06.55
Maisteri on herännyt, käynyt suihkussa, syönyt aamupalaleipäsen ja tiskannut jääkaapin vihanneslokeron sekä (eri harjalla) leukaa kivuliaasti vääntävän uniapneakiskon. Kahvi maistuu mukavalta. Maisteri nyppii kulmakarvojaan kattovalaisimen pienessä valossa ja lukee Wilmasta päivän ensimmäiset työviestit. Ruokkii kissat ja painaa kotioven kiinni perässään. Hissin harmaakalvoisessa peilissä on yks iso silmäpussi.
07.35
Viimeksi kesällä pesty auto telakoituu pimeydessä koulunpihan parkkiruutuun.
08.15
Maisteri on avannut työkoneensa. Päivittänyt yhden oppimissuunnitelman, kirjoittanut ylös tulevan ruotsin pienryhmätunnin ohjelman, vastannut kahteen sähköpostiin ja viiteen Wilma-viestiin. Tarkistanut ja arvioinut edellispäivänä tehdyn mukautetun matikankokeen. Paperikalenterin viikkoaukeama on täynnä eriväristä suttua.
8.30
Opettajainhuoneessa ilmenee, että huomiselle erivärisen sutun sekaan merkitty oppilaspalaveri onkin tänään. Ilmenee myös, että luokanvalvoja on jostain syystä merkinnyt palaverin seuraavalle viikolle. Huoltaja ja oppilas ovat tulossa koululle, joten palaveri päätetään pitää sovitun mukaisesti. Solekko järjestelykysymys. Maisteri järjestelee ja juoksee myöhässä kahvia käytävälle läikyttäen yhteissuunnitteluajan aineryhmäkokoontumiseen.
9.15
Kokoontumisessa keskustellaan arvioinnista sun muusta. Oikeastaan keskustellaan kolmesta asiasta samaan aikaan. Kaksi koulukoiraa ajaa toisiaan takaa ympäri luokkaa. Otetaan kunkin puhelimella kuvat pakollista henkilökorttitilauksia varten. Maisteri yrittää lähettää kuvan puhelimestaan ykköstyösähköpostiin, kakkostyösähköpostiin sekä henkilökohtaiseen sähköpostiinsa, muttei onnistu. Myöskään pakolliseksi tulevan turvasähköpostin käyttöönotto ei onnistu, koska asennukseen vaadittava selaimen lisäosa ei asennu kunnolla. Maisteri ottaa kylmenneen kahvikuppinsa ja poistuu pitämään pikaneuvottelun ja briiffauksen luokanvalvojan kanssa ennen päivän oppilaspalaveria.
9.45
Ruotsin pienryhmätunti. Mette jobbar för pengarna. Att plus verbin perusmuoto, apuverbi plus verbin perusmuoto.
10.45
Palaveri.
11.45
Maisteri ahtautuu kollegan auton takapenkille takintaskut täynnä luokasta napattuja käärekarkkeja. Palaveri venyi niin, ettei lounasta ehtinyt syödä. Kollega ajaa haipakkaa liikenneympyrään ja siitä edelleen kohti kuntatasoista erityisopetuksen kokousta.
14.55
Kokous, jonka vuoksi piti perua kaksi pienryhmätuntia, on aiheeltaan tärkeä mutta anniltaan vähäinen. Puolivälissä kokousta ehtii päivän ensimmäiselle vessatauolle, jonka aikana voi myös puhdistaa vissiinkin aamusta asti paidan etumuksessa olleen tahran. Maisteri ei voi olla miettimättä, että a) nämä kokoontumisen asiat olisi voinut katsoa jälkikäteen dioilta ja olla onnellisempi ja b) näitä elämän minuutteja ei saa koskaan takaisin.
15.15
Koululla taas. Maisteri kirjaa aamupäivän palaverissa todetut, luvatut ja sovitut asiat pedagogiseen asiakirjaan ja vastaa muutamaan sähköpostiin sekä Wilma-viestiin. Seuraavan viikon kouluvierailun ennakkotunteja varten tulee laskea luokkatason ryhmäkoot ja valmistella tunnin ohjelma materiaaleineen luokanvalvojille. Pimeys laskeutuu ikkunan takana.
16.30
Maisteri tömistää käytävien sammutettujen loisteputkien alitse kopiohuoneeseen huomatakseen, ettei mitään toivottua ole tulostunut. Japanilainen monitoimilaite välkyttää ohjauspaneelin valoa ja kehottaa poistamaan paperitukoksen. Laitteessa on enemmän luukkuja kuin joulukalenterissa, eikä minkään takaa löydy tukosta - ennen kuin löytyy. Ruttuisessa koepaperissa on Hitlerin kuva.
17.25
Huomisia tunteja ei ehdi, jaksa eikä välitä suunnitella. Maisteri heittää puhelimet reppuun ja poistuu.
18.15
Makaronilaatikko pyörii mikrossa. Maisteri kolauttaa varpaansa kissan juomakuppiin, joka loiskauttaa puolisen litraa vettä lattialle sekä keittiösaarekkeen sokkelin alle.
18.45
Maisteri kikkailee henkilökorttikuvan puhelimestaan omalle koneelleen. Kortin tilausta varten tulee kirjautua hallinnon tilausohjelmaan, mikä vaatii kaksiosaisen tunnistautumisen. Maisteri avaa työpuhelimensa uudestaan kertakäyttökoodia varten ja näpyttelee tilauksen. Samalla voisi tilata myös työkoneeseen tietosuojakalvon. Mikäli muistaisi työkoneen mallin, näytön tuumakoon, piin likiarvon viisikymmentä ensimmäistä numeroa, isoäidin isän kummin kälyn tyttönimen ja Monrepoon. Olohuoneen villamatosta löytyy kissankakkaa.
20.30
Maisteri selaa instarammia, koska ei kykene ei niin mihinkään psyykkis-fyysilliseen toimintaan. Selkään sattuu ja vitut... elikkäs viluttaa. Iltauutisia ankkuroi joku pukuun laitettu sileä vauvaikäinen. Kuvissa liikkuu sota ja kuolema.
21.15
Melatoniini ja särkylääke alkavat vaikuttaa. Kissa kiipeää sängyssä mahan päälle. Maisteri lukee hetken artikkelia pohjoisen Suomen jälleenrakennuksesta, luovuttaa ja sammuttaa valot. Seuraava päivä siistissä sisätyössä alkaa muutaman unohduksen hetken päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti