16. maaliskuuta 2010

"Pyykkää, jos tunnet olevasi onnekas"

Maanantaini on jatkunut jo useamman päivän. Viikonloppuna suonissa tykytti, kun jouduin tekemään tilityksiä, joita en osaa tehdä. Sunnuntaina sulkemisajan jälkeen työtoveri oli hyvin menneistä päivistä niin helpottunut, että halusi halata. Tenttiin lukemisen sijaan lähdin käymään kissansilitysreissulla. Kotimatkalla näin koko tähtitaivaan. Jalat jäätyivät huolimatta tuhannen denierin sukkahousuista.

Eilen heräsin vähän viiden jälkeen tuttuun tunteeseen: juna ei odota. Vaunuun päästyäni aloin tankata naistenlehden jatkokertomusta osmoosin avulla heti Ryttylän jälkeen. Väsymys rutisti koko päivän. Menin oveluudessani epäonnistuen väärälle ranskantunnille, enkä sen jälkeen osannut tulostaa perjantaina tentittävien väikkäreitten oikeita sivuja. Kotona katselin mieluummin Simpsoneita kuin ryhdyin painiin vaillinaisiksi jääneiden pökäleiden kanssa.

Aamulla tuumin pyykkituvan varauslistalla olleen tilaa, ja iskin rätit nopeasti kasaan. Painettuani oven kiinni tajusin, että päälle tuli vedettyä väärä takki. Unohdetuille avaimille tulikin hintaa. Päästyäni tuvalle kertoi lappunen pesukoneen olevan rikki. Huoltomies on tilattu jo viime viikolla. No en siis oliskaan halunnut puhtaita vaatteita, enkä halua. Fittan!

Takapuoltaan hähätellen läpsivä paskasäkätonttu häipyi, kun kukkakauppias kääräisi pakettiin keväänvärisen tulppaanikimpun. Diplomaattivierailuun Kissanmaalle sisältyi paljolti ruokaa, kivaa seuraa ja alle vuoden ikäinen, hurmaava vauva, joka ei lainkaan vierastanut kovaäänisiä tätejä ja viihtyi kauemmin tyytyväisen hipihiljaa kuin meitsi ikinä. Vierailun jälkeen nautin vielä schwarzin Salhojankadulla. Lukeminen ei jotenkin ota luonnistuakseen - ei, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko päästä kerralla läpi. Kyseisessä aineessa aikaisemmin silkalla näsäviisastelulla ansaitut vitoset saattavat vaikuttaa motivaatioon. Tyhmä paljon työtä tekee, niinQ.

Tyhmä myös menee sarjisfestareille, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko säästää. Oikeastaan ostoslistalla on vain yksi albumi, jonka saisi muualtakin, mutta kun. Tyhmä myös hakee kirjastosta kaikenlaista luettavaa, vaikka silmien soisi pysyvän vain opettajapuheen transformatiivisuuden punnitsemisessa. Mutta kun.

Ei kommentteja: