Vappuaatto. Riehuin jo kotitarpeiksi - palasinhan vasta äsken radanvarrelta Tampereelle palauttaakseni pedagogislomakkeet vain noin kolme tuntia ennen hakuajan umpeutumista. Päivän urotyön tehtyäni kävin ruuhkaisessa lähikaupassa ostamassa jotain etäisesti simaa muistuttavaa sekä viisi omenahillomunkkia. Itelleni! Söin jo yhden, kohta syön toisen. Löl-löl-löö!
Mikäli olisin tajunnut hoitaa asioita lakkariin esimerkiksi kuluneen kuukauden aikana, olisin jo jossakin repimässä kolmannen skumppapullon korkkia auki. Koska kuitenkin olen itselleni uskollisena vältellyt velvollisuuksiani vähintään ansiokkaasti, tulen seuraavien päivien aikana lähinnä istumaan koneella työjuttuja tehden. Myös vappuaaton. (Huomenna saatan jalkautua työväenmuseon tapahtumaan. Jos ei sada. Jos jaksan.) Toisaalta ajatuskin salaojakrapulasta aiheuttaa vilunväristyksiä. Viimeviikkoinen holatna oli jälleen paikallaan todistamassa, että kohmelot vuosien myötä todella pahenevat. Kymmenen tuntia päänsäryn, oksennuksen, kouristelujen, vapinan ja etenkin omien ajatustensa kanssa punkassa riitti kyllä taas vähäksi aikaa. Viimeistään ensi vappuna lupaan jälleen sankaroida. Tälle vuodelle riittää imurointi yo-lakki päässä.
Ihmeellisiä ovat elon tiet. Ja menestyksen. Kun nyt istun perseelläni pieruverkkareissa kotona posket sokerissa (höhö), lakittaa pian Mantaa eräs pitkäaikaisimmista ystävistäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti