5. huhtikuuta 2014

Kevät!

Mietittävää on riittänyt - siinä määrin, että tämä sanallinen aarrearkkuni on päässyt aavikoitumaan. Edellisen kerran olen näemmä jorissut hiihtoloman aikoihin! Siitäkin tuntuu yhtäältä olevan aivan hetki, toisaalta valovuosia aikaa. Vaikka välillä - huonona päivänä - töissä tuntuukin, että viisarit matavat eteenpäin kuin mummo liisterissä, kiitolaukkaa aika todellisuudessa kohti kesää sen kummemmin kyselemättä. Muutamassa aineessa olen ehtinyt tehdä kokonaiskatsausta siitä, mihin ennen viimeisiä kokeita ehdimme, ja ei jumalaare! Eihän tässä ehdi mitään: on pääsiäislomaa, vappua, helatorstaita ja retkipäivää. Ihan justiin raikaa Suvivirsi ja minä tyhjennän säilytyslaatikkoni ja pakkaan työkengät kassiin, käärin luokan seinille ripustamani julisteet rullalle säilöön ja jään miettimään, paljonko tulee ikävä oppilaita. Paljon. Niin paljon.

Kyllähän sitä kesää odottaa. Pitkää, kuumaa, työtöntä kesää. Tyhjiä kalenterinsivuja. Vielä rakentamattomalla ratapihalla seisovaa ilmaa ja kylmää juomaa kädessä. Poutapäivän pilviä. Viileää sadepäivää, jona taivas pimenee ja kaukana välähtää salama. Ja ennenkaikkea irtioloa: kesäkuista Pariisia, juhannusta, vitostietä Kajaanin ja Kuusamon välillä. Pitkiä, rauhallisia yöunia. Aamukahvia parvekkeella.

Sitä ennen on vielä vajaat neljäkymmentä aamua. Kopiokoneen laulantaa, kokouksissa istumista, kuumeista tuntisuunnittelua, vääntämistä ja hammastenkiristystä, kasvatuskeskusteluja, huoliryppyjen syvenemistä, huoltajille soittelua, naurua vedet silmissä. Iloa ja väsymystä tuntien päätyttyä. Olen mokaillut kevään mittaan hurjasti, joka päivä, hyvä etten joka tunti. Mutta olen myös kasvanut, oppinut ja kypsynyt. Ärähdellyt ja ojentanut, mutta myös kehunut, sanonut painavia ja vilpittömiä sanoja. Ajatellut hienoisella kauhulla, millaisen jäljen jätän. Olenko se rasittava ämmä, joka ei tajunnut mistään mitään? Vai se kiva sijainen, joka katsoi silmiin ja kuunteli? Joka huomasi ja välitti?

Voin tehdä niin paljon, mutta samalla niin vähän. Teen parhaani. Joka päivä.

Kuten tähänkin asti.

Ei kommentteja: