Täydellistä. Olen vältellyt torstaina pidettäviin, kahteen samanaikaiseen filosofiantenttiin lukemista siinä määrin, että täytin ja palautin jopa veroilmoituksen mieluummin kuin tartuin tenttikirjoihin. Mutkia aavistuksen mutkistelemalla ja verovähennyskelpoisuuden määritelmää venyttämällä sain matkakulukorvaussumman piirun verran yli vuosittaisen omavastuurajan. Tällaiseen jumppaan olisin tuskin ryhtynyt, ellei veroilmoituskuoresta olisi silloin pari viikkoa sitten paljastunut mittava mätkykirje. Ei näköjään auta, vaikka veroprosenttia kuinka hilaa tarkoituksella ylöspäin, sontaa sataa niskaan joka tapauksessa. Yritäpä sitten hyvillä mielin tehdä paskaa duunia paskalla palkalla - ja paljon. Tätä ei saa nyt käsittää väärin, maksan veroja mielelläni, vaikka eipä juuri edes ole mistä ottaa. Toisilla menee kuitenkin aina huonommin kuin mulla, se on vissi. Tietysti mun tuurilla käy niin, että juuri kun itse laskeudun ylikoulutettuna akateemikkona kortistoon, on veropohjaa muutettu ja tukiverkkoja karsittu juuri sen verran, etten itse pääse huolenpidosta nauttimaan. Täytyy vain toivoa parasta (perustulo) ja pelätä pahinta (sinimultaa kynsien alla seuraavatkin vuosikymmenet), ei kai tässä muu auta. Paitsi että suunnitelmissa on kyllä valmistumisen jälkeen vakuuttaa koko työmaailma siitä, että humanisteissa on maailman tulevaisuus. Nöyristelty on jo tarpeeksi.
Tosin tämän humanistin pitäisi parhaillaan olla lukemassa kuutta tenttikirjaa, siivoamassa, tiskaamassa ja palauttamassa (muita ja luettuja) kirjoja kirjastoon. Viime päivät ovat muutenkin kuluneet Fitz ratkaisee (Cracker) -sarjan kausien katsomiseen, Uudenmaan mankeloimiseen junalla (hyvät bileet Suvilahden tehdasalueella viime viikolla, uudet tulossa taas perjantaina!), lääkärissä käyntiin ("Joo, ens syksystä lähtien tän polin helsinkiläiset potilaat käy Peijaksen sairaalassa Vantaalla ja espoolaiset potilaat siirtyy tänne Helsinkiin" - que?), tilin saldon epätoivoiseen katseluun (ehkä summa suurenee kun sitä tarpeeks tuijottaa - tai ainakin lakkaa pienenemästä) sekä synttärilahjojen miettimiseen kolmelle eri henkilölle. Äitienpäivä oli kaunis, annoin äidille Munakoisojen kiukku -kirjan ja kukan, jonka nimeä en tiedä. Jääkaapissa on vieläkin säästelty palanen taivaallista parsapiirakkaa, jonka ajattelin nauttia illalla Fitzin ja Fizzin kera. Vaikkapa palkkioksi ahkerasta päivästä, sano.
Viime päivinä jonkinasteista kyrsiintymistä ovat aiheuttaneet paitsi ulosmenemistä vaativat, lämpimät päivät, myös se, että menetin yhden ylisiistin vuokrakämpän vastavalmistuneelle tradenominplantulle. Terkkuja vaan sullekin, toivottavasti nautit. Olen tässä mietiskellyt, miten siistiä olisikaan olla noin nelikymppinen, tasapainoinen ja ryhdikäs nainen, joka tietää mitä tahtoo ja joka myös tekee ja toteuttaa. Siistiä olis myös, että olis asunto ja työpaikka syksyksi sekä sitä hyvää ryhtiä. Olen nukkunut tässä vuoden sohvalla, tehnyt pätkätöitä, opiskellut lähinnä sivuainetta ja viettänyt suhteellisen epäterveellistä ja epäsäännöllistä elämää. Joskus sitä kaipaisi vaikkapa sitä, että olisi varmuutta toimeentulosta, varaa käydä joogassa tai hankkia lemmikki ja ennen kaikkea auktoriteettia sisään- ja ulospäin. Olen kyllä tehnyt selväksi joka työpaikalla, että mua ei kohdella miten huvittaa vain siksi, että olen nuori ja naispuolinen, mutta sekin olisi suunnattoman paljon helpompaa, jos mussa olis edes hiukkasen Lenita Airiston näköä. Kuten vanhemmassa merkinnässänikin on tullut ilmi, tämän ikäistä harvemmin esimerkiksi kohdellaan asiaankuuluvan kunnioittavasti muuten kuin puhelimessa.
Keksin muuten hyvän synttärilahjan itselleni. Silmät hörölle: tyytyväiseksi minut tekisi lappunen, jossa Aarno Laitinen myöntäisi määrittelevänsä minut omaehtoisesti lempivihollistensa joukkoon - feministiksi ja viherstalinistiksi. Eikun rustaamaan! Vaihtoehtoisesti voi sitten seuraavien synttärieni yhteydessä tehdä lahjoituksen tililleni. Mielellään kolminumeroinen summa, ja viestikenttään teksti Osta itelles jotain nättiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti