Viimeinen perusharjoittelutunti, seminaarin tutkimussuunnitelman esittely sekä giganttisen turhan didaktisen kehitysesseen palautus ovat nyt takanapäin. Tää viikko alkaa olla nyt tässä. Huomenna hilpaisen takaisin töihin litteroimaan kolmekymmentäluvulla luottamusmiehenä selkäänsä saaneen tyypin haastattelua ja kuuntelemaan toisella korvalla, kuinka taulut roikkuvat seinillä. Sen perään ajattelin tuhlata lompsani solmulle muutamallakin joulutorilla. Jejejee!
Veronpalautukset on nyt virallisesti pistetty menemään. Eilen hiljennyimme (mikroluokan koneen ääreen) katselemaan, kuinka jumalainen johdatus (luottokortti) salli meidän siirtyä suunnittelemaan matkaamme kohti taivaisia iloja (viski- ja bailandoreissu Skotlantiin). Tulemme matkallamme henkistymään (krapulamorkkistelemaan), sivistymään (no pitää kai siellä linnassa käydä) ja kehittämään taitojamme (hei kato, kaljaa nenästä! ...missä me muuten ollaan?). Palattuamme tulee meistä hehkumaan aivan uudenlaista ymmärryksen rauhaa (miltei viikon valvominen ja naamaraja). Odotan matkaamme malttamattomana (no odotanKO?!).
Krapuloiden miettiminen pistää kyllä veret kylmiksi. Hyi helkkari, mää sanon. Keskiviikon dägädägät eli pikkukakkosjoulut jatkuivat nimittäin aamuun asti. Kivasti nukuin pari tuntia - ja olin tutkimussuunnitelmani esittelyssä vielä humalassa. Taitoskohta krapulan puolelle tapahtui tietysti viisi minuuttia ennen oman osuuteni alkua. Ei paljon naurattanut. Nyt on enää kahdet pikkujoulut jäljellä, joista firman meisingit onneksi vasta tammikuussa.
En kyllä millään elokuussa halunnut uskoa, että syksyn lopulla fiilistelisin pedameininkiä, mutta näin se vain nyt on. Teoriaosuudet ovat tähän mennessä olleet suht kuppaisia, mutta käytäntö on ollut antoisaa. Arki on jäsentynyt aivan uudella tavalla, mielekästä tekemistä on tullut ovista ja ikkunoista, eikä ole ehtinyt masentaa. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut porukka, ehtaa timangia. Ei löydy sanoja. Mahtavia olette, toverit. Niisk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti