Tadaa, olen elossa.
Hiljaisuudella on ollut syynsä - olen nimittäin vietellyt (ja vietän yhä) aikaani jännän äärellä. Aikaisemmat suruni ovat olleet järjellisiä, niillä on ollut syynsä ja logiikkansa, mutta tämä murhe on luonteeltaan aivan turha. Se ei kuitenkaan tee tästä yhtään kevyempää kantaa.
Oloa ovat lievittäneet työnteko, karviaismarjahillo ja hurjaa vauhtia putoava paino. Kuusi kiloa kuukaudessa on kohdallani ennennäkemätöntä. Kun mikään ei huvita, ei huvita syödäkään. Tervettähän tämä tällainen ei millään muotoa ole, mutta täytyy todeta, etten todellakaan halua kyseisiä energiamassoja ylleni takaisin. Enkä valita, jos enemmänkin vielä rimpuloidun.
Opettajankoulutus lienee antanut joitain valmiuksia elämään, sillä osaan antaa tälle herran vuodelle sujuvasti arvosanan. Se on viis puol.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti