Eilisen aikataulu kuristi kaulasta melkolailla tiukasti aina oluttölkin sihaukseen saakka. Meno nimittäin alkoi aamukahdeksalta ja päättyi illalla siinä puoli kahdeksalta. Aamun ohjelmaan kuului onneksi jumalattoman jorinan sijaan käynti paikallisessa ammattikoulussa. Jessus, mitä kädentaitoa! Leipomon ja konditoriapuolen tuoksut huumasivat, vaatetuslinjan vanhasta uutta -meininki herätti kateutta. Kondiittorit olivat jopa rakentaneet presidentinlinnan, jonka parvekkeelta Tartsa ja Pena vilkuttelivat. Kissat makoilivat katolla. Mieleen tuli tilata eräskin kahvimuki.
Päivä jatkui lounaalla ja bussiinhyppäämisellä. Harjoittelin luennolla multitaskausta - asian seuraamista, karkinsyöntiä ja lehdenlukua. Hyvin sujui. Paheen päälle jäimme S:n kanssa jatkamaan väsynyttä hysteriaa auskujen huoneeseen. (S tosin sai kai jotain töitäkin tehtyä.) Vanhempainiltaa havainnoidessa ajatus ei enää oikein pysynyt kasassa. Ilta jatkui keskustassa ansaitun läträämisen merkeissä. Tajusin onnekseni lähteä kotiin, kun muut jatkoivat Dorkaan - mulla on huomenna niin paljon tekemistä. Jep, hirveesti on tullut tässä tehtyä.
Kirosanat eivät nyt riitä. Julkisivuremontin tuli alkaa asuintaloni kohdalla helmikuun ensimmäisellä viikolla. Ja mihin ääneen tänään heräsinkään? RRRRRRRRrrrr-rrr-RRRRrrr---RRRRR!
2 kommenttia:
Ei ole hyvä tämä. Jos en olisi saatanan kipeä ja kärttyinen, pyytäisin yökylään loppuviikoksi. Bernin matkan ajan saat kyllä asustaa huoneessa jos haluat.
RRRRRrrrrrRRRrr----RRRRRRRRRRR!
Kivaahan tää vaan on. Ei tule vapaapäivinä lorvittua peiton alla, vaan kivasti tulpat korvissa aloitettua Päiwän Työt. Kivasti.
Lähetä kommentti