Vapaat alkoivat. Ässää! Heti ensimmäiseksi huomenaamulla repäisen eli istun äitini viereen Pieksämäen-junaan. Jumantsuigula. Tietysti pikajunaan, jossa ei ole ilmastointia. Onpahan ainakin kukkakimpulla kosteutta.
Kosteutta riitti eilenkin eräässä tamperelaisessa yksiössä. Kainalotuntumalla mitattuna lämpötila hipoi neljääkymmentä plus-astetta, mikä ei tietenkään siiderin kumoamista haitannut. Pakenimme lämpöä toiseen Mombasaan, Sorsapuistoon, josta muut lähtivätkin jatkamaan iltaa takaisin sisätiloihin. Itsehän suuntasin määrätietoisesti kotia kohti, kuten kunnollisen työssäkäyvän veronmaxajan kuuluu. Jee. Työpäivä meni taas sumussa, mutta laitan sen helteen, vapaapäivien puutteen sekä tietysti vuosia kerääntyneen ja äskettäin taas rajusti kasvaneen univelan piikkiin. Lienee hälyttävää, jos päivän aikana huomaa, ettei ole varsinaisesti vielä lainkaan ollut hereillä. Ei, vaikka olis jotain ruotsia ja saksaakin jutellut. Nukun vaikka, noh, vuonna 2034. Sitä ennen pysyy jututkin houreisina, sorry.
Viime vapaillani joskus mesoliittisella kaudella käväisin Helsingissä. Olo oli oudohko - olen ollut jo melko kauan poissa. Kaupunki ei ole enää minun. Sata vuotta sitten se oli Onervan, jos oli Ateneumin näyttelyä uskominen. Kokonaisuus oli upea, mutta hieman pisti vanhaan esittelevien seinätekstien minämuoto, jotka ovat siis kuraattorin käsialaa. Väkinäistä ja lässyttävää. Että terse vaan, mun nimi on Onerva ja mä oon täällä opastamassa teitä 1910-luvun Helsinkiin! Yäk. Käykää toki itse tuomitsemassa, muutoin näyttely oli sangen hurmaannuttava.
Tuntuu oudolta olla kotona. Tarvitsisin hausfraun, joka pesis noi ikkunat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti