Vietin kesälomani viikonloppuna, tai siinä luulossa ainakin olin. Matka kävi kohti synnyinkaupunkiani Savon sydämessä yo-kemuihin, jonka juhlakalun kanssa olen kuulemma joskus mahtunut samaan vesisaaviin. Ja usein kuulemma pitikin mahtua. Juhlat venyivät osaltamme toisen päivän puolelle - häivyimme nuorempina tuttavaperheemme mökille saunomaan ja uimaan, etupenkillä mukava lääkäripariskunta. Iltahämärissä järvelle laskeutui valtava joutsen siivet levällään ja tarkkaili kauempaa neitseellistä uintiani puolityynessä vedessä. Aamulla tunsin heränneeni maanpäälliseen paratiisiin. Kirkas auringonpaiste läikkyi vedenpinnalla, tuuli kävi pihakoivuihin, linnut lirkuttivat. Olen kai asunut tarpeeksi kauan ruuhka-Suomessa, asunnossa, jonka ikkunasta ei näy ainoatakaan puuta. Viimeksi olen osannut kaivata vehreyttä, kun asunnon ja rautatieaseman välille oli viikoksi lykätty lavallinen puuhaketta. En osannut ohittaa katua tulematta paremmalle tuulelle. Siitä paikasta siirryin Pohjois-Suomeen itärajan tuntumaan, entiseen lampolaan ja nykyiseen harvalattiaiseen liiteriin, jalkoihini tuli katiskantuoksuisten kumisaappaiden tuntu, käsiini kovettumat ja korviini oma ääneni, joka äitini sanoin nimesi: Tule pois sieltä takaa, kirveenterä voi irrota.
Tosielämässä tuntuu hankalalta ajatus, että joskus asuisin maalla. Ehkä sitten eläkkeellä, jos sinne asti koskaan pääsen. Tai jos sattuisin saamaan töitä maaseudulta. Missään tapauksessa en tahdo asua maalla ja käydä kaupungissa töissä. Tahdon elämän vailla omaa autoa. Ihannetilanne tulevaisuudessa olisikin sellainen, että asuisin ja työskentelisin kaupungissa, ja omistaisin ehkä mökin, jonne pääsisi joukkoliikenteellä. Ihannetapaus ehkä siksi, ettei se koskaan toteudu. Vaikka tällainen mahdollisuus joskus tulisikin eteen, luultavasti jänistäisin. Omaisuus ahdistaa. Todennäköisesti tulen asumaan ja mökkeilemään loppuelämäni vuokralla, ilman autoa tai muuta suurta, keräämättä ympärilleni muuta krääsää kuin kirjoja, vuodevaatteita ja astioita. Missä hammasharja, siellä koti. Terveisin siis nimimerkki Taas ostin tuikkulyhdyn, selitteinä suomalainen käsityö, kauneus ja miinus viiskyt prossaa.
Vaihtoon lähtenyt ruususuu tulee tällä viikolla takaisin. Luvassa on siis iloista hengailua ja ehkä jonkin sortin kukkaroystävälliset pippalotkin. Kävi nimittäin niin, että kesäkuuksi luvattu työ peruuntuikin. Ylistäkää Juha Mietoa, saakeli! Rahaa on siis seuraavan kerran luvassa heinäkuun puolivälissä. Siihen saakka vallitkoon itku ja vyönkiristys, vierailuoikeus vanhempien jääkaapilla sekä puisto-olustelu. Jääkööt tähänkin saakka harvinaislaatuiset tuore-ciapatat ja kalliit kasvikset. Mikäli kattolamppu palaa loppuun, täytyy vain nauttia pitkien kesäiltojen luonnonvalosta, kynttilää kun näet siihen tuikkulyhtyyn ei ole valmiiksi hankittuna.
Heinäkuussa alkavasta kesäduunista tullee hauska - tunnen jo ennalta osan työkavereista. Yllätys tosin oli se, että viime kesänä kanssani Hämeenlinnassa ollut nainen on nyt tuollakin! Tosin harjoittelijana, mutta silti. Pienet on museopiirit. Viikko sitten selvitin perehdytyksen ja illalla huojuin näyttelynavajaisten jälkeen, vatsa täynnä uskomattoman hyvää ruokaa, kämpille toisella kädellä viimeistä valkkarilasillista kumoten ja toisella pyörää taluttaen. Viikko jatkui lupsakalla yöinventaariolla Vallilassa - palkan on hyvä juosta, kun seisoo kädet kuudetta tuntia kylmäaltaassa eikä mielentila ole ollenkaan Novan soittaman Uno, Dos, Tres -biisin mukainen. Tosin tehdessäni sähköistä kirjoihinvientiä viereeni tosin sattui väsyneen oloinen vakkari, joka kertoi hakeneensä lääkikseen, olevansa parhaillaan seitsemättätoista tuntia töissä ja aamuvuoronsa alkavan kolmen tunnin kuluttua. Toivotin kovasti onnea pääsykokeiden tulosten odotteluun sekä reissuun, jolle tyyppi alahyllyn tuntumasta nousi - kysymään pomolta, josko saisi lähteä hetkeksi kotiin.
Alan aamu aamulta yhä enemmän rakastua lainapaahtimeeni. Voisin toimia samoin kuin se onnellinen nainen, joka omassa maailmassaan meni naimisiin Berliinin muurin kanssa. Paahdin olisi kumppanina mitä oivallisin - halutessani kuuma asteikolla yhdestä viiteen ja erittäin vähään tyytyvä. Senkun vähän murunkeräintä pyyhkäisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti