26. elokuuta 2007

spiritus sanctus - pyhä viina

Onko huolestuttavaa, jos huomaa käyttäneensä alkoholia jokaisena päivänä viimeisen kahden viikon aikana? Entä jos on ollut semidarrassa töissä melkein joka päivä? Onko huolestuttavaa elää parikymppisenä viikko toisensa perään lainarahoilla? Onko huolestuttavaa, jos miltei innolla odottaa pääsevänsä tulosvastuulliseen, pelkästään provisiopalkattuun puhelinhaastattelutyöhön Vallilaan? Entä, jos se työ on oikeasti ihan paskaa, eli kouluttajan sanoin "tylsää, monotonista, huonosti palkattua, lannistavaa sekä luonteeltaan sellaista, että apinakin osaisi sitä tehdä"? Onko huolestuttavaa lukea kiinnostuneena eikä lainkaan hilpeänä maakuntalehtiä? Entäpä se, että jää hyväntuulisena snackaamaan Cosmopolitanin kauppaajan kanssa, vaikka oikeasti pitäisi jo juosta junaan? Onko huolestuttavaa lähetellä yhden nelkoskaljan jälkeen kieliopillisesti epäilyttäviä latinankielisiä tekstiviestejä? Entä millaista on soittaa puoli tusinaa puhelua nukkumassa olevalle kaverille Kallioon, ja lopulta sen vastattua huutaa "CARLSBERG, PROBABLY THE BEST BEER IN THE WORLD" ja kysyä, onko se vielä työttömänä?

Millaista on mennä dagen efterissä kummipojan nelivuotissynttäreille Tuulokseen ja olla ihan ok, suhtautua pitkämielisesti sekä kaikkiin epävegaanisiin leivonnaisiin että jalkaa vasten elintään työntävään, sukukypsyytensä saavuttaneeseen uroskoiraan?

Onko huolestuttavaa, jos tuntee itsensä ajopuuksi ja asianlaita täytyy tarkistaa aamuyöllä viiltämällä puukolla sormeen? Onko huolestuttavaa, jos imurointi ja vessan siivous ei kiinnosta ja omassa paskassa eläminen on vain hauskaa vaihtelua?

Onko huolestuttavaa, jos ei tunne sydämen lyövän?

1 kommentti:

I kirjoitti...

Suattaapi olla vähän huolestuttavuaa, varsinkin tuo osuus työ.