Jännän ääri on tulossa tutuksi. Menin työhaastatteluun ääni käheänä, vaatteet sateesta märkinä ja otsalla kuumeinen hiki - ja sain paikan. Nyt on ensi vuodelle parin muun kiirettä ja stressiä aiheuttavan asian lisäksi kaksi työpaikkaa, kiitos alhaisten palkkojen ja vähäisten työtuntien. Loistoa! Aion selvitä, itsepä olen kuseni keittänyt.
Vapaaviikko lurahti jonnekin. Piti joku seminaariaihekin päättää, mutta mitäs tuosta. Työkaverikin kertoi vääntäneenä oman työnsä kokonaan viime tammikuussa. Luulen, etten ehkä pysty/lähde samaan. Turhaa ressiä ajattelin joka tapauksessa vältellä, eli toisin sanoen opetella erottamaan se turha ressi tarpeellisesta. Ahdistuksen vyöryessä päälle täytyy kai vain ajatella äiteetä, joka kieltäytyy murehtimasta tulevaa, vaikka uusiva syöpä on vain punareunaisen kirjekuoren päässä.
Mikähän siinä muuten nyt on, etten osaa vältellä krapulaa? Eilenkin piti juhlia (uutta työpaikkaa, kai, vaikka joku näytelmäkin oli haudattavana) vain parin kaljan kanssa, mutta jotenkin huomasin taas sössöttäväni superpaskaa tuntemattomien kanssa Mannerheim-taulun alla (mitä kyllä tapahtuu usein selvinpäinkin). Darrapäisenä piti tänään sitten vääntää italianpataa (liian suolaista) ja lukea liikaa Irvingin uusinta (liian hidastempoista, ja sivut ketsupissa). Isosiskon (joka omistaa lukemani Irvingin) synttärilahjakin jäi Tampereelle, joten ostin kiivin ja käärin sen lahjanauhaan (liian hauskaa). Muuta en tänään olekaan saanut aikaan.
Parhaillaan pitäisi vääntää jotain ennakkotehtävääkin muutaman päivän päästä alkavia pedaopintoja varten. Niin vissiin, kun italodiskon kuunteleminen käsi lakupussissa nyt vaan on kivempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti