Mukava joulu, puitteiltaan. Harmillista olikin vain se, että tiistain lusin kuumeisena töissä, aattoaamuna vaihdoin kipeänä kaupunkia (täysi reppu selässä ja kaksi kassillista ruokaa ja lahjoja käsissä ratikkapysäkille juostessani todella pelkäsin, että nyt sydän repeää kahtia) ja nukuin vanhemmillani, joiden puolellekymmenelle hyasintille sekä yhdelle kissalle olen lisäksi allerginen. Joulupäivä sujuikin sitten aamupuuron jälkeen ensin yksityislääkärin vastaanotolle ja sitten ainoan päivystävän apteekin luukulle jonottaessa. Saldona oli todettu angiina ja poskiontelontulehdus (mikä niitä oikein riivaa?!), penisilliinikuuri ja 70 euron kipakka lasku. Tänään tapanina olen käynyt syömässä maittavan jouluaterian seitankinkkuineen hyasinttitalossa, ja, niin, siinäpä se taisi ollakin. Nyt pieneen radanvarsikaupunkiin on jo laskeutunut pimeys, ja minä lerjun yhä toisten nurkissa lökäpökät päällä nenä turvonneena ja kuuntelen rahisevia Olavi Virran Unohtumattomia vinyyliltä. Huomenna olisi työpäivä, mutta lekuri kirjoitti onneksi sairaslomaa vielä huomiselle asti. Sunnuntaina pitää tosin mennä jo tuntemaan olonsa tarpeelliseksi. En jaksa edes ajatella sinne asti, haluan vain kääriytyä peittoihin ja maata sängyssä kuin lämmin kanelikierre hamaan tulevaisuuteen. Mut ajomies, älä kiirehdi suotta, pakoon pääse ei kohtaloaan.
Toisaalta olen nyt hyväksi lahjottu! Sain äidiltä pitkään halajamani laitteen (tervetuloa, terveellinen elämä!), sisareltani toivomani lämminhaudetyynyn ja kavereilta kaikkea ylisiistiä. Kiitos kaikille!
Huomisen ohjelmaan kuuluu soitto työpaikalle aamukuudelta (onneksi on ääni niin käheänä, että saikkuilmoitus on ihan uskottava), ruokakaupassa kirmailua ja ystävän syntymäpäivien juhlistus ravintolaillallisella (kohtahan se palkkapäivä taas on!). Illalla pitänee jo palata Helsinkiin, suremaan tekemättömiä esseitä ja mietiskelemään, missä helkkarissa sitä viettäisi uuttavuotta vai viettäisikö missään. Peitonalus vetoaisi nyt eniten, vaikka sanovat, että viinalla kurlaamalla ne kaikki taudit kaikkoaa.
Parasta flunssalääkettä, allergiasta huolimatta, oli kyllä jouluaattoinen annos kissaa ulkoisesti nautittuna. Ensin eläin tuli vatsani päälle kehräämään, kun makasin reporankana sohvalla ison viltin alla. Katseltiin siinä sitten yhdessä Avaraa luontoa, osoittelin sille aina ne jännät kohdat, joissa oli isoja kissoja ruutu pullollaan. Saunoimmekin kahdestaan. Sittemmin illalla se vielä kiipesi mahan päälle ja purrasi menemään, kunnes herkesin uneen. Ei ollut sydän revetä tulehduksesta, vaan liikutuksesta. Miten se osaakin. Mistä se tietää, että minunkin mielestäni on rauhoittavinta nukahtaa poski poskea vasten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti