Suunta käy pois tutusta ja turvallisesta. Hyvä niin. Hakusessa on edelleen uusi asunto ja uusi työ. Vanha duuni päättyy virallisesti tämän viikon lauantaina, mutta viimeisen työpäiväni olen jo lusinut. Asiaankuuluvan kaaoksenomaisen sellaisen, mukavasti ettei tule ikävä - tyyliin koneet hajoo ja lunta sataa. Kaiho saattaa tietysti iskeä työkkärin tiskillä, mutta mietin sitä sitten siellä.
Ihmettelen edelleen, mihin se kesä meni. Tiedän edelleen myös vastauksen: töihin ja nukkumiseen, työnhakuun ja sohvalla makaamiseen, vapaa-ajan käsitteeseen totutteluun. Alkukesää sävytti jatkuva pussikaljoittelu ja ulkona istuksiminen: mikä valo! mikä ihana valo! mä makaan nyt tässä! Keskikesällä työstressi imaisi mukaansa niin, ettei juuri mitään muuta jaksanut tehdä. Illalla kun söi ja katsoi (syntisesti samalla) jakson Game of Thronesia, olikin jo aika ryömiä sänkyyn. Vapaapäivinä, joita ei hirvittävästi ollut, ei mielessä suinkaan olleet nautinnolliset brunssit vaan löysä rötvääminen pieruverkkareissa. Elokuu olikin sitten jatkoaikaa, viimeisten vuorojen himaan kiskomista ja aamukamman tuijottamista. Töiden päätyttyä sisarustenlasten synttärit, (näillä näkymin lähinnä tappiollisen) kirppispöydän kanssa nyysääminen, passinhakemisen kanssa nyysääminen, töidenhaun kanssa nyysääminen, Kelan kanssa nyysääminen (tehkää nyt duuninne! aaaargh!) ja yleinen nyysääminen veivät aikaa. Erään työhaastattelun lopputuleman kuulen huomenna. Jos käy munkki, käy todellinen munkki. Jos ei, ilmoittaudun huomenna työttömäksi syyskuun alusta alkaen. Eli käy jonkinlainen vesirinkeli. (Vaikka siis tottahan mä nyt sen duunin saan. Kävin sitä varten kampaajallakin.)
Muutenkin on taas elämä vaikeeta, sillä tämä päivä menee kokkaillessa. Olen saanut viime viikolla yhteensä ehkä 20 kilon painosta ilmaista sapuskaa, josta osa on tuoretta. Kamala kiire valmistaa siitä safkaa! Hirvee ressi! En varmana heitä roskiin! Minä teille kurpitsapiirakat näytän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti