Tein tänään kiireessä verkkokurssin unohtuneen tehtävän, onneksi on kirjasto vieressä. Itsetyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan syytä, sillä koko päivä olisi pitänyt viettää arkistossa - kehtasin lintsata seminaaritapaamisesta, vaikkei mun kurkku nyt niin kipeä ole. Laitoin junalippurahat menemään ruokakaupassa. Nyt on perunaa, voi pojat.
Kassatyö on juuri niin ihanan mekaanista kuin muistelin ja ounastelin. En vain oikein tiedä, millainen kaaliaivo pakkaa yhden yksittäisen sitruunan kahteen muovipussiin. Olen myös tuntenut äkkinäistä halua sanoa seuraavan kaikille niille arki-iltoina herkkuja ostaville, laihoille naisille joilla on väsynyt katse ja syöpyneet etuhampaat: olette hyviä juuri sellaisina kuin olette. Bulimia nervosa on liian kallis hinta halusta näyttää samalta kuin Eva Longoria.
Yhtä tylyä hetkeä ei ole vielä itselleni tullut eteen kuin koko ikänsä kassatyötä tehneelle äidilleni. Tapauksesta on vuosia, mutta äitini äänessä on yhä surua, kun hän kertoo, kuinka eräänä päivänä hänen kassalleen oli tullut humalainen isä ja pieni poika. Mies oli latonut hihnalle kaljaa ja ruokaa. Äitini oli kieltäytynyt myymästä alkoholia selvästi päihtyneelle, jolloin mies sanoi jättävänsä sitten muunkin ostamatta. Poika oli katsonut hihnalla olevaa ruokaa ja sanonut hiljaa: Isä, minulla on nälkä.
Nälällä on melkoinen voima. Isäni on sitä sukupolvea, joka todella on lapsena ja nuorena joutunut menemään nälkäisenä nukkumaan, käpertymään kerälle tyhjän vatsansa ympärille kaukana Kainuussa. Hän sanoo tietävänsä, mitä on olla nälkäinen. Siksi Vallu-kissa onkin lihonut ennätysajassa normaalipainoon - sen ei tarvitsee kuin maukahtaa ruokakupilla, niin isäni on avaamassa jääkaapinovea. Vatsankaiherrus ja murunkaipuu tuntuu, vaikka vuosia on kulunut. Muisto köyhyydestä laittaa kuluttamaan saunatakinkin puhki. Isälläni siihen menee kaksikymmentä vuotta per takki.
Kaipaan itselleni kykyä tyytyä vähään, kykyä asettaa rimaa vähän alemmaksi. Harvoin ajattelen mistään, ettei se haittaa, antaa mennä, rölölöö, tulen toimeen. Töitä pitää tehdä enemmän kuin jaksaa, opiskella enemmän kuin jaksaa, saada sitä ja tätä. Aina voisi saada parempia arvosanoja, painaa vähemmän, siivota enemmän, olla pirteämpi ja ahkerampi. Voisin mieluummin edes joskus nähdä jo olemassaolevan puuttuvan sijasta. Mikään, mitä minulta todella puuttuu, ei ole rahalla ostettavissa. Aikaa ja terveyttä ei saa annospusseissa. Silti teen töitä, jotta saisin enemmän kuin mitä vuokraan ja ruokaan kuluu. Harvoin on nälkä, mutta se ei riitä. Minäkin lataan tavaraan arvoja, joita sillä ei ole. Silitän liikkeessä design-suihkuverhoa, nappaan pähkinän Arabian kulhosta.
Omien pähkinöitteni poimijat todennäköisesti menevät tänäänkin nälkäisinä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti