Jos nyt tarkastelisi meikäläisen elämää kauempaa yläkatsomosta, voisi todeta: junaan juostaan, kaupoilla juostaan, töihin, töissä ja töistä juostaan, juhlimassa juostaan. Tänään oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, jolloin olen vain ollut kotosalla - en hommissa hikoilemassa tai korkokengissä kompastelemassa. Aloitin neljän päivän juhannusvapaani (ja samalla tämän kesän (palkattoman) lomani) asiaankuuluvasti postissa ja paikallisessa hypermarketissa jonotellen. Ja mikäs siinä seisoksiessa. Päähänpistosta ostetussa lauantain lottokupongissa oli 5+1 oikein, mikä johti paitsi viininlehtikääryleiden, myös leikkokukkien ostamiseen. Lähikukkakauppamme lopettaminen surettaa, mutta viimeisen aukiolopäivän alennukset suinkaan eivät. En tiedä kukista paljon, mutta tiedän tämän: kun neilikka ja ruusu ja tuollaiset vaaleanvihreät pirteänmuotoiset palleroiset kohtaavat, tulen iloiseksi.
Iloa on riittänyt muutoinkin sitten viimeisen postaukseni. Sain gradustani hyvän arvosanan. Järjestimme P:n kanssa kuun alussa yhteiset valmistujaiskekkerit, joissa oli populaa kuin pipoa ja kämpässä jämäkät noin +58 astetta. Valmistuin virallisestikin, mitä juhlittiin myöhemmin P:n ja äiteeni kanssa tehdyllä skumpanmakuisella kevätjuhlareissulla Tampereelle. Hurmaannuin Espoossa norjalaisesta nykyvalokuvasta ja loikoilin Futurossa. P:n vanhemmat sekä tukholmalaiset täti ja setä ilahduttivat vierailullaan (osaan näköjään puhua ruotsia ihan hyvin, ainakin jos aiheena on glitterprinsessahäät). Kohottelin maljoja kaverin kolmikymppisillä ja humalluin Katajanokalla (ties monettako kertaa). Seuraavana päivänä tavoittelin hyvää ryhtiä siskoni nuorimmaisen yksivuotissynttäreillä. Olen saanut hienoja lahjoja, halaillut ja nauranut. Ei voi palijon valittaa.
Aika kuluu sellaista tahtia, että juhannus tulla jollottaa ja minulla on jo lakkarissa tämänhetkisen duunipaikkani viimeinen työvuorolista. Elokuun alussa mollottaa työttömyys, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että alan selvittää työttömyysasioitani heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Töitähän olen toki hakenut koko kevään, mistä todisteena on sähköpostilaatikkoni pullollaan jokseenkin lannistavia hylkäyskirjeitä. Niitäkään ei tarvitsisi katsella, mikäli olisi voimaa hakea erityisopettajaksi, mutta kuten Suke hyvin ilmaisi, ei niihin hommiin tällaisella märkäkorvalla paljon kannata olla asiaa. Tiedän rajani, enkä halua olla vaihtamassa alaa keväällä 2014. Mieluummin kokeilen onneani täsmähakemuksin ja, ehkä todennäköisemmin, laukkaan työkkäriin.
Sitä ennen lueskelen työvuorojeni välissä Ketun uusinta. Kaivaudun viileisiin lakanoihin novellien herättämin villein kiehuvin ajatuksin ja lepään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti