Kankaalle lennähtää teksti Tulen Morsian. (Kyllä. Kuten Kotus vissiin nykyisin suosittaa, voidaan graafisen ilmeen niin vaatiessa siirtyä noudattamaan myös suomen kielessä saksan alkukirjainsääntöjä.) Sitten onkin vuosi 1666 Ahvenanmaalla. Nuori nainen kulkee kallioilla pitkät hiukset tuulessa hulmuten. Korkea taivas, kanervikko, auringonkilo ovat tytön kanssa yhtä. (Tässäpä villikko, ilman päähinettä tukka auki kartanolla.) Tytön nimi on Anna, ja hän on kylän parantaja-kätilö Valpurin ottotytär. Valpurilla on luonnollisesti musta kissa. Samaan aikaan kun Anna haaveilee rannalla ja haistelee erilaisia kasveja, synnyttää kyläläinen Rakel Valpurin avustamana pienen tytön.
Annan paras ystävä on Lovisa, joka on päässyt kihlakunnantuomarin keittiöpiiaksi. Anna kertoo Lovisalle nähneensä unen, jossa vuoren lailla kohoava mies tulee Annan elämään. Anna rakastuu mieheen palavasti jo ennen kuin on tätä tavannutkaan. Kun kylän miehet palaavat meriltä, on rantaan ensiksi ennättävän veneen kokassa parrakas miekkonen. Anna henkäisee Lovisalle, että siinä se mies nyt on. Oletko hullu, replikoi Lovisa, ja jatkaa ansiokkaan kirjakielisesti: Sehän on Rakelin aviomies Elias! Yksi lemmentaika, himokkaita katseita, töröhuulten mutristus ja pian ollaan luolassa bylsimässä. Oih, Elias! Sinä ihana villisonni! (Kauanko täällä pitää vielä olla, kysyy vieressä istuva ystäväni.) Ylimaallinen tuuli lennättää rakastavaisten vaatteet mereen ja edelleen Rakelin pyykkirantaan. Petos paljastuu vaimolle. Jossain välissä tienoon luonnollisesti pyylevä porsaankasvoinen kirkkoherra ottaa ja raiskaa vouti Karlin nuoren morsiamen. Riihennurkkaan saakka kuuluu markkinoita elähdyttävä raikas pillimusiikki.
Onnekkaan sattuman ja ottoäidin opettaman yrttitietoutensa avustuksella pääsee Anna tuomarin iäkkään äidin kamaripiiaksi. Vasta virassaan aloittanut tuomari Psilander onkin tiukka tapaus. Saarelta on kitkettävä vanhakantaiset ja vaaralliset kansantavat, jotka raamatunvastaisuudessaan vaarantavat koko yhteisön turvallisuuden. Esiintyypä kylässä ihan noituuttakin, kun oikein Tarton-opintojen sekä Noitavasara-teoksen läpi asiaa tarkastellaan. Kuin tilauksesta tuomarin pakeille törmää eräs kylän naisista, joka ohimennen mainitsee kylähullun Karinin koettaneen katsoa eli selvänähdä viljavarasta. Kun Valpuri vielä tuomarin äidin saatua kirkossa kohtauksen ja halvaannuttua hoitaa tätä kummasti lausuen ja elehtien, kippaa tuomarin kuppi. Vouti Karl yrittää parhaansa mukaan selittää naisten tapoja vaarattomaksi valkoiseksi magiaksi. Tuomari on kuitenkin järkähtämätön: noidat on paljastettava ja lain mukaan noituuden palkka on hirmuinen. Mahtimiesten nauttiessa mehevää illallistaan vouti juo liikaa (varmaan koska nyrkkejä pakottaa huoraksi muuttuneen morsion hakkaamisen jäljiltä), tuomari on mietteliäs ja kirkkoherra repii hekuma kasvoillaan läikähdellen rasvaisia lihoja luista. Sormukset välkähtelevät sormissa, kun kirkkoherra maiskauttaa: Valpuri ja Karin, noitia molemmat. Valpuri karkotetaan, Annaa itkettää.
Äidin menetys ei ole Annan ainoa ongelma. Elias ei enää huomaa häntä, vaikka hän parhaansa mukaan kylänraitilla tälle hymyään välkäyttää. Rakelkin käy moittimassa. Rumpans penssel. Anna saa ajatuksen ja käy kertomassa tuomarille epäilyksistään Rakelin suhteen. Rakel vangitaan. Karin innostuu oikeudenkäynnissään kertomaan vanhaa juttua reissustaan vuorelle ja näyttää povellaan olevia arpia. Tuomari terästäytyy: Kyöpelinvuori! Paholaisen merkki! Karin tuomitaan kuolemaan. Yhteisö kauhistuu, ja niin myös Anna. Ei hän Rakelia tapattaa aikonut, karkottaa vain. Anna käy ryypehtineen Eliaksen tykönä ja kertoo lasketelleensa luikuria Rakelista tuomarin korvaan. Lemmekkys sammuu miehen silmistä. Annan ei auta muu kuin napata talouden vauva matkaan ja vierailla tyrmässä. Loukossa Rakel imettää vauvan ja haukkuu Annan lutkaksi. Kynttilä (!!!!!!) valaisee kyyneleet Annan poskilla.
Kylä joutuu noitahysterian valtaan. Koko joukko naisia seisoo tukka kynittynä käräjillä taikahommista syytettynä. Pyövelinkirveellä on töitä. Annaa hirvittää yhä enemmän. Rakel tulee joutumaan synnytyksen jäljiltä kirkottamattomana helvettiin, eikä äidittömäksi jäävää vauvaakaan ole kastettu. Anna käy yöllä varastamassa pyhää vettä kirkosta, ja pääsee luonnollisesti vielä toiseenkin kertaan vauvan kanssa Rakelin tykö tyrmään. Kynttilän (!!!!!!) valossa Anna kastaa tytön Ilianaksi. Lähestyvää kuolemaa pelkäävä ja/tai muuten vaan tyhmänlempeä Rakel korjaa: tytön nimi on Anna Iliana. Annan sydäntä puristava ahdistus hellittää - hän on saanut anteeksi. Se ei kuitenkaan vielä riitä, sillä vääryys on oikaistava jetsulleen. Rakelin oikeudenkäynnissä Anna tunnustaa antaneensa väärän valan lähimmäisestään. Rakel vapautetaan, Anna vangitaan.
Jos haluat tietää lisää, käy ihmeessä katsomassa elokuva. Hyvää siinä on tuomaria näyttelevä ruotsalainen Magnus Krepper sekä Valpuria näyttelevä Kaija Pakarinen. Oikeasti hyviä. Lisäksi aivan lopussa oli kaksi-kolme kuvaa, joissa pääsi ohikiitäväksi hetkeksi osaksi tarinaa ja tunsi jonkinlaista myötätuntoa päähenkilöä kohtaan. Muutoin olen sitä mieltä, että ei jumalauta, nolla tähteä ja miksi saatanassa kulutin tähän elämäni minuutteja sekä kolmetoista ja puoli euroa. Harmillista, miten Leena Virtasen ansiokkaan tutkimuksen verevistä aineksista on saatu aikaiseksi tällainen naamansulattava elokuva.
Ahvenanmaalainen panimo Stallhagen on intoutunut tuottamaan elokuvan tiimoilta nimikko-oluen. Sen väri ja tuoksu ovat oivallisia, mutta maku harmittavan ohut, lyhyt ja pienipotkuinen. Niinpä se sopinee lähinnä iltaan, jolloin Tulen morsian katsellaan vanhojen opiskelukavereiden kesken juomapelielokuvana. Luonnollisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti