Toissapäivänä kaukolinjabussi pehmeine penkkeineen ja krapulaisine kuskeineen kyyditsi minut sateiseen Porvooseen. Söin hedelmiä museon takatilassa (mitä tyydytystä tuottaakaan mennä samettinarujen taakse!), törsäsin lakritsiin ja tyrnimarmeladiin ja hoipuin pitkin liukkaita mukulakiviä. Luin historiateoriatentin kirjaa, kun rankkasade hakkasi joen pintaa ja valui pitkin punatiilisen baarikahvilan ikkunoita. Silitin kahta eri kissaa, tuijotin klassikkoleffaa käsi sipsipussissa ja lopulta illalla, sateen ja päivänvalon jo heikennyttyä, tuijotin epäuskoisena linja-autoaseman aikataulua, kun bussiani ei tullutkaan. Sain todellisen Tour de Porvoon kyytiautoni etupenkillä, kiitokset siitä! Illan viimeinen linjuri tipautti minut näpsäkästi Sturenkadulle. Kävelin sateenvarjoani keikutellen kotiin.
Eilinen sujui saksankurssin (joo, ei se lopu koskaan) lopputehtäviä vääntäen, tynkävuoroa töissä lusien ja Hyvinkäällä olutpullon korkkia sihautellen. Istun eri liikennevälineissä kenties yhteensä enemmän kuin mitä istun kotona. Asia ei korjaannu ensi viikollakaan, kun pakkaudun veljeni autoon ja katselen maisemia palttiarallaa tuhannen kilometrin edestä. Tuuletin lompakkoani hetki sitten ruokakaupassa - kaikkea nannaa kun ei oikeasti saa Napapiirin pohjoispuolelta. Onneksi kesätuki tulee pian, ja palkka.
Kadun toisella puolella olisi tuparit, mutta pyykkitupa kutsuu lujemmin. Tai mistäs sitä tietää, huomenna täytyy olla töissä vasta puoliltapäivin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti