Päivät rullaavat. Vain sää ja nenän tukkoisuuden aste vaihtelevat. Välillä sohvan alta kuuluu sähinää.
Männä päivänä pätkähti taas uusi kierrosluku tauluun. Vietin juhlapäiväni asiaankuuluvasti flunssassa (tai allergiaoireissa - mistä näistä tietää enää) kaupungilla kierrellen. Urheilukaupan loppuunmyynnistä ostin itselleni lahjaksi talvijuoksukengät. Haaveilemastani kahvilaleivoksesta ei tullut mitään, kun huono olo iski myöhemmin Anttilan kassajonossa. Luovutin, pyöräilin kotiin ja niistin märäksi noin tuhannennen nenäliinan. Piti lukea kurssikirjaa, en jaksanut. Luin sata sivua A Dance with Dragonsia ja söin viikonlopun juhlista jäänyttä omenapiirakkaa.
Tänä aamuna satoi räntää.
2 kommenttia:
Flunssaa täällä päässä myös, tänään jäin sängyn pohjalle köhimään. Ja suunnittelemaan ensi viikon tunteja, tiätty.
Unohdinpa tosi tökerösti sun synttäritkin sairastamisen ohessa, kolmena päivänä puhuin tekstarin lähettämisestä mutta sitten pää jäätyi taas. Onnea siis!
Sateen jälkeen tulee lumi, pimeä ja kylmä, sitten pistävä aurinko, sulat kakat lumesta ja lopulta polttava kuumuus ja itikat. Vuosien mittaan tuntuu enemmän ikävältä tämä muutos, jopa meikäplikan kaltaisesta ylipositiivisesta henkilöstä. Voimia siis!
Kiitos kiitos! Myös voimaintoivotuksista. Nyt kun lokakuun tuuli jo riipii ruskanlehdet puista ja aamutkin ovat sysipimeitä, sitä todella kaipaa tsembbiä. Rauhaa ja rakkautta. Saavikaupalla kahvia.
Lähetä kommentti