Viime viikko oli yhtä rauhoittavaa kuplaa ensimmäistä päivää lukuunottamatta. Heräsin tuolloin vanhempieni sohvalta huonosti nukkuneena, pakkasin loputkin tavarat kassiin ja olin lähtövalmiina varttia ennen sovittua hakuaikaa. Nostin takkini lattialta, ja sain sukilleni kuohuvan kosken kissankusta. Kiitti. Istuin sen vajaat tuhannen kilometriä tavaroista ratkeilleen auton etupenkillä jalat solmussa, ja iloitsin, kun talon tuttu muoto tuli pitkän metsäautotietaipaleen jälkeen esiin metsän takaa. "Täällä on käynyt joku", sanoi veljeni äkkiä, ja huomasin itsekin lanaan painuneen nurmen. Talo seisoi paikallaan, lukot murrettuina. Tuuli kävi sisään avoimista ovista. Otin heti kuvat lukoista, pengotuista laatikoista, työkaluja vailla olevista nurkista, seinistä joilta oli kellot viety. Veljentyttöni seisoi keskellä kuistia silmät selällään, ja sanoi että tuntuu pahalta. Niinhän se tuntui. Papan veistämiä kirveenvarsia ja rakkaiksi käyneitä Iisakki-puukkoja ei saa takaisin, vaikka moottorisahan, tukkikoukut ja viehepakit vakuutus korvaakin. Eniten korpeaa se, että asialla ovat olleet paikkakuntalaiset, tutut ihmiset - samat, jotka ovat kahden vuoden välein käyneet varastamassa vieressä seisovasta naapuritalosta aggregaatin. Nyt oli samalla näpsäkkää käydä myös meillä.
Veren lopetettua kiehumisesta nautin olostani kovasti. Siinä paikassa helposti unohtaa, että mitään muuta olisi olemassa. Metsä, korkeaa taivasta soutavat pilvet, huussipolku, lähde, ilmassa pyörteilevät pääskyset ja pakoon pinkova rusakko ovat lähellä, todellisia. Mitäpä sitä muuta murehtimaan. Senkun kumartuu hetkeksi ihailemaan saunankulman hiekkaan painuneita sudenjälkiä ja menee sitten pistämään hellaan tulen. Pian on kahvi valmista, kunhan sen on ensin loorannut ja hyvästi säikäyttänyt. Kuulin kahvin äärellä monta uutta tarinaa keskenään haastelevilta sisaruksilta, tädeiltäni. Myöhemmin, lasten mentyä jo etsimään untaan verhoin pimennettyyn kamariin pelasimme sököä yöauringon valossa, ja kuulemani tarinat saivat jatkoa.
Eilen sain kyydin Rovaniemelle. Ostin kasan lehtiä asemaravintolan kioskista, etsin paikkani sinivalkeasta pikajunasta ja asettauduin katselemaan sateesta kosteaa maisemaa. Kemistä junaan nousi tyylikäs nainen valkoisissa hansikkaissaan, ja vieressäni istui saksaa puhunut pariskunta sanaillen lempeästi siitä, kuinka kaunista elämä on. Oulussa vaihdoin junaa, ja loppumatkan koetin nukkua, kun edessäni istuneen matkalaisen lehden parasta antia näytti olevan olan yli luettu otsikko Minulla on yli 50 hattua. Illalla olin jo Helsingissä, kotona, työntämässä jääkaappiin ohrarieskaa ja huokaamassa sängynreunalla.
Sain kaksi päivää sairaslomaa - pirttiin huonosti vetävän hormin takia hiipinyt savu, pöly, veto ja piilotettujen kolikoiden toivossa pöllyttämäni satavuotias hirrenalus homeineen antoivat sen sortin köhän, ettei tässä mihinkään töihin mennä. Tänään aion vain maata sängyssä, mutustaa Primulalta hakemiani sämpylöitä ja selailla lehtiä. Sade tapailee ikkunalautaa, eikä mihinkään ole kiire.
2 kommenttia:
Se oli sitten se kesäloma, ihan turha nillittää heinäkuussa, että vapaalle pitäisi päästä.
No ei vaan. Kunpa itsekin ehtisin pohjoiseen kesän aikana sääskien syötäväksi. Ja muutamasta muustakin syystä. Katsotaan.
Ikävää, että murtautuivat, missään ei enää ole "niin kuin silloin ennen", jos Lapissakaan ei voi naapuriinsa luottaa.
"Loma", mikä vitsi :-----------DDD Oma lomani oli tökätty elokuulle, ja otan sen rahana. Nyt lähdin reissuun siksi, ettei vuoroja vain ollut. Paitsi tietysti sitten, kun olin jo Lapissa, sain viestejä tarjolla olevista vuoroista. Pitäkää tunkkinne.
Vajosin muuten melankoliaan lähinnä säälittävine lomarahoineni, kun kuuntelin vierestä serkkuni puhetta omistaan: "Kyllähän niillä auton vaihtaa..." Meitsin varat menee ens kuun vuokraan, eikä ees riitä. Ja toiset saa vaan unelmoida jostain lomakorvauksista.
Murto herätti kyllä synkimpiä ajatuksia vähään aikaan. Tosin viime kerrasta olikin jo palttiarallaa 20 vuotta aikaa, joten kauan oli saanut talo olla rauhassa. Parin päivän päästä jo huvitti, että lähinnä persposkelta näyttänyt tikkataulukin oli kelvannut.
Lähetä kommentti