Kukapa olisi uskonut, että maisteriopintojen tenttikirja voisi olla vaikea. Mä en kestä. Varsinkaan, kun pitää lukea Rankesta "...but nonetheless, he truly was a genius" -kamaa noin viiskymmentä sivua.
Yksi puhelinsoitto voi näköjään pelastaa paljolta. Olen jo muutaman viikon metsästänyt muuttoautoa, -kuskia ja -apua yhä syvenevällä epätoivolla, ja nyt sain sekä auton että kuskin yhdellä napinpainalluksella. Eläköön, sukulaispalvelukset! Todellisena ongelmana kaikissa muutoissani on ollut se, etten ole nyt reiluun kahteen vuoteen ajanut autoa. Pakettiautoakin olen ajanut vain kerran, ollessani puistotyöntekijänä pikkukaupungissa. Selkärangastahan tuo ajotaito tosipaikassa tulee, mutta jostain syystä ei ajatus muuttokuormaisen pakettiauton vääntelystä isosta kaupungista toiseen sytytä. Yhtään. Siksipä tämänhetkiselle helpotuksentunteelleni ei ole sanoja. Seuraavaksi alan soitella kavereille, tutuille ja tutun kaimoille ja tarjota ruokaa pientä kantoapua vastaan. Helsingissä neljä kerrosta alaspäin, ei paha! Tampereella kaksi kerrosta ylöspäin, ei paha! Tavaraa ei ole paljon, sen lupaan. Lupaan, kuuletteko!
Toinenkin turhautumisen aihe on nyt poistunut. Olen nimittäin jo pari päivää mietiskellyt, miten kuuluu sänki englanniksi. Kiitokset Internetille. Kiitos.
8. elokuuta 2009
6. elokuuta 2009
Voi perse
Laitoimme tädille aikarajan hieman ennen neljää. Kymmenen minuuttia, ja sitten mennään sinne kahville. Jalanvaihtoa, jutunheittoa, juttelua satunnaisten turistien kanssa: Excuse me, but what are we waiting for? Is she even there? You don't know?
Myöhemmin luen verkkohesarista, että Madonna poistui hieman neljän jälkeen hotelli Kämpistä autosaattueessa konserttipaikalle.
Noo, ehkä ens elämässä. Olisin vaan halunnut jotain oikeita kokemuksia omaan kokoelmaani, kun siskokin on sentään nähnyt Kekkosen.
Myöhemmin luen verkkohesarista, että Madonna poistui hieman neljän jälkeen hotelli Kämpistä autosaattueessa konserttipaikalle.
Noo, ehkä ens elämässä. Olisin vaan halunnut jotain oikeita kokemuksia omaan kokoelmaani, kun siskokin on sentään nähnyt Kekkosen.
3. elokuuta 2009
Laastaria laastarin perään
Ainoa vapaapäivä vähään aikaan kului eilen naistenlehtiä selaillessa ja sateista maaseutua katsellessa. Tampere oli kostea, ilma tiheä ja askeleeni tammakuvioisen varjon alla raskaat. Kävelin itään, laskin talojen numeroita ja oikean kohdalla painoin summeria. 21 neliötä, ikkunan takana hopeakuusia. Piirsin nimeni paperiin vieraalla kynällä. Enää puuttuu työpaikka.
Väsyttää, ja tenttikirjan kulma vaanii peiton alta. Päätin skipata toisen kursseista - en tarvinnutkaan loppukesälle tukea, joten tuo yksi, vaikeampi, riittää. Enkä mä nyt oikeasti jaksa lukea keveähköä Maailman taloushistoriaa parissa päivässä, aamuvuorojen jälkeen. On noi muutkin kirjat vielä kesken, kiitos töiden ja puutarhajuhlien.
Odottelen influenssaa - toivon sen tulevan kuukauden sisään, jotta siitä kärsisi työnteko eikä opiskelu. Lentsun saaminen on enemmän kuin todennäköistä duunissa, jossa joku päivittäin ottaa asiakseen yskäistä naamalleni. Vaikken harrastakaan sormieni nuolemista, tulee käsissäni elelevä bakteerikanta jossain vaiheessa nujertamaan vastustuskykyni. Tämä siitä huolimatta, että sairauksien leviämistä koetetaan kassoilla hillitä desinfiointiaineilla lotraamalla. (Tänään järkytyin poistuessani labrakokeen jälkeen lähiterveysasemaltani. Missään ei ollut käsihuuhdetta! Pandemia-uhan alla, kaupungin törkyisimmässä julkisessa terveyslaitoksessa! Ilmeisesti riittää, että henkilökunta pesee käsiään - ei sen väliä, jos asiakkaat levittävät tauteja toisiinsa ja lentsut kulkevat liukuovista sisään ja ulos. Tai sitten lama on hävittänyt ainepullot seiniltä.) Taudin saatuani kasvaa muna taas otsaan - mukavaa on sairastaminen muutenkin, mutta vielä silkkisempää sellaisen taudin, jonka mutaatioprosessiin en itse ole syyllinen.
Töissä on ollut ihan mukavaa. Olen päässyt pilaamaan erään epäonnisen porukan polttarit (mitäs tulevat kassajonoon mölyämään viittä vaille sulkemisaikaa sen verran kännissä, etten voi [enkä halua, hähhähhää!] myydä kymmeniä litroja kaljaa) sekä takavarikoimaan sulkulistalla olleen luottokortin, mistä saa luottokunnalta palkkion. Olen myös kuunnellut hyviä juttuja: a) "Miksh et muka myy... mä oonollu viimeksh kännisä keväällä", b) "Tämä on minulle aivan ala-arvoista seutua... ja me ollaan niin eri asteilla ettei me oikein ymmärretäkään toisiamme" (keski-ikäinen mies, liittyen ei-mihinkään), c) "Päivää." - "YKS MUOVIKASSI!!" (x2000 per päivä). Harkitsen vakavasti työtä, jossa ei tarvitsisi tulla toimeen kenenkään kanssa, sillä normipäivänä tunnen olevani keskellä apinatarhaa. Jaksan yhä uudelleen yllättyä, mihin kaupassa oikein katoavat alkeellisimmatkin käytöstavat - käteen ei niistetä, jos tönäisee niin sopisi myös pyytää anteeksi, käsi laitetaan suun eteen kun tulee aivastus tai yskäisy, tervehdykseen vastataan ja hyväksytään sekin, ettei henkilökunta osaa lukea ajatuksia. En oikein jaksaisi uskoa, että kaksi kolmasosaa työpaikalleni rantautuvista torvista olisi oikeasti kuuromykkiä. Paras yhdistelmä vastenmielisiä ominaisuuksia on muuten asiakkaassa, joka ensin ei suostu pukahtamaan yhtään mitään, ja sitten räjähtää kiukuttelemaan, kun jokin meneekin vikaan. Tehkääpä palvelus ihmiskunnalle ja ottakaa kielenkannat irrottavat lääkkeenne aamulla. Jos ei sellaisia ole, hakekaa resepti. Tulee tarpeeseen.
Kai siihen tenttikirjaan pitää nyt tarttua. Huomenaamulla soi herätyskello 04:15, katujen hiljaisuuden rikkoo lisääntyvää valoa laulavan lokin huuto ja Kallion kirkon graniitti hehkuu punaisena. Neljä viikkoa vielä, sitten saa rauhassa solmia hirttosilmukkaa kansantaloustieteen luennoilla. Nyt tulee vettä kuin aisaa, ja vastapäistä korttelia timpuroivat venäläiset työmiehet vetäytyvät porttikongiin tupakalle. Piirtävät käsillään ilmaan laajoja kaaria ja hymyilevät.
Väsyttää, ja tenttikirjan kulma vaanii peiton alta. Päätin skipata toisen kursseista - en tarvinnutkaan loppukesälle tukea, joten tuo yksi, vaikeampi, riittää. Enkä mä nyt oikeasti jaksa lukea keveähköä Maailman taloushistoriaa parissa päivässä, aamuvuorojen jälkeen. On noi muutkin kirjat vielä kesken, kiitos töiden ja puutarhajuhlien.
Odottelen influenssaa - toivon sen tulevan kuukauden sisään, jotta siitä kärsisi työnteko eikä opiskelu. Lentsun saaminen on enemmän kuin todennäköistä duunissa, jossa joku päivittäin ottaa asiakseen yskäistä naamalleni. Vaikken harrastakaan sormieni nuolemista, tulee käsissäni elelevä bakteerikanta jossain vaiheessa nujertamaan vastustuskykyni. Tämä siitä huolimatta, että sairauksien leviämistä koetetaan kassoilla hillitä desinfiointiaineilla lotraamalla. (Tänään järkytyin poistuessani labrakokeen jälkeen lähiterveysasemaltani. Missään ei ollut käsihuuhdetta! Pandemia-uhan alla, kaupungin törkyisimmässä julkisessa terveyslaitoksessa! Ilmeisesti riittää, että henkilökunta pesee käsiään - ei sen väliä, jos asiakkaat levittävät tauteja toisiinsa ja lentsut kulkevat liukuovista sisään ja ulos. Tai sitten lama on hävittänyt ainepullot seiniltä.) Taudin saatuani kasvaa muna taas otsaan - mukavaa on sairastaminen muutenkin, mutta vielä silkkisempää sellaisen taudin, jonka mutaatioprosessiin en itse ole syyllinen.
Töissä on ollut ihan mukavaa. Olen päässyt pilaamaan erään epäonnisen porukan polttarit (mitäs tulevat kassajonoon mölyämään viittä vaille sulkemisaikaa sen verran kännissä, etten voi [enkä halua, hähhähhää!] myydä kymmeniä litroja kaljaa) sekä takavarikoimaan sulkulistalla olleen luottokortin, mistä saa luottokunnalta palkkion. Olen myös kuunnellut hyviä juttuja: a) "Miksh et muka myy... mä oonollu viimeksh kännisä keväällä", b) "Tämä on minulle aivan ala-arvoista seutua... ja me ollaan niin eri asteilla ettei me oikein ymmärretäkään toisiamme" (keski-ikäinen mies, liittyen ei-mihinkään), c) "Päivää." - "YKS MUOVIKASSI!!" (x2000 per päivä). Harkitsen vakavasti työtä, jossa ei tarvitsisi tulla toimeen kenenkään kanssa, sillä normipäivänä tunnen olevani keskellä apinatarhaa. Jaksan yhä uudelleen yllättyä, mihin kaupassa oikein katoavat alkeellisimmatkin käytöstavat - käteen ei niistetä, jos tönäisee niin sopisi myös pyytää anteeksi, käsi laitetaan suun eteen kun tulee aivastus tai yskäisy, tervehdykseen vastataan ja hyväksytään sekin, ettei henkilökunta osaa lukea ajatuksia. En oikein jaksaisi uskoa, että kaksi kolmasosaa työpaikalleni rantautuvista torvista olisi oikeasti kuuromykkiä. Paras yhdistelmä vastenmielisiä ominaisuuksia on muuten asiakkaassa, joka ensin ei suostu pukahtamaan yhtään mitään, ja sitten räjähtää kiukuttelemaan, kun jokin meneekin vikaan. Tehkääpä palvelus ihmiskunnalle ja ottakaa kielenkannat irrottavat lääkkeenne aamulla. Jos ei sellaisia ole, hakekaa resepti. Tulee tarpeeseen.
Kai siihen tenttikirjaan pitää nyt tarttua. Huomenaamulla soi herätyskello 04:15, katujen hiljaisuuden rikkoo lisääntyvää valoa laulavan lokin huuto ja Kallion kirkon graniitti hehkuu punaisena. Neljä viikkoa vielä, sitten saa rauhassa solmia hirttosilmukkaa kansantaloustieteen luennoilla. Nyt tulee vettä kuin aisaa, ja vastapäistä korttelia timpuroivat venäläiset työmiehet vetäytyvät porttikongiin tupakalle. Piirtävät käsillään ilmaan laajoja kaaria ja hymyilevät.
28. heinäkuuta 2009
Hyvää pullaa
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Nimittäin mahassani. Heräsin viideltä siihen, että voi juku, voispa oksentaa jotain. Aamulla soitin käheä-äänisen puhelun töihin, ja myöhemmin taivalsin kolmen korttelin matkan lääkärille. Kaksi päivää saikkua ja paperi yhä kädessä lähikauppaan ostamaan lohtuoliivisämpylöitä. Pyhitän loppupäivän töidenhakuun ja tenttiin lukemiseen. Viimeinen kirjakin kolahti aamusella ovimatolle. Jotain hyötyä irti tästäkin makaamisesta, terkkuja Jyrkille!
Syksy alkaa selkiintyä, mikä on helpottanut oloani hieman. Asunto ja työpaikka ovat molemmat kiven alla ja siellä näyttävät pahasti pysyvänkin, mutta onneksi on varmaa kortteeria ainakin puoleksitoista ensimmäiseksi kuukaudeksi. Elokuun palkkakin riittänee jonnekin lokakuun tietämille, jos oikein vyötä kiristää. Kyllä kaikki järjestyy, kyllä kyllä.
Surettaa aloittaa taas alusta. Toisaalta kaipaan jo kovasti luennoille, arkeen. Kaipa sitä taas saa helposti kiinni kaikesta, kun kesä hiljalleen vaimenee ja lehdet kääntyvät ruskaan. Tampereella on sentään oikea talvi.
Jään kaipaamaan Helsingistä montaa asiaa. Kallion kirjaston portaikkoa, ekokauppoja ja kirppareita naapurissa, kivistä sisäpihaa, pääskysten huutoja ja talojen seinistä voimaa saavaa, herkkää mustarastaan laulua. Eniten kaikesta tulen ikävöimään hyvällä tuulella kaduille leviävää kahvinpaahtimon tuoksua. Harvasta arkipäiväisestä asiasta sanon, että minä rakastan sitä, mutta tästä sanon niin ja tarkoitan sitä.
Haa, täytynee enemmänkin relata. Äsken soi nimittäin puhelin - käyn sunnuntaina katsomassa kämppää.
Syksy alkaa selkiintyä, mikä on helpottanut oloani hieman. Asunto ja työpaikka ovat molemmat kiven alla ja siellä näyttävät pahasti pysyvänkin, mutta onneksi on varmaa kortteeria ainakin puoleksitoista ensimmäiseksi kuukaudeksi. Elokuun palkkakin riittänee jonnekin lokakuun tietämille, jos oikein vyötä kiristää. Kyllä kaikki järjestyy, kyllä kyllä.
Surettaa aloittaa taas alusta. Toisaalta kaipaan jo kovasti luennoille, arkeen. Kaipa sitä taas saa helposti kiinni kaikesta, kun kesä hiljalleen vaimenee ja lehdet kääntyvät ruskaan. Tampereella on sentään oikea talvi.
Jään kaipaamaan Helsingistä montaa asiaa. Kallion kirjaston portaikkoa, ekokauppoja ja kirppareita naapurissa, kivistä sisäpihaa, pääskysten huutoja ja talojen seinistä voimaa saavaa, herkkää mustarastaan laulua. Eniten kaikesta tulen ikävöimään hyvällä tuulella kaduille leviävää kahvinpaahtimon tuoksua. Harvasta arkipäiväisestä asiasta sanon, että minä rakastan sitä, mutta tästä sanon niin ja tarkoitan sitä.
Haa, täytynee enemmänkin relata. Äsken soi nimittäin puhelin - käyn sunnuntaina katsomassa kämppää.
24. heinäkuuta 2009
Luopumisesta
Lapista ostamani nalle saa pian uuden kodin, kun veljeni toinen tytär ensi kuussa syntyy. Olen kasannut muuta omaisuuttani kotini nurkkaan odottamaan uusia koteja. Ennen muuttoa aion puhdistua.
17. heinäkuuta 2009
Jäähyväiset periaatteille
Olen nyt hyvin valmistautunut tulevaan asunnottomuuteeni ja työttömyyteeni. Kävin nimittäin tilaamassa luottokortin, ja ensi viikolla, josjumalasuo, käyn neuvottelemassa opintolainalleni takauksen. Syksyllä tulen rikkomaan kolme vuotta pintansa pitäneen läpi harmaan kiven, saatana -lupaukseni; en vain enää jaksa ajatella, että menen väkisin töihin mieluummin kuin otan lainaa. Minen jaksa.
Valmistauduin lompakolliseen kuivaan kauteen myös palkkapäivän hurvittelulla. Ensin törsäsin kantarelleihin, räsymattoihin ja erääseen jo kauan himoitsemaani turhakkeeseen, sitten ostaa napsautin kivijalan kirpparin ikkunassa maanneen Arabian taideseinälautasen, vaikka laskuja on väärällään sekä eteisen matto että sähköpostilaatikko. Mañana, mañana!
Oikea kyynärpääni on hajalla. Ensi viikolla, kotiuduttuani takaisin Helsinkiin työputken jälkeisestä rillumareista ja käytyäni katsomassa Puoliverisen prinssin käyn nöyrästi hakemassa diagnoosin ja tukisiteen työpaikkalääkäriltäni. En tiedä, kuinka jaksan sinne asti. Lepokipukin on sietämätön. Kerroinko jo, että odotan syksyä kuumeisesti? Ei enää sukkahieltä haisevaa pukukaappia, jatkuvaa korttien höyläämistä eikä paskaa fiilistä, joka seuraa siitä, että heittää kaksikymmentä kiloa leivoksia roskiin. Parin kuukauden päästä aion pyöriä parrassani ja elää lainarahalla kuin kuningas. Niinhän ne aateliset on ennenkin tehneet.
Valmistauduin lompakolliseen kuivaan kauteen myös palkkapäivän hurvittelulla. Ensin törsäsin kantarelleihin, räsymattoihin ja erääseen jo kauan himoitsemaani turhakkeeseen, sitten ostaa napsautin kivijalan kirpparin ikkunassa maanneen Arabian taideseinälautasen, vaikka laskuja on väärällään sekä eteisen matto että sähköpostilaatikko. Mañana, mañana!
Oikea kyynärpääni on hajalla. Ensi viikolla, kotiuduttuani takaisin Helsinkiin työputken jälkeisestä rillumareista ja käytyäni katsomassa Puoliverisen prinssin käyn nöyrästi hakemassa diagnoosin ja tukisiteen työpaikkalääkäriltäni. En tiedä, kuinka jaksan sinne asti. Lepokipukin on sietämätön. Kerroinko jo, että odotan syksyä kuumeisesti? Ei enää sukkahieltä haisevaa pukukaappia, jatkuvaa korttien höyläämistä eikä paskaa fiilistä, joka seuraa siitä, että heittää kaksikymmentä kiloa leivoksia roskiin. Parin kuukauden päästä aion pyöriä parrassani ja elää lainarahalla kuin kuningas. Niinhän ne aateliset on ennenkin tehneet.
10. heinäkuuta 2009
Onneksi on rinkeleitä
Teen liikaa töitä. Suurimman osan ajasta olen kuin veltto rätti vesirajassa. Tällä hetkellä olen keskellä kahdentoista päivän putkea, enkä haluaisi muuta tehdä kuin nukkua. Silläpä säästyisi jääkaappiin ja kylpyhuoneeseen katsomiselta. Molemmat on viimeksi pesty ehkä vapun aikoihin. Pyykätä sentään olen jaksanut - ehkä siksi, että kesäisin pitää työpaikkamme paidat pestä itse. Alennusmyyntejäkin olen tottakai kerennyt öögaamaan, siinä määrin että naamalla keikkuvat uudet silmälasit, sängyssä lepäävät uudet pussilakanat ja leffahyllyssä kutkuttaa löytö. Pitihän sitä nyt palkannousua juhlia. Etukäteen, tietysti.
On se taas nastaa olla parin kuukauden päästä työtön, asunnoton ja tamperelainen. (Viimeksi mainittu on kyllä oikeasti nastaa!) Tosin aina sitä on jotenkin pärjännyt, vaikka joskus omia menneitä päätöksiä mietiskellessään tekeekin mieli pistää naama ajolankaan. Yhden huonon päätöksen olen jo välttänyt, sillä päätin olla ottamatta suht halpaa, tilavaa ja idyllistä asuntoa kävelymatkan päästä yliopistolta. Ihan pikkuvikoina asunnossa olivatkin sitten kylpyhuoneen puute, sähköremontin huutava tarve ja yleinen huonokuntoisuus. Ajatus kaatui juuri tuohon kylpyhuoneeseen, sillä seinien maalaaminen, sähköremppa et cetera olisivat kyllä hoituneet. En vain jaksa pistää energiaani asuntoon, jossa en kylppärinpuutteen vuoksi kuitenkaan halua asua pitempään. Harmittaa - ehdin vuokraisännän myöhästymisen vuoksi tavata lähes kaikki pienkerrostalon asukkaat, ja ehdin jo mielessäni tuudittautua yhteisöllisyyden ilovaippaan. Olisi miellyttävää vaihtelua tietää naapureistaan muutakin kuin sukunimet, tai sen kuinka monta kännistä kirosanaa mahtuu muutoin hiljaiseen torstaiyöhön. Pari päivää sitten kotiin tullessani oli naapuritalon asukas päättänyt tappaa itsensä hyppäämällä ikkunasta. Kenties sitten kommuunivanhainkodissa on aikaa muistaa ja unohtaa etunimet, ja kerjätä hoitajaa antamaan lisää ins... siis pöyhimään tyynyä.
Tampereella oli toki mukavampaakin tekemistä kuin oletetun oksennuksen tiirailu jääkaapista. Työhakemuksen vienti hattu kourassa ihan mukavan tuntuiseen mestaan, Tammelan kirpputorilta löytynyt lahja äidille, käynti talven alivuokralaiskodissani, lounas Hertassa, olutta Telakalla. Aurinko paistoi ja poski soi.
Palkkaa tulee kohta. Ihan pian. Yay!
On se taas nastaa olla parin kuukauden päästä työtön, asunnoton ja tamperelainen. (Viimeksi mainittu on kyllä oikeasti nastaa!) Tosin aina sitä on jotenkin pärjännyt, vaikka joskus omia menneitä päätöksiä mietiskellessään tekeekin mieli pistää naama ajolankaan. Yhden huonon päätöksen olen jo välttänyt, sillä päätin olla ottamatta suht halpaa, tilavaa ja idyllistä asuntoa kävelymatkan päästä yliopistolta. Ihan pikkuvikoina asunnossa olivatkin sitten kylpyhuoneen puute, sähköremontin huutava tarve ja yleinen huonokuntoisuus. Ajatus kaatui juuri tuohon kylpyhuoneeseen, sillä seinien maalaaminen, sähköremppa et cetera olisivat kyllä hoituneet. En vain jaksa pistää energiaani asuntoon, jossa en kylppärinpuutteen vuoksi kuitenkaan halua asua pitempään. Harmittaa - ehdin vuokraisännän myöhästymisen vuoksi tavata lähes kaikki pienkerrostalon asukkaat, ja ehdin jo mielessäni tuudittautua yhteisöllisyyden ilovaippaan. Olisi miellyttävää vaihtelua tietää naapureistaan muutakin kuin sukunimet, tai sen kuinka monta kännistä kirosanaa mahtuu muutoin hiljaiseen torstaiyöhön. Pari päivää sitten kotiin tullessani oli naapuritalon asukas päättänyt tappaa itsensä hyppäämällä ikkunasta. Kenties sitten kommuunivanhainkodissa on aikaa muistaa ja unohtaa etunimet, ja kerjätä hoitajaa antamaan lisää ins... siis pöyhimään tyynyä.
Tampereella oli toki mukavampaakin tekemistä kuin oletetun oksennuksen tiirailu jääkaapista. Työhakemuksen vienti hattu kourassa ihan mukavan tuntuiseen mestaan, Tammelan kirpputorilta löytynyt lahja äidille, käynti talven alivuokralaiskodissani, lounas Hertassa, olutta Telakalla. Aurinko paistoi ja poski soi.
Palkkaa tulee kohta. Ihan pian. Yay!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)