Tämän kaltaisia ääliöyden ilmentymiä voisin vähentää:
1. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan on aivan pakko mennä ja ostaa törkyisen hintainen esine, tällä kertaa teille tuhansille lukijoilleni jo tuttu reppu. Ostoksen voi selittää järkisyin, tällä kertaa esimerkiksi siten, että käytän sitä joka päivä ja että halvalla saa täsmälleen sitä mitä tilaa, tarkoittaen paskaa. Toisaalta minkä tahansa hankinnan voi perustella itselleen taikasanalla sijoitus. Ja miksen nyt vain osannut kantaa vähäistä omaisuuttani jollain muulla välineellä puolentoista viikon ajan, palkkapäivään saakka?
2. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan on aivan mahdotonta muistaa, että hyllyssä, pöydillä ja lattialla makaava tutkimuskirjallisuus ei kuulu minulle, vaan on kirjaston omaisuutta. Tämä johtaa siihen, että havahdun lainojen uusimiseen vasta, kun postiluukusta lorisee eteismatolle sylyksellinen muistutuskirjeitä eri kirjastoista. Suunnittelin tänään kiinnittäväni yli kahdenkymmenen euron täysin turhan ja lainauskiellonkin aiheuttaneen maksukuitin otsaani teollisuusliimalla, ettei asia tulevaisuudessa vaan pääse unohtumaan.
3. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan suusta nyt vaan kuuluu sanat: "Joo, tottakai voin jatkaa vuoroa", vaikka töihin on tultu aamuseitsemään ja kädet ovat täynnä kivuliasta ihottumaa johtuen vuotavista kirjolohipaketeista sekä ympäri ja ympäri soitettavasta joulurallinauhasta, puhumattakaan suunnitelmista pyhittää ilta viimeinkin niiden tenttikirjojen lukemiseen, jotka piti suorittaa jo lokakuussa. Päästyäni viimein töistä olisin potkaissut itseäni silmään kiitokseksi, jos millään olisin jaksanut. Väkivaltaan turvautumisen sijaan nukahdin ratikkaan.
4. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan en voi millään välttää joulumarkkinoille menemistä, vaikka jo samanpäiväinen käynti kotikotipaikkakunnalla nielee junalippuineen koko päiväbudjetin. Itsensä kiusaamisella ei liene rajaa tällaiselle kolmannen asteen materialistille, jolle pelkkä silmäkarkki ei riitä.
-----------------------------------------------------------------------------
Loppukommentti on tänään täysin irrallinen: Tieteiden talo on ihana. Haluan sinne töihin, vaikkapa vaan kaatamaan kahvia. Terveisin nimimerkki Oli se seminaarikin ihan kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti