16. tammikuuta 2011

Laiska töitään laskee

Huh-hah-hei. Terveisiä sunnuntaitodellisuudesta. Ei töitä, ei kiirettä, ei akuutteja dediksiä. Katsottuna on Frasierin neloskausi sekä Jeunet'n uusin, Micmacs. Tuli jotain snobbailuruokaakin kai syötyä (savutofu-kirsikkatomaatti-valkosipulioliivi-rucola-artisokansydän-pennepastaa). Syytän Nilesia. Ei, rakastan Nilesia.

Viikko on ollut tutun kiireinen didaktiikantäyteisine aamuineen. Vaivalla vaalimani joulunajan rennotus romahti kasaan jo alkuviikosta, ja verenpaine onkin päässyt paukkumaan jo moneen otteeseen (esimerkiksi nyt uuden ohjaavan opettajan ensimmäisellä ryhmänohjaustuokiolla). Vaikka nukuinkin viikolla yhteensä noin 20 tuntia, sain jotain aikaankin. Ensimmäinen harkkatunti on sovittuna, laajentavan harjoittelun työpajarunko mietittynä, jotain paskaa ainedidaktisen tutkimuksen suhteen tuulettimessa, seminaarin arkistokäynnit kalenteriin kirjattuina sekä viisaudenhammasleikkaukset varattuina. Tekemättä on enemmän. Jotain asuntoakin sopis kai etsiä - tosin sitä en onneksi joudu tekemään yksin. Uuden kämpän ja elämän (?) suhteen jaksan miettiä lähinnä vain tulevan kissani vär... luonnetta, mutta se annettakoon nyt anteeksi. Anteeeeeeeksi. P tuossa ennen kotio lähtöään vielä leikkisästi muistutti, kuka kenetkin sitten mun valmistumisen (?) jälkeen elättää. Katseeni miltei ylti S:n peilit rikkovaan voimaan.

Kävin bileetkin keskiviikkona lusimassa. Päätin pyhästi olla hankkimatta krapulaa (eeeeeei, en mä tuu enää baariin - - - no jos yhelle, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Siirappia, anyone?), mutta niin vaan taas hengittelin huolella torstaiaamun didapläjäyksessä. Johtui varmaan univelasta, sano. Selvisin elossa ryhmätehtäväpohdinnan aikaan saavuttamani hysteriavaiheen siivellä. Toimii.

Välttelen parhaillaan kalenteriin vilkaisua, sillä kaikenlaista jännää tekemistä on taas päivät väärällään. Määh.

2 kommenttia:

Suketus kirjoitti...

Hyvä Jenni, siinä Katseessa on voimaa!

Mää palautin eilen mun tutkimuspaskatiivistelmän E:lle. Huoahahahhahaha.

jeepau kirjoitti...

Ihmettelen, että on yhtään talouden peiliä ehjänä.