klo 06:55
Heräänkö verikokeisiin... Nääh.
klo 07:45
Nyt ei onnaa.
klo 08:15
Luen Hesarin, syön ruisleipää ja suolakurkkuja sekä puuroa, kuivattelen hiukset ja ... nääh.
klo 09:45
Ihastelen ratikkapysäkillä Julma totuus -julisteita, joita huomaan myöhemmin levinneen kiitettävästi ympäri kaupunkia. Ykkönen ei tule kahteenkymmeneen (!) minuuttiin, palelen viimassa ja kiroan paskaa paskaelämääni, paskapaska.
klo 10:25
Istun Meilahdessa laboratoriojonossa odoteltuani Aleksilla niin ikään myöhässä olevaa nelosta ja keksittyäni muutaman uudenkin kirosanan. Lenita Airistolla on odotustilan telkkarissa liian räikeää huulipunaa. Muistelen mennyttä baari-iltaa, jona odotin niin ikään vuoroani, vessaan tosin. Varatuissa kopeissa kaksi ystävätärtä juttelivat keskenään. "Miehet on niin paskoja." "No niin on!" - - - "...sillon kun joku mulle tulee naamalle niin oon vaan sanonu että on mulle isommatkin miehet turpaan antanu. Oma isä hakkas siitä lähtien kun olin kolme." Selaan Tiede-lehtiä.
klo 10:40
Lähete ei ole mennyt perille, odottelen näytteenottohuoneessa varmistussoittoa osastonhoitajalta miltei vartin ja tuijottelen satojen steriilien neulojen riviä mielessäni kesä ja kukkaset. Laboratoriohoitaja vahvistaa pyynnöstäni, ettei reumatuloksiani ole vieläkään valmiina. bzzz
klo 11:20
Istun jo sameakatseisena Hakaniemen apteekin tiskillä ja kuuntelen, miten mulle ei voi myydä, koska reseptissä on ristiriitaisia lääke- ja annostietoja. Lupaan selvittää asian ja taivuttelen nuoren miehen luovuttamaan purkin, jossa on tuttu etiketti.
klo 12:15
Istun kotona, kuuntelen uutta levyä ja luen kirjastosta lainaamiani sarjakuvia riisimaitoon tehtyä valkosuklaata syöden. Toivun aamusta jo pelkän suklaantuoksun avulla. Myöhemmin luen kääreestä kaloritiedot ja morkkis saapuu.
klo 14:05
Selaan City-lehteä Metsätalon luentosalissa ja katselen eturivissä istuvaa (eväistä päätellen) vegaanityttöä, joka tuntuu olevan aina kipeä. Tuleva luento käsittelee neoliberalismin vaikutuksia kehitysmaiden talouteen 1980-luvulta lähtien, mikään tieto ei räjäytä päätä informaatiosisällöllään. Mietiskelen huonekasveja.
klo 16:00
Selaan tehotuotanto.net -sivustoa ja teen maailman parasta keittoa perunoista, sipulista, valkosipulista, porkkanasta ja kasvisliemikuutiosta. Aijjeesus. Minä, joka en keittoja osaa. Syön liikaa ja ajattelen kieriä töihin.
klo 19:15
Äitini, Posion tyttö, kertoo puhelimessa matkustaneensa tänään ensi kertaa elämässään metrolla kuntoutuksesta saavuttuaan. Kaikkeen sellaiseen olisi kuulemma vaikea tottua. Hyppään kutoseen ja porhallan lipuntarkastajien kyljessä kohti koillista.
klo 22:00
Inventaariopaikan ruokailussa on tarjolla tasan kahta kasviperäistä syötävää - ruislimppua ja suolakurkkuja. Kolmeen erilaiseen salaattiin on täytynyt lisätä kalaa, kinkkua ja kanaa. Kummastelen, miten käsitykset vaihtoehdoista eriävätkään. Taukohuoneen seinällä on romaniaiheinen, rasistinen pilapiirros. Syön omia eväitäni ja haen julkeasti kolme isoa paljasta ruisleipää suolakurkuilla. Sairaalloisen lihava tyttö vastapäätä ottaa oman leipänsä päälle neljä leikkelettä ja kaksi siivua kermajuustoa. Kolesteroliputous kohisee taustalla.
klo 23:55
Rojahdan takaisin sohvannurkkaan pettyneenä vähäisiin työtunteihin. No, kyllähän sillä Hesarin maksaa taas pariksi kuukaudeksi. Ja maksaa ehkä yhden niistä turhista laskuista, joiden pino lepää telkkarin takana, poissa silmistä. Muistan, että huominen on sekä palkka-, että Älä osta mitään -päivä, ja pohdin lasketaanko kauan himoitun kirjan ostaminen lähidivarin ikkunasta ostokseksi. Päätän jaksaa lähteä aamusta vaihtotorille Porthaniaan, torille jossa ei raha käy.
klo 01:05
Radio Helsinki soittaa rauhallista jolkotusta. Maiskuttelen koneen sulkemisen ja maatamenon ajatusta, toisaalta voisin askarrella joululahjaa veljentytölle kerrankin kun on aikaa.
... nääh zzz
30. marraskuuta 2007
28. marraskuuta 2007
semi-ängst
Väsyttää.
Väsyttää elää matkalaukussa. Väsyttää pakata vähintään joka toinen viikonloppu tavarat eteisen komeroon ja lähteä. Väsyttää kantaa elämäänsä repussa, se painaa yllättävän paljon. Väsyttää se, ettei ole kotia. Tuntuu, ettei oikein koskaan ole edes ollut.
Väsyttää lääkitys, joka muuttaa peilikuvani jonkun toiseksi. Kasvonpiirteiden muuttumiseen ei tulisi auttamaan edes se, että laihtuisin puolikkaaseen nykyisestä koostani. Väsyttää ajatus, että minut pitäisi leikata auki ja sisältä repiä elin pois, ennen kuin saisin omat kasvoni takaisin.
Väsyttää tulla inventoimasta paikasta, jossa pojat tahtoo soittaa Radio Rockia ja kovaa, puolenyön aikaan. Väsyttää tulla töistä täynnä kaiken varalta juotua kofeiinia ja sitten kärsiä unettomuudesta, jota olenkin oppinut vimmaisesti vihaamaan. Väsyttää valvoa Hesarin tuloon asti, joka yö. Väsyttää se ettei mikään oikein väsytä. Siitä ei ole kauan, kun kaikki väsytti ja koko ajan. Väsyttää se, etten oikein koskaan osaa katsoa, missä keskitie mahdollisesti menisi. Oikein minkään kohdalla.
Väsyttää turtua katselemaan kaikkeen paskaan hupenevaa pankkitilin saldoa. Väsyttää joulunaika, jouluvalot, joulukuuset, joulutingtangeli, joulunpunainen, joulukauppa. Ostosrauhaa! Onkos täällä kilttejä lapsia, jotka ovat ottaneet pikavippejä maksaakseen lahjavelkojaan? Väsyttää jatkuvasti laskea, olisiko tällä viikolla varaa ostaa proteiinia tarpeeksi.
Väsyttää puskea tulevaisuudensuunnitelmia jonnekin taka-alalle, kun pelottaa että alkaa ahdistaa. Väsyttää ottaa vastuuta, siitä pienimmästä. Itsestä, josta huolehtiminen juuri eniten pelottaa. En muista aikaa, jolloin en olisi ollut huolissani, mistä tahansa sitten. Olen raahannut syntejä, sanoja ja tekoja, kun en ole tiennyt miten päästää irti. Poltin huomaamatta eräs yö molemmat jalkani patteriin kun viimein katulamppujen valossa tajusin, ettei enää saa pelätä. Vastapäisen talon ikkunassa haravoi naapuri miinaan ja aloitti uuden pelin.
Väsyttää tietää, että useimmat pojat on mua kauniimpia. Ulkonäkö on yhdeksän ja puolen sekunnin ajan kymmenestä minulle herttaisen yhdentekevä asia, mutta joskus puoli sekuntia on vuosisadan mittainen. Useimmiten silloin, kun tilansa unohtaen pesee hampaitaan liian pienen lavuaarin yllä ja suoristaa selän. Silmäni ovat vieraana jonkun toisen maisemassa ja kaakelinnurkissa liikkuu jokin pimeä.
Väsyttää elää matkalaukussa. Väsyttää pakata vähintään joka toinen viikonloppu tavarat eteisen komeroon ja lähteä. Väsyttää kantaa elämäänsä repussa, se painaa yllättävän paljon. Väsyttää se, ettei ole kotia. Tuntuu, ettei oikein koskaan ole edes ollut.
Väsyttää lääkitys, joka muuttaa peilikuvani jonkun toiseksi. Kasvonpiirteiden muuttumiseen ei tulisi auttamaan edes se, että laihtuisin puolikkaaseen nykyisestä koostani. Väsyttää ajatus, että minut pitäisi leikata auki ja sisältä repiä elin pois, ennen kuin saisin omat kasvoni takaisin.
Väsyttää tulla inventoimasta paikasta, jossa pojat tahtoo soittaa Radio Rockia ja kovaa, puolenyön aikaan. Väsyttää tulla töistä täynnä kaiken varalta juotua kofeiinia ja sitten kärsiä unettomuudesta, jota olenkin oppinut vimmaisesti vihaamaan. Väsyttää valvoa Hesarin tuloon asti, joka yö. Väsyttää se ettei mikään oikein väsytä. Siitä ei ole kauan, kun kaikki väsytti ja koko ajan. Väsyttää se, etten oikein koskaan osaa katsoa, missä keskitie mahdollisesti menisi. Oikein minkään kohdalla.
Väsyttää turtua katselemaan kaikkeen paskaan hupenevaa pankkitilin saldoa. Väsyttää joulunaika, jouluvalot, joulukuuset, joulutingtangeli, joulunpunainen, joulukauppa. Ostosrauhaa! Onkos täällä kilttejä lapsia, jotka ovat ottaneet pikavippejä maksaakseen lahjavelkojaan? Väsyttää jatkuvasti laskea, olisiko tällä viikolla varaa ostaa proteiinia tarpeeksi.
Väsyttää puskea tulevaisuudensuunnitelmia jonnekin taka-alalle, kun pelottaa että alkaa ahdistaa. Väsyttää ottaa vastuuta, siitä pienimmästä. Itsestä, josta huolehtiminen juuri eniten pelottaa. En muista aikaa, jolloin en olisi ollut huolissani, mistä tahansa sitten. Olen raahannut syntejä, sanoja ja tekoja, kun en ole tiennyt miten päästää irti. Poltin huomaamatta eräs yö molemmat jalkani patteriin kun viimein katulamppujen valossa tajusin, ettei enää saa pelätä. Vastapäisen talon ikkunassa haravoi naapuri miinaan ja aloitti uuden pelin.
Väsyttää tietää, että useimmat pojat on mua kauniimpia. Ulkonäkö on yhdeksän ja puolen sekunnin ajan kymmenestä minulle herttaisen yhdentekevä asia, mutta joskus puoli sekuntia on vuosisadan mittainen. Useimmiten silloin, kun tilansa unohtaen pesee hampaitaan liian pienen lavuaarin yllä ja suoristaa selän. Silmäni ovat vieraana jonkun toisen maisemassa ja kaakelinnurkissa liikkuu jokin pimeä.
24. marraskuuta 2007
Science of sleep
Hesari oli törkeästi typistänyt vastinekirjoitustani (jonka sain itse luettavakseni vasta eilen, kiitos vuokraisännän joka oli hävittänyt viime sunnuntain Hesarin kämpästä) ja poistanut siitä kaikki kitkerät arvioni alkuperäisen mielipiteen kirjoittajan älykkyydestä. Lisäksi olin allekirjoittanut tekstini nimeni lisäksi titteleillä "historianopiskelija ja pasifisti" viitaten kuuluvani kirjoittajan kauhumaalailemaan ryhmään, joka nyt haluaa julmasti heikentää Suomen puolustuskykyä ja estää teini-ikäisiä menemästä oman aseensa kanssa yksin metsään. Ilmeisesti rauhan rakastamisen kertominen tällaisessa yhteydessä on sittenkin vain epäolennaista.
Muutenkin silmät vuoti verta tämänpäiväistä lehteä lukiessa. "Todellinen hevosystävä syö hevosenlihaa ja vieläpä kotimaista hevosta", kertoo Minna-Liisa Heiskanen Hevostietokeskuksesta. Kommentti liittyy hevosurheiluun ja siihen, miten Suomessa entiset ravihevoset päätyvät useammin aloittelijoiden ratsuiksi ja kiertäviksi ongelmahevosiksi kuin teuraaksi.
Samalla logiikalla todellinen vammaisystävä syö vammaisenlihaa ja vieläpä kotimaista vammaista, sillä onhan se armeliaampaa tappaa ja syödä olento, jonka elämän jatkuminen nähdään arvottomaksi. "Uskon, että lopettamisen jälkeen hevoset pääsevät "amerikkaan", eli vihreämmille laitumille", kertoo Krista Soininen, joka on perustanut nettiadressin hevosten teurastuskäytäntöjen helpottamiseksi. Voi jeesus.
Kovasti pitäisi puskea luentopäiväkirjaa ja sitten pakata Hyvinkäälle lähtöä varten, mutta pikkukrapulan pikkuenkelit jotka pikkuisin käsin pikku-urkuja pikkuisesti pikkupäässä soittaa eivät anna. Eilisilta sujui Itä-Helsingissä lasagnea syöden ja sivistyneesti viiniä juoden - sitten siirryttiin juomaan olutta ja syömään sipsejä keittiönpöydän ääreen tumma sateinen ilta ikkunalasin takana ja keskustelemaan suomalaisesta kirjallisuudesta. Viimeisellä metrolla kotiin, Erno tuli vielä pariksi tunniksi tissuttamaan Porthan-ajatuksen kariuduttua lompakkoihin vilkaisun jälkeen, ja unta palloon. Ensi kertaa pariin viikkoon en herännyt (paska-)Hesarin kolahdukseen.
En oikein tiedä, miten sopeudun jälleen säännölliseen elämään, kun joulunajan työt alkaa.
Mä: "No, sitten kun ollaan molemmat kortistossa muutaman vuoden kuluttua niin ollaan vapaita vetämään kalsarikännit anytime."
Erno: "Miten se eroaisi nykytilanteesta?"
Tänään pyöreitä täyttävää kolmosen linjaa kiertää 50-luvun malliin entisöity ratikka, jossa on rahastaja ja HKL:n harmonikkaorkesteri. Va cool!
Ja ens viikolla mä saan second hand -stereot!
Muutenkin silmät vuoti verta tämänpäiväistä lehteä lukiessa. "Todellinen hevosystävä syö hevosenlihaa ja vieläpä kotimaista hevosta", kertoo Minna-Liisa Heiskanen Hevostietokeskuksesta. Kommentti liittyy hevosurheiluun ja siihen, miten Suomessa entiset ravihevoset päätyvät useammin aloittelijoiden ratsuiksi ja kiertäviksi ongelmahevosiksi kuin teuraaksi.
Samalla logiikalla todellinen vammaisystävä syö vammaisenlihaa ja vieläpä kotimaista vammaista, sillä onhan se armeliaampaa tappaa ja syödä olento, jonka elämän jatkuminen nähdään arvottomaksi. "Uskon, että lopettamisen jälkeen hevoset pääsevät "amerikkaan", eli vihreämmille laitumille", kertoo Krista Soininen, joka on perustanut nettiadressin hevosten teurastuskäytäntöjen helpottamiseksi. Voi jeesus.
Kovasti pitäisi puskea luentopäiväkirjaa ja sitten pakata Hyvinkäälle lähtöä varten, mutta pikkukrapulan pikkuenkelit jotka pikkuisin käsin pikku-urkuja pikkuisesti pikkupäässä soittaa eivät anna. Eilisilta sujui Itä-Helsingissä lasagnea syöden ja sivistyneesti viiniä juoden - sitten siirryttiin juomaan olutta ja syömään sipsejä keittiönpöydän ääreen tumma sateinen ilta ikkunalasin takana ja keskustelemaan suomalaisesta kirjallisuudesta. Viimeisellä metrolla kotiin, Erno tuli vielä pariksi tunniksi tissuttamaan Porthan-ajatuksen kariuduttua lompakkoihin vilkaisun jälkeen, ja unta palloon. Ensi kertaa pariin viikkoon en herännyt (paska-)Hesarin kolahdukseen.
En oikein tiedä, miten sopeudun jälleen säännölliseen elämään, kun joulunajan työt alkaa.
Mä: "No, sitten kun ollaan molemmat kortistossa muutaman vuoden kuluttua niin ollaan vapaita vetämään kalsarikännit anytime."
Erno: "Miten se eroaisi nykytilanteesta?"
Tänään pyöreitä täyttävää kolmosen linjaa kiertää 50-luvun malliin entisöity ratikka, jossa on rahastaja ja HKL:n harmonikkaorkesteri. Va cool!
Ja ens viikolla mä saan second hand -stereot!
17. marraskuuta 2007
ja muita Aku Ankan parhaita
Sain töitä Sokokselta yli kuukaudeksi. Hyvä syy ostaa uusia vaatteita hyvällä omallatunnolla - pitää olla siisti.
Tein toiseen asiaan liittyen lohdukeostoksen Galleria Norsussa. Nyt mulla on kiva pipo ja oon suht köyhä.
Tenttiinkin piti lukea, mutta tulin viekoitelluksi Vallilaan juomaan kaljaa ja katsomaan Housea. Eilen ajattelin lukea junassa matkalla Tampereelle, mutta sainkin seuraa junaan. Amurissa ihmisen pääkallo irvisti kirjahyllyltä, sain salaattia ja keuhkottua metsästyksestä. Loppuilta meni Tahmelassa Simpsoneita katsellessa ja asentoa vaihdellessa sohvalla, oli kipeä olo. En jaksanut ottaa vaatteita pois yöksi enkä aamulla käydäkseni suihkussa, joten pesin tukkani lavuaarissa ennen tenttiä. Höpöttelin stoalaisuuden ja nykyisen maailmankansalaisuuskäsitteen suhteesta ja haparoin fundamentalismissa, jonka kirjaa en ollut ehtinyt lukea.
Päätin mennä tenttimään jotain joulukuussa joka tapauksessa. Jenland, 7 o-points for nothing.
Väsyttää nyt ihan liikaa. Ensi yöksi pääsee oikeaan sänkyyn ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Mmmm....
Tein toiseen asiaan liittyen lohdukeostoksen Galleria Norsussa. Nyt mulla on kiva pipo ja oon suht köyhä.
Tenttiinkin piti lukea, mutta tulin viekoitelluksi Vallilaan juomaan kaljaa ja katsomaan Housea. Eilen ajattelin lukea junassa matkalla Tampereelle, mutta sainkin seuraa junaan. Amurissa ihmisen pääkallo irvisti kirjahyllyltä, sain salaattia ja keuhkottua metsästyksestä. Loppuilta meni Tahmelassa Simpsoneita katsellessa ja asentoa vaihdellessa sohvalla, oli kipeä olo. En jaksanut ottaa vaatteita pois yöksi enkä aamulla käydäkseni suihkussa, joten pesin tukkani lavuaarissa ennen tenttiä. Höpöttelin stoalaisuuden ja nykyisen maailmankansalaisuuskäsitteen suhteesta ja haparoin fundamentalismissa, jonka kirjaa en ollut ehtinyt lukea.
Päätin mennä tenttimään jotain joulukuussa joka tapauksessa. Jenland, 7 o-points for nothing.
Väsyttää nyt ihan liikaa. Ensi yöksi pääsee oikeaan sänkyyn ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Mmmm....
13. marraskuuta 2007
Maailmankansalaisen etikka
Viikonloppu oli mukava, mutta liian nopeasti ohi. Lauantai venyi reilusti sunnuntain puolelle, ja näin jälkeenpäin sen itävaltalaisen au pairin kanssa olisi toki voinut muustakin keskustella kuin siitä, mitä Itävallan peruskouluissa opetetaan 1900-luvusta. Huvittavaa oli, että yhtä seurueen jäsentä lukuunottamatta kaikki pöydässä istujat osasivat saksaa ja yksi oli jopa opiskellut vuoden germaanista filologiaa yliopistossa, mutta silti keskustelua vain jatkettiin ja jatkettiin englanniksi. Krapula isänpäivän aamuna oli uskomaton, Helsinkiin raahaamani tavaramäärä jälleen uskomaton ja sotku kämpässä jälleen uskomaton. Sääkin on viime päivät ollut suorastaan uskomaton - rehellistä räntää vaakasuorana vihmontana ja sellainen tuuli, että suuren sateenvarjon piteleminen sitä vasten kipeyttää pään ja sormien nivelet. Helsinki on PASKA talvikaupunki.
Tänään tappelin dna:n, Nordean ja Keskon asiakaspalveluiden kanssa, yritin turhaan tilata sivuverokorttia ja ostin margariinia. Sitten tulikin Erno käymään, ruokin sen ja annoin P:n viihdyttää. Tenttikirjan avaaminen Täydellisten naisten tunnarin soidessa ei onnistu keneltäkään, jolla on sydän rinnassa.
Kaksi kertaa viimeisen tunnin sisällä olen pullistanut silmiäni ulos päästä - ensin hakiessani pyykit tuvasta ja kuunnellessani raivokasta keikkapoljentoa kivijalan baarista ja miettiessäni, miten lavan lähellä pysyy kenelläkään vaatteet päällä siinä äänentaajuudessa, toisen kerran vilkaistessani opintorekisteriä. Herra tentaattori oli sitten antanut anteeksi keksityt juttuni Saudi-Arabiasta ja lätkäissyt sekä luento-osuudesta että kirjatentistä vitoset. Kuka tarvii nättiä naamaa, jos paskanruskealla suuvärkillä pääsee näin pitkälle?
Ja siis: voiko maailmassa olla mitään yhtä hauskaa kuin ohjelma nimeltä Sverige dansar och ler? "Tässä on Tina, she's a pyrkyri ja planning to päästä mahdollisimman helpolla. Tonight at työpaikkapippalot she's gonna have sex with her lesbian pomo. Chew that furburger, sister!"
Kaunista oli myös kuunnella lääkärin puhetta luurista. Veriarvot ovat jälleet pudonneet lähelle miinusrajaa ja näinpä huomisesta lähtien on annokseni kahdeksankertainen viime kuukausiin verrattuna. Reumatulokset? "Ehkä kahden viikon päästä, eivät ole valmiit, en osaa sanoa." Ranteiden kipuihin näyttää auttavan niiden pitäminen kiinni tulikuumassa patterissa. Lämmitysongelmani ovat täysin päinvastaiset kuin viime vuonna - tuolloin tärisin öisin kahden peiton alla ja kaikista ikkunoista veti niin että julisteet lärpätti. Nyt joudun nukkumaan rikkinäisen patterin vieressä, jolla on kaksi olemassaolon tapaa: liian kylmä ja liian kuuma. Vetoisessa viileydessä pysyin sentään skarppina, nyt olen uninen ja ärtyisä suurimman osan aikaa. Onneksi vietän kotonaoloaikaani yleensä yksin, joten saan äyskiä ja kiukutella kaukosäätimelle, vessaovelle ja rahapuulle.
Hyvillä arvosanoilla huonosti tehdystä työstä on huono vaikutus. Nyt ei sitten millään jaksaisi lukea lauantain historiantenttiin, vaikka kahlaamista riittää. Sitä paitsi länsimaisen moraalin historia sekä (lähinnä tylsät ja itse asiaa kiertelevät) pohdinnat oikeudenmukaisesta maailmasta kiinnostavat kuin Koillismaan puhelinluettelo.
Alle kahdentoista tunnin päästä istun Sokoksen työhaastattelussa viime tingassa pestyt vaatteet päällä ja rukoilen, ettei ruotsin taitoa koetella. André Wickströmin perseensheivauksen katselu ei paljon sanastoa lisää.
Tänään tappelin dna:n, Nordean ja Keskon asiakaspalveluiden kanssa, yritin turhaan tilata sivuverokorttia ja ostin margariinia. Sitten tulikin Erno käymään, ruokin sen ja annoin P:n viihdyttää. Tenttikirjan avaaminen Täydellisten naisten tunnarin soidessa ei onnistu keneltäkään, jolla on sydän rinnassa.
Kaksi kertaa viimeisen tunnin sisällä olen pullistanut silmiäni ulos päästä - ensin hakiessani pyykit tuvasta ja kuunnellessani raivokasta keikkapoljentoa kivijalan baarista ja miettiessäni, miten lavan lähellä pysyy kenelläkään vaatteet päällä siinä äänentaajuudessa, toisen kerran vilkaistessani opintorekisteriä. Herra tentaattori oli sitten antanut anteeksi keksityt juttuni Saudi-Arabiasta ja lätkäissyt sekä luento-osuudesta että kirjatentistä vitoset. Kuka tarvii nättiä naamaa, jos paskanruskealla suuvärkillä pääsee näin pitkälle?
Ja siis: voiko maailmassa olla mitään yhtä hauskaa kuin ohjelma nimeltä Sverige dansar och ler? "Tässä on Tina, she's a pyrkyri ja planning to päästä mahdollisimman helpolla. Tonight at työpaikkapippalot she's gonna have sex with her lesbian pomo. Chew that furburger, sister!"
Kaunista oli myös kuunnella lääkärin puhetta luurista. Veriarvot ovat jälleet pudonneet lähelle miinusrajaa ja näinpä huomisesta lähtien on annokseni kahdeksankertainen viime kuukausiin verrattuna. Reumatulokset? "Ehkä kahden viikon päästä, eivät ole valmiit, en osaa sanoa." Ranteiden kipuihin näyttää auttavan niiden pitäminen kiinni tulikuumassa patterissa. Lämmitysongelmani ovat täysin päinvastaiset kuin viime vuonna - tuolloin tärisin öisin kahden peiton alla ja kaikista ikkunoista veti niin että julisteet lärpätti. Nyt joudun nukkumaan rikkinäisen patterin vieressä, jolla on kaksi olemassaolon tapaa: liian kylmä ja liian kuuma. Vetoisessa viileydessä pysyin sentään skarppina, nyt olen uninen ja ärtyisä suurimman osan aikaa. Onneksi vietän kotonaoloaikaani yleensä yksin, joten saan äyskiä ja kiukutella kaukosäätimelle, vessaovelle ja rahapuulle.
Hyvillä arvosanoilla huonosti tehdystä työstä on huono vaikutus. Nyt ei sitten millään jaksaisi lukea lauantain historiantenttiin, vaikka kahlaamista riittää. Sitä paitsi länsimaisen moraalin historia sekä (lähinnä tylsät ja itse asiaa kiertelevät) pohdinnat oikeudenmukaisesta maailmasta kiinnostavat kuin Koillismaan puhelinluettelo.
Alle kahdentoista tunnin päästä istun Sokoksen työhaastattelussa viime tingassa pestyt vaatteet päällä ja rukoilen, ettei ruotsin taitoa koetella. André Wickströmin perseensheivauksen katselu ei paljon sanastoa lisää.
9. marraskuuta 2007
Hadíth
Olo on saamaton ja tuskaisa. Polvet ärtyvät silkasta alamäkeen juoksusta (mäen alla on ratikkapysäkki) eikä pää ei kestä sen enempää alkoholia kuin kahviakaan muuttumatta vellovaksi ampiaispesäksi. Joka nurkkapöytä, kynttilänvaloinen muistotilaisuus ja puolikkaalla potentiaalilla toimiva lipputanko lepattelee eilistä Jokelaa, joka ei allekirjoittanutta millään muulla tavalla jaksa kiinnostaa kuin ammatillisella tasolla. Pahimman skenaarion mukaan sitä itsekin päätyy lukion opettajaksi - niillä palkoilla tuskin viitsii ottaa riskiä aivolohkoihin tunkeutuvista surmanluodeista. Varsinkin rehtorin vakanssin houkuttelevuus tuntuu saavuttaneen pohjakosketuksen. Tottahan toki sitä miettii, ettei niitä lapsiakaan tällaiseen maailmaan kannata lykätä - mahdollisuus on pieni mutta olemassa oleva siihen, että oma sylikäärö ja myöhempi esiaikuinen päätyy kitumaan omassa verilammikossaan ruokatunnin päätteeksi. Vaihtoehtoisesti, ja yhtä todennäköisesti, samainen pienoisihminen löytyy aseen piippua ja sitä kannattelevaa kättä seuraamalla.
Koko aiheeseen kyllästyneenä siirrynkin nyt mielenkiintoisempiin juttuihin. Ensi viikolla pääsee helvetti irti, sillä pitäisi mennä Sokoksen työhaastatteluun (kiva kun soittivat just kun olin baarissa, sekä ympäröivä meteli että nelosoluen kirkastamat ajatukseni varmasti teki vaikutuksen), papakokeeseen ja Tampereelle tenttimään vähän islamiin liittyvää tekstiä. Tässähän ihan kiittää al-iláhia siitä, että tuli viime vuonna yksikin aiheeseen liittyvä oikea kurssi käytyä, muuten ehkä kiroaisin enemmänkin kiemuraisia yksityiskohtia. Tosin ulkopuoliselle katolisen, luterilaisen, anglikaanisen, reformistisen, herännäisen, mormoni-, metodisti-, jehovantodistajien sun muiden kirkkokunnat saattavat herättää samanlaista hämmennystä. Olisin itse ihan mielissäni, jos siinä tapauksessa itse tunnistaisin edes kristinuskon ja juutalaisuuden toisistaan.
Luultavasti tiedän nykyisin itse asiassa enemmän esimerkiksi islamin- kuin kristinuskosta, mikä osaltaan tietysti on jännittävää. Kristinuskosta on tosin siis ne perusasiatkin suht hakusessa, vaikka äiti minut lettipään seurakunnan päiväkerhoon pistikin. Ikivihreänä muistona on raamattuaiheisten piirrosten kansio, jonka kanteen Jeesus-piirroksen sijaan liimasin valtavan kokoisen labradorinnoutajan sekä automainoksen kuvan. Sanomattakin on selvää, että lievää väkivaltaa käyttämällä sain pulkkamäkeen lähdettäessä aina naarmuttomimman liukurin.
Tuolloin muutenkin keräsin pelkästään sellaisia kuvia, joissa näkyi eläimiä. Ihmiset leikkelin saksisormillani pois ja roskakoriin. Myöhemmin lapsuudessani kohdistin eniten vihaa henkilöön, joka oli aiemmin omistanut ratsastuskouluun hankitun mustan hevosen ja hakannut sen vähäjärkiseksi. Viimeinen hyvästi epäterveelle eläinsuhteelle lienee tapaus, jolloin jouduin itse lopettamaan nisäkkään koivuhalolla. Sen jälkeen ei ole liha maistunut eikä myöhemmin mikään muukaan eläinperäinen - sitten kun itsellä on pokkaa ampua lehmää tai hevosta pulttipistoolilla kalloon, sähköttää sika, katkaista broilerilta kaula tai valmistaa ateria omasta koirasta, kissasta tai fretistä, voi asiaa mietiskellä uudestaan. Metsästyslehtiä tilaavan ja kokolihaa syövän isäni sanoin, tulevan isänpäivän kunniaksi: Eiköhän niitä eläimiä ole jo kiusattu tarpeeksi.
Ensi viikolla paitsi tapahtuu, saattaa myös sattua. Reumatestin tulokset tulevat maanantaina, eikä jatkuva kipu nivelissä ainakaan hyvää enteile. Viime aikoina postitushommissa oireiden joukkoon on liittynyt myös punottava kutina ja ihottuma nivelalueilla, mikä tosin saattaa johtua myös herkistymisestä painomusteelle. Toivottavasti.
Huomenna on jännittävä päivä, sillä teen ulkomaanmatkan Hyvinkäälle ja luen tenttiin ihan koko päivän! Kelatkaa! Samoin lauantaina! Ja sunnuntaina, paitsi että saatan muutaman hetken uhrata Marianne-karkin kääreen sekä suun avaamiseen isänpäivään liittyen! Aah!
Totta puhuen voisin tältä istumalta mennä mihin vain töihin, ja lopettaa tän turhauttavan aivosolujen liikkeelle tönimisen. Ja mä en edes opiskele mitään vaikeaa mistä nyt ei keskiverto ihminen selvityisi. Hurraa. Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Koko aiheeseen kyllästyneenä siirrynkin nyt mielenkiintoisempiin juttuihin. Ensi viikolla pääsee helvetti irti, sillä pitäisi mennä Sokoksen työhaastatteluun (kiva kun soittivat just kun olin baarissa, sekä ympäröivä meteli että nelosoluen kirkastamat ajatukseni varmasti teki vaikutuksen), papakokeeseen ja Tampereelle tenttimään vähän islamiin liittyvää tekstiä. Tässähän ihan kiittää al-iláhia siitä, että tuli viime vuonna yksikin aiheeseen liittyvä oikea kurssi käytyä, muuten ehkä kiroaisin enemmänkin kiemuraisia yksityiskohtia. Tosin ulkopuoliselle katolisen, luterilaisen, anglikaanisen, reformistisen, herännäisen, mormoni-, metodisti-, jehovantodistajien sun muiden kirkkokunnat saattavat herättää samanlaista hämmennystä. Olisin itse ihan mielissäni, jos siinä tapauksessa itse tunnistaisin edes kristinuskon ja juutalaisuuden toisistaan.
Luultavasti tiedän nykyisin itse asiassa enemmän esimerkiksi islamin- kuin kristinuskosta, mikä osaltaan tietysti on jännittävää. Kristinuskosta on tosin siis ne perusasiatkin suht hakusessa, vaikka äiti minut lettipään seurakunnan päiväkerhoon pistikin. Ikivihreänä muistona on raamattuaiheisten piirrosten kansio, jonka kanteen Jeesus-piirroksen sijaan liimasin valtavan kokoisen labradorinnoutajan sekä automainoksen kuvan. Sanomattakin on selvää, että lievää väkivaltaa käyttämällä sain pulkkamäkeen lähdettäessä aina naarmuttomimman liukurin.
Tuolloin muutenkin keräsin pelkästään sellaisia kuvia, joissa näkyi eläimiä. Ihmiset leikkelin saksisormillani pois ja roskakoriin. Myöhemmin lapsuudessani kohdistin eniten vihaa henkilöön, joka oli aiemmin omistanut ratsastuskouluun hankitun mustan hevosen ja hakannut sen vähäjärkiseksi. Viimeinen hyvästi epäterveelle eläinsuhteelle lienee tapaus, jolloin jouduin itse lopettamaan nisäkkään koivuhalolla. Sen jälkeen ei ole liha maistunut eikä myöhemmin mikään muukaan eläinperäinen - sitten kun itsellä on pokkaa ampua lehmää tai hevosta pulttipistoolilla kalloon, sähköttää sika, katkaista broilerilta kaula tai valmistaa ateria omasta koirasta, kissasta tai fretistä, voi asiaa mietiskellä uudestaan. Metsästyslehtiä tilaavan ja kokolihaa syövän isäni sanoin, tulevan isänpäivän kunniaksi: Eiköhän niitä eläimiä ole jo kiusattu tarpeeksi.
Ensi viikolla paitsi tapahtuu, saattaa myös sattua. Reumatestin tulokset tulevat maanantaina, eikä jatkuva kipu nivelissä ainakaan hyvää enteile. Viime aikoina postitushommissa oireiden joukkoon on liittynyt myös punottava kutina ja ihottuma nivelalueilla, mikä tosin saattaa johtua myös herkistymisestä painomusteelle. Toivottavasti.
Huomenna on jännittävä päivä, sillä teen ulkomaanmatkan Hyvinkäälle ja luen tenttiin ihan koko päivän! Kelatkaa! Samoin lauantaina! Ja sunnuntaina, paitsi että saatan muutaman hetken uhrata Marianne-karkin kääreen sekä suun avaamiseen isänpäivään liittyen! Aah!
Totta puhuen voisin tältä istumalta mennä mihin vain töihin, ja lopettaa tän turhauttavan aivosolujen liikkeelle tönimisen. Ja mä en edes opiskele mitään vaikeaa mistä nyt ei keskiverto ihminen selvityisi. Hurraa. Näihin kuviin ja tunnelmiin.
4. marraskuuta 2007
Suru
14-vuotias Tarmo-kissa nukkui pois tänä aamuna kotonaan Helsingissä.
Ei mikään niin pörröinen voi kuolla.
Ei mikään niin pörröinen voi kuolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)