Huhhuh.
Torstai meni junamatkailuun (peuran siluetti pimenevällä pellolla), nälkäisenä Stockan edessä horjumiseen (donitsin tuoksu) sekä hillittömään känningiin. Siirsin käyttötililleni, toiselta hoosiannaa huutavalta tililtä, 60 euroa mielessäni hätävarjelun liioittelu. Perjantaiaamuna kävi selväksi, että koko raha oli mennyt ja enemmänkin. Pääsin sentään Tampereelta takaisin, verkkokalvoilla kuvia brassipaidassa tanssivasta brassista, muovisista astronauttipatsaista ja tyhjistä cuba libre -laseista - toki myös aamuyön vaakasuorasta räntäsateesta, Hesarista makaamassa ovimatolla ja aamuhetkestä, jona äiti soittaa ja kysyy missä helvetissä olen. Melko helvettiä herääminen olikin, vaikka sen paikka olikin mitä miellyttävin.
Perjantaina en muuta tehnytkään kuin pidättelin oksennusta koko kotimatkan (Ryttylässä oli otsa hieman enemmänkin hiessä) ja sänkyyn päästyäni nukahdin viideksi tunniksi. Jaana soittikin vähän ennen iltayhdeksää kahville, Medissä tutut koettivat houkutella alakertaan keikalle. Voi luoja, ei.
Koko viikonloppu oli tarkoitus istua kirkkaan otsan valaistuksessa tenttikirjojen yllä. Huomenna olis toinen mahdollisuus kahdesta tenttiä eräs kokonaisuus, lukematta on vaatimattomasti vähän vajaa 400 sivua sekä luentomuistiinpanot. 200 sivua siis olen tässä syksyn mittaan onnistunut kahlaamaan. Onneksi tajusin jo viime vuonna, että olen paska opiskelija. Paska olen myös siivoojana, lapsenvahtina ja painonpudottajana. Nannaa-naana-na!
Tämän hetken vitutus: vuokraisäntä oli kämpässä viikonlopun, on käyttänyt mun astioita sekä asentanut digiboksin, mikä tulee lihaksi toimimattomana televisiona. JUMALAUTA. Rauhalliseen sunnuntai-iltaan vaan nyt kuuluu puoli yhdeksän uutiset ja brittihuumori. Lisäks musta tuntuu, että olen lihonut noin viisitoista tuhatta kiloa, ja viikon päästä pitäisi olla Turussa kylpylässä esittelemässä joka suuntaan revenneitä reisiä. Odotan eläkevuosia ja kunnon syytä näyttää tältä.
Huikea päänsärky. Griss-oooommmm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti