainen olit teininä? Kireä. Luonteeltani.
11. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt? Lojuisin lämpimässä kylvyssä enkä ajattelisi yhtään mitään.
- - -
1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy?
2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt?
3. Syvä vai matala lautanen?
4. Mikä naurattaa?
5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus?
6. Housut vai hame?
7. Sasi & Tennilä - kumman kaa?
8. Risikko & Räsänen - kumman kaa?
9. Mitä otat piknikille mukaan?
10. Mikä kaduttaa?
11. Mitä teet illalla?
- - -
Olen tuhma ja uhmaan haasteen sääntöjä - useimmat seuraamani alle 200 lukijan bloggaajat ovat haasteen jo tehneet. Haastankin siis vain Tuulentunnon ja Suketuksen sekä pyörrän uudet kysymykset takaisin myös Sannalle. Nappaa tästä haaste - juur' sinäkin siellä! - jos siltä tuntuu!
21. tammikuuta 2013
Tuottavana yksilönä
Edistyy, edistyy. Yks essee ja gradu. Edistyy, mä sanon!
Kahvia on kulunut. Töissä ja kotona. Eilettäin taas oli tukka kipeänä, kun oli jotkut valmistujaispaardit lauantaina. Korjaan: ERITTÄIN MEHEVÄT mustikkabooli-supersafkaus-mätanssinytilmankenkiä-oottekaikkitosiihanii-bileet. Että nesteytys on nyt ainakin ollut ihan kunnossa.
Niitä töitäkin on tosiaan riittänyt - olen jakanut viisauttani paitsi kulttuurikohteessa, myös koulussa. (Huomenna menen opettamaan alakoululaisille luistelua. Nimim. Viimeksi terillä kymmenen vuotta sitten) Hommia tehdessä väistyy mukavasti yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni, hyödyttömyyden tunne. Vaikka olen kuinka yrittänyt, en ole päässyt eroon siitä fiiliksestä, etten tee tarpeeksi. Tai mikä pahempaa: ole tarpeeksi. Luulen, etten ole ainoa tästä tällaisesta kärsivä. Paskaa, yhtäkaikki. Opettelen lojumaan. Ens viikolla. Ehkä. (Tosin nyt ei kai sais silleen oleskella. Yhteiskunnassa ainakaan.)
Sitä ennen leipaisen muutamat naan-leivät. Esseenkirjoituksen sijaan.
Kahvia on kulunut. Töissä ja kotona. Eilettäin taas oli tukka kipeänä, kun oli jotkut valmistujaispaardit lauantaina. Korjaan: ERITTÄIN MEHEVÄT mustikkabooli-supersafkaus-mätanssinytilmankenkiä-oottekaikkitosiihanii-bileet. Että nesteytys on nyt ainakin ollut ihan kunnossa.
Niitä töitäkin on tosiaan riittänyt - olen jakanut viisauttani paitsi kulttuurikohteessa, myös koulussa. (Huomenna menen opettamaan alakoululaisille luistelua. Nimim. Viimeksi terillä kymmenen vuotta sitten) Hommia tehdessä väistyy mukavasti yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni, hyödyttömyyden tunne. Vaikka olen kuinka yrittänyt, en ole päässyt eroon siitä fiiliksestä, etten tee tarpeeksi. Tai mikä pahempaa: ole tarpeeksi. Luulen, etten ole ainoa tästä tällaisesta kärsivä. Paskaa, yhtäkaikki. Opettelen lojumaan. Ens viikolla. Ehkä. (Tosin nyt ei kai sais silleen oleskella. Yhteiskunnassa ainakaan.)
Sitä ennen leipaisen muutamat naan-leivät. Esseenkirjoituksen sijaan.
8. tammikuuta 2013
Ensimmäinen
Pyhät ovat lusitut. Aamen.
Uusivuosi lurahtikin ihan kotosalla. Tosin koska eräät toiset kekkerit peruuntuivat isännän lentsun vuoksi, siirtyivät the bileet meille. Eipä siinä, olisin leiponut omenapiirakkaa ja perunarieskaa muutenkin. Olut oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perinteisistä vuodenaloituksen katumusharjoituksista päätellen. Kun on asiaa, lienee puhuttava isoon luuriin. Muutama päivä sitten kävimme opettajatarseurueessa aamiaisella kylmänkalseassa Tallinnassa. Pää oli sielläkin kipeä. En tajuu.
On suorastaan rakkaudellista, että voin sanoa tämän: enää kaks esseetä ja gradu sekä huomenna töihin! Eräs huuruinen tietojenvaihto aattona poiki sijaisuuden, jonne pätemään loikin tänäkin aamuna sellaisella jalannousulla, että kauempaa katsottuna liikkeellä varmaan vaikutti olevan yhden ihmisen conga-jono. Kotimatkalla jalka oli aavistuksen raskaampi, mutta se kuuluu asiaan. Ovat niin herttaisia nuo natiaiset.
Ahkeruus kuuluu taas huomiseen, sillä minä juon nyt kahvia. Syön keksiä. Makaan syvällä sohvassa ja katson illalla lemppariohjelmani kesäretkijakson. Sarja jatkuu syksyllä 2013. Nyyh!
(En mä tiiä ketä mä huijaan. Oikeesti mä katon vaan Poliiseja.)
Uusivuosi lurahtikin ihan kotosalla. Tosin koska eräät toiset kekkerit peruuntuivat isännän lentsun vuoksi, siirtyivät the bileet meille. Eipä siinä, olisin leiponut omenapiirakkaa ja perunarieskaa muutenkin. Olut oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perinteisistä vuodenaloituksen katumusharjoituksista päätellen. Kun on asiaa, lienee puhuttava isoon luuriin. Muutama päivä sitten kävimme opettajatarseurueessa aamiaisella kylmänkalseassa Tallinnassa. Pää oli sielläkin kipeä. En tajuu.
On suorastaan rakkaudellista, että voin sanoa tämän: enää kaks esseetä ja gradu sekä huomenna töihin! Eräs huuruinen tietojenvaihto aattona poiki sijaisuuden, jonne pätemään loikin tänäkin aamuna sellaisella jalannousulla, että kauempaa katsottuna liikkeellä varmaan vaikutti olevan yhden ihmisen conga-jono. Kotimatkalla jalka oli aavistuksen raskaampi, mutta se kuuluu asiaan. Ovat niin herttaisia nuo natiaiset.
Ahkeruus kuuluu taas huomiseen, sillä minä juon nyt kahvia. Syön keksiä. Makaan syvällä sohvassa ja katson illalla lemppariohjelmani kesäretkijakson. Sarja jatkuu syksyllä 2013. Nyyh!
(En mä tiiä ketä mä huijaan. Oikeesti mä katon vaan Poliiseja.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)