Seminaarin edistymisen suhteen koin eilen ensimmäisen syvemmän aallonpohjan. Pohtimaani tutkimuskysymystä täytyy radikaalisti muuttaa, koska halajamaani arkistoon ei päästetä ulkopuolisia. Ei, vaikka olen pariinkin otteeseen roikkunut puhelimessa ja larpannut uskottavaa tutkijaa. Ottaa pattiin. Tämänpäiväinen tapaaminen oli tosin virkistävä. Tajusin, kuinka herkullisia aiheita ryhmäläisillä lopulta on. Ja miten ihana ohjaaja meillä onkaan, muisk!
Pedat paahtavat eteenpäin kuin Dr13. Tuntuu, että olen ollut tässä hommassa mukana jo ikuisuuden, vaikka kalenterin mukaan aikaa on mennyt vasta kuukausi. Norssikin tuntuu jo miltei kotoisalta. Ainakin auskujen huoneen lämpötila nousee parisen astetta, kun hypokaustiläppä alkaa. Vertaistuki on ollut verratonta. (Naamarajaa odotellessa.)
Nyt on paperit. Juhlittukin on. Juhlin lisää. Karkilla.
1 kommentti:
Tuota noin, voisitko, tuota, ihan lyhyesti, omin sanoin, ikään kuin selvittää, tuota noin, mikä tämän holokaustiuunin merkitys on pitkässä juoksussa, tuota noin niin, historialle?
Lähetä kommentti