Nukuin taas pommiin (pommiin - vapaapäivä...), en kai enää reagoi herätyskelloon. Radiokin pauhasi kolmisen tuntia. Onneksi en käy päivätöissä.
Riittoisa lauantai meni veljen autossa istuessa ja liikennemerkkien opettamisessa takapenkin seitsemänvuotiaalle. Perillä Turussa odotti alemman keskiluokan paratiisi, joka tarjoaa ylihintaista märkää hauskaa koko perheelle. Näin myös meille. Iho alkoi oireilla parin tunnin ihmisten ja kloorin seassa mölskimisen jälkeen, ja siirryin suosiolla hotellihuoneeseen selaamaan Trendiä. Myöhemmin muovisten miekkakalojen alla illastamisen jälkeen tienasin valvomalla (selaamalla Trendiä) nukkuvan seitsemänvuotiaan vierellä ja katsomalla ikkunasta Turkua by night. Aamulla kutisin keskustaa kohti muiden mennessä vielä uimaan. Kellojen yllättävän modernin kuuloista moukinaa seuraamalla löysin tuomiokirkolle, koetin ovensuusta tiirailla arkkitehtuuria papin saarnan seasta. Viehättävä kahvila kirkon kivijalassa oli vielä kiinni. Mitä enemmän uskonnosta etääntyy, sitä vähemmän se näemmä ärsyttää.
Auranjoen ranta oli kaunis, koivut keltaisia. Harva sade tapaili veden pintaa ja poskia nipisti. Villavaatteisten ulkoiluttajiensa vierillä touhusi hyväntuulisia koiria, ilmassa tuntui kaipaamani talven raikkaus ja uutuus. Mietin mahdollisia syitä vihata kaupunkia, sillä en tiedä yhtäkään sinne muuttanutta joka pitäisi paikasta. Betonilaatat olivat märkien lehtien kohdilta tummuneet.
Paluumatkalla Forssan ylitse lensi parvi kaikuvaäänisiä joutsenia, kokivat muuttonsa tärkeäksi. Kevyt kostea lumi hieroitui tuulilasiin. Selasin ostamaani maailmantaiteen kirjaa ja mietin, miten vähän ihmisillä on loppujen lopuksi sanottavaa. Samanlainen tuntemus tulee toki myös omia vanhoja blogimerkintöjä katsellessa.
Olen valmis ostamaan huonekasvin. Tähän päädyn heti YTHS:n reseptien hakemisen jälkeen. Laiskuus lienee huipussaan silloin, kun ei millään viitsisi lähteä Töölöön asti niitä hakemaan vaikka tehtävä on koko päivän ainoa pakollinen. Töihin raahaudun vasta huomenna, ja siitä eteenpäin viikon jokaisena iltana. Sunnuntai kuluu Järvenpäässä inventoidessa. Tuplaliksa ja lihava palkkakuitti pitävät puuron pöydässä. Ensi periodissa osallistun vain yhdelle kurssille, mikä merkitsee elintasoni nousua aikaa jäädessä enemmän rehelliselle veronmaksulle jota työnteoksikin joku kutsuu. Henkilökohtaisesti olen toki sitä mieltä, että veroja saisi enemmänkin maksaa sillä kloorinpolttamat selässä ja baarikaapin oven availun rasitukset käsivarressa ei omaa osaa paljon parane valittaa.
Valinnanvapauteen turtuneena rikkaan pohjoisen asukkaana pelkäänkin jääväni Anttilan viherkasviosastolle viidenkymmenen lajikkeen ansaan ja poistuvani myymälästä pelkän kaljakeissin kera. Kulttuuriperinnölleni uskollisena osaan jo sujuvasti ohittaa kaupungin polvillaan seisovat kerjäläiset vailla suurempia tunnontuskia. Onneksi liityin Amnestyyn jo pari vuotta sitten sillä nykymenolla saattaisin hyvinkin vastata kysymykseen "Kiinnostaisiko ihmisoikeudet?" välinpitämättömällä lausahduksella "Ei, mulla on jo."
Nyt loput reilut kahvit naamariin ja housut jalkaan. Ihmisiä ja itseä vihaavassa mielentilassa on hyvä mennä ihan keskustan kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti