Kyllä kauas on hyvä päästä. Siirtyä välillä pois mukavuusalueeltaan ja vain istuaksia ja katsella - näinkin voi elää. Pohjanmaa levittyi eteen niin pitkälle kuin silmä kantoi, kun P osoitteli bussinikkunasta laskevan auringon suuntaan, jotta Toi on meidän suvun talo, toi on meidän suvun talo, toi oli meidän suvun talo, toi... Perillä odotti runsas pitopöytä ja jännittyneen odottavaisia ihmisiä, nuori morsian mukaanluettuna. Silitin pihalla vuhkaavia hirvikoiria ja silmäilin, kuinka kaupunkilaispojat opettelivat ajamaan mopoa. Partasuu eno katseli menoa hetkisen, avasi sitten tallin oven ja päräytti Harrikkansa käyntiin niin, että pöly pelästyi hiekkatiellä. Vedin kypärän päähäni ennätysvauhtia.
Kirkossa katselin Helsingistä ja Tukholmasta saapunutta penkkiriviämme, ja huvituin huomatessani sen olevan ainoa, joka ei ristinyt käsiään eikä osallistunut uskontunnustukseen. Toimituksen suoritti sotilaspastori harmaissaan, ja tuore aviopari saateltiin kehräävään jenkkirautaan miekkakujan alitse. Juhlapaikalla pihlajat kumarsivat joen ylle. Kuuntelin paikallisen iskelmätähden tulkintaa tanssilavan vierellä. Vieraat tanssivat yhä, kun pakkauduimme juhlamekoissamme autoon. Taivas lepäsi lakeuden yllä hennon punaisena. Keittiön ikkunan äärellä katsoi talon väistyvä emäntä taivaanrantaan jatkuvaa peltoa ja virkkoi: Kun tästä kattoo, näkyy kaikki, mikä on tärkiää.
Aamulla kävimme viemässä pihasta kerätyt juhannusruusut haudoille. Vanha kirkkomaa oli levollinen ja kaunis, matala kiviaita sammaloitunut. Mullan alla lepäili laulunopettajia, puutarhureja, emäntiä ja isäntiä. Kuuset humisivat. Mietin, miten kaunis illuusio meillä elävillä on kuolleista, poisnukkuneista. Heillä uni, meillä unelma.
Ennen lähtöä kävimme pikkuserkun luomutilalla katsomassa vasikoita. Arkoja olivat, mutta uskaltautuivat kuitenkin haistelemaan ja maistelemaan. Laitumella makaili seurakunnallinen lehmiä jälkikasvuineen, keskellään yli tuhatkiloinen, helteestä läähättävä sonni. En tahtoisi joutua sen kanssa nokakkain, vaikka pikkuserkku vakuuttelikin vanhojen sonnien olevan arvonsa tuntevia ja rauhallisia. Aivan pikkuinenkin pörröpäinen vasikka tuli askel kerrallaan katsomaan aidan vierellä töllöttäviä kummajaisia. Meinasin ottaa sen kotiin, samoin kuin toisella laitumella killittäneen, suurisilmäisen valkoisen lehmän. Sydämessäni on aina ollut heikko kohta näille eläimille, vaikka varhaisin muistoni niistä onkin se, että kaadun viisivuotiaana Kuhmossa liukumiinaan juhlamekossa ja lakeerikengissä. P joutuikin tökkimään selkään tuu jo -lausetta toistaen, kun en malttanut lähteä silittämästä nupoja hiehoja ja juttelemasta tilan pitäjän kanssa luomutuotannosta.
Maalla on terveellistä käydä, sillä siten tuntuu kaupunkiin palaaminen timantilta. Nautin maaseudusta aina, mutta tiedän, etten viihtyisi siellä ympäri vuoden. Olen jo ymmärtänyt nauttivani eniten siitä, ettei kukaan katso perään kahdesti, jos kertaakaan. Kaupungissa saa olla rauhassa, vaikka naapuri onkin lakeuksiin verrattuna lähes iholla. Haittapuolena tietysti on, että luontoa löytyy vain mukin kyljestä. Olenkin melko innoissani ensi viikosta - menen katsomaan puutaloyksiötä Tampereelta. Tenttiinkin lukemisen sopisi maistuvan omalla pihalla, syysväreissään hehkuvan lehtipuun alla.
Helle polttaa sisäpihaa, naakat naukuvat. Tämä neiti suuntaa nyt Hietsun kirpparille ennen iltavuoroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti