Tiedoksi, että maailmassa on rakastettavia asioita. Kuten huumorintajun veikeimpiä sopukoita kutittelevat työkaverit, kuristavia helteitä seuraavat viileät vapaapäivät, kevyesti rullaava pyörä, Frasierin kymppikausi sekä pressopannukahvi. Ja kissa, joka ei vain malta odottaa, että emäntä herää, vaan kömpii tyynylle hyrräämään ja nuolaisemaan otsaa. (Osaa se olla tuhmakin! Voooi!)
Viikko sitten veljeni soitteli ja kertoi, että löytöeläintalolla olisi juuri etsimämme kissa - iso, karvainen ja niin hellyydenkipeä, että itkettää. Sain sovittua tutustumisajan ja tiistaina ajelimme katsomaan otusta. Nurkassa odotti kymmenkiloinen ilveksenvärinen puuhkahäntä. Istuttuamme alas se kehräsi silmät kiinni vuorotellen meidän molempien syleissä, työnsi päätään kainaloon ja kuolasi. "En mä tätä voi tänne jättää", sanoi P. Eläin mourusi äänensä käheäksi autossa, nuuski perillä asunnon läpi ja murisi muutaman kerran rapun äänille. Sen jälkeen se on hyrräillyt sohvalla, sängyllä ja nojatuolissa, katsellut parvekkeella liikennettä ja torkkunut päiväpeitteen alla kuin lämmin falafel-rulla. Otus pitää joutilaita käsiä ominaan ja puskemalla vaatii silitystä ja raapsimista. Aamuisin se tulee nuuhkimaan, josko kohta saisi jo hereillä olevaa seuraa, ja riemastuu pörisemään, kun näkee pienintäkään silmänraotusta. Välillä se naukaisee kuin pikkupentu. Sohvalla se nousee välillä rinnan päälle purisemaan, tulee aivan liki ja asettaa poskensa poskea vasten. Niisk!
Olen aina toivonut kissaa. Nyt se on tullut kotiin. Älkää huoliko, pidän teidät ajantasalla säännöllisin sööppitysraportein.
2 kommenttia:
Rakkaastaan saakin kouhkata. Tietty oikea asia tässä mediamaailmassa olisi pistää pystyyn missen oma blogi, jossa sitten päivitellään pörrön kolttosia ja terveydentilaa. Ja tietty linkataan se naamakirjan tilaksi.
Mut ei, kissapäivityksiä halajan! Ja kuvia! Ja hassuja videoita!
Niillä voin hoitaa omaa ikävää.
Ihanaa! Kuulostaa mahtavalta kissalta. Kuka sellaisen on voinut hyljätä, kysyn vaan?
Lähetä kommentti