17. marraskuuta 2007

ja muita Aku Ankan parhaita

Sain töitä Sokokselta yli kuukaudeksi. Hyvä syy ostaa uusia vaatteita hyvällä omallatunnolla - pitää olla siisti.

Tein toiseen asiaan liittyen lohdukeostoksen Galleria Norsussa. Nyt mulla on kiva pipo ja oon suht köyhä.

Tenttiinkin piti lukea, mutta tulin viekoitelluksi Vallilaan juomaan kaljaa ja katsomaan Housea. Eilen ajattelin lukea junassa matkalla Tampereelle, mutta sainkin seuraa junaan. Amurissa ihmisen pääkallo irvisti kirjahyllyltä, sain salaattia ja keuhkottua metsästyksestä. Loppuilta meni Tahmelassa Simpsoneita katsellessa ja asentoa vaihdellessa sohvalla, oli kipeä olo. En jaksanut ottaa vaatteita pois yöksi enkä aamulla käydäkseni suihkussa, joten pesin tukkani lavuaarissa ennen tenttiä. Höpöttelin stoalaisuuden ja nykyisen maailmankansalaisuuskäsitteen suhteesta ja haparoin fundamentalismissa, jonka kirjaa en ollut ehtinyt lukea.

Päätin mennä tenttimään jotain joulukuussa joka tapauksessa. Jenland, 7 o-points for nothing.

Väsyttää nyt ihan liikaa. Ensi yöksi pääsee oikeaan sänkyyn ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Mmmm....

Ei kommentteja: