L'hédonisme

Nukkumisesta ei vieläkään tule mitään. Iltaisin kyylään rapisevamaalista kattoa silmä kovana, ja aamulla taas tuntuu kuin mikään uni maailmassa ei olisi tarpeeksi. Pitäisi kai oppia menemään nukkumaan silloin, kun väsyttää. Mun kohdalla se tosin meinaisi sitä, että kääräisisin itseni kerälle kesken työvuoroa, kun hihnalta lähestyy viidessadas tehotuotettu ja umpijäinen eläimen perse. Pari valopilkkua piip-piip-piip -täyteisessä työssäni on toki ollut - eilen heitin pippurisuihkeläppää erään puolivakiasiakkaan kanssa ja sain kuulla olevani "mehevä ihminen". Niinikään palvellessani todennäköisesti pohjoisafrikkalaista kaksikkoa sain vaihtaa kielen ranskaksi ja kuulla myös lämpimän vastauksen vastakysymykseen Ca va bien, et toi? Enoo ennenkää ketää teititelly! (Paitsi erästä frouvaa, joka yksinkertaisesti näyttää täsmällisessä meikissään niin pelottavalta, että tuskin kestän päiväät vinkaista.)

Eilen, ennen tehokasta työvuoroa, olin äärimmäisen tehokas vapaa-ajallakin. Kiersin nimittäin keskustaa ja keräilin reppuuni suurimman osan joululahjoista, sekä tällaisen ja tällaisen itselleni, pilkkahintaan! Ajattelin säästyä jouluruuhkalta lähtemällä ostoksille aamuyhdeksältä, mutta näin oli ilmeisesti järkeillyt myös neljäsosa muustakin metropolin väestöstä. Tänään palaan osalle rikospaikoista, sillä tavoilleni epäuskollisesti päätin eilen parin jutun kohdalla nukkua yön yli. Minä! Parannus on mahdollinen! Eikä siihen sittenkään tarvittu lompakkoon asennettavia torahampaita.

Palaan vielä asuinalueeni viihtyvyyteen. Eilinen oli antoisa paitsi materian, myös tietoisuuden kasvamisen osalta. On nimittäin yhä selvempää, etten sitten joskus tule ostamaan täältä omistusasunnon nurkkaakaan. Tämän muutaman kuukauden aikana olen soittanut hätäkeskukseen noin kerran-kaksi kuukaudessa. Minulta on yritetty kauppareissulla ostaa kaikkea, mitä kliseiseen rock'n'roll-elämäntapaan kuuluu, vaikken ihan katukauppiaalta luullakseni näytäkään. Rapussa nukkuu harva se yö laitapuolen kulkijoita, joista viimeiselle vein pari voileipää. Naapurini pahoinpideltiin kotirappuunsa. Nytkin rapun ovi on veriroiskeissa ja, kyllä, oksennuksessa. Huoltoyhtiö on jo poistanut numeronsa ilmoitustaululta. En avaa ovea kenellekään - kaverit, kylään saa tulla aina, mutta soittakaa ensin. Se, etten avaa ovea, ei merkitse ettenkö olisi kotona. Saattaa myös olla, etten kuule koko koputustanne, koska murehdin vain, kaipaako kukaan kissaa, jonka poskea sateessa silitin.

Tänään, ennen tehokasta iltavuoroa, aion jälleen shoppailla itseni turpeaksi joulurauhan nimissä sekä käydä noutamassa postiin saapuneen runokirjan, jonka niinikään ostin itselleni joululahjaksi. Hahaa! Kummipojalle pyyhkäri ja äitille vessapaperin hylsyistä kasattu kynäteline, koska olen sen arvoinen. Jouluhan on sitä paitsi hyvän tahdon, ei käytännön toteutuksen juhla. Lämpimiä ajatuksia kaikille vaan! Mä vinkautan tässä taas Visaa.