24. maaliskuuta 2010

Yhyy siis

Brrbbblltt.

Harjoittelen tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä sellaisten asioiden edessä, joihin en voi vaikuttaa.

Tosi moni on tällä hetkellä Yo-talolla lavatanssaamassa. Meitsi puolimakaa jääkylmässä kämpässä tenttikirjan kanssa ja turhautuu sivu sivulta enemmän. Tosi moni nauttii varmaan olustakin.

Kahdella eri naapurilla on kekkerit. Kumpikaan ei kuuntele hyvää musiikkia tai taida huutamatta keskustelun taitoa. Moni nauttii tuolla seinien takana varmaan olustakin.

Kadut ovat yhtä vuorotellen toistuvaa liukkautta ja loskaa. Lenkillä, kaupassa tai asioilla käynti ei suju ilman piakkoin aktualisoituvaa lonkkaleikkausta, tai pahempaa: läpikastuneita kenkiä. Onneksi sentään aurinko paistaa, ja jokakeväinen Schmerz on jäänyt tulematta.

Itsekurini ei riitä kukkaron kiinni pitämiseen. En osaa olla tarttumatta tilaisuuteen, olipa se sitten huono tai hyvä. Tänäänkin ostin mineraalimeikkejä (oli loppu), housut (ensimmäinen parini pariin vuoteen - väärän väriset ja 15 cm liian pitkät MUTTA hyvin halvat), korvakorut (noku oli punaset) ja ponnareita (mätsäsivät edellisiin). Ruokakaupastakaan en oikeasti olisi tarvinnut mitään - kaikkein vähiten seesaminsiemennäkkileipää, pikkukurkkuja tai lisää vichyä.

Pitkäjänteisyyteni ei riitä kieltenkursseilla käymiseen. Annan laiskuudelle perään heti, kun läsnäolopakkoa ja eteenpäin ruoskivaa motivaatiota ei ole. Kun on liikaa hommaa, ei huvita edes aloittaa. Olispa jo kesä, ja vain muutama huoleton tentti työn lomassa. (Ihan kuin tuleva työni olisi jotenkin helppoa ja leppoisaa.)

Älykkyyteni ei riitä filosofian tenttikirjaan.

Husserl kutsuukin ohjelmaansa osittain "loogisen epistemologiaksi", jossa "looginen" ei viittaa ainoastaan propositionaaliseen logiikkaan vaan fenomenologisessa analyysissä paljastuviin kokemuksen apriorisiin rakenteisiin yleensä. Koska Heideggerin ontologinen analyysi pyrkii Laskin postuloiman kokemustiedon konkreettisen kohteen hahmottamiseen ja koska Heideggerin näkökulmasta vain konkreettisen, ajallis-avaruudellisen kohteen välitön paljastuminen ontologisessa analyysissä mahdollistaa tieteellisen tiedon metafyysisen oikeutuksen, ei Husserlin ohjelmasta ollut sellaisenaan Heideggerin tarkoittamaksi metafysiikaksi.

Täh?

2 kommenttia:

Suketus kirjoitti...

Pointti on varmaan se, että metafysiikka on perseestä, eikä sadat filosofit ole turhaan haukkuneet sitä Scheisseksi.

jeepau kirjoitti...

Luulen kanssa. Kiitos kiputaudin jää tämäkin BLÖÄÄÄRGH ensi syksyyn. Siis nyyh.