Kurssit: taputeltuina. Esseet: palautettuina. Tentit: tehtyinä. Opintovuosi 2012: loppu. Olut: avattu. Risteily: varattu ensi viikolle.
En voi uskoa tätä. VAPAA ILTA.
Hyvät naiset ja pojat. Nyt on hyä.
(zzzzz)
28. joulukuuta 2012
21. joulukuuta 2012
15. joulukuuta 2012
Vähän perspektiiviä
"No se on hoitaja täältä päivystyksestä terve. Näistä verikokeista. Missäs olet? Pääsetkö tänne? Nyt heti."
"Otetaas vielä toi hapetus. Joo. Heikottaako? Jaksatko vielä odottaa?"
"Hoitaja ottaa vielä serpin, kun oot noin kipeen näkönen. Kohta haetaan osastolle ja pääset tiputukseen. Älä nyt kaadu mennessäs, jooko."
"Ei nää arvot nyt oikein nouse. Katotaan parin päivän päästä, jos pääsisit kotiin."
"Keskustellaan jatkohoidosta sitten ensi viikolla... Niissähän on kaikissa mahdollisissa omat ongelmansa."
"Kirjotin nyt aika reilusti tätä sairaslomaa."
"Tais olla tää rappu? Se ois kymmenen ja yheksänkymmentä."
Tää on tätä.
Tää on nyt tätä.
"Otetaas vielä toi hapetus. Joo. Heikottaako? Jaksatko vielä odottaa?"
"Hoitaja ottaa vielä serpin, kun oot noin kipeen näkönen. Kohta haetaan osastolle ja pääset tiputukseen. Älä nyt kaadu mennessäs, jooko."
"Ei nää arvot nyt oikein nouse. Katotaan parin päivän päästä, jos pääsisit kotiin."
"Keskustellaan jatkohoidosta sitten ensi viikolla... Niissähän on kaikissa mahdollisissa omat ongelmansa."
"Kirjotin nyt aika reilusti tätä sairaslomaa."
"Tais olla tää rappu? Se ois kymmenen ja yheksänkymmentä."
Tää on tätä.
Tää on nyt tätä.
9. joulukuuta 2012
Aika menee arvellessa
Aika ja raha. Yleensä lienee pula vain jommasta kummasta, mutta nyt uupuvat molemmat. Lompakko ei nimittäin ole aivan niin täysi kuin kalenteri.
Viimeinen opintotuki nimittäin ropsahti tilille marraskuun alussa. Vuoden loppuun saakka sinnittely onnistuu viimeisten nostettujen opintolainojen avulla, mutta tammikuun alusta lähtien on toimeentulo melkoinen kysymysmerkki. Pikkupalkat riittävät juuri ja juuri vuokraan, mutteivät mihinkään muuhun. Osa-aikaista työtä - entisen rinnalle - olen etsinyt koko syksyn. Sopivaa ei ole kuitenkaan löytynyt, sillä mikä tahansa jobi ei käy. Terveydentilani asettaa tiettyjä rajoituksia (jotka rajaavat esimerkiksi siivoustyöt pois), arkena tulisi olla välillä vapaata (jotta pääsen graduaineistoni perässä arkistoihin ja joskus olisi valmistuminenkin sitä myötä mahdollista) ja työnantajaa ei saa haitata se, että tosiaankin valmistun keväällä (ja hänen mielestään todennäköisesti lähden lätkimään). Pahalta näyttää. Huomenna marssin Kelaan kyselemään, olisinko jonkinlaiseen tukeen mahdollisesti oikeutettu. Luulisin, näillä tuloilla.
Kuten tämän bloginriesun päivitystahdistakin voi päätellä, ei sitä aikaakaan ole aivan sudensuuhun heitettäväksi asti. Kahden opetussuunnitelman välinen siirtymäaika päättyy tenttien osalta vuodenvaihteessa. Niinpä viimeinen (sähköinen) tenttini onkin kunniakkaasti 28. joulukuuta. Sen perään ensi vuoden puolelle (joka saa, saa-ta-na, luvan olla parempi kuin tämä pian päättyvä) jää enää kaksi pientä historian esseetä ja gradu. Sitä ennen pitää saada valmiiksi ja/tai läpi yksi oikeustieteen mastodonttitentti, yksi viiden pisteen historiankurssi ja yksi valtio-opin tentti (jonne jätin dokumentoidusti menemättä marraskuussa 2009). Jos vain aikataulutan oikein, saatan selvitä tästä.
Kun katson koneeni työpöydällä jurmottavan Opinnot kuosiin -tiedoston listaa, ei valmistumiseni näyttäisi olevan kovinkaan kaukana. Kun katson työpäivien ja muiden velvollisuuksien läikittämää kalenteriani, tulee miltei itku. Miten mä ikinä ehdin tehdä tän kaiken? En yhtään ihmettele sitä, kuinka ihmiset muistelevat juuri gradunteon ajanjakson opintojensa (ja usein koko elämänsäkin) paskimmaksi ja synkimmäksi kaudeksi. Sitähän tämä on. Synkkää paskaa.
Nyt keitän ojanpohjanmustaa kahvia, läväytän YK-oikeuden tenttimateriaalit pöytään ja teen. Sitä ennen eksyy käsi kuitenkin silittämään suuria vaaleanpunaisia kissanvarpaita, jotka unisina leipovat ilmaa. Siitäkin hetkestä tunnen syyllisyyttä.
Viimeinen opintotuki nimittäin ropsahti tilille marraskuun alussa. Vuoden loppuun saakka sinnittely onnistuu viimeisten nostettujen opintolainojen avulla, mutta tammikuun alusta lähtien on toimeentulo melkoinen kysymysmerkki. Pikkupalkat riittävät juuri ja juuri vuokraan, mutteivät mihinkään muuhun. Osa-aikaista työtä - entisen rinnalle - olen etsinyt koko syksyn. Sopivaa ei ole kuitenkaan löytynyt, sillä mikä tahansa jobi ei käy. Terveydentilani asettaa tiettyjä rajoituksia (jotka rajaavat esimerkiksi siivoustyöt pois), arkena tulisi olla välillä vapaata (jotta pääsen graduaineistoni perässä arkistoihin ja joskus olisi valmistuminenkin sitä myötä mahdollista) ja työnantajaa ei saa haitata se, että tosiaankin valmistun keväällä (ja hänen mielestään todennäköisesti lähden lätkimään). Pahalta näyttää. Huomenna marssin Kelaan kyselemään, olisinko jonkinlaiseen tukeen mahdollisesti oikeutettu. Luulisin, näillä tuloilla.
Kuten tämän bloginriesun päivitystahdistakin voi päätellä, ei sitä aikaakaan ole aivan sudensuuhun heitettäväksi asti. Kahden opetussuunnitelman välinen siirtymäaika päättyy tenttien osalta vuodenvaihteessa. Niinpä viimeinen (sähköinen) tenttini onkin kunniakkaasti 28. joulukuuta. Sen perään ensi vuoden puolelle (joka saa, saa-ta-na, luvan olla parempi kuin tämä pian päättyvä) jää enää kaksi pientä historian esseetä ja gradu. Sitä ennen pitää saada valmiiksi ja/tai läpi yksi oikeustieteen mastodonttitentti, yksi viiden pisteen historiankurssi ja yksi valtio-opin tentti (jonne jätin dokumentoidusti menemättä marraskuussa 2009). Jos vain aikataulutan oikein, saatan selvitä tästä.
Kun katson koneeni työpöydällä jurmottavan Opinnot kuosiin -tiedoston listaa, ei valmistumiseni näyttäisi olevan kovinkaan kaukana. Kun katson työpäivien ja muiden velvollisuuksien läikittämää kalenteriani, tulee miltei itku. Miten mä ikinä ehdin tehdä tän kaiken? En yhtään ihmettele sitä, kuinka ihmiset muistelevat juuri gradunteon ajanjakson opintojensa (ja usein koko elämänsäkin) paskimmaksi ja synkimmäksi kaudeksi. Sitähän tämä on. Synkkää paskaa.
Nyt keitän ojanpohjanmustaa kahvia, läväytän YK-oikeuden tenttimateriaalit pöytään ja teen. Sitä ennen eksyy käsi kuitenkin silittämään suuria vaaleanpunaisia kissanvarpaita, jotka unisina leipovat ilmaa. Siitäkin hetkestä tunnen syyllisyyttä.
28. marraskuuta 2012
9. marraskuuta 2012
Postaanpa kuitenkin
Kyllä ovat yhtä syanidia nämä viimeiset tenttikirjat. BLAAH. Menisi edes läpi se maanantaina tehty tentti. (Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää virkamiestä X kokeen aloitusajasta. Oli ilo astua Tampereelle junasta aamulla kello 07.22.)
Muutama päivä töissä meni koomaillen. Lukeminen ja kurssiasioiden hoitaminen ovat sujuneet heikosti. Tänään "vapaapäiväni" ratoksi en saanut aikaiseksi muuta kuin apteekissa ja kaupassa käynnin sekä isänpäivälahjan kasaan haravoimisen. Jos olisin rahoissani, ostaisin kirjan, mutta nyt oli tyydyttävä karkkiin ja sukkiin. Schade.
Olen vakavissani harkinnut kirkasvalolampun hankkimista. Loppuis tää makaaminen. Ehkä.
2. marraskuuta 2012
Viia doloroosa
Olen lukenut viime aikoina monestakin blogista, kuinka on hyvä - raivostumisen sijaan - käyttää erilaisia antikirosanoja kakan osuessa tuulettimeen. Tää on tätä on sellaisista yksi. Voin kertoa, ettei tämä tällainen toteamuslause ole ainakaan tänään toiminut kovin tehokkaasti.
Tili tuli, tili meni. Laskupino piti siitä huolen. Esim. viimeisten luentojen suorittaminen Tampereella tai vaikka ruoan ostamisen hoitaminen ovat tällä hetkellä suuri käytännön mysteeri, mutta hei! Tää on tätä.
Tenttikirjaa tankatessani päästän sen viimeinkin tajuntaan: ei ehdi, ei pysty, eih. Onhan se tenttiinlukuaikataulu ihan kiva. Siihen asti kun flunssa iskee ja sitä putoaa suunnitelmasta noin kaksisataa sivua jälkeen. Tenttimahdollisuuksia on tietysti tässä kurssissa, tutkinnonuudistuksen jäljiltä, enää kaksi. Ikinä. Pakko siis yrittää, raivolla. Ja itkulla. Tää on tätä.
Lukiessani nimenomaisesta kirjasta pätkää ... generally, the resolutions passed under Article 41, in response to a violation of a Security Council requirement, specify the justification for the imposition of the measures and the action needed to secure their determination ... putoaa sivulle jostakin elävä riisihärö. Sohvan takaa, listan alta niitä löytyy lisää. Olohuoneesta. Lista irti, kissa keittiöön, myrkkyä munille. Eivät ne kuolleetkaan kaikki. Jos kuolevat koskaan. Tää on tätä.
Puhelin soi. Oman alan hommissaan työskentelevä opettajakaveri tarjoaa sijaisuutta koulustaan. Kelpais. Katson vuorotellen juna-aikataulua ja kartan osoittamaa aseman ja koulun välistä matkaa. Ei pysty. Tää on tätä.
Puhelin piippaa. Tarjotaan pitkähköä sijaisuutta. Lukioon. Aineisiin, joita osaan opettaa. Juuri kun olen rahapulassani kirjoittanut nimeni alle paperiin ja luvannut mennä loppuvuodeksi kunnolla museohommiin. Ei kartu palkka, ei kartu työkokemus. Vituttaa niin ettei henki kulje. Tää on tätä.
Onneksi on kaverin nauhottamaa materiaalia, jonka kuuleminen helpottaa. Menee jollain varmaan jossain huonommin.
Tili tuli, tili meni. Laskupino piti siitä huolen. Esim. viimeisten luentojen suorittaminen Tampereella tai vaikka ruoan ostamisen hoitaminen ovat tällä hetkellä suuri käytännön mysteeri, mutta hei! Tää on tätä.
Tenttikirjaa tankatessani päästän sen viimeinkin tajuntaan: ei ehdi, ei pysty, eih. Onhan se tenttiinlukuaikataulu ihan kiva. Siihen asti kun flunssa iskee ja sitä putoaa suunnitelmasta noin kaksisataa sivua jälkeen. Tenttimahdollisuuksia on tietysti tässä kurssissa, tutkinnonuudistuksen jäljiltä, enää kaksi. Ikinä. Pakko siis yrittää, raivolla. Ja itkulla. Tää on tätä.
Lukiessani nimenomaisesta kirjasta pätkää ... generally, the resolutions passed under Article 41, in response to a violation of a Security Council requirement, specify the justification for the imposition of the measures and the action needed to secure their determination ... putoaa sivulle jostakin elävä riisihärö. Sohvan takaa, listan alta niitä löytyy lisää. Olohuoneesta. Lista irti, kissa keittiöön, myrkkyä munille. Eivät ne kuolleetkaan kaikki. Jos kuolevat koskaan. Tää on tätä.
Puhelin soi. Oman alan hommissaan työskentelevä opettajakaveri tarjoaa sijaisuutta koulustaan. Kelpais. Katson vuorotellen juna-aikataulua ja kartan osoittamaa aseman ja koulun välistä matkaa. Ei pysty. Tää on tätä.
Puhelin piippaa. Tarjotaan pitkähköä sijaisuutta. Lukioon. Aineisiin, joita osaan opettaa. Juuri kun olen rahapulassani kirjoittanut nimeni alle paperiin ja luvannut mennä loppuvuodeksi kunnolla museohommiin. Ei kartu palkka, ei kartu työkokemus. Vituttaa niin ettei henki kulje. Tää on tätä.
Onneksi on kaverin nauhottamaa materiaalia, jonka kuuleminen helpottaa. Menee jollain varmaan jossain huonommin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)