En ymmärrä, mihin aika oikein menee. Eikun joo! Aamubusseissa pilkkiessä, opettajanhuoneissa seiniä tuijottaessa, liian kuumaa kurakahvia kitusiin vedellessä, teineille hajoillessa (and I mean big time), uutta alaa miettiessä, omissa limaisissa ajatuksissa velloessa, tenttikirjojen väliin nukahdellessa, jatkuvia öisiä painajaisia nähdessä, pahempana palannutta migreeniä parannellessa, kertaromautuksella kaksikymmentä vuotta vanhentunutta peilikuvaa katsellessa ja seitinohueksi hiutunutta huumorintajua etsiskellessä. Ja gradua miettiessä. Koko ajan. Koko ajan.
Tukien loppuminen - mahtavaa. Minä en valmistu koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti