Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aamulla ei ollutkaan lehteä, mitä lukea. Kielelläni odotti jo oikeuksistaan tietoisen kuluttajan kylmiä sanoja, kun korva vastaanotti asiakaspalvelun intromusiikkia. Viileys vaihtui nöyryydeksi verkkaisen naisäänen kertoessa nauhoitteelta, että huomaattehan, ettei lehti ilmesty tänään. Hipsin hiljaa sohvalle ja levitin eilisen aviisia lattiallekin.
Päivät ovat jälleen nyrjähtäneet jonnekin. Loppuviikon vietin Tampereella luennoilla ja myös kaukajärveläisellä sohvalla, muun muassa katsoen vakavaa draamaa nimeltä Neljä tyttöä ja maagiset farkut. (Turha kai sanoakaan, että mulla on kirjaversio tuolla hyllyssä. Tosin lukematta.) Tein myös Bonarilla tuttuun tyyliin aivan pistämättömiä löytöjä. Ei ole Bonarin voittanutta, ei! Onneksi oli, jälleen tuttuun tyyliin, tiukka käteisbudjetti, joka rajasi ostamista. Tiliä katsottuani olin tähän erittäin tyytyväinen. Nyt P:n ollessa studiolla hommissa en useinkaan jaksa käydä kaupassa, mikä on rahan kannalta loistavaa. Tulee kaapin antimetkin käytettyä ennen kuin parasta ennen -päiväyksistä on kolme vuotta. (Ja jää enemmän rahaa Bonarille.)
Luennoilla nuokkuminen vaatii vapaata. Siispä vietin eilisen tiesmilloinviimeksi siivottua asuntoa kuuraillen ja kissaa silittäen. En tiedä, mitä pahaa olen taas tehnyt ja kenelle, mutta kuivauskaappia tyhjentäessäni lipsahti. Tuloksena löysin itseni tuijottamasta kahta rikkimennyttä mukia (joista toinen oli lempparini ja toinen oli onnistuneesti odottanut arvonnousuaan) ja mustanpunaista verta, joka pulppusi kädestäni tiskialtaaseen. Loppuillan painelinkin haavaa, kunnes se turposi ja kipeytyi oikein kunnolla. Siistiä. Täytynee pyöräillä äiteen luokse yhdellä kädellä.
Sunnuntai. Ei gradua, pitsaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti