Kaikenlaista. Tänään on sitten Marsiinkin laskeuduttu. Mä olen vain katsonut Officea ja kuunnellut Juana Molinaa jalat melko tiukasti Maassa ja ollut ihan onnellinen.
Olen myös syvenevällä epätoivon ja hällävälii -meiningin vaihtelulla hakenut töitä kesäkuuksi - sähköpostin osoitekenttä antaa jo rutiinilla otsakkeen "työhakemus", kun sormi harhautuu painamaan t-kirjainta. Tänään sitten, juuri kun olin aamun mittaan parinkin työpaikan perään soitellut ja hakemuksia lähetellyt, kilautetaan vuokrafirmasta, että nyt olis tällainen sanelunpurkuduuni Pasilassa koko kuukaudeksi. Kaikki järjestyy, mään. Kerkesin jo hakea opintotukeakin, mutta sen voi sitten myöhemmin palauttaa. Tänään iltapäivällä menen, minnes muuallekaan kuin heinäkuussa alkavan oman alan kesätyön perehdytykseen. Sen jälkeen painun flirttaamaan kuvataidekasvattajien kanssa näyttelynavajaisiin toiselle puolelle kaupunkia. Mukavaa vaihtelua elämääni, johon on viime aikoina kuulunut lähinnä sisällä möllöttämistä ja Foucaultin lukemista hissan kirjatenttiin, silloin kun olen onnistunut työntämään Officen kaudet jonnekin piiloon. Seuraavaan tenttiin onkin mahtavat kaksi viikkoa, nyt on se pieni väliaika, jolloin saa ajatella muutakin kuin 1600-luvun itäsuomalaisten oikeudenkäyntien yksityiskohtia.
Ensi syksynä remontoin opiskelujani parempaan suuntaan, tai ainakin yritän. Syksyllä menen proseminaariin, käyn enemmän töissä, yritän parhaani mukaan saada aineopinnot kasaan ja mikä akuuteinta, aloitan kieliopinnot. Kun kerroin tästä kahvikupin ääressä keski-ikäiselle idolilleni, sain kuulla miten valmistuminen on tässä maailmassa yliarvostettua ja ettei millään ole kiire. Oikein. Tuskin olisin tällaiseen puuskaan päätynytkään, jollei Taikista olisi odotetusti kolahtanut se hylkykirje. Ensi vuonna sinne hakiessani haluan olla opinnoissani jo pidemmällä. En osaa luovuttaa, enkä tämän suhteen edes halua. Meikä on super ja pääsee mihin vaan, kun vaan muistaa vetää vatsan sisään. Right?
Etsin edelleen asuntoa ja työtä syksyksi. Elämän pohja-ainekset ovat siis hyvin kasassa! Kuitenkin olo on enemmän kevyt kuin ahdistunut. Etsin, mutten stressaa - ei ne asunnonvuokraajat ja työnantajat mun verenpainetta aisti. Painan töitä ja työhakemusten lähetä-nappia kesän, lueskelen tentteihin ja koetan nähdä aurinkoakin vähän. Rapakunto ja rehottavat kulmakarvat saavat olla haittaamatta.
Elämänlaatu kohosi muuten sataviisitoista prosenttia, kun sain lainaan äitini leivänpaahtimen. Aamupalalla tuntuu kuin olisi ihan täydellinen rivariosakkeen omistava veronmaksaja, kun paahdin kolahtaa ja pöydällä kahisee kaihdinvalon raidoittama Rauhan puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti