Heräilen hiljalleen, keitän kahvit, luen sähköpostit ja kiedon lämpimän huivin kaulaan. Vastapäätä kotitaloani kiemurtelee pitkänpitkä leipäjono, ihmiset ovat lannistuneen varvun muotoisia pohjoisviimassa. Seuraavan ratikan tuloon on kuusi minuuttia, joten päätän kävellä. Karhupuiston otson pinta on sileä ja kylmä. Joku on piirtänyt vaalimainoksen kokoomuslaiselle hitler-viikset.
Hakaniemessä mies pysäyttää takanani kulkevan vanhan naisen. Rouva, voisitko jeesaa kun mä olen asunnoton alkoholisti ja mut on koko suku hylännyt... Ohitan Sokoksen pankkiautomaatin, josta turkiksiin sonnustautunut nainen ottaa kaksi sileää viidenkymmenen euron seteliä. Vieressä istuu mies polvillaan, edessään likainen kahvikuppi ja siinä kaksi kymmenen sentin kolikkoa, yllään keinuu päivän lööppi navakassa tuulessa. Mentyäni ohitse kuulen, kuinka kireä vanhuksen ääni vaati kerjäläistä lähtemään ja menemään töihin. Työväen arkiston ovi avautuu vaivoin. Selaan läpi rivoja junttalauluja, ja luen kirjeitä, joissa heiveröisellä vanhan ihmisen käsialalla lukee antauduin toisten mukana valkoisille pitkänsillan päässä kolmantenatoista huhtikuuta - - - . Toisessa kirjeessä vanhus kertoo, kuinka hänen isänsä oli lähtenyt Vaasan ratatyömaalle nälkää karkuun, ja koska työt eivät heti alkaneetkaan, joutuivat vanhimmat tyttäret kerjuulle, kiertämään vieraita ovia.
Anttilan alennuspäivillä ihmiset tönivät toisiaan otsasuonet sykkien. Sisällä on kuuma, asiakkaat kaksinkerroin löytökorien yllä. Täydet ostoskorit pursuilevat muovia ja myrkyillä värjättyjä kankaita. Kassakoneiden piippaukset muistuttavat sydänääniä.
Pesutuvassa on pimeää. Istun penkillä ja tuijotan omia koneessa pyöriviä pyykkejäni. Kahdentoista tunnin kuluttua rahastan ihmisiä, jotka ostavat kymmenen litraa mansikkajäätelöä, koska se on tarjouksessa. Huomaan purevani omaa tukkaani. Huomenna on yksi tauko, kaksitoista minuuttia. Kahvin valuminen automaatista mukiin kestää niistä kaksi, ja taukohuoneen pöydällä on vain juorulehtiä. Viime viikolla vein töihin oman mukin, nyt en lähde sieltä koskaan.
Myöhemmin maalaan vesiväreillä äidilleni joululahjaksi kuvan, jossa hän ja vanhempi veljeni, kolmevuotias, istuvat vihreässä puistossa ja keinuvat. Äidilläni on punertava, lyhyt laineileva tukka ja veljelläni tummanruskeat samettihaalarit ja kaulassaan keltainen tutti. Mietin kuinka hyvä lahja itse tehty maalaus on. Kaupasta minulla ei olisi varaa ostaa mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti