9. tammikuuta 2009
You're a mess, woman!
Laiskuuteni on viime aikoina kohonnut noin kolmanteen potenssiin. Esseenkirjoittamista vältellessäni olen imuroinut, tiskannut, pessyt lattioita, kylpyhuonetta sekä ikkunoita enemmän kuin hevoslääkäri määrää. Vaihdoin jopa tuuletusikkunoiden eristeet. Ulos olen uskaltautunut, pakon edessä, vain kirjastoon tenttikirjoja hakemaan - budjetti näin viikkoa ennen palkkapäivää ei salli edes ruokakauppaan mennä. Onneksi kaapissa on noin sata kiloa ammoin ostettua makaronia. Sitä paitsi viimeksi, kun ulkomaailmaan sukelsin, juuttui ratikka vajaaksi puoleksi tunniksi Pitkänsillan kupeeseen lumimyräkän tukittua Hakaniemen vaihteen, eikä seurana istunut, Grouchon näköinen Kokoomuksen ikikansanedustaja juuri jutellut. Nytkin tämä sotkuinen suttura lerjuu yhä lökähousuissaan Facebookissa, vaikka kirjastoon piti lähteä Hobsbawmin perään jo pari tuntia sitten. Onneksi on sentään yksi kuva, joka todistaa minun olleen viime aikoina muuallakin kuin kotinurkissa.
6. tammikuuta 2009
5. tammikuuta 2009
Että jaksat taas paremmin
Esseet pysyvät tekemättöminä. Seminaarityö ei edisty. Tenttikirjat löysivät kirjastosta lattialleni mutta pysyvät kiinni. Ikkunoista vetää eikä patteri lämmitä. Pyykkipino kasvaa, astiat likaantuvat, polvia särkee ja ulkona on kylmänpimeää. Rahaa ei ole, eikä tule. Pitäisi apteekissakin käydä. Äsken lähikaupassani pyysi alan mies paria euroa. Ettei tarttis nälkään kuolla. Liian myöhään muistin taskussani maanneen pullonpalautuskuitin. Mies oli jo mennyt. Kaduilla on paskaa ja oksennusta.
Listasin kaikki kodissani majailevat kirjat. Niitä on aika paljon. Nyt lista on ystävilläni, ja kirjani odottavat mahdollisia lainaajiaan.
On hiljaista, ja minä olen yksin.
1. tammikuuta 2009
Rhētorikē tekhnē
Jos luulitte, että kaupassakäynti uudenvuoden aattona on tuskaa, voitte miettiä, millaista karamellia on olla siellä silloin töissä. Ei, ei millään auta kahdeksan ihmisen jonoon se, että huokailet siellä jonon perällä aikasi, ja kun pääset hihnalle asti, nakutat bonuskortillasi kassalinjan metallipintaa. Sekään ei auta. Ei myöskään se, että omalla vuorollasi olet mykkä, et vastaa tervehdykseen tai kiitokseen, ja maksun hetkellä heität kassahenkilöä korteillasi, joiden magneettinauhat ovat niin kuluneet, ettei kone tunnista niitä. Käy kaupassa ajoissa ja hoida maksuvälineesi kuntoon, idiootti, niin ei tarvitse tehdä itsestään pelleä. Henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan ei ole se, että joudun vaihtamaan rahaa tai kuittirullaa, ennen kuin pääsen palvelemaan juuri sinua. Loukkaus ei myöskään ole se, etten muista ulkoa kaikkien paristojen ja hautakynttilöiden hintoja, saati nieriän kilohintaa. Kun otan puhelimen käteen ja alan näppäillä vuorovastaavan numeroa, ei tarvitse suuttua ja mulkoilla, että on se vittu kun on niin vaikeaa. Ei ole, sillä asia kuin asia selviää keskimäärin 45 sekunnissa. Toisaalta jos olet aina ja kaikkialla tottunut saamaan kaiken hetinyt, voi elämä reaalimaailmassa tuntua haasteelliselta. Päällimmäisin tunne tällaisten kohdalla ei edes ole väsymys tai turhautuminen, vaan sääli. Muista, että kassalla kiukutellessasi se tyhmä kassahenkilö säälii sinua. Tämä ei koske vain pyhien aattoja, vaan ihan jokaista päivää.
Kotona siivosin suurimmat roskat piiloon ja katoin pöytään vähän murua Käpylän vahvistusta varten. Omalla koneella tehtyjen mansikkamargaritojen ja juoruamisen jälkeen toverini lähti kuokkimaan Merihaan bileisiin ja minä aprikoin, viettääkö ilta Tove Janssonin elämäkerran kanssa yksin kotona vai lähteäkö sitä ulkoilemaan, kun kolmosella näytti vielä pääsevän keskustaan. Pian seisoin Senaatintorilla kylmästä jalkaa vaihtaen ja kuuntelin huonoja puheita. Siis oikeasti huonoja. Höhhöhhöö, naurattais jos ei moni kuuntelis tätäkin ihan tosimielellä. Uusivuosi alkoi Finlandia-hymnillä (rakastan Sibeliusta vaikken rakastakaan Suomea) ja huikalla kylmää karpalolonkeroa. Turistit suutelivat toisiaan vuodenvaihteen hetkellä ja vaihtoivat helliä sanoja, minä käännyin poispäin valaistusta kirkosta ja odotin ilotulitusten alkavan. Olivat sanalla sanoen upeat. Tämän jälkeen eräs apina mietti, ettei jaksa tuhannen ihmisen kanssa lähteä änkeämään samaan metroon, vaan hänpä kävelee jälkitaudeissaan kotiin. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Kotona join rommikolalasista väljähtyneet pohjat skoolaten uudellevuodelle Neitsyt Marian ikonin kanssa. Pistin Nick Drakea soimaan sekä silmät täyteen tulehduslääkettä. Mukavan erilainen vuodenvaihde. Megabileissä aina joku itkee silmänsä päästään, oksentaa lavuaariin, tappelee poika/tyttöystävänsä kanssa, avautuu kännissä kikkelinäppylästään, rikkoo pullon Jaloviinaa keittiön lattialle, rikkoo itsensä lasinsiruihin ja valittaa, miksei jo mennä baariin. Nyt sain olla ihan rauhassa eikä tarvinnut kuunnella muiden kuin Helsingin piispan ja kaupunginjohtajan aivopieruja.
Ikkunan takana on ollut kuulaita tammikuun päiviä, jotka tosin olen voinut käydä kokemassa kesäkengät jalassa. Ahh, Suomen talvi. Sukkajalkaisena olen kääriytynyt peittoihin Toven kanssa ja taittanut suklaalevystä rivejä toisensa jälkeen. Edessä on viimeinkin vapaa viikonloppu (voi luoja mitä ylellisyyttä!), yksi teatterigaalailta ja paljolti myös kissanrapsutusta. Suklaatakin on vielä jäljellä. Päätin olla stressaamatta tekemättömiä tehtäviä, tilin saldoa ja edessäni pötköttelevää vararengasta. Murehtiminen ei ole terveellistä.
Kotona siivosin suurimmat roskat piiloon ja katoin pöytään vähän murua Käpylän vahvistusta varten. Omalla koneella tehtyjen mansikkamargaritojen ja juoruamisen jälkeen toverini lähti kuokkimaan Merihaan bileisiin ja minä aprikoin, viettääkö ilta Tove Janssonin elämäkerran kanssa yksin kotona vai lähteäkö sitä ulkoilemaan, kun kolmosella näytti vielä pääsevän keskustaan. Pian seisoin Senaatintorilla kylmästä jalkaa vaihtaen ja kuuntelin huonoja puheita. Siis oikeasti huonoja. Höhhöhhöö, naurattais jos ei moni kuuntelis tätäkin ihan tosimielellä. Uusivuosi alkoi Finlandia-hymnillä (rakastan Sibeliusta vaikken rakastakaan Suomea) ja huikalla kylmää karpalolonkeroa. Turistit suutelivat toisiaan vuodenvaihteen hetkellä ja vaihtoivat helliä sanoja, minä käännyin poispäin valaistusta kirkosta ja odotin ilotulitusten alkavan. Olivat sanalla sanoen upeat. Tämän jälkeen eräs apina mietti, ettei jaksa tuhannen ihmisen kanssa lähteä änkeämään samaan metroon, vaan hänpä kävelee jälkitaudeissaan kotiin. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Kotona join rommikolalasista väljähtyneet pohjat skoolaten uudellevuodelle Neitsyt Marian ikonin kanssa. Pistin Nick Drakea soimaan sekä silmät täyteen tulehduslääkettä. Mukavan erilainen vuodenvaihde. Megabileissä aina joku itkee silmänsä päästään, oksentaa lavuaariin, tappelee poika/tyttöystävänsä kanssa, avautuu kännissä kikkelinäppylästään, rikkoo pullon Jaloviinaa keittiön lattialle, rikkoo itsensä lasinsiruihin ja valittaa, miksei jo mennä baariin. Nyt sain olla ihan rauhassa eikä tarvinnut kuunnella muiden kuin Helsingin piispan ja kaupunginjohtajan aivopieruja.
Ikkunan takana on ollut kuulaita tammikuun päiviä, jotka tosin olen voinut käydä kokemassa kesäkengät jalassa. Ahh, Suomen talvi. Sukkajalkaisena olen kääriytynyt peittoihin Toven kanssa ja taittanut suklaalevystä rivejä toisensa jälkeen. Edessä on viimeinkin vapaa viikonloppu (voi luoja mitä ylellisyyttä!), yksi teatterigaalailta ja paljolti myös kissanrapsutusta. Suklaatakin on vielä jäljellä. Päätin olla stressaamatta tekemättömiä tehtäviä, tilin saldoa ja edessäni pötköttelevää vararengasta. Murehtiminen ei ole terveellistä.
28. joulukuuta 2008
Avoin kirje
Hyvä Lentävä Spagettihirviö,
olen syvästi pahoillani, mikäli olen rikkonut Sinua vastaan. Tiedän olevani pelkkä kurja syntinen, maan matonen et cetera, ja näinollen altis kaikenlaisiin haureudentekoihin. Kuitenkin olisin mitä nöyrimmin kiitollinen, jos millään viitsisit nostaa tämän painavan kirouksesi yltäni, sillä saikkua ei saa ikuisesti ja luulisi, että yhden ihmisen vainoaminen käy pitemmän päälle tylsäksi. Viimeisin keksintösi oli melko kikkaileva, mutta nerokas jälkitauti yhtäkaikki - kiitos huomiostasi. Nyt painu helvettiin silmästäni tai muuten.
ystävällisin terveisin,
jalo ystäväsi jeepau
Post Scriptum: Hienoa, että järjestit vielä apteekkiinkin jännitystä - 45 minuutin jonotuksen jälkeen kuulen, että haluamani tropit ovat toimipaikasta loppu. Propsit Sulle! Onneksi toinen apteekki on huomisen alennusmyyntikierrokseni varrella, joten in your face, hijo de puta.
olen syvästi pahoillani, mikäli olen rikkonut Sinua vastaan. Tiedän olevani pelkkä kurja syntinen, maan matonen et cetera, ja näinollen altis kaikenlaisiin haureudentekoihin. Kuitenkin olisin mitä nöyrimmin kiitollinen, jos millään viitsisit nostaa tämän painavan kirouksesi yltäni, sillä saikkua ei saa ikuisesti ja luulisi, että yhden ihmisen vainoaminen käy pitemmän päälle tylsäksi. Viimeisin keksintösi oli melko kikkaileva, mutta nerokas jälkitauti yhtäkaikki - kiitos huomiostasi. Nyt painu helvettiin silmästäni tai muuten.
ystävällisin terveisin,
jalo ystäväsi jeepau
Post Scriptum: Hienoa, että järjestit vielä apteekkiinkin jännitystä - 45 minuutin jonotuksen jälkeen kuulen, että haluamani tropit ovat toimipaikasta loppu. Propsit Sulle! Onneksi toinen apteekki on huomisen alennusmyyntikierrokseni varrella, joten in your face, hijo de puta.
26. joulukuuta 2008
Kun ilta ehtii
Mukava joulu, puitteiltaan. Harmillista olikin vain se, että tiistain lusin kuumeisena töissä, aattoaamuna vaihdoin kipeänä kaupunkia (täysi reppu selässä ja kaksi kassillista ruokaa ja lahjoja käsissä ratikkapysäkille juostessani todella pelkäsin, että nyt sydän repeää kahtia) ja nukuin vanhemmillani, joiden puolellekymmenelle hyasintille sekä yhdelle kissalle olen lisäksi allerginen. Joulupäivä sujuikin sitten aamupuuron jälkeen ensin yksityislääkärin vastaanotolle ja sitten ainoan päivystävän apteekin luukulle jonottaessa. Saldona oli todettu angiina ja poskiontelontulehdus (mikä niitä oikein riivaa?!), penisilliinikuuri ja 70 euron kipakka lasku. Tänään tapanina olen käynyt syömässä maittavan jouluaterian seitankinkkuineen hyasinttitalossa, ja, niin, siinäpä se taisi ollakin. Nyt pieneen radanvarsikaupunkiin on jo laskeutunut pimeys, ja minä lerjun yhä toisten nurkissa lökäpökät päällä nenä turvonneena ja kuuntelen rahisevia Olavi Virran Unohtumattomia vinyyliltä. Huomenna olisi työpäivä, mutta lekuri kirjoitti onneksi sairaslomaa vielä huomiselle asti. Sunnuntaina pitää tosin mennä jo tuntemaan olonsa tarpeelliseksi. En jaksa edes ajatella sinne asti, haluan vain kääriytyä peittoihin ja maata sängyssä kuin lämmin kanelikierre hamaan tulevaisuuteen. Mut ajomies, älä kiirehdi suotta, pakoon pääse ei kohtaloaan.
Toisaalta olen nyt hyväksi lahjottu! Sain äidiltä pitkään halajamani laitteen (tervetuloa, terveellinen elämä!), sisareltani toivomani lämminhaudetyynyn ja kavereilta kaikkea ylisiistiä. Kiitos kaikille!
Huomisen ohjelmaan kuuluu soitto työpaikalle aamukuudelta (onneksi on ääni niin käheänä, että saikkuilmoitus on ihan uskottava), ruokakaupassa kirmailua ja ystävän syntymäpäivien juhlistus ravintolaillallisella (kohtahan se palkkapäivä taas on!). Illalla pitänee jo palata Helsinkiin, suremaan tekemättömiä esseitä ja mietiskelemään, missä helkkarissa sitä viettäisi uuttavuotta vai viettäisikö missään. Peitonalus vetoaisi nyt eniten, vaikka sanovat, että viinalla kurlaamalla ne kaikki taudit kaikkoaa.
Parasta flunssalääkettä, allergiasta huolimatta, oli kyllä jouluaattoinen annos kissaa ulkoisesti nautittuna. Ensin eläin tuli vatsani päälle kehräämään, kun makasin reporankana sohvalla ison viltin alla. Katseltiin siinä sitten yhdessä Avaraa luontoa, osoittelin sille aina ne jännät kohdat, joissa oli isoja kissoja ruutu pullollaan. Saunoimmekin kahdestaan. Sittemmin illalla se vielä kiipesi mahan päälle ja purrasi menemään, kunnes herkesin uneen. Ei ollut sydän revetä tulehduksesta, vaan liikutuksesta. Miten se osaakin. Mistä se tietää, että minunkin mielestäni on rauhoittavinta nukahtaa poski poskea vasten?
Toisaalta olen nyt hyväksi lahjottu! Sain äidiltä pitkään halajamani laitteen (tervetuloa, terveellinen elämä!), sisareltani toivomani lämminhaudetyynyn ja kavereilta kaikkea ylisiistiä. Kiitos kaikille!
Huomisen ohjelmaan kuuluu soitto työpaikalle aamukuudelta (onneksi on ääni niin käheänä, että saikkuilmoitus on ihan uskottava), ruokakaupassa kirmailua ja ystävän syntymäpäivien juhlistus ravintolaillallisella (kohtahan se palkkapäivä taas on!). Illalla pitänee jo palata Helsinkiin, suremaan tekemättömiä esseitä ja mietiskelemään, missä helkkarissa sitä viettäisi uuttavuotta vai viettäisikö missään. Peitonalus vetoaisi nyt eniten, vaikka sanovat, että viinalla kurlaamalla ne kaikki taudit kaikkoaa.
Parasta flunssalääkettä, allergiasta huolimatta, oli kyllä jouluaattoinen annos kissaa ulkoisesti nautittuna. Ensin eläin tuli vatsani päälle kehräämään, kun makasin reporankana sohvalla ison viltin alla. Katseltiin siinä sitten yhdessä Avaraa luontoa, osoittelin sille aina ne jännät kohdat, joissa oli isoja kissoja ruutu pullollaan. Saunoimmekin kahdestaan. Sittemmin illalla se vielä kiipesi mahan päälle ja purrasi menemään, kunnes herkesin uneen. Ei ollut sydän revetä tulehduksesta, vaan liikutuksesta. Miten se osaakin. Mistä se tietää, että minunkin mielestäni on rauhoittavinta nukahtaa poski poskea vasten?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)